Haluan kirjoittaa tämän ex-tyttöystävälleni

poikkisss

On erittäin mielenkiintoista huomata, miten nopeasti aika menee eteen päin. Uusia asioita tulee elämässä koko ajan, mutta joskus on mukava palata mielessään ajassa taakse päin ja muistella menneitä. Tässä haluan kertoa juuri sinulle omista nykyisistä ajatuksistani ja siitä, mitä ajattelen.

Kohta puoliin alkaa ikää olla minulla 19 vuotta ja tokihan meidän suhteesta on aikaa jo useampi vuosi. Sen jälkeisinä aikoina on tapahtunut kaikenlaista uutta ja erilaista ja kieltämättä elämä on tänä päivänä jo melko paljon erilaisempaa kuin vuosia sitten.

Huolimatta ajan kulumisesta ja uudenlaisesta elämästä, et ole kuitenkaan mihinkään unohtunut. Monet ajattelevat, ettei entisiä suhteita kannata sen kummemmin mietiskellä, koska ne ovat mennyttä ja ovat jostain syystä päättyneet.
Meidän suhteemme päättyi riitaisasti ja kyllä minä sen muistan. Muistan viimeiset sanat, loppumistavan ja päivämäärän. Miksi siis riitaisasta erosta huolimatta joskus ajattelen sinua enkä halua unohtaa vaikka emme ole olleet sen jälkeen missään tekemisissä?
Olet ensirakkauteni ja varmasti tärkeimpiä henkilöitä, joita minulla on koskaan elämässä ollut. Muistan suhteemme alun kuinka ihastuminen oli niin voimakasta ja vähitellen se kehittyi suureksi rakkaudeksi. Muistan ensimmäisen suudelman kanssasi, joka oli myös elämäni ensimmäinen sekä paikan, jossa se tapahtui. Muistan kaikki monet paikat, joissa yhdessä vietimme aikaa tehden kaikkea ihanaa. Muistan tuoksusi, äänesi ja sen kuinka joskus jopa minä itkin sinun vuoksesi, koska rakkaus oli niin suurta.
Vaikka jokaisessa ihmisessä on huonoja puolia, jopa meissä kahdessa ja erolle on aina jonkin syy niin kyllä voin kuitenkin sanoa, että ne hyvät ja ihanat puolet sinusta päällimmäisenä ovat mieleen jääneet ja paljon niitä onkin.

Vaikka erosta jo pitkä aika onkin ja siitä olen yli päässyt, aina silloin tällöin muistelen meidän yhteisiä aikojamme ja mietin mitä sinulle mahtaa nykyisin kuulua, miten sinulla menee ja voitko hyvin. En ajattele sinua koskaan mitenkään negatiivisesti. Ensirakkautenani tulet olemaan aina tärkeä henkilö elämässäni. Voin jopa sanoa, etten ole koskaan tuntenut ketään kohtaan niin suurta rakkautta kuin sinuun tunsin. Sinulla on paikka sydämessäni aina, etkä tule koskaan unohtumaan.

Halusin kirjoittaa tämän sinulle juuri siksi, koska haluan sinun tietävän, että en todellakaan muistele sinua pahalla ja tulet aina olemaan tärkeä osa elämääni. En tiedä yhtään, mitä sinä minusta nykyisin ajattelet, mutta toivottavasti et ainakaan ole täysin unohtanut. En myöskään tiedä luetko tätä viestiä ikinä, mutta jos olet tätä joku päivä lukemassa niin muista, että todella tarkoitan tätä.

Mitä sinulle kuuluu nykyisin? Itselläni elämä kulkee ihan hyvin eteen päin ja edessä on pian pois muutto ja opiskelun aloittaminen. Aika menee eteen päin ja uudet tuulet puhaltavat, mutta ajoittain menneen muisteleminen on tärkeää. Ilman sinua en olisi nyt tällainen kuin olen.

Missä ikinä oletkaan, tulet aina säilymään mielessäni ja sydämessäni enkä halua sinulle mitään pahaa tapahtuvan. Toivon sinulle elämään ja tulevaisuuteen aina kaikkea hyvää. :)
Terkuin entinen poikaystäväsi

0

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        161
        3271
      2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        40
        3032
      3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

        A haluaa J
        Ikävä
        112
        1565
      4. Empaattisuus ja suoruus.

        Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
        Sinkut
        155
        1304
      5. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        73
        1139
      6. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1097
      7. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1077
      8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        989
      9. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        47
        963
      10. Sä saat mut tuntemaan

        Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
        Ikävä
        24
        938
      Aihe