Katsoin tuossa Poliisit ohjelmaa jossa vuorossa oli Seinäjoen Poliisipartio. Sellaista tavallista mönkimistä niiden vuoro oli mutta työvuoro loppui niin ikävästi, että aloin ihan oikeasti epäilemään niiden kahden luupään älykkyyttä ja mielenterveyttä. Poliisit saapuivat maijalla talliin ja kuskipoliisi kiihdytti aivan arvaamatta ja kysyi vieressäistuvalta, että "SAINKO" johon vieressä istuva sanoi, että "sait". Tällä tarkoitettiin pientä hiirtä jonka päälle tuo sikapoliisi tahallaan kiihdyttäen ajoi. Lopuksi näytettiin kun poliisi pesi lattiasta sen verisen kohdan jossa hiiren päälle ajettiin. Miten jollakin voi olla noin järkyttävän sairas asenne elämää ja elämän monimuotoisuutta kohtaan, että ihan oikeasti kuvittelee, että eläimet ovat aivan vapaasti tapettavissa kun siltä sattuu tuntumaan? Vaikkapa ihan vitsinä.
Järkevä ihminen olisi antanut hiiren mennä menojaan ja varonut, että ei varmasti vahingoita sitä.
Järkevä ihminen olisi antanut hiiren mennä menojaan ja varonut, että ei varmasti vahingoita sitä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hyi hemmetti ! Eikö tosta voisi ilmoittaa johonkin? Kyllä hiirilläkin on elämisen oikeus. Tuo on rikollista toimintaa.
Taasko sinä kirjoittelet itsesi kanssa? Saiko hiiri sinut unohtamaan pakolaiset ja odinit....hetkeksi?
Eipä se taida kovin rikollista olla. Saahan hiirenloukkujakin pitää kuka vaan. Tappamisella saattoi olla tarkoitus, jos heillä on ollut riesaa tuholaisista, mutta jos se oli vaan jotain leikkimistä niin sitten voisi joku laki eläinrääkkäyksestä puuttua asiaan.
Mika Myllylän tietourkinnasta epäillyt 90 poliisia, sai tänään syytteet useista eri rikoksista.,
Poliisia syytetään koulupojan uhkailusta koulussa,Ulvilan murhajutun tutkinnanjohtajaa syytetään virka-aseman väärinkäytöstä,
MOT väittää poliisin Putin-merkintä oli harkittu ratkaisu – Vuotokin oli harkittu,
Tutkinnanjohtajan tulee päättää tiedottamisesta, ei nettipoliisin,Sormenjälki ei ole luotettava todiste,
Sakkorahojen varkaus jäi tutkimatta – epäiltyjä poliiseja liikaa,jne....
http://poliisirikollisena.wordpress.com/category/poliisin-tekemat-rikokset/
Poliisi yritti vierittää syyn pahoinpitelystä toisen miehen niskoille.
Poliisi pahoinpiteli avopuolisonsa pariskunnan yhteisessä kodissa, kertoo MTV3.
Pahoinpitely tapahtui heinäkuussa 2012 ravintolaillan päätteeksi.
Helsinkiläinen pariskunta kertoi aluksi ulkopuolisen miehen hyökänneen miehen kimppuun asunnon ulkopuolella. Poliisi ei kertonut ammattiaan paikalle saapuneille poliiseille, sillä pelkäsi tapauksen aiheuttavan hankaluuksia töissä.
Poliisin avopuoliso mukaili samaa tarinaa, sillä pelkäsi puolisonsa suuttuvan entistä enemmän. Uhri sai pahoinpitelyssä useita iskuja.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288637103128.html
Kolmea poliisia epäillään vakavista rikoksista
Naiset tekivät väitteistä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.
Juttu on edennyt käräjäoikeuteen, missä käsiteltävänä on yhteensä viisi syytettä: kunnianloukkaus, yllytys perättömään lausumaan, virka-aseman väärinkäyttäminen, virkavelvollisuuden rikkominen ja perätön lausuma viranomaismenettelyssä. Epäiltyjä on kolme ja he ovat kaikki poliiseja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040518188509_uu.shtml
En ymmärrä. Tapan kaikki hiiret heti kun näen.
Vielä nyt hiiriä noita haittaelukoita ja tautien levittäjiä suojelemaan - aloittaja piruilee...?
Itse killeröllä sain juuri pari hiirtä , viime viikolla ajoin vahingossa kissan yli, se kyllä harmitti, koska saattoi olla lapsen rakas lemmikki...ei voi mittään.
Ihan oikein poliisi teki notta sai hiiren hengiltä. Kaikesta sitä vingutaan!
" notta "
No siellä on oikein pohooojaalaaaneeen ROTTA.
Joo, notta terveiset vaan Sulle täältä Ilmajoen Koskenkorvalta, pikku hiirulainen!:D
Kertoo korvienvälistä melko karua kieltä.
onko hiirenkorvilla jo?
Näkikö kukaan mikä oli hiiren ihonväri?
En, usko. Karvapeite peittää sen näkyvistä.
Oli musta hiiri ja näytti ihan juoksevalta kaapuakan pökäleeltä:D
Hiiriä en minäkään säästele. On typerää tietämättömyyttä se, että säälii hiiriä. Sitäpaitsi se hiiri varmaan kuoli nopeasti eikä jäänyt kärsimään.
Aloittaja voisi ottaa realielämän kurssin vaikka psykiatrin penkillä.
Hiiret lisääntyvät hirveää vauhtia ja aiheuttavat tauteja, tuhoavat ruokia, sähköjohtoja ja kaikkea. Pelkästään haittaa siitä. Niitä on luonto pullollaan.
Poliisin tehtävä on tietenkin muu, kun hiiriä jahdata, mutta aloitus on sitä luokkaa ja aihe, että aloittajalla ei ole elämä mitenkään hallinnassa.
Käänny jonkun fiksun puoleen, joka jaksaisi höpinöitäsi. Itse en jaksaisi.
Voi voi voi sentään mitä raakalaisuutta.
Lainvartijat murhasivat hiiren.
Heidät on haastettava käräjille ja ansaitsevat vankeusrangaistuksen ainakin taposta.
Olen samaa mieltä. Tappamisessa pitää olla jonkinlainen kilohinta. Tuollaisen 40 kiloisen tappamisesta pitää saada puolta pienempi tuomio kuin 80 kiloisesta. Vitun.urpo
Tämä laittaa vahvasti epäilemään, että pohjanmaalla ei asu terveitä ihmisiä ollenkaan. Vaan eipä silti, tämä palsta kertoo muutenkin karua kieltä suomalaisesta älykkyydestä.
Sitä ei tarvitse epäillä sillä se on itsestään selvä asia. Ovat aina asuneet toisistaan 10 kilsan välein niin siinä pääsee kehittymään sellainen "revitähänkö napiit pairaasta" kaisariasenne. Pohjalaiset ovat perseestä. Ne ovat vähän kuin valkeita mustalaisia.
"revitähänkö napiit pairaasta" ..missähän päin noin puhutaan Pohjanmaalla...?
terkut Ilmajoelta
Täällä stadissa tuollaisella asenteella ei tulisi toimeen päivääkään. Naama olisi alta aikayksikön kuin sillä Vesa Keskisellä leikkauksen jälkeen.
piti varmaan sanoa keisariasenne .."kaisariasenne".....
No ... kyllä se vain kertoo Seinäjoen poliisien arvomaailmasta aika paljon.... sairasta vitsiä ohjelmassa .... hiiren kustannuksella.
Mutta näinhän se toimii myös Seinäjoen kansalaistenkin kohdalla. Meneppäs vain tekemään rikosilmoitusta, niin saat naljailuja osaksesi, eikä oteta todesta.... olet niinkuin se kuollut hiiri jonka päälle juuri ajettiin.
Psykopaatteja seinäjoella.
PSYKOPAATTI POLIISIT LINNAAN AARNION KANSSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! JA LOPPUELÄMÄKSI.
POLIISIN PALKKA ON NIIN PIENI, ETTEI SINNE HAKEUDU, KUIN KAIKKI SAIRAAT YKSILÖT SAADEN TOTEUTTAA SADISTISIA MIELIHALUJAAN VIRKAMERKIN SUOJISSA.
NUORET KYTÄTHÄN OVAT IHAN TÄYSIA IDIOOTTEJA KAIKKI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
TÄSSÄ SULLE NATSI FOBBA TERVEISIÄ................MENE ISTUMAAN KOTKANPESÄÄSI JA LEIKI SIELLÄ HITLERIÄ KAIKESSA RAUHASSA.
TV: HERRASMIESHISTORIOITSIJA TAMPEREELTA