ohhoijaa, kanssaeläjäni!
olemme siis kaikki täällä, kuka mitenkin voiden, uuden vuoden alkua utuisin silmin katsoen!
Voitteko kaikki hyvin, oletteko nukkuneet täysiä öitä, iloinneet jokaisesta päivästänne, muistaneet kiittää hyvää elämää kaikista sen lahjoista, varsinkin olemme iloinneet omasta ainutlaatuisesta persoonallisuudestamme, joka takaa meille arvoisemme kohtelun!
Juuri, niin minäkin, enpä juuri ilman apukeinoja ole nukkunut, päivisin on yksi jos toinen asia saanut itkemään. Itkemään, minut, joka en siis itke, olen kai tulossa terveeksi, terveemmäksi ainakin kuin ennen, koskapa osaan jo itkeä!
Olen aina uskonut itseni arvokkaaksi ihmiseksi, itselleni ja läheisilleni. Sekä elämänkin jollaintapaa arvokkaaksi. Nyt en tiedä, mitä uskoisin
.
Sain nimittäin niin ihanan joululahjan, ettei sitä kai moni voi paremmaksi laittaa: mies ilmoitti haluavansa eroon minusta. Ei rakasta enää, rakastelisi kyllä, vielä sittenkin lupasi käydä "panemassa paikat kuntoon", kun on muuttanut pois, jos ei hänellä satu olemaan toista kumppania.
Olen kuulemma liian raskas taakka vielä viriilille ja vauhdikkaalle viisikymppiselle. (olemme eläneet yhdessä n. 30v, mutta mitä siitä nyt väliä)
Olen muuttunut, vanhentunut,häen mielestään(jokainen vieras ja tuttukin arvelisi minut viitisentoista vuotta nuoremmaksi kuin mieheni, olen hoitanut iseäni,päinvastoin kuin hän, en ole mallinukke, mutta ihan hyvän kokoinen ja näköinen, omanikäiseni, mutten sen vanhempi, ajatuksien ja kropan vanhenemisesta tai ulkoisen olemuksenkaan puolesta ei pitäisi olla siis kysymys, eikä edes seksistä, se on ollut vähintäinkin hyvää molemmin puolin) hänellä on liikaa vastuuta,( hoitaa nykyisin pankkiasiat, mitkä tein ennen, ja vie auton huoltoon, mä hoidan suunnilleen kaiken muun, mikä siin on liikaa?) ikävä, kun en pidä hänen uudelleen alkaneesta suhteesta missis viinin kanssa, sitäpaitsi hän haluaa kokea omanlaisensa elämän.Kahteen viimeksmainittuun ei oo kyllä kommentoitavaa? Jos näin on, nin minkäs sille
Olen enemmän kuin katkera, mutta kuitenkin, perkele, mitä se haittaisi, muttakun tykkään siitä, joka sana, joka hetki, puhe, ajatus syöksee kyyneleet silmiin, enkä jaksa itkeä ylen aikaa.
Hän on ollut se, jonka olkaan olen saanut suruni, ikäväni, huoleni itkeä, levätä, kerätä voimia, antaa ja saada läheisyyttä, rakkautta--vaikka ei se ikinä ole sanonut rakastavansa mua, ettei siis ole valehdellut. Mutta mä olen, rakastan aina vaan, ei se lopu vihaan eikä kiukkuun, turhautumiseen, ikävään.
