RV:ssä Leevi Launonen kehottaa:Koetelkaa kaikki!

KoetellaanSananValossa

"Jo alkuseurakunnassa jouduttiin arvioimaan monia eksyttäviä oppeja ja kierteleviä opettajia. Ensimmäisten vuosisatojen kirkolliskokouksissa laaditut uskontunnustukset määrittelivät klassisen kristinuskon keskeisimmät rajat. Ne varjelivat evankeliumin puhtautta myös myöhemmille sukupolville."

"Nykyisin uusien virtausten leviäminen on helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Erilaiset karismaattiset julistajat ja hengelliset yksityisyrittäjät, jotka toimivat usein seurakunnallisen paimenuuden ulkopuolella, levittävät opetuksiaan tehokkaasti myös median kautta."

"Suomeen outoja uuskarismaattisia virtauksia ja vierailijoita on viime aikoina tullut lähinnä maista, joissa niin sanottu uusapostolinen liike ja ”valtakunta nyt” -teologia ovat saaneet jalansijaa. Uuskarismaattisuuden tyypillisiä piirteitä ovat korostunut ihme- ja kokemuskeskeisyys, johtajan vahva vallankäyttö ja pyrkimys ulkoiseen menestykseen."

"Epäterve hengellisyys tuo levottomuutta ihmisen uskonelämään. Lisäksi epäraittiit virtaukset synnyttävät usein erilaisia ristiriitoja ja sielunhoidollisia ongelmia myös seurakunnan keskelle. Siksi hengellisessä toiminnassa tarvitaan jatkuvasti arviointitai-toa ja turvallista paimenuutta."

"Terve arviointi on hengeltään rakentavaa. Se ei johda varomaan Pyhän Hengen elävää vaikutusta ja armolahjojen toimintaa vaan janoamaan sitä."

Lähde:

http://aikashop.aishop.fi/data/doc/ri/ristinvoitto_2016_8_epap_mlgm6eag4h_sample_cwb4c_qnfz.pdf

25

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mörkö_maija

      "Epäterve hengellisyys tuo levottomuutta ihmisen uskonelämään." Ai, siis uskovat nukkukoot rauhassa, niinkö Launonen haluaa???

      • KoetellaanSananValossa

        Ei Launonen kannusta uskovia suinkaan nukkumaan! Opetusten koetteleminenkin jo itsessään vaatii suurta valppautta, mutta se ei tietenkään pelkästään riitä.

        Tuo samainen Launosen kirjoitus jatkuu mm näin :

        "Ei siis riitä, että kiinnitämme arvioivaa huomiota vain erilaisiin lieveilmiöihin. Meidän on tärkeä löytää omakohtaisesti Hengen täyttämä elämä. Silloin Hengen hedelmä alkaa näkyä kasvaneena luonteena ja Jumalan antamat armolahjat vaikuttavat raikkaasti seurakunnan keskellä.
        Apostoli Paavali käski koettelemaan kaikkea, mutta hän kehotti myös täyttymään Hengellä. Oikea ilmiöiden arviointi ei sammuta Hengen vaikutusta vaan varjelee karismaattisuuden raittiina."

        Hyvin sanottu!

      • asianytimessä

        Kannattaa lukea juttu, ennen kuin ryhtyy kriitikoksi. Ja Launonenhan ei ole tässä se pointti, vaan Jumalan sana, mistä hän kirjoituksessaan puhuu. Ihmisiin huomion kiinnittäminen johtaa aina harhaan.

    • joarvosteltu

      Eksyttäjät:
      Matti Meikäläinen
      Tuula Tunkkanen
      Keijo Kirjava
      Tarma Tanhuaja
      Paavo Paisela
      Kari Karvanen
      Mirva Kirva
      Tuomo Tonttula
      Mauno Makaava
      Risto Rimppakinttu
      Tauno Tamppaaja
      ..................
      ................
      ................
      Nyt olen raamatunopetuksen mukaan arvotsellut kaikki. Nuo nimet ovat niin kummallisia, että sen takia uskallan tuomita nuo eksyttäjiksi. Varokaa heitä1

      Tälläistä arvostelua olen tällä hyvällä palstalla saanut kunnian oppia.

