Selvityminen ilman insuliinia Diapeteksen kanssa?

Halpa_henki

Hei.

Onko mahdollista selvityä tyypin I Diapeteksen kanssa ilman insuliinihoitoa?

Käytössä on ollut pitkävaikutteisia ja lyhytvaikutteisia insuliinivalmisteita. Mittaan verensokerin ja tämän tiedon avulla säädän insuliinimäärän sopivaksi. Insuliinin pistän aina ennen ruokailua.

Verensokeriarvot pysyneet 6-9 kohdilla lääkityksen avulla.

Olen nyt mietiskellyt että olisikohan mahdollista selvityä ilman insuliinia? Insuliiniin tuli tämä hallituksen omavastuun nosto, eli joka vuoden alussa pitäisi 50 euroa maksaa omavastuuta ja tämän jälkeen 4.50 euroa.

En haluaisi millään maksaa tuota 50 euron omavastuuta, kyseessä vähän niinkuin periaate asian suhteen. Hallitus on päättänyt että pysyäkseen hengissä ihmisen on maksettava vähintään 50 euroa ja sitten 4.50.

Olettaen mikäli että tuo lääke on ainut vaihtoehto selviytyä.

21

1385

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen_diabeetikko

      Oletpa hinnoitellut henkesi halvaksi kun "myyt" sen 50 eurosta. Ykköstyyppiä oleva diabeetikko kuolee muutamassa viikossa ellei käytä insuliinia. Muuta hoitokeinoa ei ole.
      Insuliinisi maksaa vuoden aikana useita tuhansia euroja (merkistä ja määristä riippuen). Itse joudut maksamaan vain tuon pienen omavastuun (50 euroakin on pieni kokonaishintaan verrattuna). Jos koet tuon alkuomavastuun periaatekysymykseksi, osta vaikka särkylääkkeitä tms. ensin jotta saat sen täyteen, jotta sen jälkeen saat insuliinisi heti 4,50 eurolla.
      Asiasta on keskusteltu tuolla omalla keskustelualueellaan (Sairaudet -> Diabetes).

    • copypaste

      " Onko mahdollista selvityä tyypin I Diapeteksen kanssa ilman insuliinihoitoa? "

      EI OLE

      Kuolet.

      Mikä ihmeen periaate?

      Valtion velka kasvaa vuosi vuodelta ja nyt leikataan ihan kaikilta.

      Valtion velan maksaa veronmaksajat.

      Lisäksi maksamme elintasopakolaisten kulut.

    • kritiikkiäkehään99

      Kokeile hitaasti vähentämällä, pari yksikköä viikossa. Ruoka tietysti matalahh. Sinulla ehkä on insuliinituotantoa jäljellä, siltä ainakin vaikuttaa. Selviää peptidikokeilla labrassa. Älä tuhoa sitä vähää, mikä on jäljellä. Tietysti menetät lääkkeiden korvauksen, jos todetaan, ettei sinulla ole D1:stä. Yksityinen labra siis tarpeen. Diabetestaon useita erilajeja, joita ei Suomessa tunneta. Siinä on yksi syy epäonnistuneisiin hoitotuloksiin. Kun ohjenuoraksi on otettu lääkefirmojen lobbaama mahdollisimman suuri lääkkeiden kulutus, huomattavalle osalle potilaista on hoito väärä.

      • Törkytekstit_pois

        Toivottavasti kukaan ykköstyypin diabeetikko ei noudata edellä olevaa erittäin vaarallista ohjetta!
        Tuossa on joku VHH hurahtanut antamassa ohjeita sairauteen josta ei ymmärrä hölkäsen pölähtämää. Tein tuosta viestistä ilmiannon ylläpidolle vaarallisena viestinä, mutta siltä varalta ettei ylläpito poista viestiä nopeasti, hieman kommentteja väittämiin:
        Viesti on (onneksi) jo lähes vuoden vanha ja aloittaja on varmasti keskustellut lääkärinsä kanssa ja jatkaa hoitoaan kuten on määrätty tuosta alkuvaiheen suutahduksestaan huolimatta.
        Tuollainen neuvottu kokeilu insuliinin vähentämiseksi on erittäin vaarallinen. Ellei se johda kuolemaan, seurauksena on ainakin oheissairauksien ilmestyminen ja/tai paheneminen kun verensokeriarvot kohoavat.
        Varsinkin D1 henkilö ei tarvitse mitään yksityislabroja veriarvojensa seuraamiseen, hänellä on oma henkilökohtainen verensokerimittari jolla seurata sokeriarvojaan ympäri vuorokauden. Tarvikkeet tuohon saadaan vieläpä ilmaiseksi kunnalta. Muut tutkimukset tehdään terveyskeskuksessa.
        Jos henkilö on joskus todettu ykköstyypin diabeetikoksi, se on pysyvä diagnoosi. Mahdollinen oman insuliinin tuotanto on silloin joskus tutkittu ja yleensä vuosien mittaan tuo hiipuu lopullisesti, joten myöhemmin sitä ei ilmesty yllättäen "jostain". Kelakorvauksia ei oteta pois jos on joskus saanut D1 diagnoosin, vaikka insuliini tarve vähenisi (insuliinia tarvitaan elämän loppuun saakka).
        Kun puhutaan diabeteksestä, samassa yhteydessä ei saa puhua lääketehtaiden lobbauksesta, insuliini on ihmiselle elämänehto. Edellä oleva kirjoittaja on kirjoittanut todellista törkytekstiä, toivottavasti ylläpito poistaa kyseisen viestin.

      • Lässynblässyn

        "Diabetestaon useita erilajeja, joita ei Suomessa tunneta."

        Mitähän ne mahtaa olla? Kerro toki, jos tiedät. Missä ne tunnetaan? Olen jotenkin korviani myöten täynnä tällaisia viestejä joissa vihjataan että on muka jotain parempaa tietoa, mutta ei kerrota mitä. Luultavasti ei edes itse tiedetä, halutaan vain esittä jotenkin muita valaistuneempaa ja tietäväisempää.

        Alkuperäiselle: Ykköstyypin diabeeteksessa et selviä ilman insuliinia kovinkaan pitkään. Kuolet. Kukaan ei tietenkään voi päättää sinun puolestasi, mutta itse en kyllä kehottaisi alkaa itsenäisesti kokeilemaan ja leikkimään omalla hengellä.

      • Tietoa_löytyy
        Lässynblässyn kirjoitti:

        Diabeteksestä on täällä oma keskustelualueensakin, joskin se on sekava häiriköinnin takia. Mutta Diabetesliiton nettisivulta löytää runsaasti tietoa näistä erilaisista diabetesversioista.

        Tällä palstalla diabeteksestä keskustelu ei kuulu alueen (lääkkeet) aiheeseen.

      • tutkiennenkuinhutkit
        Törkytekstit_pois kirjoitti:

        Toivottavasti kukaan ykköstyypin diabeetikko ei noudata edellä olevaa erittäin vaarallista ohjetta!
        Tuossa on joku VHH hurahtanut antamassa ohjeita sairauteen josta ei ymmärrä hölkäsen pölähtämää. Tein tuosta viestistä ilmiannon ylläpidolle vaarallisena viestinä, mutta siltä varalta ettei ylläpito poista viestiä nopeasti, hieman kommentteja väittämiin:
        Viesti on (onneksi) jo lähes vuoden vanha ja aloittaja on varmasti keskustellut lääkärinsä kanssa ja jatkaa hoitoaan kuten on määrätty tuosta alkuvaiheen suutahduksestaan huolimatta.
        Tuollainen neuvottu kokeilu insuliinin vähentämiseksi on erittäin vaarallinen. Ellei se johda kuolemaan, seurauksena on ainakin oheissairauksien ilmestyminen ja/tai paheneminen kun verensokeriarvot kohoavat.
        Varsinkin D1 henkilö ei tarvitse mitään yksityislabroja veriarvojensa seuraamiseen, hänellä on oma henkilökohtainen verensokerimittari jolla seurata sokeriarvojaan ympäri vuorokauden. Tarvikkeet tuohon saadaan vieläpä ilmaiseksi kunnalta. Muut tutkimukset tehdään terveyskeskuksessa.
        Jos henkilö on joskus todettu ykköstyypin diabeetikoksi, se on pysyvä diagnoosi. Mahdollinen oman insuliinin tuotanto on silloin joskus tutkittu ja yleensä vuosien mittaan tuo hiipuu lopullisesti, joten myöhemmin sitä ei ilmesty yllättäen "jostain". Kelakorvauksia ei oteta pois jos on joskus saanut D1 diagnoosin, vaikka insuliini tarve vähenisi (insuliinia tarvitaan elämän loppuun saakka).
        Kun puhutaan diabeteksestä, samassa yhteydessä ei saa puhua lääketehtaiden lobbauksesta, insuliini on ihmiselle elämänehto. Edellä oleva kirjoittaja on kirjoittanut todellista törkytekstiä, toivottavasti ylläpito poistaa kyseisen viestin.

        Tieto peräisin suomalaisilta d-lääkäreiltä ja hoitajilta sekä suomenkielisestä Diabetes-kirjasta. Löytyy myös useistä lyhyemmistä diabeetikon kenttäoppaista. Ehkä jopa d-liiton sivuiltakin.

        En todellakaan kehota ketään yhtäkkiä lopettamaan insuliinin käyttöä. Ulkomailla ns. tuore diabetes- hoito aloitetaan mahdollisimman pienellä insuliinimäärällä jota lisätään kunnes päästään normaaliin tasaiseen verensokeritasoon. Näin vältytään insuliinin haitoilta ja rajuilta sokeritason vaihteluilta.Suomessa taidetaan yhä vieäkin aloittaa isolla laskennallisella määrällä, joka aiheuttaa rajuja verensokerin vaihteluita ja rajua hätäsyömistä ja lihomistaym.ym. komplikaatioita.

        Jos olet oikeasti diabeetikko, pitäisi sinun tietää tämä. Jos et tiedä,et ole diabeetikko tai olet joutunut täysin ammattitaidottoman hoidon uhriksi etkä ole vaivautunut etsimään edes perustietoja sairaudestasi.

        Jokainen Diabetes-kirjaa tutkiskellut tietää, että haiman solut elpyvät insuliinihoidon aloituksesta, jolloin pärjätään hyvin pienellä insuliinilla tai jopa ilman insuliinia. Kunhan ei syödä nopeita hiilaireita juuri ollenkaan.

        Valitettavasti haimasoluja on taudin puhjetessa jäljellä niin vähän, että jossain vaiheessa on pakko lisätä insuliinin määrää.

      • Hankitietoa
        Törkytekstit_pois kirjoitti:

        Toivottavasti kukaan ykköstyypin diabeetikko ei noudata edellä olevaa erittäin vaarallista ohjetta!
        Tuossa on joku VHH hurahtanut antamassa ohjeita sairauteen josta ei ymmärrä hölkäsen pölähtämää. Tein tuosta viestistä ilmiannon ylläpidolle vaarallisena viestinä, mutta siltä varalta ettei ylläpito poista viestiä nopeasti, hieman kommentteja väittämiin:
        Viesti on (onneksi) jo lähes vuoden vanha ja aloittaja on varmasti keskustellut lääkärinsä kanssa ja jatkaa hoitoaan kuten on määrätty tuosta alkuvaiheen suutahduksestaan huolimatta.
        Tuollainen neuvottu kokeilu insuliinin vähentämiseksi on erittäin vaarallinen. Ellei se johda kuolemaan, seurauksena on ainakin oheissairauksien ilmestyminen ja/tai paheneminen kun verensokeriarvot kohoavat.
        Varsinkin D1 henkilö ei tarvitse mitään yksityislabroja veriarvojensa seuraamiseen, hänellä on oma henkilökohtainen verensokerimittari jolla seurata sokeriarvojaan ympäri vuorokauden. Tarvikkeet tuohon saadaan vieläpä ilmaiseksi kunnalta. Muut tutkimukset tehdään terveyskeskuksessa.
        Jos henkilö on joskus todettu ykköstyypin diabeetikoksi, se on pysyvä diagnoosi. Mahdollinen oman insuliinin tuotanto on silloin joskus tutkittu ja yleensä vuosien mittaan tuo hiipuu lopullisesti, joten myöhemmin sitä ei ilmesty yllättäen "jostain". Kelakorvauksia ei oteta pois jos on joskus saanut D1 diagnoosin, vaikka insuliini tarve vähenisi (insuliinia tarvitaan elämän loppuun saakka).
        Kun puhutaan diabeteksestä, samassa yhteydessä ei saa puhua lääketehtaiden lobbauksesta, insuliini on ihmiselle elämänehto. Edellä oleva kirjoittaja on kirjoittanut todellista törkytekstiä, toivottavasti ylläpito poistaa kyseisen viestin.

        Tottakai verensokeria pitää mitata, kuten aloittaja tekikin. Se mitä olen täällä keronut, olisi pitänyt lääkärin tai hoitajan kertoa. Se olisi pitänyt kertoa myös sinulle, jos olet diabeetikko tai diabeetikon lähiomainen. Tietämättömyytesi perusteella kuitenkin päättelen ettet ole.

        En väittänyt, että tauti katoaa, vaan että se alussa voi olla vaihtelevan ajan helppohoitoinen jopa ilman insuliinia. Sokerista elpyneet haimasolut eivät kuitenkaan selviä.

        Jos olet diabeetikko, tiedät myös, että lisäsairaudet nopeutuvat liian isojen insuliiniannosten ja sokerin aiheuttamien rajujen verensokerivaihteluiden seurauksena.

        Liian isoilla insuliinimäärillä saadaan pitkäaikaissokeri tai paremminkin sen keskiarvo alas (hypojen takia). Tulosvastuulliset hoitoyksiköt saattavat esitellä sitä jonkinlaisena hoidon tehokkuuden mittarina. Lisäsaitauksia heilahtelu ei kuitenkaan estä, vaan päinvastoin. Tämä on ihan jokaisen hoitoalan työntekijän tiedossa-

      • Törkytekstit_pois

        Jaaha, tässä pari kirjoittajaa veti herneen nenään niin syvään että henkeäkin ahdistaa.
        Toistin moneen kertaan kirjoituksessani ettei tuollaisia ohjeita saa antaa vain yleisesti diabeteksestä puhuen. Korostin nimenomaan että D1 ihmiselle moiset ohjeet ovat hengenvaarallisia verensokerin kohotessa korkeaksi ja happomyrkytyksen uhatessa. D1 henkilöllä haiman insuliinituotanto häviää käytännössä melkoisen nopeasti eikä se enää jälkikätee toivu millään konstilla. Nuo ohjeet auttavat D2 ihmistä jolla diabetes on syntynyt ylipainon johdosta haiman toiminnan heikentyessä, tai insuliiniresistenssin kehittyessä.

        Itse en tiedä täsmällisesti miten D1 ihmisen hoito käynnistyy ja etenee vuosien mittaan, vaikka expuolisoni suvussa tuo on yleistä (omia lapsiani seurattiin lapsuudessa ettei heille olisi periytynyt kyseinen geeni). Itse olen D2 ja saanut sen geeniperintönä äitini suvusta.
        Siinä vaiheessa kun lääkityksessäni jouduttiin siirtymään perusinsuliinin käyttöön, se todellakin aloitettiin vain muutamasta yksiköstä joka ei vaikuttanut mitenkään ja annosta korotettiin parin yksikön portaissa viikkojen välein, kunnes päästiin oikeaan annostukseen. En ole koskaan "hakenut" pitkäaikaissokeriarvon alentamista tahallisilla hypoilla. En edes muista koska on viimeksi ollut lievä hypo (verensokeri selvästi alle viiden) ja nekin johtuivat poikkeuksellisista olosuhteista (raskasta fyysistä kuormitusta ja alkoholin nauttimista joskin kohtuudella). Minulla pidetään lääkityksellä verensokerit aika tarkkaan terveen ihmisen arvoissa.

      • ennu09

        Tiedät toivottavastimyös että insuliinin määrään voi olennaisesti vaikuttaa ravinnolla ja liikunnalla.

        Insuliinihoidon aloituksesi oli ammattitaitoisesti aloitettu. Nuo hypot, joista puhuin, ovat useimmiten lääkintöhenkilökunnan ohjeista johtuvia. D2:na olet siinä onnellisessa asemassa, että elimistösi korjaa ja tasoittaa verensokerinheittelyä. Tasainen 4-7 on ns. normaali verensokeri, jolla yleensä välttyy lisäsairauksilta.

      • AnuL89
        Törkytekstit_pois kirjoitti:

        Jaaha, tässä pari kirjoittajaa veti herneen nenään niin syvään että henkeäkin ahdistaa.
        Toistin moneen kertaan kirjoituksessani ettei tuollaisia ohjeita saa antaa vain yleisesti diabeteksestä puhuen. Korostin nimenomaan että D1 ihmiselle moiset ohjeet ovat hengenvaarallisia verensokerin kohotessa korkeaksi ja happomyrkytyksen uhatessa. D1 henkilöllä haiman insuliinituotanto häviää käytännössä melkoisen nopeasti eikä se enää jälkikätee toivu millään konstilla. Nuo ohjeet auttavat D2 ihmistä jolla diabetes on syntynyt ylipainon johdosta haiman toiminnan heikentyessä, tai insuliiniresistenssin kehittyessä.

        Itse en tiedä täsmällisesti miten D1 ihmisen hoito käynnistyy ja etenee vuosien mittaan, vaikka expuolisoni suvussa tuo on yleistä (omia lapsiani seurattiin lapsuudessa ettei heille olisi periytynyt kyseinen geeni). Itse olen D2 ja saanut sen geeniperintönä äitini suvusta.
        Siinä vaiheessa kun lääkityksessäni jouduttiin siirtymään perusinsuliinin käyttöön, se todellakin aloitettiin vain muutamasta yksiköstä joka ei vaikuttanut mitenkään ja annosta korotettiin parin yksikön portaissa viikkojen välein, kunnes päästiin oikeaan annostukseen. En ole koskaan "hakenut" pitkäaikaissokeriarvon alentamista tahallisilla hypoilla. En edes muista koska on viimeksi ollut lievä hypo (verensokeri selvästi alle viiden) ja nekin johtuivat poikkeuksellisista olosuhteista (raskasta fyysistä kuormitusta ja alkoholin nauttimista joskin kohtuudella). Minulla pidetään lääkityksellä verensokerit aika tarkkaan terveen ihmisen arvoissa.

        Eikö sinulle ehdotettu ruokavaliota? Tai ateriainsuliinia?

      • Törkytekstit_pois
        AnuL89 kirjoitti:

        Eikö sinulle ehdotettu ruokavaliota? Tai ateriainsuliinia?

        Valitettavasti ensimmäiset vuodet diabetestäni hoidettiin "ruokavaliolla" ja se ehti edetä niin pahaan malliin että nyt on jo neuropatiaa jaloissa. Vasta paljon myöhemmin pääsin diabeteshoitajan juttusille ja sain tarkemmat ohjeet ruokavalioista. Siihen saakka olin noudatellut lehdistä lukemiani ohjeita ja kuten tunnettua sieltä saatavat tiedot on erittäin ristiriitaisia.

        Nyt vuosia sairastettuani osaan kyllä ruokavaliot diabeteksen hoidossa hyvin. Tällä hetkellä lääkitys on osin pillereitä ja osin perusinsuliini, ateriainsuliinille ei ole koettu tarvetta.

        Näköjään diabeteskeskustelu on siirtymässä tälle palstalle kun tuolla varsinaisella diabetespalstalla yksi ruotsalaishäirikkö estää asiallisen keskustelun.

      • Anonyymi

        Sönköttäminen yksityislaboratorioista on mautonta, koska suurin osa ykköstyypin diabeetikoista käyttää sensorointia, tai on annettu mahdollisuus siihen. Sensori antaa myös ennusteen pitkästä sokerista.

        Lääkefirmat valmistavat lääkkeitä myös voittoa tehdäkseen, kenelle tuli yllätyksenä? Insuliineissa toki vastine rahalle on hyvä, sille vähälle joka hyvinvointivaltiossa itse maksetaan.

    • 125987226

      Jokaisesta reseptilääkkeestä on maksettava se 50 e. Millään luontaistuotteella et pärjää ja toisekseen ne ovat huomattavasti kalliimpia. Sairauteesi ei auta muu kuin insuliini koska haima ei sitä tuota. Periaatteista on tämän hallituksen aikana tingittävä.

      • Pöljäkekkö

        Ei kai se nyt niin mene että jokaisella reseptilääkkeellä olisi se 50 euron omavastuu. Minullakin on kolme eri reseptiä ja jos olen oikein ymmärtänyt niin kun näiden kaikkien kolmen reseptilääkkeiden yhteenlaskettu summa 50 euroa täyttyy niin sitten sen jälkeen minunkin metformin maksaa vain 4,50... näin minä oon ymmärtänyt... valistakaa pöljää jos olen väärin ymmärtänyt

      • Et_ole_pöljä
        Pöljäkekkö kirjoitti:

        Olet ymmärtänyt täsmälleen oikein, nuo toiset ovat pöljiä kun ovat ymmärtäneet väärin. Todennäköisesti nämä väärinymmärtäjät eivät käytä reseptilääkkeitä kuin erittäin harvoin ja vain yhtä lääkettä. Tuo 50 euron alkuomavastuu oli käytössä jo viime vuonna ja paljon/useita reseptilääkkeitä käyttävät tietävät omasta kokemuksestaan että se 50 € maksetaan vain kerran vuodessa. Korvattavien reseptilääkkeiden omavastuut kartuttaa tuota alkuomavastuuta ja kun 50 euroa on täynnä, jatkossa omavastuut ovat tavalliset.

        Mutta älä ihmettele ettet enää saakaan metformiiniasi 4,50 eurolla. Kyseisen lääkkeen korvausluokka on muuttunut vuoden alussa ja se kuuluu alempaan erityiskorvausryhmään ja joudutkin maksamaan 35% lääkkeen hinnasta (onneksi metformiini on halpaa).

    • AlasOletElämäsiHinnoitta

      Sitä se on tämmöisessä hyvinvointivaltiossa kun veronmaksajia on vuosi vuodelta vähemmän ja hommaa pitäis vaan pyörittää. Loppu peleissä siltikin tuo 50€ on aika pieni summa siitä, että täällä vielä toimii asiat jotenkin. Eipä olisi näin helppoia olla diabeetikko monessa muussa maassa.

      • Anonyymi

        Yhdysvalloissa menee helposti $300 kuukaudessa jos vakuutuksesi ei korvaa hoitotarvikkeita. Meillä on asiat hyvin ja 50€ on pieni hinta siitä, että näkee suunnistaa kotiinsa, käydä paikoissa omin jaloin ja penis seisoo.

    • Anonyymi

      Kuolema on armollisempi kuin elämä diabeteksen kanssa.

      • Anonyymi

        Et taida olla tosissasi tai olet kuunnellut sata vuotta vanhoja juttuja.

        Nykypäivänä diabeteksen hoito on helppoa ja vaivatonta. Jos diabeetikko vaan viitsii hoitaa sairauttaan asiallisesti, hän kuolee johonkin vanhuusajan sairauteen mutta ei diabetekseen.

      • Anonyymi

        Olet jo liian tyhmä edes loukataksesi oikein.

        Kyllä tämän taudin kanssa selviää ja voi tehdä mitä haluaa, kun on sisäsyntyistä motivaatiota huolehtia pistoksista huomioida vs-tasoon vaikuttavat asiat ja mitata usein.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe