Elokuva Spotlight paljastaa kirkon hyväksikäytöt

Parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen Oscar-palkinnon sai tänä vuonna Spotlight-elokuva. Se käsittelee katolisen kirkon poikiin kohdistuneita hyväksikäyttötapauksia Bostonissa 2000-luvun alussa. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Leffassa nostettiin esille, että tutkimusten mukaan 6 % amerikkalaisista katolisista papeista on tavalla tai toisella koskenut poikalapsiin seksualisesti. Paavi Franciscus on lehdistölausunnossa tunnustanut 2 % luvun, koskien koko kirkkokuntaa maailmanlaajuisesti, mutta totuu näyttää olevan isompi. Hyväksikäyttötapaukset ovat vaihdelleet jalkovälin hyväilystä, homoseksiin ja raiskauksiin. Noin puolella papeista on ollut joskus pappeuden aikana jokin seksisuhde miehiin tai naisiin.

Papit ovat valinneet tehokkaasti uhrinsa. Poikalapset ovat valittu köyhistä perheistä, jotka ovat kokeneet jonkin tragedian. Ensin alkuun uhri ja hänen perheensä on ollut mairiteltuja papin huomiosta. Poikalapsi on sitten houkuteltu katsomaan papin kanssa pornolehteä. Lopulta lapsi on joutunut hyväksikäytetyksi. Jotkut homopojat ovat jopa antautuneet vapaaehtoisesti homoseksiin.

Leffa kertoo, miten tehokkaasti katolinen kirkko on yrittänyt piilottaa tätä syntiä. Samoin leffa kertoo, että hyväksikäyttöön syyllistyneet papit on vain siirretty toisiin paikkoihin, jossa hyväksikäytöt ovat jatkuneet. Jopa Vatikaani on ottanut Roomaan arvostettuihin kirkkoihin niitä piipoja, jotka ovat kärähtäneet USA:ssa hyväksikäytöistä ja synti on sitten Italiassa jatkunut.

Tämä ilmiö todistaa, että katolisessa kirkossa riehuu demonivallat.
16228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Demonivallloista on kieltämättä kyse, mutta demonit ovat kirkossa vaikuttaneet sen alkuajoista lähtien, ensimmäisistä Katolisen kirkon seksuaslisista, taloudellisista yms. skandaaleista voit lukea Uudesta Testamentista. Jos kiinnostaa mässäillä sellaisilla asioilla.

Äänestä

Se mikä tässä on surullista, on se, että katoliset luulevat, että katolinen kirkko edustaisi Raamatun Jumalaa. Näin ei ole.

Katoliset ovat mieltyneet valheeseen ja saavat mitä ansaitsevat.

2. Tess. 2: " 9 Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. 10 Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. 11 Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, 12 ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden. "

Äänestä

Elokuva on varma Oscar-voittaja, jos se:

-käsittelee negatiivisesti roomalaiskatolista kirkkoa
-käsittelee afroamerikkalaisten orjahistoriaa
-käsittelee holokaustia

Äänestä
  • Elokuva voittaa Oscarin, jos se on hyvä.

    Elokuva perustuu tositapahtumiin ja valitettavasti elokuvassa esitetty faktat ovat tosia.

    Äänestä

Itse mietin kääntymystä. Kävin katsomassa elokuvan. Aihe on tärkeä ja elokuva on oikein hyvä. Amerikan tyyliin tosin lehtimiehet nostetaan sankarin asemaan. Surullista, että tälläistä on tapahtunut. Näihin pitää puuttua, ja kovalla kädellä. Oma ratkaisuehdotukseni on, että pappien selibaatti muutetaan vapaaehtoiseksi. Ja jos halutaan palkita selibaatista, mahdollisuus voitaisiin antaa esim. vain selibaattilupauksen tehneille edetä piispan virkaan ja siitä eteenpäin. Ihmisten teot eivät muuta kirkon perusolemusta, joka on pyhä, universaali ja apostolinen. Esim. Englannissa on kaikista sisäoppilaitoksista paljastunut pedofiiliskandaali. Jostain syystä ainakaan kansainvälistä uutiskynnystä eivät ylitä muut kuin katolisen kirkon koulut. Olisikohan myös medialla oma tarkoitushakuinen agendansa ?

Äänestä
  • Paavin istui rypee niin syvällä synnissä, ettei tuo kirkko enää taivu puhtaaseen oppiin. Sieltä täytyy lähteä pois, jos haluaa pysyä totuudessa.

    Monet katoliset ovat rakastuneet kirkkonsa rituaaleihinsa. He ovat urautuneet valheeseen. Paavin liperit sokaisevat heidät. He eivät kuule eikä näe.

    Äänestä


"Tämä ilmiö todistaa, että katolisessa kirkossa riehuu demonivallat."

Tai suoremmin sanottuna tämä ilmiö todistaa sen, että Paavi kaikkine joukkoinensa on antikristus, niin kauan kunnes koko vyyhti sotkuinensa on pengottu ja julkistettu esille kokonaisuudessaan. Vasta tästä voi alkaa instituution kokonaisvaltainen paraneminen.

