Venäjä jyräsi nato-USA:n yli

USA:lla ei Syyrian matsissa toiminut puolustuspää ja hyökkäyspää oli samalla aivan kipsissä.

Ottaen huomioon että Venäjä pelasi koko matsin läpi kolmella pelaajalla, ei voi sanoa muuta kuin että Venäjän voitto on uskomaton suoritus, kun vielä tuomaritkin pelasivat USA:n pussiin.

Venäjän puolustus ei päästänyt USA:ta kertaakaan siniviivan yli, vaikka USA ei edes kunnioita paitsiosääntöä.

Samaan aikaan Venäjän hyökkäyspää oli terävämpi kuin koskaan, joskin parin syyrialaisen junioripelaajan tukemana.

Kun ottelu päättyi taululla oli lukemat, Venäjä 6, USA 0.

USA oli jo ottelun aikana jättänyt useamman protestin ja jatkaa vieläkin protestejaan median kautta.

Amerikkalaiset ovatkin tunnetusti huonoja häviäjiä ja ovat nyt todella raivoissaan.
1361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"USA:lla ei Syyrian matsissa toiminut puolustuspää ja hyökkäyspää oli samalla aivan kipsissä."

Yksinkertainen maantiede vaikutta tähän asiaan. Kumpi suurvalta (USA, Venäjä) on maantieteellisesti lähempänä kriisialuetta? Venäjä on!

Tämä maantieteellinen asetelma oli sytyttää kolmannen maailmansodan vuonna 1962, kun Neuvostoliitto alkoi varustaa Kuubaa (USA:n "takapiha") ydinaseiden laukaisualustoilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuban_ohjuskriisi

Äänestä

Mistä Tiltu mahtaa horista?

Eihön USA:lla edes ollut jmitään maajoukkoja Syyriassa eikä ensimmäistäkään maataistelua käyty! Missä on se "häviö"?

USA on ainoastaan pommittanut ISIS-joukkoja eikäsitä ole kukaan estellyt!

Äänestä
  • Niistä pommituksista ei ole näyttöä?

    Äänestä

  • Ethän sinä usko vaikka jenkkipommi putoaisi päähäsi ISIS-alueella!

    Onko sinulla "näyttöä" Venäjän pommituksista? Oletko ollut vieressä katsomassa?

    Äänestä

  • RommelinSymmetria kirjoitti:

    Ethän sinä usko vaikka jenkkipommi putoaisi päähäsi ISIS-alueella!

    Onko sinulla "näyttöä" Venäjän pommituksista? Oletko ollut vieressä katsomassa?

    Jos jenkit olivat Syyriassa ennen Venäjän tuloa ja pommittivat ISIS:tä....kuinka on mahdollista hyvin järjestäytynyt öljynkuljetus Syyriasta Turkkiin?
    Mikään seikka ei viitannut siihen että toimintaa olisi häiritty ja Turkki olikin rauhallinen....Venäjä tuli ja sekoitti pakan uudelleen....josta Resepti hermostui...pojan ollessa mukana ryöstö-öljybisneksessä....tässä yksi osa kuviota?

    Äänestä

Kyllä se USA oli siellä Syyriassa yrittämässä sohia kiekkoa verkkoon.

CIA kouluttamassa terroristeja. Turha väitellä tosiasioita vastaan.

Äänestä
  • Ethän sinä edes tosiasioita puhu!

    ihön USA:lla edes ollut jmitään maajoukkoja Syyriassa eikä ensimmäistäkään maataistelua käyty! Missä on se "häviö"?

    USA on ainoastaan pommittanut ISIS-joukkoja eikäsitä ole kukaan estellyt!

    Äänestä

USA pommitti vain aavikkoa, ja joskus sairaaloita.

Äänestä

USA pommitti ISIS-järjestöä!

Sen sijaan Venäjä pommitti useasti siviilejä ja sairaaloita kapinallisten puolella! Hyvin harvoin ISIS-joukkoja!

Äänestä

Anttiuu,

Venäjä vetäisi Usan ja Naton solmuun jo Georgian sodassa 2008, mutta silloin lähinnä loistavalla, älykkäällä, yllättävällä, liikkuvalla, modernilla taistelustrategialla.

Syyriassa Venäjä veti Usan ja Naton solmuun sekä modernilla, liikkuvalla strategiallaan mutta myös modernilla aseteknologiallaan.

Äänestä
  • Ja valehtelu maistuu?

    Georrhiassa ei ollut mikään sota 2008 vaan aseellinen selkkaus suurvallan ja kehitysmaan välillä!

    Georgia ei ole eikä koskaan ole ollut Naton jäsenmaa eikä siellä ole koskaan ollut USA:n tai Naton joukkoja! Georgian johto erehtyi lähettämään joukkoja omalle alueelleen rauhoittamaan kapinallista maakuntaa kun väijyksissä ollut Venäjän armeija iski! Tästä selkkauksesta ovat Tiltut kehitelleet ihmeellisiä juttuja!

    Syyriassa ei Venäjä ole "vetänyt ketään solmuun" vaan resunnut kuukausitolkulla ISIS-joukkojen kanssa!

    USA:lla ei ole maajoukkoja Syyriassa eikä se ole ollut missään tekemisissä Venäjän armeijan kanssa!

    TÄSTÄKIN Tiltut kehittelee ihmeellisiä "solmuun vetämisiä!"

    Äänestä

Tiltut valehtelee ei USA ole millään tavalla ollut mukana Syyrian sodassa.

Äänestä

Historian kirjat tulevat kertomaan:

Venäjästä tuli maailman johtovaltio 2008 Georgian sodassa Usata ja Natoa vastaan sekä Syyrian sodassa 2015 Usata ja Natoa vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anttiuuu kirjoitti:

USA:lla ei Syyrian matsissa toiminut puolustuspää ja hyökkäyspää oli samalla aivan kipsissä.

Ottaen huomioon että Venäjä pelasi koko matsin läpi kolmella pelaajalla, ei voi sanoa muuta kuin että Venäjän voitto on uskomaton suoritus, kun vielä tuomaritkin pelasivat USA:n pussiin.

Venäjän puolustus ei päästänyt USA:ta kertaakaan siniviivan yli, vaikka USA ei edes kunnioita paitsiosääntöä.

Samaan aikaan Venäjän hyökkäyspää oli terävämpi kuin koskaan, joskin parin syyrialaisen junioripelaajan tukemana.

Kun ottelu päättyi taululla oli lukemat, Venäjä 6, USA 0.

USA oli jo ottelun aikana jättänyt useamman protestin ja jatkaa vieläkin protestejaan median kautta.

Amerikkalaiset ovatkin tunnetusti huonoja häviäjiä ja ovat nyt todella raivoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu