Nainen lähti jatkoille miehen kanssa – löytyi hissistä hakattuna ja pysyvästi vammautuneena
Kotimaa2.3. 10.31 Päivitetty 13.58 Poliisi
Nainen löydettiin hissistä. Poliisi kuvasi rikospaikan esitutkinnassa.
Tuomas Rimpiläinen Aamulehti
Juttua päivitetään oikeudenkäynnin edetessä. Tampereella joulukuussa hissistä löydetty nainen jää pysyvästi invalidiksi. Hän loukkaantui pahoinpitelyssä 5.12.2015 erittäin vakavasti.
Naisen pahoinpitelystä epäiltyä miestä vastaan luettiin aamulla Pirkanmaan käräjäoikeudessa syyte tapon yrityksestä. Asiaa käsitellään parhaillaan.
Uhriksi joutunut nainen lähti yöllä Pub Kivitaskusta epäillyn kotiin. Seuraavana aamuna naapurit löysivät naisen tajuttomana taloyhtiön hissistä. Verijäljet hissistä johtivat vastaajan ovelle.
Aivovamman lisäksi naisen kylkiluita murtui, keuhko painui kasaan, lannenikamia murtui, silmäkuopan pohja murtui ja hän sai paljon muita vammoja.
Mies kiistää kaikki syytteet. Hänen mukaansa nainen putosi tuolilta ja kaatui aiemmin illalla ravintolassa.
Naisen löytänyt naapuri kertoi oikeudessa, että hänen vaimonsa kuuli, kuinka vastaaja räpläsi asuntonsa lukkoja samaan aikaan, kun he yrittivät auttaa naista. Todistaja kertoi myös, että hänen naisensa olisi samana aamupäivänä nähnyt jonkun hahmon siivoamassa jotakin rappukäytävässä.
Kun poliisi saapui paikalle, vastaaja ei avannut ovea. Poliisi joutui hajottamaan oven ja ottamaan miehen kiinni poliisikoiran avulla. Poliisin tekniset tutkijat käyttivät verijälkien esiin saamiseen tarkoitettua suihketta ja löysivät asunnosta verijälkiä, joita oli siivottu pois. Poliisien mukaan vastaaja myös käynnisti pesukoneen asunnossa, kun poliisit pyrkivät sisään.
Kihlakunnansyyttäjä Kati Alkula-Kovanen sanoo, että vammat eivät ole voineet syntyä tuolilta putoamisesta. Oikeudessa kuullaan todistajana myös oikeuslääkäriä.
Uhri on niin huonossa kunnossa, että hän ei voi olla läsnä oikeuden istunnossa. Häntä ei ole voitu kuulla myöskään esitutkinnassa. Pysyvästi vammautunut uhri oli työssä käyvä nainen, jolla on kaksi tytärtä. Avustajan mukaan hänen sairaalahoidolleen ei tällä hetkellä näy päätettä.
– Nämä vammat vammauttamat hänet pysyvästi ja lopullisesti. Hän on mennyt terveenä ihmisenä tähän asuntoon. Tuo vierailu on sitten muuttanut hänen ja hänen läheistensä elämän, uhrin avustaja sanoi oikeudessa.
Kun avustaja luetteli päämiehensä vammoja, vastaaja keskeytti hänet:
– Höpön löpön.
Tuomas Rimpiläinen
23492873.jpg
Vastaaja (oik.) vastusti aluksi myös puheenjohtajan käskyä ottaa pipo pois päästä mutta totteli pian.
Vastaajan kuulemisessa syytetty mies väitti uhrin käyttäytyneen häiritsevästi hänen asunnossan ja kiipeilleen tuolilla keittiössä ja putosi. Vastaajan avustaja, asianajaja Tommi Koivistoinen kysyi asiakkaaltaan, loukkaantuiko nainen tilanteessa.
– Kyllä kai se jotenkin. Syytön mää siihen oon, vastaaja sanoi.
Vastaaja keskeyttelee vähän väliä syyttäjän tai asianomistajan avustajan puheen välihuomautuksilla. Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Ida-Sofia Mäki on useita kertoja ojentanut vastaajaa. Puheenjohtaja totesi, että vastaaja poistetaan salista, jos tämä ei osaa käyttäytyä.
Syyttäjä vaatii vastaajan tuomitsemista vähintään neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/nainen-lahti-jatkoille-miehen-kanssa-loytyi-hissista-hakattuna-ja-pysyvasti-vammautuneena/

Vastaukset 25
Vanhimmat
loppuiäkseen linnaan tuollainen sekopää kuuluu?
naurettavan pientä tuomioo syyttäjä hakee tyyppi istuu ensikertalaisena 2v. toisen ihmisen elämän pilaamisesta?
Tuskin on ensikertalainen. Syytteenä tapon yritys ei ehkä mene läpi, mutta törkeästä pahoinpitelystäkin voisi tuomita 10 vuotta vankeutta.
SUVAKKI SEKOS?
Vähäpoika vouhottaa!
Hei, kalju pää ja pipo... olisko sittenkin rasistinatsihinttari-pelle.
Olikohan nainen sisäistänyt tämän Ylen opetusvideon miten torjua raiskaus?
http://mvlehti.net/2016/02/02/ylen-miten-estaa-raiskaus-video-naurattaa-jo-usassa-asti/
Ylen syytä kaikki
jos toinen tuottaa toiselle korjaamattomat vammat niin pitkät tuomiot.
- herättäiskö se niitä idiootteja jos teon jälkeen olis pakko käydä katsomassa mitä teki toiselle.
miten siiheen reakoi
ylimielinen sekopää väittää hakatun kaatuneen tuosta pitäis lätkästä 10v. kiinteetä?
Auerkin selvisi, miksei tämäkin pahoinpitelystä, jos ei tunnusta.
aika mahdotonta selvitä jos asunnosta löytyy verijäljet ja paikalla ei ole ollut muita?
Onko syytetty todellakin turvapaikan saanut?
Mitäs luulisit.
Saatanaa palvova islamistinen maahantunkeutujahan se ol.
5v. toisen ihmisen elämän pilaamisesta on naurettavan vähän 10v. olisi kohtuullisempi tuomio tuollaisesta toiminnasta?
NYT OLISI ELINKAUTINEN TUOMIO PAIKALLAAN ! Tällaisesti käyttäytyvä ihminen ei paranna tapojaan koskaan. Kuka on seuraava vapauduttuaan?
4,5 vuotta, noinkin törkeästä teosta sekä vielä oikeudessa osoittaen mielipiteensä höpö höpö eli piittaamatta näemmä mistään mitään niin tuo tuomio olisi paljon järkevämpi 14,5 vuotta pitkänä.
Kukahan oikeasti alkaisi uudistamaan tätä rangaistus käytäntöä ja tuomioiden pituuksia, tuota kansanedustajaa äänestäisin taatusti!!!
Jos toisen ihmisen elämän tuhoamisesta selviää neljällä ja puolella vuodella on tuomioissa jotain mätää. Hänhän istuu n. 2 vuotta ja sitten onkin valmis uusiin väkivallan tekoihin. Uhri sen sijaan kärsii loppuelämänsä.
Ihmisessä asuu pahuus…ainakin tässä ihmishirviössä. Alkoholi ja mielialalääkkeet voi olla syy, että ei muista tästä tappamisen meiningistä mitään.
Kauhea on kohtalo tällä naisparalla ja hänen perheellään. Siinä tuhoutui monta elämää.
Milloin näitä naishakkaajien tuomioita oikein kovennetaan?! Ihan JÄRJETÖNTÄ. Neljä ja puoli vuotta pysyvästä vammautumisesta? Mikä Suomen oikeuslaitosta oikein vaivaa? Sama kuin vastaaja olisi tappanut naisen! Ei hyvää päivää…
Sivistysmaissa tästä saisi kunnon rangaistuksen, mutta tässäkin riittää pari vuotta istumista alennuksien ansiosta. Missä muualla on näin löperö rangaistuskäytäntö? Kyllä diagnoosi olisi paikoillaan syyttäjälle, kun puhutaan vain 4,5 vuodesta, kun rangaistusasteikko on kuitenkin 10 vuotta törkeästä pahoinpitelystä ja siihen päälle heitteillejättö, rikoksen peittely, poliisin harhauttaminen jne.
Että oikein neljä ja puoli vuotta. On ilo elää oikeusvaltiossa!
Ei sellaiset vammat voi syntyä tuolilta kaatumisesta eikä putoamisesta ja vastaajan käytös jo osoittaa jotain tuomio olisi vähintään 8 vuotta.Milloinkahan näihin tuomiohin tulee oikea suhde tekoon.
pelkästään törkeen pahoinpitelyn yläraja on 10v. tämä on aivan käsittämätöntä että haetaan vain 5v. tuomiota tuollaisesta teosta?
Vaara on että syytetty tukehtuu nauruun, jos hänelle luetaan alle viiden vuoden tuomio! Joutuuko tuomari tällöin syytettyjen penkille? Jos julli sattuu vielä olemaan ensikertalainen, hän selvinnee
puolella tuomiosta. Eli naurettava tuomio. Kymmenen vuotta vähintään. Joku roti näihin tuomioihinkin pitää saada.
Sairas paskiainen...