Äänestä
  • Minä uskon, että paavi on se antikristuksen väärä profeetta. Mutta samaa porukkaa kumpikin.

    Äänestä

  • sdfgsdfgsd kirjoitti:

    Minä uskon, että paavi on se antikristuksen väärä profeetta. Mutta samaa porukkaa kumpikin.

    Niin piti sanomani siis väärä profeetta, ei antikristus.

    Äänestä

  • Paavinvalta edustaa Antikristuksen henkeä, kun taas muhamettilaisuus edustaa Antikristuksen ruumista. Martti tiesi tämänkin jo 500 vuotta sitten.

    Äänestä

France24 uutiskanava uutisoi tänään, että Pensylvaniassa USA:ssa yksi 70 vuotias katolinen pappi sai 16 vuotta vankeutta, koska oli käyttänyt seksualisesti hyväksi poikalapsia.

Uutinen kertoi, että USA:ssa syytetään 7000 pappia seksualisesta hyväksikäytöstä, mutta harva on joutunut oikeuden eteen. Nyt pappeja on alkanut saamaan syytteitä. Katolinen kirkko ei enää pysty estämään oikeudenkäyntejä.

Kyllä teidän tulee ymmärtää, ettei katolisen kirkon johto edusta kristinuskoa.

Äänestä

  • Katolisessa kirkossa on hyvin paljon seksuaalista väärinkäyttöä. Tämä johtuu mm. seuraavista asoista:

    1. Raamattu ei edellytä selibaattia. Pappien selibaatti on raskas kantaa ja pahan vallassa olleet paavit määräsivät tämän kiusan papeille. Tämä johtaa siihen, että jotkut papit ja nuunnat makaavat keskenään avioliiton ulkopuolisessa suhteessa.

    2. Pappien tehtävä kiinnostaa monia homoja. He ehkä hakeva ratkaisua selibaatista omalle suuntautumiselleen. Selibaatti johtaan himon patoutumisen jälkeen sellaiseen himon purkaukseen, joissa kosketaan väkisin poikalapsiin.

    3. Katolisessa kirkossa jyllää epäjumalanpaleluksen ja valheen henget. Nämä johdattavat kirkon henkilökuntaa vakaviin synteihin, joihin kuuluu kaikenlaiset seksuaaliset synnit.

    PS. Pasi Toivonen puolustaa katolisia pappeja sen takia, että hänessä on valheen ja pilkan henki.

    Äänestä

  • Suurin osa väärinkäytöksistä tapahtuu katolisessa kirkossa. USA:ssa 6% papeista on syyllistynyt poikalasten hyväksikäyttöön ja paavi on yrittänyt piilottaa ongelma siinä onnistumatta. Paavi on yrittänyt väittää, että ongelma koskee vain 2% papeista, vaikka oikea luku on paljon isompi.

    Onneksi meillä Suomessa on ollut parempi tilanne.

    Pasi Toivosta ei kannata kuunnella. Hänessä on valheen ja pilkan henki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus_paljastuu kirjoitti:

Parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen Oscar-palkinnon sai tänä vuonna Spotlight-elokuva. Se käsittelee katolisen kirkon poikiin kohdistuneita hyväksikäyttötapauksia Bostonissa 2000-luvun alussa. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Leffassa nostettiin esille, että tutkimusten mukaan 6 % amerikkalaisista katolisista papeista on tavalla tai toisella koskenut poikalapsiin seksualisesti. Paavi Franciscus on lehdistölausunnossa tunnustanut 2 % luvun, koskien koko kirkkokuntaa maailmanlaajuisesti, mutta totuu näyttää olevan isompi. Hyväksikäyttötapaukset ovat vaihdelleet jalkovälin hyväilystä, homoseksiin ja raiskauksiin. Noin puolella papeista on ollut joskus pappeuden aikana jokin seksisuhde miehiin tai naisiin.

Papit ovat valinneet tehokkaasti uhrinsa. Poikalapset ovat valittu köyhistä perheistä, jotka ovat kokeneet jonkin tragedian. Ensin alkuun uhri ja hänen perheensä on ollut mairiteltuja papin huomiosta. Poikalapsi on sitten houkuteltu katsomaan papin kanssa pornolehteä. Lopulta lapsi on joutunut hyväksikäytetyksi. Jotkut homopojat ovat jopa antautuneet vapaaehtoisesti homoseksiin.

Leffa kertoo, miten tehokkaasti katolinen kirkko on yrittänyt piilottaa tätä syntiä. Samoin leffa kertoo, että hyväksikäyttöön syyllistyneet papit on vain siirretty toisiin paikkoihin, jossa hyväksikäytöt ovat jatkuneet. Jopa Vatikaani on ottanut Roomaan arvostettuihin kirkkoihin niitä piipoja, jotka ovat kärähtäneet USA:ssa hyväksikäytöistä ja synti on sitten Italiassa jatkunut.

Tämä ilmiö todistaa, että katolisessa kirkossa riehuu demonivallat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu