Jos kerran palkkoja alennetaan. PERKELE!
KAIKKIEN HINTOJEN PITÄÄ MYÖS LASKEA!
dkfhgfdcs
73207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
palkoissa ei ole enää elinkustannus indeksiä deaali ajassa euro aikana joten palkkojen alennus tuli jo iflaation myötä olemaan.
Tavallisen kansalaisen pienissä palkoissa ja eläkkeissä ei ole elinkustannusindeksiä, mutta kansanedustajien ja ministereiden palkoissa on. Kansanedustajan ja ministereiden palkat ovat muutenkin kymmenkertaisia tavalliseen pienipalkkaiseen nähden, että vielä niille lasketaan vuosittain korotukset elintasoindeksillä. Perustellaan, että elinkustannukset ovat nousseet, että palkkaakin pitää nostaa.
Räikeä epätasa-arvo tässä. Eihän kansanedustajat ja ministerit tarvitse muutenkaan maksaa elämisestä aiheutuvia kustannuksia, kun saavat kaikki vähentää verotuksessa ja saavat kulukorvauskia joka asiassa.
Tavallinen palkansaaja ja eläkeläinen joutuu maksamaan kaikki kulut, joita vain nostetaan, eikä palkka ja eläke nouse.
Kansanedustajien ja ministereiden palkkaa nostetaan aina vähintään sen mitä pienipalkkainen tienaa kuukaudessa. Palkansaajan ja eläkeläisen tuloja, jos harvoin nostetaan, niin korotus on muutamasta eurosta muutamaan kymppiin kuukaudessa.
Eihän kansanedustajalta ja ministeriltä kulu rahaa edes ruokaan, eikä matkoihin, kun ne kuuluvat etuihin.
Mitä kansanedsutajat ja ministerit tekee tuhansien eurojen kuukausikorotuksilla, kun eihän niiltä edes kulu rahaa elämiseen, kun kaikki korvataan palkan lisäksi.
Jos ne korotukset jaettaisiin palkansaajille ja eläkeläisille, niin kaikki menisi kulutukseen ja sitä kautta syntyisi lisää työpaikkoja, mutta nyt ne korotukset jäävät herrojen tileille makaamaan.
Hyvä kommentti.
Suomessa euroopan kalleimmat elintarvikkeet...!!!!
Maatalouden tukeminen on siis kivirekenä yhteiskunnalliselle kehitykselle. Sen olemassa olosta on vaiettu, se on pyhä asia, josta ei saa puhua. Tuki perustuu kylmänsodan asetelmiin.
Suomen oloissa, tukea jopa lapissa viljeliöitä on järjetöntä. Annetaan miljoona vuodessa jollekkin, joka leikkii työntekoa, hullua.
Myös maaseudun kehittäminen kärsii maatalouden tukien saannista.
Tuet ovat tehneet elintarviketeollisuudelle hallaa, kuluttajien tehtävänä on rahoittaa ylisuuret voitot ja investoinnit, "turvallisilla" hinnoilla. Prisma ketjut investoivat miljardeilla, investoinnit maksettiin vuodessa pois! Miljardien kulut!
Lidel maksaa ketjunsa rakentamista vieläkin, ja myy silti halvimmilla hinnoilla.
tyhmä on se joka maksaa, ja äänestää vaaleissa jatkuvuutta maatalouden tuille....
suomessa euroopan suurin tuloveroaste,euroopan suurin autovero, euroopan kalleimmat asunnot, vuokrat. suomessa euroopan huonoin ostovoima rahalla., suomen terveydenhuolto maailman parasta kunnes sairastut, vanhusten huolto huonotasoista ..jne.........
Elintarvikkeet ovat vieläkin kalliimpia verrattuna esim. saksaan, jos siellä haluaa syödä todella edullisesti on todella halpaa ja laadukas ruoka huomattavasti halvempaa. Puhumattakaan palvelusta ,joka liittyy elintarvikkeisiin, ravintolat erilaiset kotitilausmenetelmät yms. tuodaan kotiovelle vaikka lehmä jos haluat!
Ruotsissa on halvempi ruoka !
Näin nettiaikana tuollainen tutkimus on helppoa tehdä eu-maiden välillä jos vain aikaa ja kielitaitoa riittää.
Jonkinlaista tutkimustulosta saisi varmaankin kuukauden tutkimisella, esimerkiksi joku koululainenhan tuosta voisi tehdä tutkimusta kotoa käsin ja samalla saada sitten gradun tai muuta tehtyä.
Näin perstuntumalta Suomi on kaikista maista, joissa olen käynyt, elintasoltaan heikoin.
Suomi on ylivoimaisesti kallein euromaa.
Syynä on mieletön ja moninkertaistuva verotus, joka nostaa
esim. ruuan hintaa kuluttajille. Kaikki muukin on kalleinta, jos
otetaan huomioon suomalaisten mitätön ostovoima.
Hintojen lasku heikentää yristysten kannattavuutta ja lisää työttömyyttä
Yritysten palkkakustannukset ja verot ja maksut alenevat joten on varaa mysö laskea tuotteiden ja palveluiden hintoja.
Kun kesälomarahoja leikataan ja samalla palkalla tehdään enemmän työtä joka vähentää työntekijätarvetta, ja työntekijä saa maksettavakseen työnantajamaksuja niin että perheiden vuositulot laskevat 1000-2000€ niin ostovoima vähenee ja se tietää yritysten konkursseja ja lisää työttömiä.
Sillä "Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa enemmän suomalaisia tuotteita, syntyisi 10 000 työpaikkaa" -kamppana http://www.sinivalkoinenjalanjalki.fi/tietoa-kampanjasta/ ..pitää paikkansa niin kuinka paljon kaikkien työläisperheiden 1000-2000€/vuosi tulojen alennus/ostovoiman vähennys tuleekaan vaikuttavaan työpaikkoihin, 10 000 työpaikan vähennys on kärpäsen paskaa.
No, ei pidä unohtaa, että yrittäjilläkin on tarpeensa, kyllä se Merssu pitää vähintään kahden vuoden välein pystyä vaihtamaan.. Ja tämä nyt vähän helpottaa..
Sittenhän sinä varmaan rupeat yrittäjäksi ?
Tottakai! Niin pääsen vinkumaan, että kalliita on nuo työntekijät.. ja laiskoja.., Ja kyllä on vaikeaa yrittäjänä.., onneksi voi edes sen Merssun vaihtaa..
verotuksen paino piste onkin kulutuksessa.
Kulutus laskee kun palkkoja alennetaan joten valtion ssaamat kulutusverot laskevat.
HINTOJA LASKETTAVA!!!!!
Aivan.
Kyllä!
Tämä yhteiskuntasopimus tulee lisäämään kurjuutta ja työttömyyttä mutta osakkeenomistajat saavat isompia osinkoja, sehän se oli kyllä tarkoituskin.
Joo, saavat isompia osinkoja vielä pari vuotta ja sitten osaketulot romahtaa.
Eilen Sipilä peruutti jo kerran lupaamansa palkansaajien verohelpotukset joiden piti turvata ostovoimaa. Ahneudesta hullu kepulestamonimiljonääri.
Kepu pettää AINA.
halpuutettu hintoja ylöspäin,joten "miten" niitä voi enää laskea?
olen seurannut hintoja >40v,osaan kaiken ulkoa,joten sana halpuutus sisältää vain ja ainoastaan nostopaineen kusetuksen avulla ja niin myös koko ajan tapahtuu.
kaupan ala on osannut tehdä asiakkaista tyhmiä urpoja ja todella sitä asiakkaat ovat aina olleet,,,vieläkin, vaikka hitaasti hieman alkaa jo taju toimia. usien on vaikea ymmärtää ihmisten vertailutapoja,ei hajuakaan todesta.
sanon,,,seuratkaa ja verratkaa kaikkia tuotteita tuotehintoja,jotka itselle tärkeitä ja merkityksellisiä,,,se todella kannattaa.
kyllä laskee,kun ne ensin halpuutetaan ylös.
Tässä jälleen tyypillinen virallisen ja ainoan oikean median juttu, mitä ei tietenkään sovi kommentoida kuin korkeintaan paskahuussissa. Vahingossakaan yksikään taho ei kerro, millä mekanismilla palkka-ale kohentaa Suomen kilpailukykyä. Todetaan vain kylmästi, palkkoja on alennettava. Miksi hemmetissä?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001130077.html
Eihän täsä muuta jätkät ku lopetetaan ostaminen.
Voi olla että näin käy.
Kannattaa aloittajan tajuta että ei maailma sillä ajatuksella pyöri, että ei pätkääkään anna omista eduistaan periksi missän tilanteessa.
Siellä huutelee näköjään kokoomuslainen/kepulainen osakkeenomistaja.
Aivan niin . Oikeasti pitäisi tehdä niinkuin SDP ja vasemmisto , kaikille vaan enemmän palkkaa ja enemmän tukia ja enemmän avustuksia. Kaikille enemmän rahaa. Otetaan se rah sitten sieltä taikaseinästä niin ei joudu veroja korottamaan eikä velkaa lisäämään...
älyä
Nimimerkille "karutotuus" ilmoittaisin, kun hän ei sitä näköjään itse tule ajatelleeksi (tai ymmärrä), että 5000:n kuukausipalkasta on paljon helpompi antaa periksi kuin 1500:n kuukausipalkasta. 5000:n kuukausipalkkaa kun kukaan ei tarvitse kokonaisuudessaan elämiseen, mutta 1500:n kuukausipalkka menee kaikki, eikä siitä sen takia ole varaa antaa enää pois.
Mutta tämän asian tajuamiseen tarvitaan älyä, jota nimimerkillä "karutotuus" ei nähtävästi ole käytettävissä.
Kittos hyvästä aloituksesta.
ja VUOKRIEN hintoihin tulee laittaa ehdottomasti KATTO,nyt ko. asiassa järki jäänyt 30-40v taakse raivoisasti ihmiselämää vaikeuttavan "ihmesuureen"... saa-ta-nallisen AHNEUDEN takia.
asumisen järjettömät kulut ovat valtava vääryys ihmisen elämässä,ehkä pahin kaikista sotimisen jälkeen.
on aivan kertakaikkiaan valtavan rumaa ja röyhkeää ryöstää oikein "LAIKIEN VOIMALLA" ihmisiä pelkän oman edun tavoitteiden takia. nykyjärjestelmää ylläpitää kusitolpat ja hallitus virkaloisten kanssa.
MIKSI asumisesta on tehty koko elämän kallein ja vaikein asia,mutta sille ei tehdä mitään ???
Kummallista että uusien asuntojen hinnnat ovat ihan tajuttomia mutta ne rakennetaan nykyään pääosin halpatyövoimalla.
miten vanhat jopa 50-70v kämpät maksaa enemmän kuin uudet? hinnat täysin taivaissa avaruuden tuolla puolen.
uusien hinnat todella järkyttäviä,mahdottomuus ostaa ja saada vielä joskus maksettua ennen kuolemaa.
asuntojen hinnoille ehdottomasti katto ja pian. kaikkien hinnat alas ja niin ihmisten elämä kohentuu kerta laakista enemmän kuin hallituksen temput ja kuvitelmat tulevaisuudesta.
raakasti vähintään puolet pois kaikista hinnoista,silloin tilanne ei muutu,kun muuten tulotasot säilyy nykyisillään tai voi jopa laskea esim. 10% palkkojen osalta,joka taas vaikuttaa mm. raaka-aineisiin ym.
suuret rosvot asuntohinnoissa on taudeista pahin,parantumaton ahneus,verottaja,pankit,asuntovälittäjät,keinoteltu tonttien hinnoittelu ja osin rakentajat sekä talousjärjestelmän sisäinen sairaus.
joten siitä vaan pitkää pvää tekemään ja ehdottomasti "hihat käärittyinä",kuten heillä on tapa mainostaa perse penkissä istumistaan. rankkaa se istuminen tosiaan on,kuulemma jopa hengenvaarallista.
lyhin aika noiden asioiden muutospäätöksiin on max 8h,ei yhtään enempää. jos enemmän menee,tajunta ei ole ole"kotona" lainkaan.
Ne on jo olevinaan halpuuttaneet hintoja. Nyt on hyvä sanoa että onhan ne laskeneet. Ja kun palkat alenee, suhde säilyy samana.
Joissakin tuotteissa laskeet jonkin verran mutta toisissa taas nousseet.
hinnat nousset. syy nostoon myös järjettömän suuri määrä eri tuotteita,jotka ei mene kauaksi ex-hinnoilla. jos tuotemäärää laskettaisiin esim. puoleen nykyisestä,ostotuotteita jäisi vielä väh.50% liikaa,koska ovat käytännössä täysin tarpeettomia normaalielämässä.
halpuutus on täyttä kusetusta,kerrassaan ovela temppu jälleen kaupan suunnalta.
Aivan.
asuminen ja eläminen on liian kallista suomessa?
Asuminen ihan SAATANAN kallista Suomessa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Asuit sitten ihan miten vaan paitsi ei havumajassa. PERKELE!!!!!!!
Niin totta.
Helvetin kallista.
Kyllä ne hinnat tulee alas automaattisesti,kun ruoka jää kaupan hyllylle mätänemään tai vuokranantaja ei saa kämppäänsä vuokrattua liian kalliin vuokran takia,mutta kuitenkin hänelle yhtiövastike tulee maksuun joka kuukausi. Markkinvoimat pitää yleensä hinnat kohdillaan,kun ihmisiltä loppuu raha kulutukseen.Suomessa on kaikki ollutkin ylihintaista verrattuna melkein mihin muuhun maahan tahansa.
Olen samaa mieltä, kysyntä ja ostovoima määrittää hintatason.
"Markkinvoimat pitää yleensä hinnat kohdillaan .."
No ei pidä ainakaan Suomessa. Täällä ihmiset ovat niin ahneita, että vaikka näkevät, että esimerkiksi asunto ei mene kaupaksi, niin hintaa ei lasketa, vaan odotetaan vaikka maailman tappiin, että tulee joku, joka on valmis maksamaan pyydetyn hinnan.
Ainoa, asia, joka vähän vaikuttaa hintatasoon, on kilpailu, kun suomalainen on niin kade, että jos kilpailijalla kauppa käy silloin, kun itsellä on hiljaista, niin sitten voidaan hintoja laskea. Mutta useimmiten hintojen laskunkin takana on ahneus, kun yritetään pakolla savustaa kilpailija ulos markkinoilta.
Ei Suomessa nykyään mikään toimi, joten turhaa pärinää nuo tarinat markkinataloudesta ja markkinavoimien vaikutuksesta.
Totta.
Näinpä.
oikeinko ne markkinavoimat, kyllä asumisen hinnoittelu on suoraan tähtieteellistä röyhkeää ja törkeää ahneuden tuottamaa rosvousta.
kaikki hinnat alas 50-80% ja asiat kohillaan. tosiasiassa noin "vähän" on "ilmalaivoja" asumiskulujen nykyhinnoissa. em. on markkinavoimia todellisempaa.
sairaat markkinahoureet ylläpitää karmeaa rosvoushinnoittelua,joka kansantaloudellisesti on täysin ääliömäistä ja järjetöntä.
rahanvaltaa pidetään pakolla yllä ilman mitään todellista tarvetta.
Aina on palkansaajat hävinneet. Palkankorotukset täytyisi olla vähintään sama kuin on inflaatioprosentti(hintojen nousu) ETTÄ PYSYTTÄÄN SAMASSA KUIN EDELLISVUONNA. Onko koskaan palkankorotukset olleet korkeampia kuin inflaatio? Ehkä kerran, 3 vuoden sopimus jossa viimeisenä vuotena jo hävittiin inflaation takia.
Totta.
Nythän on deflaatio jos et ole sattunut huomaamaan....
No niinpä näkyy, kiitos. Vaik tuossa mun elintarvikeryhmässä(02) tapahtu hienosta nousuu. :)
http://www.tilastokeskus.fi/til/khi/2016/01/khi_2016_01_2016-02-19_tau_001_fi.html
on aina laatijansa näköisiä,totuus yleensä aina aivan muuta. en usko tilastoihin ollenkaan.muuttujia aivan liikaa,joita ei huomioida.
suurin ero 90luvun lamassa nyky lamaan on ennen hinnat laski ostovoiman mukaan nykyään luotto osa maksuilla paljon ostetaan halvalla koroilla niin hinta tasoa pidetään keinotekoisesti yllä taantumasta huolimatta.
Totta.
pankit pitää velvoittaa leikkaamaan pankkilainoja sen yhteiskuntasopimuksen verran 3,7%. Samoin vuokrien pitää alentua vähintään samat 3,7%.
kevyet eväät,vuokrien hintoja alennettava 50-80% asuinpaikasta ha asunnosta riippuen. max vuokra, 1.5x asunnon kk-hoitokulut on järjellinen summa,muut esitelmät harhaa.
asuminen on roistomaisen kallista,sen jokainen tajaa. miksi ?
Hyvä kommentti.
HINTOJA ALENNETTA SEKÄ TUOTTEISSA ETTÄ PALVELUISSA! Kuuleeko homeskorva Sipilä!
Kuulee mutta ei kuuntele koska on omahyväinen porvari.
Jos alennetaan palvelun hintaa, alennetaan myös palveluntuottajan palkkaa. Jos taas pienennetään verotusta, niin pienennetään samalla julkisia palveluita. Mitäs tehtäisiin?
Hintoja laskettava jos palkkoja lasketaan. FAKTA.
vuokria ja omistusasuntojen hintoja laskettava 50-80%,noiden positiivinen vaikutus valtava ihmisille koko maassa.
KYLLÄ!
ok.
Millä te kuvittelette rahoitettavan nämä ilmaiset palvelut: päiväkodit, terveydenhuollon, koulutuksen, urheiluhallit, koirapuistot jne. Veroilla - Suomessa on maailman kovin verotus joka nostaa kaikkia hintoja. Purkakaa tämä laiskoja elättävä mätä systeemi niin myös hinnat laskevat.
Yritystuet, maataloustuet ja puoluetuet myös pois. Säätiöt verolle.
Aivan.
Juuri näin.
Hintoja myös laskettava jos palkkoja lasketaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Aivan.
Hyvä aloitus. Kiitos.
ok.