Mielestäni pitäisi olla seuraavanlainen ekologinen käytäntö... Rasvanpoisto-operaation alkanut ihminen velvoitettaisiin hankkimaan omalla kustannuksella jonkin nälkää näkevän ihmispolon laardin luovutuksen vastaan ottajaksi.
Kirurgisella osastolla makaisivat sulassa sovussa rinnakkain luovuttaja ja vastaanottaja.
Operaation jälkeen tanakasti tukevoitunut esim Biafralainen kotiäiti matkaisi kotimaahansa sulattelemaan kehittyneen läntisen maailman hänelle niin elintärkeää lahjaa.
Käytännössähän on ihan samaa, kuka sen energian polton loppukädessä tekee. Meillä, kun ei enää ole nykyaikana aikaa, eikä oikein haluakaan tehdä sitä. Siis viedään tämäkin tehtävä halvan työn maihin.
rasvanpoisto /siirto
3
<50
Vastaukset
- laardionenergiaa
Meinaat siis, että pantaisiin jenkkakahvat ja miseliinirenkaat uusiokäyttöön, entäs pottunokat, mitäs niillä?
- nälkäkurki
Epäilen kovin,että rasvan vastaanottajasta voi tulla aikas kuhmurainen ilmestys. Tuskin kirurgi saa sitä ihan tasaiseksi kerrokseksi vedettyä. Toisaalta liekö estetiikka tässä tapauksessa se tärkein elementti.
- nälkäkurk
Kuulostaa ihan retrolta, eli eilispäivän rasvamatkoilta Haaparannalle. Keskisuomesta asti linja-autoilla ihmiset kävivät rasvanhakumatkalla Ruotsissa.
Onko ylipäänsä tällainen kehitysapu mahdollista? Tarkoitan tietenkin moraalisesti ja eettisesti. Pitäisikö se apu antaa kuitenkin rahassa, eikä fyysisenä hyödykkeenä?
Viimekesänä, kun itselleni tuli sellainen olo, kun annoin romanialaiselle kerjäläiselle 2 makaroonipussia ja näkkileipäpakelin, niin ei hymynhäivää vastalahjaksi. olis varmaan pitäny antaa euroja!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410