      • unohtuikovieläjoku

        Kyllä, kyllä. Mehän olemme saaneet lahjan arvostella muita!

        Voisin aloittaa sukulaisistani ja kertoa heidän vioistaan.
        Seuraavaksi kerron omat vikani.
        Sitten tulee nuo työkaverit, jotka ovat... en viitsi edes sanoa, mitä heistä ajattelen!
        Ai, niin. Mutta entäpä naapurit, öh, siis, miten sen nyt sanoisi? Kaikenlaisia sitä onkin!
        Jäikö vielä joku arvostelematta? Ainakin tulee mieleen se omituinen kaupan kassa tuossa aamulla.
        Jos joku jäi vielä arvostelematta, niin seuraavahan voi jatkaa! Voidaan sitten porukalla arvostella, ettei kukaan jäisi ulkopuolelle : )
        Varokaamme siis kaikki toisiamme ja muistetaan arvostella ihan kaikki ja kerrotaan niistä sitten kaikille yhdessä! : )

      • jooarvostellaan
        unohtuikovieläjoku kirjoitti:

        Ei arvosteta aivan ketään, vaan arvostellaan kaikkia. Se on tosi mukavaa.
        Minusta kaikki täällä kirjoittavat ovat kummallisia. En kyllä ole jaksanut kaikkien kirjoituksia lukea, kun arvostelunhenki on varottanut ja siitä tiedän, että ne on kaikki kummallisia.

      • Huhhuhhuhjavielähuh

        Muita suomalaisia eksyttäjiä:
        Joulupukki ja muori ja kaikki tontut. Lapsia ei voi kastaa noitten takia, kun ovat eksyneet uskomaan noihin.
        Röllipeikkokin eksyttää.
        Maija mehiläinen on aika kiva eksyttäjä.

        Tämä eksytyksistä puhuminen käy aivan voimille. Ei se kyllä vissiinkään ole ihan oikeaa arvosteluakaan, koska joutuu kohta koko suomalaisen väen merkkaamaan tuohon listaan. Kai sitä täytyy tehdä, kun isoiset herrat ovat sen oikeaksi uskoksi päättäneet jossakin apostolien kokouksessa. Täytyy yrittää pysyä oikeassa uskossa. Työlästä tämä kyllä on, eikä jää Jeesuksellekaan ollenkaan aikaa. Arvostellaan ja julistetaan eksyttäjiä. Jospa se kirkas kruunu sillä konstilla kerran päähän painetaan.

      • hyvänjahuononerotus
        Huhhuhhuhjavielähuh kirjoitti:

        Tähän ketjuun on tuotu hurstia huumoria. Tuo on hyvä, jotta ihmiset käsittäsivät miten hölmöä on etsiytyä arvostelemaan muita. Varsinkin jos siitä syntyy tuomioita. Ottakaa se mikä hyvää on ja hyljätkää se mikä huonoa on.

      • PäärlyporteistSisällasti
        unohtuikovieläjoku kirjoitti:

        Kyllä, kyllä. Mehän olemme saaneet lahjan arvostella muita!

        Voisin aloittaa sukulaisistani ja kertoa heidän vioistaan.
        Seuraavaksi kerron omat vikani.
        Sitten tulee nuo työkaverit, jotka ovat... en viitsi edes sanoa, mitä heistä ajattelen!
        Ai, niin. Mutta entäpä naapurit, öh, siis, miten sen nyt sanoisi? Kaikenlaisia sitä onkin!
        Jäikö vielä joku arvostelematta? Ainakin tulee mieleen se omituinen kaupan kassa tuossa aamulla.
        Jos joku jäi vielä arvostelematta, niin seuraavahan voi jatkaa! Voidaan sitten porukalla arvostella, ettei kukaan jäisi ulkopuolelle : )
        Varokaamme siis kaikki toisiamme ja muistetaan arvostella ihan kaikki ja kerrotaan niistä sitten kaikille yhdessä! : )

        Koetapas arvostella HENGET! Siihen tarvitaankin PyhänHengen antama Armolahja. Se lahja on Elämäntärkeä, Uskossa pysymiseen, perille asti.

      • Noidat.Palamaan
        hyvänjahuononerotus kirjoitti:

        Tähän ketjuun on tuotu hurstia huumoria. Tuo on hyvä, jotta ihmiset käsittäsivät miten hölmöä on etsiytyä arvostelemaan muita. Varsinkin jos siitä syntyy tuomioita. Ottakaa se mikä hyvää on ja hyljätkää se mikä huonoa on.

        Pääsiäisnoidat unohtu arvostella. Ne vasta exytyxen exytyxiä, luutineen, tipuineen, kaikkine käkätyksineen!

    • Jobinpostia

      Raamattu ei kestä kojetusta. Ps.72:18. Kiitetty olkoon Herra Jumala, Israelin Jumala, ainoa, joka ihmeitä tekee. 2Kor.11:14. Biblia. Ei myös ihmekään ole: sillä itse saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi.

      • puhtaankosinaa3

        Eksytät, kun kirjoitat psalmeja ja kaiken lisäksi bibliaa tuot tänne. Varkokaa eksyttjäjää!

        No, ei vaiskaa, mutta tuollaistakin olisit saattanut saada perääsi.

      • varokaaeksyttäjiä
        puhtaankosinaa3 kirjoitti:

        Eksytät, kun kirjoitat psalmeja ja kaiken lisäksi bibliaa tuot tänne. Varkokaa eksyttjäjää!

        No, ei vaiskaa, mutta tuollaistakin olisit saattanut saada perääsi.

        Pitää kai minunkin sitten noita eksyttäjiä enemmänkin listata. Tapani Suonto, en tiedä miksi, muttaa muut niin kertovat. On varmasti eksyttäjä. Patric T---, en nyt muista sukunimeä, mutta on varmasti jotaki tehnyt. Muut ainakin tievät niin. M.Ojares sekin vielä tähän. On seki jotaki tehnyt. Ei kuulu minulle mitä, mutta muut sanovat sen olevan eksyttäjä.

      • M.Uu
        varokaaeksyttäjiä kirjoitti:

        Jaahas. Taitaa olla taas joku "uusapostoli" liikenteessä, kun yrittää Suontoa joka välissä mollata. Tapani Suontoa ei moiti yleensä eksyttäjäksi muut kuin uuskarismaattisiin eksytyksiin kuten torontolaisuuteen, menestysteologiaan ja uusapostoliseen liikkeeseen hurahtaneet ihmiset. Suonto edustaa ajattelutavaltaan ja opetuksiltaan klassista karismaattista kristinuskoa eikä mitään äärilaitaa mihinkään suuntaan. Hän on tehnyt ohjelmia koskien näitten mainittujen eksytysliikkeiden punnitsemista Raamatun sanaan nojautuen ja siksi hän on saanut tämänkin palstan uusapostolisen liikkeen kannattajien vihat niskoilleen.

        Pian tulee kirjakin Koetelkaa kaikki, joka on yhteiskristillinen ja käsittelee näitä uuskarismaattisia eksytyksiä. Kirjoittajina mm Pasi Turunen, helluntapastori Esa Hyvönen, RV:n päätoimittaja Leevi Launonen ja Leif Nummela.

        Suosittelen teitä "apostoleiksi" itsenne kokeviakin tutustumaan teokseen. Jospa se feikkiapostoliuden viitta tippuisi hartioiltanne. Muut yleensä jo ovat huomanneet, ettei keisarilla ole vaatteita eli itseään ja kavereitaan apostoleiksi nimittävät ovat jotain ihan muuta ja paljastavat apostoli-termin käytöllä itsensä ja vääristyneet asenteensa.

      • puhtaankosinaa3
        M.Uu kirjoitti:

        Niin, mutta minä luin tuolta yhdestä ketjusta, että Suonto on eksyttäjä. Onhan se väärin jos tuollaiset kuulopuheet ohitetaan, eikä niitä jaeta.

      • M.Uu
        puhtaankosinaa3 kirjoitti:

        Niin, mutta minä luin tuolta yhdestä ketjusta, että Suonto on eksyttäjä. Onhan se väärin jos tuollaiset kuulopuheet ohitetaan, eikä niitä jaeta.

        Jaahas. Nyt on uuskarismaattisen eksytyslinjan ihmiset ottaneet nokkiinsa oikein urakalla ja ruvenneet käyttäytymään kuin pikkulapset hiekkalaatikolla.

        Ellette ole sattumalta huomanneet, niin kypsät ja vakaat kristityt varoittavat eksytyksistä tarkasti Raamatulla perustellen ja esittäen myös yhteydet eri asioitten välillä tasokkaita linkkejä esittelemällä.he esittelevät usein llainauksia ja linkkejä, joissa saattaa olla todella tarkasti tehtyjä analyyseja ei eksytyksistä ja niiden eteenpäin viejistä.

        Kun uuskarismaattisen linjan ihmiset eivät pärjää asialinjaisissa keskusteluissa omine "mutu" tai muina heikkoine perusteluineen, he siirtyvät suunnitelmaan B ja alkavat sabotoida asiallisia ketjuja pelleilykommenteillaan.

        No, sekin jo kertoo omaa kieltään ja tuo esiin sabotoijien epävarmuuden, joka heillä on intoilevan kuorensa alla. Jos mielipiteet perustuvat paljon fiilistelyyn ja omien kavereitten mielipiteitten matkimiseen, niin siitähän ei tunnetusti mitään hyvää seuraa.

        Tässäpä annan yhden mallinäytteen siitä, miten eksytys tunnistetaan hyvin Raamattuun verraten ja miten voidaan taitavasti varoittaa harhaopeista ja -opettajista. Musta tuntuu-perusteluja ja sabotaasia ei Pasi Turusen tyylistä kommunikoida löydy. Hän tutkii tarkoin taustat ja tuntee hyvin Raamatun. Niin jokaisen kristityn olisi hyvä tehdä. Ei tulisi sitten niin pahasti houkutuksia sabotoida toisten rakentavia keskusteluketjujakaan pelleilyllä, kun osaisi löytää itsekin, mikä Raamatun kanta moniin asioihin aidosti on.

        https://www.youtube.com/watch?v=hBiFblzxPVM

        Linkissä Pasi Turunen osoittaa Raamattua käyttäen, miten David Herzogin opetus ei täsmää Raamatun sanaan. Hän osoittaa myös Herzogin opetusten New Age-yhteydet.

        Pasi Turunen on aktiivinen karismaattinen kristitty, joka on on usein ollut tilanteissa, joissa Jumalan armolahjat toimivat runsaina. Hänen karismaattinen kristillinen vakaumuksensa ei tee häntä kuitenkaan sinisilmäiseksi ja naiiviksi.

        Anteeksi kiireessä tulleet kirjoitusvirheet!

      • Hmmmmm

        Muu, onko sinulle ollenkaan sellaista luonteenpiirrettä, jota huumorintajuksi sanotaan? Selvästihän tuolla yllä leikitään asialla. Eihän nyt kukaan tosissaan kerro levittelevänsä kenestäkään sellaista, mitä muilta on kuullut. Vai levitteleekö? Kertooko teidän seurakunnassa joku, että se Kalle on eksyttäjä, ta ainakin harhaoppinen, koska Anni sanoi niin?

      • M.Uu
        Hmmmmm kirjoitti:

        Tarkoitushakuista p:n jauhamista tuo meno on eikä mitään hauskaa huumoria. Ja tarkoituksen tietää: kunnollisen, asiallisen keskustelun sabotointi.

    • eikertakäyttökirja

      Tuolla ylempänä tätä ketjua oli kirjoitettu, ettei raamattu kestä kojetusta. Ehkei kestä kojetusta, mutta koetuksen sen kestää kyllä!
      Herra itse sanoo, koetelkaa Minua! Ja koska Herra on itse Sana, niin Sana koetuksen kestää!

    • sepieniero

      Asiaa helpottaisi, jos äidinkieli olisi sen verran hallussa, että ymmärrettäisiin arvostelun ja arvioinnin hienoinen ero. Arvostelu kun tuppaa olemaan pelkkää negatiivisuutta. Arvioinnissa taas mietitään mikä puhutussa oli hyvää ja mikä ehkä ei niin hyvää. Ja sekin olisi hyvä muistaa, että Raamatussa kehotetaan arvioimaan kuultua opetusta, ei repostelemaan ihmisiä. Ja olisi hyvä tutkia asia ihan itse, eikä arvostella huhujen ja kuulopuheiden perusteella.

      • M.Uu

        Hyviä pointteja! Toisaalta sana arvostella ei aina ole negatiiviseen lopputulokseen viittaava. Joku voi arvostella lehdessä jonkun taideteoksen tai kirjan ja antaa siitä erittäin myönteisen arvostelun.

        Koulussakin voi opettajan arvostelun jälkeen saada arvosanaksi kympin ja sehän on hyvä juttu.

        Mutta arviointi -sana on usein tosiaan vieläkin parempi ja siitä helpommin muistaa, että lopputulos ei ole aina negatiivinen vaan se voi olla positiivinenkin tai sekä että, kumpaakin sisältävä.

    • ArvioiEnsinItsesi

      ja kun arvioidaan, niin täytyy muistaa, että arvioijan tulisi itse olla hengellisesti terve ja tuntea Sana, eihän muuten pysty arvioimaan.
      Tämä tuntuu unohtuvan usein, varsinkin täällä S24 sivustolla näkee sellasta 'arviointia' että huhhuh.. se on todellakin kovaa arvostelua ja tuomitsemista, millä ei ole mitään tekemistä oikean arvioinnin kanssa!

      • UskoaTunnustava

        Näinhän se on, mutta kunkin kirjoittajan kommentteja voi kukin täällä arvioida Raamattuun verraten. Tärkeintä jokaisen onkin itse kantaa vastuu siitä, ettei ole liian sinisilmäinen ja usko mitä vaan vaan jokaisen kristityn tulee jokatapauksessa itse opiskella Raamatun tuntemusta ja verrata kaikkea opetusta Raamattuun, jotta huomaisi onko opetusta hyvää vai epäraamatullista.

        Teoksessa Koetelkaa kaikki, tunnetut kristityt arvioivat erilaisia oppisuuntauksia ja liikkeitä Raamatun opetuksiin verraten. Uskon sen olevan laadukas teos ja kukin lukija voi sitten vielä itse arvioida miten nämä arvioijat toimivat Raamatun valossa. Teoksessa kirjoittaa moni uskova kokenut ja Raamatun syvällisesti tunteva kristitty, joilla on vuosien kokemus tasokkaasta raamatullisesta arviointityöstä.

      • Ååpeeee

        ÄärIklassisten tekemä jotka saaneet vaikutteita mm.hard talkin extra ohjelmassa paneelikeskustelun osallistuneen McArthurilta joka esim. kieltää kielilläpuhumisen! Vau ,mikä karismaattisuuden "asiantuntijan" lausuntoihon perustuva ohjelma ja kirja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe