Mielestäni pitäisi olla seuraavanlainen ekologinen käytäntö... Rasvanpoisto-operaation alkanut ihminen velvoitettaisiin hankkimaan omalla kustannuksella jonkin nälkää näkevän ihmispolon laardin luovutuksen vastaan ottajaksi.
Kirurgisella osastolla makaisivat sulassa sovussa rinnakkain luovuttaja ja vastaanottaja.
Operaation jälkeen tanakasti tukevoitunut esim Biafralainen kotiäiti matkaisi kotimaahansa sulattelemaan kehittyneen läntisen maailman hänelle niin elintärkeää lahjaa.
Käytännössähän on ihan samaa, kuka sen energian polton loppukädessä tekee. Meillä, kun ei enää ole nykyaikana aikaa, eikä oikein haluakaan tehdä sitä. Siis viedään tämäkin tehtävä halvan työn maihin.
Kirurgisella osastolla makaisivat sulassa sovussa rinnakkain luovuttaja ja vastaanottaja.
Operaation jälkeen tanakasti tukevoitunut esim Biafralainen kotiäiti matkaisi kotimaahansa sulattelemaan kehittyneen läntisen maailman hänelle niin elintärkeää lahjaa.
Käytännössähän on ihan samaa, kuka sen energian polton loppukädessä tekee. Meillä, kun ei enää ole nykyaikana aikaa, eikä oikein haluakaan tehdä sitä. Siis viedään tämäkin tehtävä halvan työn maihin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meinaat siis, että pantaisiin jenkkakahvat ja miseliinirenkaat uusiokäyttöön, entäs pottunokat, mitäs niillä?
Epäilen kovin,että rasvan vastaanottajasta voi tulla aikas kuhmurainen ilmestys. Tuskin kirurgi saa sitä ihan tasaiseksi kerrokseksi vedettyä. Toisaalta liekö estetiikka tässä tapauksessa se tärkein elementti.
Kuulostaa ihan retrolta, eli eilispäivän rasvamatkoilta Haaparannalle. Keskisuomesta asti linja-autoilla ihmiset kävivät rasvanhakumatkalla Ruotsissa.
Onko ylipäänsä tällainen kehitysapu mahdollista? Tarkoitan tietenkin moraalisesti ja eettisesti. Pitäisikö se apu antaa kuitenkin rahassa, eikä fyysisenä hyödykkeenä?
Viimekesänä, kun itselleni tuli sellainen olo, kun annoin romanialaiselle kerjäläiselle 2 makaroonipussia ja näkkileipäpakelin, niin ei hymynhäivää vastalahjaksi. olis varmaan pitäny antaa euroja!!!