Taas jätetty...

Tavattiin ekaa kertaa baarissa Helsingin Sörnäisissä. Olin juuri tullut jätetyksi ensimmäisen kihlattuni toimesta. Kirkko oltiin varattu ja kutsut lähetetty. Joten aloitettiin suhde ystävyyspohjalta. Muutamassa kuukaudesta siitä tuli kuitenkin romanttinen eikä pitkään menny ennenkuin muutettiin yhteen. Ostettiin yhdessä asunto ja hankittiin koira.
Kahden vuoden odottelun jälkeen päätin itse kosia miestä, sillä olin kyllästynyt odottamiseen. Tämä kieltäytyi ja päätimme jatkaa samalla tavalla. Kun kävi ilmi, että olen raskaana kosi tämä minua. Raskaus päättyi keskenmenoon, mikä ei suoranaisesti ollut yllätys sillä sukuni naisilla on yleisesti ollut vaikeuksia raskauden aikana.
Elämä jatkui. Vuosi vierähti. Sen sijaan, että olisimme suunnitelleet lastenhuoneesta, suunnittelimme häitä. Ostin unelmieni mekon jota varten jouduin vähän laihduttamaan. Saatin ihana kirkko ja kaunis seuratalo vastaanottoa varten. Häihin oli aikaa jäljellä kaksi kuukautta ja lähetettiin kutsut. Tässä kohtaa raskaustesti näytti taas positiivista. Päätin pitää asian salaisena, sillä keskenmeno ennen häitä voi olla aikamoinen surku.
Kaksi viikkoa ennen häitä huomasin, että miestä ei näkynyt missään. Tuli myöhään kotiin, kännissä tietenkin. En nalkuttanut... Vaan annoin asian olla. Tasan viikkoa ennen häitä mies sanoi, ettei halua naimisiin. Ehdotin ettei mennä naimisiin, jatketaan avopuolisoina. Mies stten kotjasi sanojaan ja ilmoitti ettei halua naimisiin minun kanssani... Mies lähti ennen aamunkoittoa tavaroineen. Soitin kaikille ja ilmoitin, että häät on peruttu. Kolme päivää hääpäivän jälkeen huomasin pesukoneen takana vieraat alushousut. Kävi ilmi, että miehellä oli joku toinen kakkien näiden vuosien ajat...
Nyt olen kahdeksannella kuuta raskaana. Yksin. Tuleva yksinhuoltaja joka yrittää pitää kattoa pään päällä. Jo kaksi kertaa on sydämmeni murkattu vasaralla.
Minulle ei ole ketään. Miehet on sikoja. Onneksi tuleva lapsi on tyttö.
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Otan osaa. Minäkin olen yksin ja varmaan loppuelämäni koska naiset haluaa vaan pelimiehiä. Nykyään harva mies haluaa sitoutua ja eroja tulee helposti mutta on meitä sellaisia muutama jotka haluaisi tosissaan seurustella mutta ollaankin liian rumia naisille.

Äänestä

Harmi todella että sinulle kävi noin. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida, kun tapasit ukon baarissa. Äläkä yleistä kaikkiin miehiin. Hyviä miehiä ei pokata baareista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehetonnatsisikoja kirjoitti:

Tavattiin ekaa kertaa baarissa Helsingin Sörnäisissä. Olin juuri tullut jätetyksi ensimmäisen kihlattuni toimesta. Kirkko oltiin varattu ja kutsut lähetetty. Joten aloitettiin suhde ystävyyspohjalta. Muutamassa kuukaudesta siitä tuli kuitenkin romanttinen eikä pitkään menny ennenkuin muutettiin yhteen. Ostettiin yhdessä asunto ja hankittiin koira.
Kahden vuoden odottelun jälkeen päätin itse kosia miestä, sillä olin kyllästynyt odottamiseen. Tämä kieltäytyi ja päätimme jatkaa samalla tavalla. Kun kävi ilmi, että olen raskaana kosi tämä minua. Raskaus päättyi keskenmenoon, mikä ei suoranaisesti ollut yllätys sillä sukuni naisilla on yleisesti ollut vaikeuksia raskauden aikana.
Elämä jatkui. Vuosi vierähti. Sen sijaan, että olisimme suunnitelleet lastenhuoneesta, suunnittelimme häitä. Ostin unelmieni mekon jota varten jouduin vähän laihduttamaan. Saatin ihana kirkko ja kaunis seuratalo vastaanottoa varten. Häihin oli aikaa jäljellä kaksi kuukautta ja lähetettiin kutsut. Tässä kohtaa raskaustesti näytti taas positiivista. Päätin pitää asian salaisena, sillä keskenmeno ennen häitä voi olla aikamoinen surku.
Kaksi viikkoa ennen häitä huomasin, että miestä ei näkynyt missään. Tuli myöhään kotiin, kännissä tietenkin. En nalkuttanut... Vaan annoin asian olla. Tasan viikkoa ennen häitä mies sanoi, ettei halua naimisiin. Ehdotin ettei mennä naimisiin, jatketaan avopuolisoina. Mies stten kotjasi sanojaan ja ilmoitti ettei halua naimisiin minun kanssani... Mies lähti ennen aamunkoittoa tavaroineen. Soitin kaikille ja ilmoitin, että häät on peruttu. Kolme päivää hääpäivän jälkeen huomasin pesukoneen takana vieraat alushousut. Kävi ilmi, että miehellä oli joku toinen kakkien näiden vuosien ajat...
Nyt olen kahdeksannella kuuta raskaana. Yksin. Tuleva yksinhuoltaja joka yrittää pitää kattoa pään päällä. Jo kaksi kertaa on sydämmeni murkattu vasaralla.
Minulle ei ole ketään. Miehet on sikoja. Onneksi tuleva lapsi on tyttö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu