Olen uskoton

mieshuoranne

Olen kolmekymppinen helsinkiläinen mies. Tapasin nykyisen vaimoni lukiossa. Koko suhteen ajan olen käynyt vieraissa. Häitä edeltävänä viikkona olin ensimmäistä kertaa toisen miehen kanssa. Pari kuukautta häiden jälkeen kerroin vaimolle joka sanoi, että voin rauhassa nussia muita miehiä mutta toisten ihmisten suutelemista hän ei tule antamaan anteeksi.
Vaimo pitää suutelemista jotenkin romanttisena eleenä ja seksiä sitten tarpeena joka pitää tyydyttää. Aloin harrastamaan seksiä toisten miesten kanssa. Pari kokeilunhaluista miestä töistäni ja muutama jonka iskin homobaarista.
Sitten tapasin sen miehen. Seksi ei enää riittänyt vaan oli pakko päästä nuolemaan. Tämä mies on nyt ollut kuvioissa muutman vuoden. Samoihin aikoihin kun aloin tapailemaan tätä aloin ottamaan vaimoani takaatapäin. Yleensä olen ollut hyvin avoin irtosuhteistani mutta tästä kyseisestä miehestä en ole voinut kertoa.
Pitäiskö kertoa vaimolle, että nyt alkaa tunteitakin olla pelissä...

(älkää kommentoiko että olen homo, olen biseksuaali ja ylpeä sellainen)

4

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaappihomona

      Ei kanttii. Pane sitä jätkää perseeseen ja nuole anaalia munkin puolesta.

    • avoimuutta

      Kannattaa. Mikäli että päädy eroon, on helpompaa tietää totuus koko ajan tai mikäli päätyisitte joskus, niin olisi se jo vähän taputeltu etukäteen ja helpompi siksi.

      Ja tehän olette todella avoimia olleet jo tähänkin mennessä näistä asioista, niin jatkakaa samalla linjalla. Tuskin vaimosikaan on panematta muita miehiä tai naisia.

    • pro-reiluus

      Pitäisi varmaan kertoa. Vai miltä itse toivoisit, jos tilanne olisi toisinpäin?
      Rehellisyys maan perii jne.

    • Jxpee

      Eikö vaimo anna panna kakkoseen??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe