Kaikki asiat painaa minua. Asiani ovat päälaellaan ja rakastan yhtä ihmistä enemmän kuin mitään muuta, mutta hän ei minua. Olen ollut jo pari vuotta masentunut. Ajattelin tappaa itseni, että jospa sitten minulla olisi hyvä olla.
Tapan pian itseni
11
200
Vastaukset
- elämäonelettävä
Ei kuolema ratkaise ongelmaasi ja et pääse tuskaa pakoon. Älä harkitse itsemurhaa. Ymmärrän sinua sydämesi surussa. Itsellä oli pitkään mielessä henkilö, jota kohtaan tunsin palavaa rakkautta ja kiintymystä mutta tämä henkilö ei kokenut samaa. Sanoi että olisin varmaan niitä viimeisimpiä vaihtoehtoja seurustelukumppaniksi, vaikka koimme keskinäistä ystävyyttä. Voi että toteamus tuntui ja viilsi sieluani, mutta tyyppi halusi olla rehellinen.
Kohdalleni on osunut useampi mies joka olisi ollut valmis aloittamaan seurustelu, mutta minun puolella ei ole sitten lappu alkanut välkkyä.
Ajan myötä tunne sitten väljenee ja sen myötä masennuskin helpottaa. - 76578
Jo se yksi ei rakastu sua takaisin, niin älä vitussa anna sille sellaista arvonantoa, että tappaisit itsesi!
Vähän enemmän ylpeyttä peliin!
Sulla on muutenkin elämä aikaa tehdä kaikkea äärimmäisen hullua ja hauskaa, älä ota sitä niin vakavasti että tahdot tappaa itsesi :p
Masennukseen ei auta muu kuin tehdä kaikenlaista hullua - eli kunnon sokkihoitoa, että saat välittäjäaineet koholle. - goforit
Tapan myös itseni ehkä, mutta siksi että ympäristö on mahdoton mielekkäälle elämälle. En todellakaan kaipaa ketään ihmistä. En varsinkaan Suomi-Apinoita.
Jeesataanko toisiamme. En voi ymmärtää motiiviasi, mutta tosielämän joukko itsemurha mielekkäällä tavalla?
Olen täysin vakavissani tässä.- olemmejunttilassasaamase
Äläkääpä hyvät ihmiset itseänne tappako eikä muitakaan elämässä on masennusta ja iloa yleensä masennusta olemmehan suomessa emme aurinkorannoilla.
- Nar49
Tiedän tuntees. Kirjoitin siitä joskus särkynyt sydän palstalle. Minä rakastan häntä muta hän ei minua. Mutta hän tietää sen. Taivaan tosi. Ja viimeiset sanat, ei minkään takia, ei mitään hullua. Kuolema tulee kaikille ja se aika on annettu.
Hei
On surullista kuulla ettei tunteeseesi ole vastattu. Sellainen käy itsetunnon päälle, ja ihan aiheesta. Silloin voi kuolemakin tuntua helpottavammalta ajatukselta kuin nykyhetken ja tuskan sietäminen. Mielestäni nyt kuitenkin nuo kuolema-ajatukset voisi torjua. Kuolema on peruuttamaton ja lopullinen. Silloin menetät mahdollisuutesi saada hyvä elämä, löytää aikanaan uusia ihania ihmisiä, mahdollisuuden saada rakkautta ja rakastaa. Elämä on lahja ja se on tarkoitettu elettäväksi.
Pari vuotta masentuneena olemista on pitkä ja raskas aika. Oletko saanut apua itsellesi? Masennuksesta on mahdollista parantua. Silloin alkaa taas nähdä elämässä valoisampia sävyjä ja on helpompaa päästää irti kiinnittymisestä toivottomaan rakkauteen. Aika parantaa haavat, sanotaan. Anna ajan olla ystäväsi, hoitaa haavojasi.
Hakeudu saamaan hoitoa ja apua itsellesi. Olet ansainnut sen.
Lämmöllä,
Pappi Elisabet- Entinenitsemurhaaja
"Ajattelin tappaa itseni, että jospa sitten minulla olisi hyvä olla...."
No ei varmaankaan olisi hyva olo. Kaikki selvannakijat ja meediot sanoo, ettei itsemurha ratkaise mitaan, seuraavassa elamassa jatkuu samaan tahtiin, mutta jos nyt tassa elamassa paaset eroon itsemurha-aikeista niin seuraavassa elamassa ei enaa tule sama juttu vastaan. Channelin Erik videoista youtubessa voisi olla apua, monia ne ovat auttaneet. Erik tappoi isensa ampumalla ja on nyt toisella puolen ja kertoilee mita siella tapahtuu ja myos tuo muita kuolleitten sieluja kanavoitaviksi.
Ehkapa toista ihmista voisi rakastaa kaukaakin...ja toivoa toiselle kaikkea hyvaa, niin sailyy rakkaus pitempaan, muuten lahikontakteissa ne tahtoo valjahtya ne rakkaussuhteet. Tsemppia! - nouharakiri
no ehkäpä sinulla,mut entäs niillä jotka sua jää suremaan,mietipä sitä.vaikeuksien kautta voittoon.
- Traaginenraato
Kaikki eivät selviä masennuksesta, eivät edes lääkkeillä... Mä oon 20 vuotta syöny lääkkeitä, takana yhteensä 5 itsemurhayritystä... Kaksi ranteet auki tapausta ja sitten lääkkeitä... Mulla on hyvä olo vaan hautausmaalla, kun ajattelen haudan äärellä että se voisin olla minä, syvällä tuola mullan alla... Kuulostaa varmaan tosi tyhmältä, mutta musta välillä tuntuu että hautausmaa kutsuu mua! Ja mulle on kokeiltu aikalailla kaikkia masennuslääkkeitä mitkä sopii muiden kanssa, ja ei hyötyä...
Psyk osastolla lääkäri mulle sanoi, että sellanen ihminen, joka on päättänyt tappaa itsensä, on täysi mahdottomuus pelastaa! Näin mäki uskon!- voivoitaas
jotkuu on niin avuttomii ettei saa edes itteää hengiltä vaikka kuinka yrittäisi.
- eienäänuori
Olen elänyt aika pitkään tunteen vankina, että rakastan toista jopa epätoivoisen syvästi, mutta toinen ei. Tuntuu tosi pahalta kun toinen osapuoli sanoo, että olet ihan kiva, kaunis ja mukiinmenevä, mutta en vain koe mitään sellaista, mitä tulisi olla kun kaksi ihmistä rakastaan niin toisiaan. Ei pelkkä ystävyys riitä parisuhteen liimaksi. Kyllä se vanhassa liitossa voi riittää, kun on joskus rakastuttu, mutta uuden suteen liimaksi se ei riitä.
Tunne kestää aikansa, mutta se sammuu ja viilenee kunnes loppuu kokonaan. Ei sen vuoksi kannata tehdä itsemurhaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591204Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83643- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501