Miten voi olla ikävä, kun toinen on vieressä, ei siihen voi enää koskea ja silti syli mieli sielu huutaa olet minun, olet luvannut itsesi minulle et voi noin vain päättää ja lähteä, minä tarvitsen sinun läheisyyttäsi, kuulla sinun arkisia asioitasi, olla rakastettusi, uskottusi, olla naisesi, vaimosi, ei sinulla ole oikeutta ottaa itseäsi pois minun elämästäni
Tottakai sillä on oikeus itseensä, olen onneton, rikki, surullinen
Oletteko kaikki onnelliset, kiitolliset elämästänne, onko mielenne hyvä, tunnetteko itsenne rakastetuksi
olkoot päivänne hyvyyden ja kauneuden täyttämät
minun täytyy itkeä, sillä minua ja meitä monta muuta on satutettu enemmän kuin ketään saisi satuttaa, kuka pyyhkii yksinäisen kyyneleet, kuka lohduttaa sitä, joka on jäänyt tyhjyyteen, kenen käsi silittää uneen hiljaisuutta humisevassa kodissa, jossa kaikki tuoksuu entiselle
laulakaa kiitosvirsiä elämälle, sillä jokainen hetki elämästä on ylistyksen arvoinen
eilisen itku puistattaa vartaloani, uudet kyyneleet etsivät tietään, tiedän, etten voita mitään suremalla, muuta tunnetta ei ole, voimia muuhun ei ole
elämälle kiitos, päivääkään en vaihtaisi pois, ei toisin mun parempi ois
tiedän, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki on toisin, paremmin tai vielä pahemmin--kolmesataakuuskytja risat on vielä aikaa siihen, jokainen saamarin päivä on itse aloitettava, itse elettävä, itse iltaan saatettava
jostain syystä epäilen, etten mitenkään kykene jokaisesta päivästä iloitsemaan
Ystävät, kanssaeläjät, elämäähän tämä on, teille monelle jo läpielettyä, minulle niin raadollisen totta juuri nyt, ilotkaa, olkaa onnelliset niistä, jotka lähellänne ovat vielä tänään, ainakin tänään.
Nukkukaamme yömme levollisesti, kauniita unia nähden, herätkäämme päiviimme toivorikkaina, tulevaisuuteen uskoen!
yhä edelleen koen epätoivoa surua itken itken itken missä on minun oikeuteni onneen, yhteiseen elämään, läheisyyteen
kuinka toisella on oikeus tehdä mitä haluaa, missä on minun oikeuteni
olemme siis kaikki täällä, kuka mitenkin voiden, uuden vuoden alkua utuisin silmin katsoen!
Voitteko kaikki hyvin, oletteko nukkuneet täysiä öitä, iloinneet jokaisesta päivästänne, muistaneet kiittää hyvää elämää kaikista sen lahjoista, varsinkin olemme iloinneet omasta ainutlaatuisesta persoonallisuudestamme, joka takaa meille arvoisemme kohtelun!
Juuri, niin minäkin, enpä juuri ilman apukeinoja ole nukkunut, päivisin on yksi jos toinen asia saanut itkemään. Itkemään, minut, joka en siis itke, olen kai tulossa terveeksi, terveemmäksi ainakin kuin ennen, koskapa osaan jo itkeä!
Olen aina uskonut itseni arvokkaaksi ihmiseksi, itselleni ja läheisilleni. Sekä elämänkin jollaintapaa arvokkaaksi. Nyt en tiedä, mitä uskoisin
.
Sain nimittäin niin ihanan joululahjan, ettei sitä kai moni voi paremmaksi laittaa: mies ilmoitti haluavansa eroon minusta. Ei rakasta enää, rakastelisi kyllä, vielä sittenkin lupasi käydä "panemassa paikat kuntoon", kun on muuttanut pois, jos ei hänellä satu olemaan toista kumppania.
Olen kuulemma liian raskas taakka vielä viriilille ja vauhdikkaalle viisikymppiselle. (olemme eläneet yhdessä n. 30v, mutta mitä siitä nyt väliä)
Olen muuttunut, vanhentunut,häen mielestään(jokainen vieras ja tuttukin arvelisi minut viitisentoista vuotta nuoremmaksi kuin mieheni, olen hoitanut iseäni,päinvastoin kuin hän, en ole mallinukke, mutta ihan hyvän kokoinen ja näköinen, omanikäiseni, mutten sen vanhempi, ajatuksien ja kropan vanhenemisesta tai ulkoisen olemuksenkaan puolesta ei pitäisi olla siis kysymys, eikä edes seksistä, se on ollut vähintäinkin hyvää molemmin puolin) hänellä on liikaa vastuuta,( hoitaa nykyisin pankkiasiat, mitkä tein ennen, ja vie auton huoltoon, mä hoidan suunnilleen kaiken muun, mikä siin on liikaa?) ikävä, kun en pidä hänen uudelleen alkaneesta suhteesta missis viinin kanssa, sitäpaitsi hän haluaa kokea omanlaisensa elämän.Kahteen viimeksmainittuun ei oo kyllä kommentoitavaa? Jos näin on, nin minkäs sille
Olen enemmän kuin katkera, mutta kuitenkin, perkele, mitä se haittaisi, muttakun tykkään siitä, joka sana, joka hetki, puhe, ajatus syöksee kyyneleet silmiin, enkä jaksa itkeä ylen aikaa.
Hän on ollut se, jonka olkaan olen saanut suruni, ikäväni, huoleni itkeä, levätä, kerätä voimia, antaa ja saada läheisyyttä, rakkautta--vaikka ei se ikinä ole sanonut rakastavansa mua, ettei siis ole valehdellut. Mutta mä olen, rakastan aina vaan, ei se lopu vihaan eikä kiukkuun, turhautumiseen, ikävään.
Miten voi olla ikävä, kun toinen on vieressä, ei siihen voi enää koskea ja silti syli mieli sielu huutaa olet minun, olet luvannut itsesi minulle et voi noin vain päättää ja lähteä, minä tarvitsen sinun läheisyyttäsi, kuulla sinun arkisia asioitasi, olla rakastettusi, uskottusi, olla naisesi, vaimosi, ei sinulla ole oikeutta ottaa itseäsi pois minun elämästäni
Tottakai sillä on oikeus itseensä, olen onneton, rikki, surullinen
Oletteko kaikki onnelliset, kiitolliset elämästänne, onko mielenne hyvä, tunnetteko itsenne rakastetuksi
olkoot päivänne hyvyyden ja kauneuden täyttämät
minun täytyy itkeä, sillä minua ja meitä monta muuta on satutettu enemmän kuin ketään saisi satuttaa, kuka pyyhkii yksinäisen kyyneleet, kuka lohduttaa sitä, joka on jäänyt tyhjyyteen, kenen käsi silittää uneen hiljaisuutta humisevassa kodissa, jossa kaikki tuoksuu entiselle
laulakaa kiitosvirsiä elämälle, sillä jokainen hetki elämästä on ylistyksen arvoinen
eilisen itku puistattaa vartaloani, uudet kyyneleet etsivät tietään, tiedän, etten voita mitään suremalla, muuta tunnetta ei ole, voimia muuhun ei ole
elämälle kiitos, päivääkään en vaihtaisi pois, ei toisin mun parempi ois
tiedän, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki on toisin, paremmin tai vielä pahemmin--kolmesataakuuskytja risat on vielä aikaa siihen, jokainen saamarin päivä on itse aloitettava, itse elettävä, itse iltaan saatettava
jostain syystä epäilen, etten mitenkään kykene jokaisesta päivästä iloitsemaan
Ystävät, kanssaeläjät, elämäähän tämä on, teille monelle jo läpielettyä, minulle niin raadollisen totta juuri nyt, ilotkaa, olkaa onnelliset niistä, jotka lähellänne ovat vielä tänään, ainakin tänään.
Nukkukaamme yömme levollisesti, kauniita unia nähden, herätkäämme päiviimme toivorikkaina, tulevaisuuteen uskoen!
yhä edelleen koen epätoivoa surua itken itken itken missä on minun oikeuteni onneen, yhteiseen elämään, läheisyyteen
kuinka toisella on oikeus tehdä mitä haluaa, missä on minun oikeuteni
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voisinpa sinulle sisareni tarjota edes olkapääni..sijaiseksi rakkaimmalle olkapäällesi.
Sain itse samanlaisen joululahjan. En ollut ihan kunnossa fyysisesti ja mies totesi sen myötä, että ehkä hänen on parempi yksin.
En tiedä missä meidän (sinun ja minun) oikeutemme on. Miksi näillä miehillä on noin vain oikeus torjua meidän rakkautemme ja jättää meidät, kun me rakastamme heitä niin paljon.
Minä en voi edes ajatella huomista, en vain jaksa, enkä edes näe sitä. Oloni on paha koko ajan..mikään ei helpota.
Minä sain sentään kuulla usein, että hän rakasti minua. Kiitän edes siitä, vaikka se ei nyt lohdutakaan. En ymmärrä miksi hän ei rakasta enää..