ään muualla kuin pakon edessä Kreikassa IMF:n painostuksesta. Ei siis ihme että ei onnistu meilläkään.
Sisäistä devalvaatiota ei ole kyetty tekemään miss
dxljhgfs
1688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sipilän hallitus yritti sisäsitä devalvaatiota kiristämällä ykispuolisesti palknsaajia mutta paapoo osakkeenomistajia ja maanomistajia.
Näinpä.
Kiristäjä Sipilä.
Rikkaiden juoksupoika.
devalvaatiot piti olla menneen talven lumia mutta kummasti niintä etsitään.
Sisäinen devalvaatio on kepuporvari Sipilän märkä uni.
No sitten ei jää muuta vaihtoehtoa kuin pakkolait tai konkurssi Kreikan tapaan.
Aloitetaan siitä että myös ylempi keskiluokka ja ökyrikkaat maksavat verot todellisen veronamskukykynsä mukaan. Nämä ryhmät ovat saaneet viimeisen 25 vuoden aikana valtavat verohelpotukset porvarienemmistöisiltä hallituksilta ja eduskunnalta.
Portugal, Irlanti...
Ei ole tehty noissakaan maissa.
Ketjun aloittajalle tiedoksi, että esim. Irlannissa on tehty paljon rajumpi sisäinen devalvaatio, kuin mikä oli Sipilän hallituksen alkuperäinen tavoite. Tämän ansiosta Irlannin työllisyys ja investoinnit ovat lähteneet rajuun nousuun, ja bruttokansantuote kasvaa vuosittain 6-8%, ja nyt siellä jo kärsitään työvoimapulasta.
Mutta Irlannissa onkin paljon älykkäämpi duunarikansa kuin Suomessa. Lisäksi siellä ei ole samanlaista ahnetta ay-mafiaa kuin Suomessa, joka ryssii kaiken.
Pistäpä linkki tietoosi. Muutoin huudat tuuleen.
Kansa olikin älykästä, varsinkin ne hyvin koulutetut,ne lähti maasta.
Yli 12 prosenttia työvoimasta on työttömänä siitä huolimatta, että kansainvälinen osa taloudesta kasvaa taas ja lähemmäs 400 000 työikäistä ihmistä on muuttanut kriisin aikana maasta.
O'Toolen mukaan muut eurooppalaiset protestoivat mellakoimalla, irlantilaiset muuttamalla muualle. Maastamuutto onkin ollut mittavinta vuosikymmeniin.
Irlannin tulevaisuudelle pahinta on, että suurin osa maastamuuttajista on hyvin koulutettuja nuoria aikuisia. Corkin yliopiston tutkimuksen mukaan melkein puolet lähtijöistä on lähtenyt vakituisesta työpaikasta.
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2014/01/15/kriisitoimet-paisuttivat-irlannin-velkakuormaa/2014591/12
Hänen mukaansa Irlanti – ja varsinkin enemmistö Irlannin kansasta – on kaikkea muuta kuin toipunut kriisistä. Hänen mielestään viralliset kehut ovatkin "eurooppalaista mairittelua", joka antaa arkitodellisuudesta aivan liian ruusuisen kuvan.
__________
kansast ei niin väliä kunhan yritykst pärjää, tähän pyritään
Osaat varmaan itsekin googlata asian, jos et lainkaan esim. tv-uutisista seuraa maailman tilannetta, kun kerran tietosi ovat noin puutteelliset?
Pistäpä se linkki koska muutoin jorinoitasi ei kukaan usko.
toisaalta virossakin on työttömyyttä vaikka kuukausi palkka on alle tonnin keski tuloisella.