Musut hyökkäsivät alusasuliikkeeseen Raahessa

ja alkoivat örveltää.

Raahen Seutu kertoo tämänpäiväisessä uutisessaan, että yrittäjä Pia Bergström oli liikkeessään palvelemassa asiakasta, kun toistakymmentä ulkomaalaista miestä tuli liikkeeseen. Yksi juoksi suoraan takahuoneen vessaan, yksi alkoi pudotella myyntiartikkeleita, naisten alusvaatteita, lattialle.

Miehet puhuivat isoon ääneen vierasta kieltä, liikkuivat levottomasti ja aiheuttivat hämmennystä. Bergström kertoo:

“Tilanne oli inhottava. Siinä hässäkässä en nähnyt veivätkö he jotakin, mutta sain heidät lopulta huutamalla ulos. Kukaan ei puhunut englantia, sanan ”arab” erotin. Liikkeessä ollut asiakas luonnollisesti hätääntyi tilanteesta.”

Bergström epäilee, että kyse ei ollut vain satunnaisista Raahessa käymässä olleista ulkomaalaisista, koska tutunnäköisiä kasvoja kulkee edelleen silloin tällöin liikkeen ohi.

“He selvästi ärsyyntyvät siitä, että naisten alusvaatteita on näyteikkunassa ja se ei ole heidän kulttuurissaan hyväksyttävää. He näyttävät joka kerta osoittavan tietyllä tavalla mieltään tästä kulkiessaan.”

http://www.raahenseutu.fi/Uutiset/1195020500076/artikkeli/kulttuurit tormasivat alusasuliikkeessa siina mentiin epamukavuusalueelle .html. (vaatii kirjautumisen)

Musut pitäis kaikki potkia ulos maasta.
24188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ei tuollaiset mellastavat apinat kuulu suomen luontoon!

Äänestä
  • Huh. Tuokin vielä. Mitähän seuraavaksi?

    Joko olisi aika saada katupartio liikkeen työrauhaa turvaamaan. Jos ei jo ole.

    Äänestä

  • Älkääs nyt, kun nämä suvakki pellekeppihevoset nimenomaan haluavat henkeen ja vereen kieltää kansalaisiamme suojelevat katupartiot!

    Äänestä

  • kauheaa liivit ja pöksyt provosoi kunnia vieraita..... halusivat repiä kaikki tuhannen päreiksi.. kulttuuri on ihanaa varsinkin arabi kulttuuri ihanaa......

    Äänestä

Niiltä voi kyllä odottaa ihan mitä vain.

Äänestä

Miten se on niin mahdottoman vaikea kaikkien puupäiden ymmärtää, että isäntäväki sanelee sen miten maassa ollaan eikä vieraat?

Koittakaapa matkustaa maailman eri maissa ja koittaakaa kävellä paikallisten tapojen ja lakien yli. Takaan, että ihmisoikeuksia voi löytyä hieman vähemmänlaisesti kuin täällä meillä!!!!

Äänestä
  • Niin! Mutta Hölmölässä kaikki on mahdollista.

    Rengeistä tulikin ISÄNTIÄ. Hallituksemme tuella ja sen myötävaikutuksella.

    Äänestä

Ne ei oo ennen nähneet naisten alusvaatteita kun niiden naiset ei käytä. Päätellen siitä kun voivat paskoa kaavun alta minne sattuu. Kas kun eivät ottaneet mallinukkeja mukaansa.

Äänestä
  • mallinukesta riittäs iloa monelle matulle.....voi mennä rikki liian kovista otteista...

    Äänestä

Ei näitä saada loppumaan jos ei nopeammin soiteta poliisia paikalle. Päinvastoin lisääntyvät jos huomaavat että kiltit suomalaiset sietää mitä vaan.

Äänestä
  • Eikö raahelaiset osaa vetää tuollaisia lättyyn ja kunolla??

    Äänestä

Tuollaisen sikomisen jälkeenkin tämä suomalaislammas esiintyy kuin anteeksipyytävänä että joutui hyökkäyksen kohteeksi:
"- Haluaisin olla maahanmuuttajamyönteinen, mutta tällaiset epämukavat tilanteet eivät paranna kanssakäymistä, sanoo Pia Bergström."

Äänestä
  • Hän on ihmismyönteinen kauppias.
    Hän haluaa mainita, ettei ole rasisti.

    Äänestä

eilen matu ukko oli kaupan kalatiskillä.... koputteli hermona, piiat teki hommia taka huoneessa... ukko huuteli piioille... kukaan ei tullu mielellään palvelemaan ählämiä.... joka mongerti arabiaa......

Äänestä

Täytyy nyt muistaa, että nämä ovat vain yksittäistapauksia, sanos Professori hämeen-helma!

Äänestä
  • On ne karmeaa porukkaa nämä pirulaiset ja näitä tänne Suomeen otetaan aivan hyvässä uskossa, että käyttäytyisivät niinkuin sivistyneen ihmisen kuuluisi.
    Jani Toivola ja Nazima ilmoittivat jäävänsä pois tämäniltaisesta televisiokeskustelusta, jossa pitäisi puhua asiat halki myös näitten matujen puolelta. Ilmeisesti Toivola ja Nazima häpeävät niin paljon, että jäävät pois, vaikka ilmoittavat syyksi tietysti aivan muuta. Normaali ihminen ei voi millään näihin olentoihin suhtautua myönteisesti.

    Äänestä

Nyt kyllä pitää saada vähintään pellepatio ja keppiheppatytöt yrittäjäparkaa suojelemaan. Kerran elämässään hekin voisivat tehdä hyvän teon. Odinit alusvaatekaupassa olisivat vähän hassuja.

Äänestä

No niin pellepartiot.Miltäs tämä tapaus kuulostaa?.Vastauksia ja perusteluja vastauksille.Odotan mielenkiinnolla antoisaa keskustelua kanssanne.

Äänestä
  • Häiritsihän ne natsitkin kauppoja natsi-saksassa, eikuö

    Äänestä

Ja se vessaan juossut takuulla tumputti siellä, ja sotki paikat.

Äänestä

Hyvä, että pysytään alusvaatetasolla. Tän päivän Focus.de lehdessä on tuore uutinen, jonka mukaan 15-vuotias Marokosta tullut ISIS-tyttö pisti puukolla poliisia kaulaan Hannoverissa Saksassa. Oliko aikomuksena halal-teurastus?

Äänestä

Voi pärkele,nehän on täys kaheleita.Takasin,ja heti jokainen ählämi.

Äänestä

Pari vuotta ihmetellään noita ählämeitä ja sitten aletaan ampua niitä. Ei muu auta.

Äänestä

Semmosta jo nyt ja niitä ählämejä ei edes ole vielä niin paljon. Antaas olla kun ne sikiää tuosta vähän, saavat suurmoskeijansa ja ihmisbisnes tuo taas kymmeniä tuhansia "hädänalaisia" lisää SDP:n ja SPR:n naisten odottaville käsivarsille.

Soinikin se vaan keskittyy laajeneviin osakeomistuksiinsa. En olisi edes yllättynyt jos joku selvittäisi että Soinilla on osuuksia mamubisneksessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi.helvetti kirjoitti:

ja alkoivat örveltää.

Raahen Seutu kertoo tämänpäiväisessä uutisessaan, että yrittäjä Pia Bergström oli liikkeessään palvelemassa asiakasta, kun toistakymmentä ulkomaalaista miestä tuli liikkeeseen. Yksi juoksi suoraan takahuoneen vessaan, yksi alkoi pudotella myyntiartikkeleita, naisten alusvaatteita, lattialle.

Miehet puhuivat isoon ääneen vierasta kieltä, liikkuivat levottomasti ja aiheuttivat hämmennystä. Bergström kertoo:

“Tilanne oli inhottava. Siinä hässäkässä en nähnyt veivätkö he jotakin, mutta sain heidät lopulta huutamalla ulos. Kukaan ei puhunut englantia, sanan ”arab” erotin. Liikkeessä ollut asiakas luonnollisesti hätääntyi tilanteesta.”

Bergström epäilee, että kyse ei ollut vain satunnaisista Raahessa käymässä olleista ulkomaalaisista, koska tutunnäköisiä kasvoja kulkee edelleen silloin tällöin liikkeen ohi.

“He selvästi ärsyyntyvät siitä, että naisten alusvaatteita on näyteikkunassa ja se ei ole heidän kulttuurissaan hyväksyttävää. He näyttävät joka kerta osoittavan tietyllä tavalla mieltään tästä kulkiessaan.”

http://www.raahenseutu.fi/Uutiset/1195020500076/artikkeli/kulttuurit tormasivat alusasuliikkeessa siina mentiin epamukavuusalueelle .html. (vaatii kirjautumisen)

Musut pitäis kaikki potkia ulos maasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu