Treffivinkkejä miehille

nainen33vv

Haluan jakaa hyviä ja toimivia treffivinkkejä miehille. Kokemusta erilaisista treffeistä löytyy.

1. Jos menette kahville niin maksa naisen kahvi, vaikka nainen olisi ottanutkin lompakkonsa esiin. Tämä antaa sinusta kohteliaan ja hyvän kuvan. Jos tilanne on kuitenkin se, että mies on opiskelija ja nainen käy töissä, voi naisen antaa maksaa omansa. Jos nainen haluaa maksaa omansa (ja molemmat käyvät töissä), hän ei ole sinusta kovin kiinnostunut.
2. Älä missään nimessä tilaa itsellesi kahvia ja mene pöytään istumaan ja odottamaan naista. Odota naista sovitussa paikassa ja mene yhtäaikaa naisen kanssa tilaamaan. Mikään ei ole niin inhottavaa kun arpoa täydessä kahvilassa, kuka miehistä on se kenen pöytään kuuluisi mennä.
3. Treffipaikkaa valitessä älä huopaa ja souda edestakaisin.
4. Avaa naiselle ovi ja odota, että nainen menee ensin. Nainen astuu siis aina ensin sisälle mennessä.
5. Puhu itsestäsi ja kaikesta positiivisesti ensimmäisillä treffeillä. Älä valita äläkä vaikuta masentuneelta.
6. Kysele naiselta asioita ja pidä huoli, että puhutte suurin piirtein saman verran. Älä pidä monologia.
7. Katso naista silmiin.
8. Jos olet naisesta kiinnostunut, ilmaise se olematta kuitenkaan epätoivoinen.

102

3178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Treffivinkkejä kaikille.

      9. Ole oma itsesi.
      10. Kokeile kepillä jäätä. Jos vitsit ei naurata sillä kertaa, ei ne naurata vuodenkaan päästä. Jos olet kaksimielinen niin jätä kuitenkin ne kermaisimmat myöhempään ajankohtaan.

      .....

      2, 3, 4, 7. Itsestään selvyyksiä. Hyvä kun listasit kuitenkin.
      5. Osittain, ainakin itse olisin hieman varautunut jos henkilö on kaikki_on_niin_ihanaa -tyyppi.
      6. Henkilön mukaan, jos toinen on ujo niin voit ottaa isompaa roolia.
      8. Mitä tähän nyt sanois..

      1. Itse en koskaan maksa ensitapaamisella.

      Kaikenkaikkiaan hyvä listaus. Tuon perusteella mulle tulee kuitenkin susta semmonen kuva, että olet tyyppiä joka pitää hurmata (konservatiiviset treffit). Itse kuitenkin kaipaan ennemmin molemminpuolista vuorovaikutusta muuten ei kipininöintiä synny mun puolelta. Mut joo tarkoitus ei ollu kuitenkaan kritisoida ja voin olla ja varmaan olenkin väärässä sun suhtees. Thanks anyways.

      • Edwardo_steriloitu_kolli

        Sama. Eiköhän nuo perus kohteliaisuudet ja positiivisuudet ole selkeitä ilman ohjeistustakin. Tuo maksaminen taas sitä samaa miesten höynäytysjatkumoa, jossa mies kantaa kaikki teot ja riskit, naisen tyytyessä arvioimaan esitystä. Eikä se ainakaan itselle toimi, vaan naisenkin olisi hyvä ymmärtää kantaa jokunen risu kekoon alusta alkaen. Joskus toki saatan ihan fiiliksen mukaan tarjotakin, jos tuntemukset ovat kaiken kaikkiaan pelkästään positiiviset.

        Joten naisia voisi ennemminkin neuvoa olemaan oma-aloitteisempia ja rohkeampia, jos haluaa haluttuja periaatteen miehiä kotiuttaa. Yrittänyttä ei ole tapana panna halvalla. Koppaville nartuille sitten taas narttumaisempaa kohtelua.


      • parisuhdemateriaalia

        Pakko nyt kommentoida tuota maksamisasiaa. Olen ollut parisuhteessa ja naimisissa ja kyllä maksanut osani, en ole miehellä ostoksiani maksattanut. Tulojen suhteessa on kaikki yhteiset kulut hoidettu - se kumpi on maksanut enemmän riippunut siitä kummalla on sattunut milloinkin olemaan isompi palkka.

        Olen tällä hetkellä sinkkuna ja käynyt pareilla treffeillä ja kyllä mun on pakko sanoa että vaikka se ehkä vanhanaikaista onkin niin jos mies ei maksa mun teekupposta niin tulee sellainen olo että häneltä ei löydy yhteiselämään tarvittavaa joustavuutta vaan on sellainen oman edun tavoittelija, joka ei saa toista tilaisuutta, ellei nyt satu olemaan esim. työtön, silloin saatan kyllä maksaa hänenkin kahvikupposensa.

        Parisuhde on jotain ihan muuta kuin senttien laskemista - mutta meitä on moneksi. Joku mies käyttää naisen rahoja hyväkseen ja on varmasti niitä naisia, jotka käyttävät miehensä rahoja.

        Haluan tuntea että minusta välitetään ja pidetään huolta - kyllä minäkin sitten pidän huolta. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa!


      • "parisuhdemateriaalia"

        Mielenkiintoinen komentti tuo "...jos mies ei maksa mun teekupposta niin tulee sellainen olo että häneltä ei löydy yhteiselämään tarvittavaa joustavuutta vaan on sellainen oman edun tavoittelija, joka ei saa toista tilaisuutta..."

        Osaatko vielä tarkemmin sanoa miks sulle tulle tommoinen fiilis?

        Itse olen semmoinen, et mulle ei o mikään ongelma tarjota toiselle kunhan tunnetaan vähän paremmin. Enkä myöskään parisuhteessa laske euroja kumpi maksaa enemmän. Yleensä aikalailla 50-50 menny rahankäyttö ja jos on vähän vaikeampi tilanne toiselle niin silloin toinen on maksanut enemmän. Mulle raha merkkaa loppujen lopuks aika vähän. Sitä on tai sitä ei ole. Eikä siitä ole koskaan parisuhteessa riitoja tullut.

        En myöskään tarjoile naisille juomia esim. yökerhoissa kiinnitääkseni heidän huomiotaan. Jos jutustelen jälkeen nainen vaikuttaa mukavalta tyypiltä silloin voin tarjota.


      • Hyymörmies
        Mies__30v kirjoitti:

        "parisuhdemateriaalia"

        Mielenkiintoinen komentti tuo "...jos mies ei maksa mun teekupposta niin tulee sellainen olo että häneltä ei löydy yhteiselämään tarvittavaa joustavuutta vaan on sellainen oman edun tavoittelija, joka ei saa toista tilaisuutta..."

        Osaatko vielä tarkemmin sanoa miks sulle tulle tommoinen fiilis?

        Itse olen semmoinen, et mulle ei o mikään ongelma tarjota toiselle kunhan tunnetaan vähän paremmin. Enkä myöskään parisuhteessa laske euroja kumpi maksaa enemmän. Yleensä aikalailla 50-50 menny rahankäyttö ja jos on vähän vaikeampi tilanne toiselle niin silloin toinen on maksanut enemmän. Mulle raha merkkaa loppujen lopuks aika vähän. Sitä on tai sitä ei ole. Eikä siitä ole koskaan parisuhteessa riitoja tullut.

        En myöskään tarjoile naisille juomia esim. yökerhoissa kiinnitääkseni heidän huomiotaan. Jos jutustelen jälkeen nainen vaikuttaa mukavalta tyypiltä silloin voin tarjota.

        Itse kiinnitin myös huomiota sanavalintoihin. Jos se toinen ei maksa (tai ole valmis maksamaan) MINUN osuuttani, silloin HÄN vaikuttaa oman edun tavoittelijalta...

        Miksi ihmeessä joku joka ei ole oletusarvoisesti kustantamassa TOISEN kuluja, olisi oman edun tavoittelija?

        Sivusta katsoen kun itselle tulee mieleen juurikin päinvastainen, eli kuka onkaan se henkilö joka lähtökohtaisesti ODOTTAA toisen maksavan myös hänenkin osuutensa, on se henkilö josta jää vaikutelma siitä oman edun tavoittelijasta.

        Etenkin jos puhutaan 2 toisille vielä ventovieraasta tyypistä, joista kumpikaan ei ole toiselle minkäänlaisessa velassa, kiitollisuuden tai muuten. Punttien pitäisi olla siinä vaiheessa aika tasan molempiin suuntiin eikä odotuksia tai vaateita kummallakaan.

        Mutta selvästi löytyy ihmisiä joilla on lähtökohtana on että jos he kerran vaivautuvat laskeutumaan meidän kuolevaisten pariin, niin siitä ihmeestä sietää jo vähän maksaakin. :)

        Itse en ole koskaan senttejä laskenut ystävien tai oudompien kavereidenkaan kanssa, mutta jos kuulisin että jollain tyypillä on oletuksena että pelkästään hänen kanssaan ulkona käyminen tarkoittaisi jonkinlaisia oletettuja maksavelvoitteita , jättäisin sujuvasti välistä ja pyrkisin hoitamaan vain omani pois jos moiseen seuraan olisin erehtynyt ja tilanteen tiedostaisin.

        Ehkä se on vain mukavampaa olla sellaisella seurassa jonka arvomaailma vastaa sitä omaa, niin silloin kaikki tarjoilevat toisilleen kierroksia (tai mikä asia kyseessä onkaan) kirjaa pitämättä. Muutenhan tilanne vaikuttaisi lähinnä siltä että minulta odotetaisiin joviaalisuutta jota ei itse olla valmiita osoittamaan.

        Kukas se tosiaan olikaan se oman edun tavoittelija...


      • klkoi987

      • seuraavakiitos
        parisuhdemateriaalia kirjoitti:

        Pakko nyt kommentoida tuota maksamisasiaa. Olen ollut parisuhteessa ja naimisissa ja kyllä maksanut osani, en ole miehellä ostoksiani maksattanut. Tulojen suhteessa on kaikki yhteiset kulut hoidettu - se kumpi on maksanut enemmän riippunut siitä kummalla on sattunut milloinkin olemaan isompi palkka.

        Olen tällä hetkellä sinkkuna ja käynyt pareilla treffeillä ja kyllä mun on pakko sanoa että vaikka se ehkä vanhanaikaista onkin niin jos mies ei maksa mun teekupposta niin tulee sellainen olo että häneltä ei löydy yhteiselämään tarvittavaa joustavuutta vaan on sellainen oman edun tavoittelija, joka ei saa toista tilaisuutta, ellei nyt satu olemaan esim. työtön, silloin saatan kyllä maksaa hänenkin kahvikupposensa.

        Parisuhde on jotain ihan muuta kuin senttien laskemista - mutta meitä on moneksi. Joku mies käyttää naisen rahoja hyväkseen ja on varmasti niitä naisia, jotka käyttävät miehensä rahoja.

        Haluan tuntea että minusta välitetään ja pidetään huolta - kyllä minäkin sitten pidän huolta. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa!

        Jos ei edes sitä teekupposta tarjoudu maksamaan, niin tulee mieleen, että heppu on pihtari. Ja jos on pienessä pihtari, niin on isoissakin asioissa pihtari. Hyviin tapoihin kuuluu maailmanlaajuisesti, että se, joka on pyytänyt ulos edes tarjoutuu maksamaan. Useimmiten kyllä sanon, että kiitos vain, mutta maksan kyllä itse. Kun paremmin tunnetaan, niin voidaan maksaa vuoronperäänkin.

        Suomessa ajatellaan, että kun on tämä tasa-arvo, niin ei tarvitse olla kohtelias tai huomaavainen. Miehet jopa syyttävät käytöstapojensa puutteesta naisia. Yli 20 vuotta ulkomailla asuneena voin kertoa, että näin ei ajatella missään muussa maassa, jossa vallitsee sukupuolten tasa-arvo. Ihmiset osaavat silti olla huomaavaisia toisiaan kohtaan.

        Käytöstapojen puute on vain henkistä velttoutta. Tai sitten se on huonoon itsetuntoon liityvää lapsellista kapinaa. Ihmisellä, joka on sovussa itsensä kanssa, on aina varaa olla huomaavainen. Se kun ei maksa mitään. Ja ihmiset yleensä viihtyvät sellaisen henkilön kanssa, joka vaivautuu ottamaan toiset huomioon. Oli hän sitten mies tai nainen.

        Treffit ovat se tilanne, jossa pyritään tekemään vaikutus ihmiseen, josta ollaan kiinnostuneita. Naiset eivät ole typeriä. Jos ei edes siinä tilanteessa vaivaudu yhtään tsemppaamaan, niin voi vain kuvitella millaista se arkielämä sitten ko. henkilön kanssa on.


      • näinsevaanonn

        Hyvä kommentti!


      • Maailmanmatkaaja11
        Edwardo_steriloitu_kolli kirjoitti:

        Sama. Eiköhän nuo perus kohteliaisuudet ja positiivisuudet ole selkeitä ilman ohjeistustakin. Tuo maksaminen taas sitä samaa miesten höynäytysjatkumoa, jossa mies kantaa kaikki teot ja riskit, naisen tyytyessä arvioimaan esitystä. Eikä se ainakaan itselle toimi, vaan naisenkin olisi hyvä ymmärtää kantaa jokunen risu kekoon alusta alkaen. Joskus toki saatan ihan fiiliksen mukaan tarjotakin, jos tuntemukset ovat kaiken kaikkiaan pelkästään positiiviset.

        Joten naisia voisi ennemminkin neuvoa olemaan oma-aloitteisempia ja rohkeampia, jos haluaa haluttuja periaatteen miehiä kotiuttaa. Yrittänyttä ei ole tapana panna halvalla. Koppaville nartuille sitten taas narttumaisempaa kohtelua.

        Toi oli lyhyesti sanottuna todella hyvä kommentti :) Tack så mycket Edwardo!


    • Rapa-Ripanen

      "1. Jos menette kahville niin maksa naisen kahvi, vaikka nainen olisi ottanutkin lompakkonsa esiin. Tämä antaa sinusta kohteliaan ja hyvän kuvan. Jos tilanne on kuitenkin se, että mies on opiskelija ja nainen käy töissä, voi naisen antaa maksaa omansa. Jos nainen haluaa maksaa omansa (ja molemmat käyvät töissä), hän ei ole sinusta kovin kiinnostunut."

      Tästä voisin omasta kokemuksesta muokata selkeämmän neuvon: "älä tee maksamisesta liian suurta numeroa äläkä ongelmaa". Tee asia tavalla jossa naisella on mahdollisuus sekä ottaa tarjoaminen vastaan että kieltäytyä siitä jos se on hänen periaatteensa. Itse olen menestyksellä käyttänyt kysymystä: "sopiiko sinulle että tarjoan?". Useimmiten nainen kiittää ja ottaa tarjouksen vastaan. Olen kuitenkin myös tavannut naisia joille on kunnia asia olla itsenäisiä ja he eivät pidä siitä jos mies väkisin yrittää maksaa heidän kahvinsa. He kenties kokevat sitten olevansa jotenkin jotain velkaa, en tiedä. Mutta silloin he voivat sanoa että kiitos, mutta maksan itse. Ja jos näin on, älä jää jankaamaan asiasta tai yritä tarjota väkisin.

      • Rapa-Ripanen

        Ja edelliseen lisäyksenä että en kyllä ole koskaan huomannut mitään yhteyttä sen välillä että maksaako nainen kahvinsa itse ja onko nainen kiinnostunut.


    • Riiiiiiiiiii

      Miksi oman kahvinsa maksaminen kahden työikäisen ollessa kyseessäolisi merkki siitä, ettei ole kiinnostunut toisesta? Mielestäni tuo ei tosiaankaan kerro mistään mitään:). On mieheltä kohteliasta tarjoutua maksamaan ensimmäinen kahvi (pari euroa), ja se tekee hyvän ensivaikutelman mutta ei tuo elämää isompi asia ole. Rahan kuppaus mieheltä joka treffeillä ei ole sen sijaan nykyaikaa.
      Kaikki muut ohjeet todella hyviä, mm. kakkonen ja nelonen. Eivät maksa mitään, kuuluvat perussoidinmenoihiin ja tekevät hyvän vaikutelman pienellä vaivalla. Eivät muuten ole mitään itsestäänselvyyksiä varsinkaan kaikille nuorukaisille.

      • seuraavakiitos

        No, jos en ole pätkääkään kiinnostunut miehestä, niin silloin en ainakaan anna hänen maksaa. Joillakin miehillä olen törmännyt sellaiseen käsitykseen, että jos hän on maksanut kahvista, niin on maksanut seksistäkin. Jos kuuluisin maksullisiin naisiin, niin ei mua ihan niin halvalla saisi.

        Jotkut miehet luulevat, että soidinmenot ovat vanhanaikaisia. Mutta eivät ihmisen perusvietit eivät ole miksikään muuttuneet. Soidinmenothan ovat uroksen ja naaraan esitanssia. Kokeillaan, että pysytäänkö samassa rytmissä ja löytyykö kipinää.


    • Nötkött1

      Tarjoa vain jos ihan vilpittömästi haluat.
      On kurjaa jos itseä ei niin nappaa, ja toinen kokee että on huijattu maksamaan.
      Tästä syystä itse maksan aina omat kahvini ensitreffeillä.

      • No joo, ennakkoon valittu "varaudun ennen kaikkea siihen ettei tää onnistu"-asenne kyllä susta näkyy ja niin sitten varmaan käykin.


    • nieminenn
    • SUULLE

      TÄMÄTOIMII,MENNÄÄNKÖ SULLE VAI MULLE

    • äijään

      edellä mainittu jokseenkin vastaan tulleita tilanteita ijän saatossa. mutta mystistä on kun ei ole seuranhaku päällä yhtään silloin lähestytään parhaiten naisten toimasta.

      • pannullinen

        Kahvilassa maksaminen: aikuisten ollessa kyseessä muutaman euron kahvikupponen, ei pitäis olla kynnyskysymys. Kiitos alkuperäiselle aiheen avaajalle, näitä neuvoja jotkut todella tarvitsee!
        Tässä pari tositilannetta kuukauden sijaan, nettitreffeissä sovittu tapaaminen kahvilaan
        1. Mies katselee kahvipullavalikoimaa, ei tee aloitetta tarjoamisesta tms. Minä (nainen) sanon "mä voin tarjota, kun sä tulit paljon pitemmän matkan päästä", mies sitten sanoo voivansa kyllä maksaa. Tyydyn tähän, en rupea setvimään tarkoititko maksavansa molempien vai vain omansa. Otan pelkän kahvin, kun ei kysynyt " mitä sä ottaisit", otan kahvin ja lähden pöytään, mies jää maksamaan.
        -- kommunikaatio treffeillä??

        2. Mennään yhdessä kahvilaan sisään, mies kysyy maistuisiko kahvi tai jotain muuta? - luontevasti ja fiksusti meni.

        Joissain kulttuureissa on muuten häpeällistä, jos nainen maksaa omansa tai koko laskun.


      • Tradam

        Joissain kulttuureissa on myös häpeällistä jos naisen suku ei maksa häitä ja tarjoa myötäjäisiä. Toisaalta joissain siitä naisesta maksetaan joko rahassa tai vaikka eläimissä.

        Ja sitten on näitä jotka luovat omat elämänsä ja perinteensä.


      • @pannullinen

        Kommunikaatio treffeillä.
        - Sepä se. Jos mahdollista, kysyn treffiseuralta millainen hän on uuden ihmisen kanssa. Helpompi olla ihmisen kanssa jonka tietää olevan ujo tai hiljasempi kohdatessa uusia ihmisiä. Todella kiusallista olla henkilön kanssa joka katsoo lattiaa eikä puhu mitään.

        Ehkä mua kaikkiaan treffimaailmassa ärsyttää eniten se, että edelleen 2010-luvulla oletetaan miehen "vievän". Siinä ei ole mitään vikaa, jokainen tavallaan. Mutta kuten sanonta kuuluu "It's my way or the highway". Mulla kipinöinti vain loppuu kuin seinään jos nainen ei tutustumisen eteen tee mitään ja uskokaa tai älkää näitä naisia on paljon. Ja tämä ei ollut kritiikki naisia kohtaan, jokainen tavallaan kuten sanoin. Eikä siinä ole mitään vikaa, jos haluaa olla se hurmaa_minut-tyyppi.


    • Karvanaamainen

      Noudatan hyvin yksinkertaista tapakulttuuria, jos pyydän daamin ulos, kahville tai syömään niin maksan laskun molempien osalta. Tuleeko toiset treffit tai ei, eivät vaikuta mitenkään asiaan. Seppo

      • Tradam

        Tuo on ihan ok periaate tilanteesta/tilaisuudesta ja sukupuolesta riippumatta, että se joka pyytää ulos on vähintäänkin tarvittaessa valmis maksamaan molempien osuuden.


    • RyynäsenTopic

      Naisille ei tuota tuskaa vedättää miesten rahoja, siksi tosiaan teen treffit kahvilaan tai vaikka kävelylle.

      Aika paljon tapailin porukkaa lounas- tai päivällistreffeillä, joskus viinilasin merkeissä.

      En viitsi enää kun ei ole järkeä olla vedätettävänä. Juu, tosiaan ei ole rahasta kiinni, vaan periaatteesta.

      Naisista löytyy kaikensortin huijaria (kuten aivan varmasti miehistä mutta jälkimmäisiä en deittaile)

    • SuomenRumin

      Ihan sama mitä vinkkejä antaa. Jos mies on ruma ei auta vaikka löisit kymppitonnin kouraan ja kysyisit aletaanko seukkaamaan. Rumien miehien kuten minutkin on vaan tyydyttävä elämään loppuelämä yksin. Jos vanhempani eivät olisi elossa olisin jo hirttänyt itseni. Koska ovat ainoita jotka välittää niin en tee sitä vielä. Kurjaa tää yksinäisyys silti on.

      • Tradam

        Ei se nyt aivan noin mene. Ainoa missä menit pieleen että liikut aikas pienissä summissa. 10 000€ ei oikein riitä, ellei sitten omaisuuden painoksi ole tarjota sosiaalista- tai muuta pääomaa. Se ei vaan se valta ja kuuluisuuskaan tule helpolla jotka toki auttaisivat jos parisuhde on se päämäärä.

        Älä mene tappamaan itseäsi, vaan etsi joku kehittävä harrastus tai muu mieluinen toiminta johon purat itseäsi. Kun myös siinä on siemen että itsensä säälijä voi saada sääliä mutta eipä sitten paljon muuta.

        Jos taas pystyt näyttämään että kunnioitat itseäsi ja pystyt johonkin, niin silloin muutkin huomaavat sinut.


    • Pauliina-69

      Me naiset osataan vedättää teitä miehiä mennentullen.

      • Tradam

        Joitain miehiä kyllä, toisia ei. Kippis sille.

        Siinä vedättämisessä on toki aina se puoli että vetäjän käteen jää korkeintaan se mitä on vetämässä. Se onkin sitten toinen kysymys oliko se mitä sillä tavalla sai käsiinsä, juuri se mitä itse oli hakemassa tai odotti löytävänsä? ...


      • naisiikyrpiintynymies

        niin osaatte ja vetäkääs ittenne hirtee vitu kaksnaamaset kusettajapettäjähuorat vittu "rakastan sua, anna rahaa" sitte "painu vittuu mu asunnosta. mut kyl noi sun ostamat juttus kelpaa" vittu nappi otsaa tollasille horatsuille vittu


    • kaikkiiii

      naiset ovat rahan perässä juoksijoita, joka ainoa.

      • likabarnlekabest

        Oma vika, jos seurustelee hyväksikäyttäjien kanssa. Suurin osa suomalaisista naisista elättää itsensä, eivätkä he miehen pennosia tarvitse. Mutta me omillamme toimeentulevat naiset myös vaadimme, että mies pystyy elättämään itsensä.


      • kaikkiiii
        likabarnlekabest kirjoitti:

        Oma vika, jos seurustelee hyväksikäyttäjien kanssa. Suurin osa suomalaisista naisista elättää itsensä, eivätkä he miehen pennosia tarvitse. Mutta me omillamme toimeentulevat naiset myös vaadimme, että mies pystyy elättämään itsensä.

        Älä naurata. Kyllä te naiset ootte sellaisia mammonan palvojia että voijoo......


      • ggbb

        Monet miehet esittää ensin kohteliasta ja maksavat kahvit ja pullat, mutta pidemmän päälle laittavat naisen hoitamaan maksupuolen. Ikuisia mammanpoikia aikuisetkin miehet


    • ;))) Sinulle "nainen33v"sanon rehellisesti: Kyllä tavallinen suomalinen rehellinen mies tietää touhut jo eka tapaamisella varmasti.
      Sinun ei ainakaan kannata antaa "ohjeita" miehelle miten naista käsitellään.

    • TökeröTapaus

      Mulle jäi kerran sellainen mieleen, että mies sanoi palkkapäivänsä olevan ensi viikolla, eikä siis maksanut kahden euron kahviani. Se homma oli sit siinä, olisi maksanut edes Visalla yms. Oltiin molemmat 30 . Ajattelin, että jos mulla joskus on poikalapsi, niin opetan kyllä, että riippumatta millainen nainen on, kahden euron kahvin tai teen voi aina tarjota. Kuuluu kohteliaisin tapoihin. Ja rahapuutteessa vaikka "mamma betalar", jos poika treffeille menee.

      • rubiox

        Mitä kuuluu sun mielestä tytöllä kohteliaisiin tapoihin, jos menee treffeille pojan kanssa?

        Mitä sä opettaisit sun tytölle?


    • Irmelikell69

      Raha-asioista jos tekee numeron se ei hyvää tiedä.

    • siemenmaksu

      ONON! Se on monimutkaista hiluilla pelaamista tuo ihmisen soidinmenot :))

      Useimmiten olen treffannut naisia niiden kotona. Yöksikin kelvannu jäädä. On ollut ruokaa tehtynä oikein :) ei ole tarvinnut kolikkoja pyöritellä. Maksu hoitunu siemenillä ;)

      Pari kertaa treffannut kahvilassa tai menty. Jos ei ole ollut rahaa, niin olen ilmoittanut asian etukäteen. Nainen tarjonnut jopa ruoan. P

      • helka

        Siemenillä kun maksaa, niin saattaa tulla vastaan 18 vuoden mittainen lasku.


      • Jack-setä
        helka kirjoitti:

        Siemenillä kun maksaa, niin saattaa tulla vastaan 18 vuoden mittainen lasku.

        ......hmm......siksipä onkin parasta.......heittää nämä........siemenet........sille puolelle.....kylää........jossa....... intiaanit nukkuvat.


    • pitkä_poru

      Kunnon luolamies näyttää treffeillä paremmalta mieheltä kuin on. Tyhmät naiset eivät tätä vaan tajua vaan uskovat näyteltyyn pintakuvaan.
      Myöhemmin kyllä nainen tajuaa millaisen todellisen narsistisen sikamaisen luolamiehen ansaan on joutunut.

      • onneeellinenmaksaja

        Multa tuliiii pieru kahvankanssa kun luin teidän ohjeeeita.


      • vihellettyon

        Miten niin luolamies näyttää paremmalta. Onko käytöstapoja muka vain luolamiehillä. Lapsellista ajatella, että kun on rakastunut, niin sitten on ansassa. Kukaan aikuinen ihminen ei ajattele noin. Pelin voi viheltää tarvittaessa poikki koska vain, jos niitä sikamaisia luolamiesoireita ilmenee.


    • Sinkku38v

      Kiitos vinkeistä, mutta eikös nuo ole jo iänkaikkisen vanhoja ja huonoiksi todettuja lukuisten erojenkin todistamana.

      Tasa-arvo ja aitous on se juttu. Lopetetaan jo tuo Naisten ikuinen hemmottelu hömpötys treffeillä, heistä kasvaa vain narsistisia itsekkäitä.

      Eiköhän naiset ole leikkineet barbeilla jo riittävästi lapsena, ettei tarvitsi sellaista leikkiä enää vanhempana. Aikuistukaa jo hyvät naiset.

      Hyvää Naisten päivää erityisesti kaikille maailman raiskatuille naisille.
      Tapahtui se sitten ulkomaalaisen, suomalaisen, kännissä, selvinpäin, oman kumppanin tai ulkopuolisen tekemänä....

      Jonain kauniina päivänä teidänkään ei tarvitse pelätä ja kärsiä, koska ihmiskunta on sivistynyt niin paljon estämään tuollaiset teot.

      • seuraavakiitos

        Tässä on oikein hyvä esimerkki vinoutuneesta suomalaisista ajattelusta. Ajatellaan, että hyvä kohtelu tekee ihmisistä narsistisia ja itsekkäitä. Sehän on puhdasta potaskaa. Hyvä kohtelu päinvastoin herättää suurimmassa osassa ihmisiä halun vastata samalla mitalla.

        Narsistiksi ei tulla siksi, että joku on kohdellut hyvin. Narsistiksi päädytään juuri päinvastaisesta syystä. Ei olla saatu lapsena huomiota ja on siksi opittu hakemaan sitä manipuloivalla käytöksellä. Narsisti ei usko, että kukaan voi häntä rakastaa. Narsisteja on kuitenkin varsin pieni prosentti ihmisistä.

        Tasa-arvo ei muuta sitä tosiasiaa, että ihmisten on edelleenkin kohdeltava toisiaan hyvin, jos he aikovat pärjätä toistensa kanssa. Huomaavaisuudestahan tässä kaikessa on kysymys, ei mistään keikaroinnista.


      • Sinkku38v

        Ahaa, sanot nyt siis kaikkia suomalaisia vinoutuneiksi ajattelijoiksi.

        Naiset vain on oppinut länsimaissa leikkimään jo pikku lapsesta pikku prinsessoja ja Barbeja.
        Täten odottavat ja vaativat sitä manipuloiden myös aikuisena.

        Ei mene läpi selityksesi.

        Ihmisiä tosiaan tulee kohdella tasa-arvoisesti hyvin, huomaavaisuuden tulee tulla aidosti eikä manipuloinnin myötä.

        Myynti ja markkinointi on tyypillinen esimerkki manipuloinnista, jossa oman edun maksimoimiseksi tehdään kaikkensa, Asiakaspalvelu on ennen kaikkea epäaitoa ihmisten kohtelua, jossa ihminen ei saa olla rehellinen oma itsensä vaan pitää näytellä. Jos et lelli asiakasta eli ns. kohtele hyvin, niin ei kauppoja.

        Lukuisista Asiakkaista on myös kasvatettu itsekkäitä narsisteja tässä ajansaatossa markkinatalouden voimin.
        Eli selityksesi narsistien määrästäkään ei mene läpi.


    • Näin naisena sanoisin, etten vaadi miestä maksamaan treffeillä kahvejani, mutta teen syvässä hiljaisuudessa hänestä päätelmiä. Tuollaisen tyypin kanssa en menisi toista kertaa treffeille.

      • Aaattelisin_silleen_että

        ne äkkisyvässä hiljaisuudessa tehdyt päätökset eivät ehkä ole aina omaksi parhaaksi. Mitä jos se tyyppi testaakin sitä päätelmäkykyäsi juurikin tuolla parin euron kahvikupposen hinnalla? Tyyppihän saattaa olla juuri se oikea sinulle ja kustantaisi seuraavan viikonlopun muonineen sinulle, mutta kun sinähän et toista mahdollisuutta anna. Toki on tiettyjä etikettejä joiden mukaan moni haluaa edetä, mutta tutustuminen uuteen ihmiseen lähtee mielestäni heti väärille urille jos ihmisarvo määritellään kahvikupin hinnalla.


      • sinkku38v

        Narsisteja riittää naisissa yllättävän paljon


      • sinkku38v
        Aaattelisin_silleen_että kirjoitti:

        ne äkkisyvässä hiljaisuudessa tehdyt päätökset eivät ehkä ole aina omaksi parhaaksi. Mitä jos se tyyppi testaakin sitä päätelmäkykyäsi juurikin tuolla parin euron kahvikupposen hinnalla? Tyyppihän saattaa olla juuri se oikea sinulle ja kustantaisi seuraavan viikonlopun muonineen sinulle, mutta kun sinähän et toista mahdollisuutta anna. Toki on tiettyjä etikettejä joiden mukaan moni haluaa edetä, mutta tutustuminen uuteen ihmiseen lähtee mielestäni heti väärille urille jos ihmisarvo määritellään kahvikupin hinnalla.

        Olen samaa mieltä kanssasi.

        Naiset ovat useasti niin äkkipikaisia, että eivät osaa ajatella nenäänsä pitemmälle.
        Pikku barbi prinsessoja ei voi muuta kuin sääliä.
        Heillä on identiteetti niin hakusessa, että he odottavat palvomistaan ja jos eivät sitä saa, niin he loukkaantuvat.
        Onhan siitä vasta niin vähän aikaa, kun naiset alkoivat saada kosketuspintaa tasa-arvoon.


      • Suutarmän
        sinkku38v kirjoitti:

        Narsisteja riittää naisissa yllättävän paljon

        Toisaalta, minkäs osa asialle voi kun heidät on siihen pennusta asti kasvatettu, että jos on joku hätä tai muu, niin joku tulee ja pelastaa sen sijaan että tekisit mitään itse. Tokihan tuollaiseen tottuu ja pitää sitä sitten oletusarvoisena että saa vaatia vaikkei vaateille mitään perusteita olisikaan.

        Itse olen huomannut mm. että parhaiten viihdyn naisten seurassa joilla on ollut hyvä isäsuhde, mutta he eivät kuitenkaan ole olleet mitään erityisiä isän prinsessoja, vaan heille on asetettu myös odotuksia. Niinpä tällaiset naiset (tai miehet) ovat sitten oppineet myös että eteenpäin pääsee itse tekemällä ja osaamalla, ei odottamalla automaattista apua joka välissä.

        Itselle tulee lähinnä vaivautunut olo ja tarve joko poistua paikalta, tai sitten tehdä vähän pilaa kun välillä näkee sitä opeteltua avuttomuutta ja silmien räpsyttelyä tms. överiyttä. Ei voisi vähempää kiinnostaa, auttaa tai tuhlata aikaansa moisten kanssa.


      • kiitosseuraava
        Aaattelisin_silleen_että kirjoitti:

        ne äkkisyvässä hiljaisuudessa tehdyt päätökset eivät ehkä ole aina omaksi parhaaksi. Mitä jos se tyyppi testaakin sitä päätelmäkykyäsi juurikin tuolla parin euron kahvikupposen hinnalla? Tyyppihän saattaa olla juuri se oikea sinulle ja kustantaisi seuraavan viikonlopun muonineen sinulle, mutta kun sinähän et toista mahdollisuutta anna. Toki on tiettyjä etikettejä joiden mukaan moni haluaa edetä, mutta tutustuminen uuteen ihmiseen lähtee mielestäni heti väärille urille jos ihmisarvo määritellään kahvikupin hinnalla.

        Ihan sama. Jatkakoon muiden testaamista. Minua eivät testaajat kiinnosta, koska testaaminen on epävarman ihmisen merkki. Pystyn maksamaan itselleni koska vain sen luksusviikonlopun ja matkalla on taatusti hauskempaa ilman testaajia.


      • Kokemustaonpaljonkin
        Suutarmän kirjoitti:

        Toisaalta, minkäs osa asialle voi kun heidät on siihen pennusta asti kasvatettu, että jos on joku hätä tai muu, niin joku tulee ja pelastaa sen sijaan että tekisit mitään itse. Tokihan tuollaiseen tottuu ja pitää sitä sitten oletusarvoisena että saa vaatia vaikkei vaateille mitään perusteita olisikaan.

        Itse olen huomannut mm. että parhaiten viihdyn naisten seurassa joilla on ollut hyvä isäsuhde, mutta he eivät kuitenkaan ole olleet mitään erityisiä isän prinsessoja, vaan heille on asetettu myös odotuksia. Niinpä tällaiset naiset (tai miehet) ovat sitten oppineet myös että eteenpäin pääsee itse tekemällä ja osaamalla, ei odottamalla automaattista apua joka välissä.

        Itselle tulee lähinnä vaivautunut olo ja tarve joko poistua paikalta, tai sitten tehdä vähän pilaa kun välillä näkee sitä opeteltua avuttomuutta ja silmien räpsyttelyä tms. överiyttä. Ei voisi vähempää kiinnostaa, auttaa tai tuhlata aikaansa moisten kanssa.

        Naisista tulee päinvastoin itsenäisempiä juuri silloin, kun ei ole sitä faijaa paapomassa isin prinsessaa. Minun tuntemani isän tytöt ovat olleet varsin hemmoteltuja. Mutta poikkeuksiakin tietysti löytyy suuntaan tai toiseen.
        Eiköhän suomalaiset naiset ole ylipäätään varsin itsenäisiä.

        Tällä suomalaisten miesten seurustelutyylillä ei kyllä naista saisi esim. USA:ssa. Parisuhteet ovat sielläkin varsin tasa-arvoisia, mutta kyllä mieheltä odotetaan seurusteluaikana sekä rahallista panostusta että käytöstapoja.


      • Sinkku38v
        kiitosseuraava kirjoitti:

        Ihan sama. Jatkakoon muiden testaamista. Minua eivät testaajat kiinnosta, koska testaaminen on epävarman ihmisen merkki. Pystyn maksamaan itselleni koska vain sen luksusviikonlopun ja matkalla on taatusti hauskempaa ilman testaajia.

        Ei vaan se on nimenomaan varmuutta ja varmuuden löytämistä, kusettajia kun riittää


      • Ihan oikein tässä huomautettiin, että on olemassa tietyt etikettisäännöt, joita noudatetaan. Ne ovat minulle tärkeitä. En millään lailla tuomitse niitä, jotka eivät pidä näitä säännöksiä yhtä tärkeinä, mutta onhan minulla oikeuteni valita juuri sen seuran, jonka parhaaksi koen. Jos mies osoittaa piheytensä pihistämällä sen pari euroa, niin minulle tuo on merkki, että koko suhteemme tulee olemaan pennin laskemista. Jos taas hän testaa minua tuolla tavoin ja "en läpäisekään testiä", niin ei voi mitään. En siitä harmistu. Toivottavasti hän löytää itselleen sopivan naisen, joka jakaa hänen arvonsa.


    • kyllä kahvit maksan se kuuluu kohteliaisuuteen .ja ehkä muutakin jos seuraa jatkot . uusi tapaaminen . terv.m häme

    • entäjos

      entä jos en juo kahvia? kysynkö siitä huolimatta että maistuuko kahvi ja ostan vain naiselle? vaiko jätänkö kohdan 1-2 pois (3-8 itsestään selviä asioita).
      kyllä se vaan niin menee että nykyään jo ennen treffejä tiedetään toisesta edes sen ulkonäön verran (ellei kyseessä ole sokkotreffit) ja jos ei ulkonäkö miellytä niin tuskin treffimahdollisuuttakaan edes tulee, ellei ole pinnallinen ihminen mutta sellaista tilannetta jos joku ei olisi ei tule kyllä vastaan muutakun 40-100 vuotiaiden välillä.
      ulkonäkö miellytti ja naikkonen kuolaa pimpsa märkänä ko. miestä niin siinä ei tarvi ku vähä kehua ni on jo lakanat katettu ja pullat uunissa. vuoden päästä seurustelua huomataan vasta millainen kyseinen mies oikeasti on ja huomataan että ruoho vihreämpää aidan toisella puolen ja jätetään mies. (tässä lyhyesti nykyajan meininki)

    • hakuun

      toisaalta nykyään on paljon helponpaa etsiä naisia ja päästä freffelle netin myötä. ei tarvii ravata baadeja tanssi paikkoja tai etsiä kyytiläisiä tutustumiseen autossa kuten ennen.

    • PahaSuvi

      Siis mun on nyt pakko sanoo että älkää nyt hyvät miehet uskoko mitään tuosta ykköskohdasta. Joku teiniprinsessa siinä taas pätee jotain omiaan niinkuin on nähnyt jossain sinkkuelämää-sarjassa tai muussa käsikirjoitetussa telkkarisarjassa tapahtuvan.

      Ensimmäisellä kerralla on suotavaa sopia että molemmat maksaa omansa, eliminoi ainakin nää ihan turhat spekulaatiot siitä onko mikä teko suotavaa ja kohteliasta vai kiinnostaako vai ei. Kun molemmat tietää että omasta rahasta menee, sitä voi vähävarainen palauttaa pari pulloa kauppaan jotta saa ne kolikot kahveeseen. Pullaa ei ole pakko syödä koska kaikki ei edes tykkää pullasta tai makeista herkuista. Osa ihmisistä on mysö suklaalle allerginen. Yllätys.

      Mun mielestä ekoilla treffeillä on tärkeintä keskittyä toiseen ihmiseen tututumiseen ja piste.

      Jos se suhde siitä sen jälkeen sitten syntyy, on aikaa riidellä rahoista ja siitä kuka maksaa sitten ihan väsymykseen asti.

      • kaikkeasitäonkin

        Ihan hyvä yhteenveto. Jutun idea kun on siinä että jos odottaa tasa-arvoista kohtelua niin siihen kuuluu myös että samalla menettää tiettyjä ns. etuoikeuksia, siihen kuuluu myös että sinulle automaattisesti tarjottaisiin ilmaisia asioita.

        Hommaan kun kuuluu myös se että jos odotat erityiskohtelua ihan vain olemassaolosi takia, niin voi olla että se erityiskohtelu voi sitten paikoin olla myös sinulle ei myönteistä, esim. alentavaa. Sekin on sitä erikoiskohtelua, ei vain positiivistä sellaista.

        Eli sen vanhan kakkua ei voi samalla sekä syödä ja säästää mallin mukaisesti.

        Harvempi mieskään sitä taitaa lähteä treffeille olettaen että hänen kulunsa hoidetaan toisen puolesta, mutta miksei mies voisi moista odottaa ihan samalla tavalla? Vai onko nainen jotenkin sisäsyntyisesti oikeutetumpi moiseen erikoiskohteluun, että laskut hoidetaan teidän puolestanne madam, älkää huoliko.

        Että naisen ei tarvitse vastaavasti osoittaa omaa anteliaisuuttaan tai kohteliaisuuttaan kuten miehen kuuluisi koska syyt?

        Lapsille mm. annetaan tiettyjä erityisoikeuksia ja etuja koska katsotaan että ovat vielä osin keskeneräisiä/kasvuisia, joka toisaalta tarkoittaa että he eivät saa myöskään tehdä kaikki samoja asioita kuin aikuiset. Emme varmaan halua että naisiakaan kohdeltaisiin keskenkasvuisina. Eikös siitä ole jo tässä vaiheessa useimmissa yhteiskunnissa päästy eroon, eikös?


    • Mies-31v

      Hyvät vinkit!!

      Todellakin miehen pitää maksaa ensitreffeillä..on se sit kahvi tai illallinen!

    • m49vv

      samaa mieltä toinen tuntee olevansa arvostettu ja huomiotu eikä pelkkää ilmaa ensi tapaamisella kun maksaa lounaat.

    • alkuperäinen

      Monet ovat takertuneet tuohon maksamishommaan. Olen siis aloittaja enkä todellakaan ole lempannut ketään miestä sen perusteella jos ei ole kahviani maksanut! Nämä ovat vain vinkkejä siihen, miten mies voi antaa mahdollisimman hyvän kuvan itsestään. Ensivaikutelman tärkeyttä on varmaan turha korostaa.

      Enkä minä ainakaan ole kenenkään miehen rahojen perässä. Tapailuvaiheessa raha-asiat on hoituneet tasapuolisesti niin, että jos toinen on ostanut elokuvaliput ( vaikka etukäteen netistä) niin toinen puolestaan maksaa karkit tms. Ja jos siis mies vaikka puolestaan on maksanut treffit ensitreffeillä niin olen pitänyt huolen siitä, että seuraavilla treffeillä itse kustannan.

    • remonttireino

      opettele korjaamaan penkoneita ja perämoottoreita ensin. sit kesytä se villikissa

      • aikuinennaineen

        Minuun tekee suuremman vaikutuksen lupaus tulla poraamaan proppu seinään kuin kahvien maksaminen.


    • haapata

      Omien kokemusten perusteella noin puolet noista vinkeistä voi heittää mäkeen eivätkä toimi käytännössä kuten kuvittelisi

    • Ihmistenelämä

      Kysymys monelle teistä parrakkaat miehet. Haluatteko naisenne antavan pillua vai limonadia, mitä te tarjoisitte? Ja oletteko ajatelleet vaihtavanne kampaustanne pelkästään aikanne kuluksi? Mitä hyötyä on aluksia tutustua ihmiseen ja lopuksi poistua tyhjin taskuin?
      Ihmisten mielestä äänettömyys treffeillä on parasta voitteko kuvitella miten ihanaa on saada halata toista ilman meteliä miettikää sitä.

      Maailmaan liittyy paljon muutakin kuin tasa-arvo mutta lyhennän aihetta lukeakseni sen teille jälkikäteen. Ja jos puhutaan tasa-arvosta maailmassa jossa taustamme ovat erilaiset. Syntyperä vaikuttaa tasa-arvoon oleellisena käsitteenä. Latinalaisessa Amerikassa kaikki hyväksyvät tasa-arvon siellä se on itsestään selvyys, kun taas vanhan neuvosto armeijan valtiot kieltävät naiselta puheenvuoroja. Ja pelkästään yksittäisestä rikoksesta voi saada maksimi rangaistuksen.

      Puhuttaessa tasa-arvosta on mielenkiintoista ymmärtää kuinka laaja käsite on kyseessä. se ei ole pelkästään ihmisten hyödyksi opittu ajatus. Tasa-arvossa törkeyksiin reagoidaan ja yleisesti toistettuna johtaa kaaokseen. Tilastollisesti todennäköisin vaihtoehto saada lapsia on miehen ja naisen kanssa. jos olisi tasa-arvoinen maailma kyseessä, siinä tapauksessa kaikilla olisi puheenvuoroja ympäri maailmaa. tarkoitan tasa-arvolla että jokaisen naisen ja miehen on oltava perillä omista valinnoistaan jotta taso-arvo toteutuu. Tasa-arvossa on paljon kyseessä usein siinä unohdetaan mistä se johtuu.

      Valtioon hyökätessä tapahtuu kauheuksia ja maailmaa pyörii asian ympärillä, usein tilanteessa jää jäljelle muutakin kuin pelkästään roskaa. Rohkeudella saadaan aikaiseksi muutoksia, ilman rohkeutta naisen ja miehen välinen yhteys katoaa. ilman rohkeutta tasa-arvoinen valtion unohdetaan ja lopetaan tyystin, sekin on täysin mahdollista. "Lyhyesti tasa-arvossa on kyse rohkeudesta".

      Naisen ja miehen tasa-arvo kysymyksen asettaminen pöydälle ilman perusteita on mielenkiitoista, jo synnynnäinen eri arvoisuus vaikuttaa tilanteeseen enemmän, kuin asiasta julkisesti keskusteleminen. Ihmisten mukaan nato olisi hyvä vaihtoehto suomella olisi opittavana vaihtoehto mitä tarkoittaa tasa-arvo siksi kirjoitin sen.

      • Niinpäkai

        Olipas tajunnavirtaa ja paljon kytköksiä ja jättimäisiä yleistyksiä joille ei sinänsä ole tekemistä toistensa kanssa.

        Että ihanko latinalaisessa Amerikassa KAIKKI hyväksyvät tasa-arvon... epäilemättä. Kerropas meille seuraavaksi mitä he tasa-arvolla tarkoittavat? Yhden mielestä kun on armoa jättää toinen henkiin, toinen mielestä on armollista päättää jonkun elämä.

        Sen jälkeen lienee hyödyllistä vähän mittailla minkäkokoinen alue Lat. Amerikka onkaan ja kuinka paljon muurahaisia siellä tallustaa.

        Mitäpä hyötyä on tutustua ihmiseen ja poistua tyhjin taskuin tosiaan. Kuka sitten lienee niin täysi jo itsessään ettei osaa ottaa ja ajella jo lyhyttä tapaamista itselleen hyödyllisenä, vaikka mitään suoranaista konkreettista hyötyä ei olisikaan jäänyt kädenpohjalle. Pillua tahi limonaatia.

        Moni asia vaikuttaa toisia asioita enemmän, entäs sitten? Eikö kevyt, leikkisä ja pehmeä vesi luo itselleen syvän uoman vaikka onkin näennäisesti kovaa ja armotonta kiveä heikompi? Kuka määrittää mikä on perustelematonta ja mikä perusteltua?

        Ihmisten joidenkin ihmisten mukaan NATO sitä ja joidenkin ihmisten mukaan maa on yhä litteä. Etkös sinä juuri puhunut perustelemisesta ja perusteiden puuttumisesta. Olisi ehkä kannattanut laittaa mukaan vähintään pieni pussillinen niitä perusteita.


      • hmhhmh

        TRolololooo


    • tanhuri

      Itse lisäisin tähän vielä että älä ala moittii exsiäsi. Saavu paikalle selvin päin. Pukeudu siististi . Saavu paikalle ajoissa !

    • oujeahhh

      Muista saapua paikalle reilusti myöhässä. Oksennus paidan rinnuksella tekee
      myös lähtemättömän vaikutuksen. Tölvi exät alimpaan suohon.
      Havaiji-paita ja takatukka. Tötteröä tulee taatusti joka suunnalta...

    • syöpä

      naiset on vaa rakkauden varjol hyväkskäyttävii kaksnaamasia kusettajia. vittu ite olin työtön, sain vähän rahaa kuukaudes, ämmä painaa duunii mut arvatkaapa kuka se osti jääkaappiin ruokaa ja kuka osteli vitusti vaatteita hahaha naiset on syöpä!

    • heihuoramismun2000e

      en maksa naisille enää yhtää mitää. sen verta jääny omat rahat verrattuna naisten rahoihi pakkasen puolelle edellisissä suhteissa. maksakoot eukot ite kahvinsa sun muut juttunsa, ei kiinnosta

    • Väinö_

      Muutama euro on pieni summa. Kyllä miehen pitää kupponen tarjota jos kaffeelle on pyytänyt. Nainen voisi olla sen verran sivistynyt, että olisi hyvää ja mukavaa seuraa. Aina koulutuskaan ei kerro kaikkea toisesta. Naisen ei pitäisi lähteä kahville jos pyörittelee muita miehiä samaan aikaan. Sellainen feikkaus ei kuulu hyvän naisen tapoihin oli sitten kuinka hyvä itsetunto tahansa. Markkina-arvo tipahtaa kuitenkin jossain vaiheessa ihmisen iässä kuitenkin. Hyvä mies arvostaa hyvää naista.

    • MIES50172

      HUOM MIEHET VAROKA HUIJAREITA ON NETTISÄ NE YRITÄ NAISEN PERUSTELLA TEITÄ SAADA LANKAAN RAHOJEN TAKIA

    • Väinö_

      Katselin yhtä ohjelmaa telkussa, jossa käsiteltiin brittituristeja ulkomailla. Ohjelmassa oli mukava, nätti, luonnollinen, itseään kunnioittava ja sivistynyt nainen juontamassa ohjelmaa. Sellainen nainen on poikamiehen unelma. Tähän ikään tullessa kyllä tietää millaisen naisen haluaisi. Osaa arvostaa sellaista hyvää naista ja tietää millaisen naisen tulee olla.

    • mies-92

      Joku voisi tosiaan kirjoittaa myös naisille vinkkejä, joilla treffit onnistuu. Raha ei ole se asia, jonka perusteella annetaan kohtelias ja hyvä kuva. Ei rahan pitäisi olla keskiössä, kun on ihmissuhteista kyse.

      Kohta 1: Nainen maksa aina omat ruokasi/juomasi.

      Jos käännetään asia päälaelleen: oletteko naiset miettineet sitä, millaisen kuvan se miehelle antaa, jos oletetaan miehen maksavan? Se, että nainen maksaa oman kahvinsa tai ruokansa, on miehelle merkki siitä, että nainen on tosimielellä liikenteessä (eikä vain ilmaisen illan perässä) ja on kykeneväinen kantamaan taloudellisen vastuun omasta elämästään.

      Onhan se myös niinkin, että miehen tarjoama kahvi/lounas/ym. voidaan myös tulkita ennakkoluulona. Voidaanhan sen ajatella niinkin, että tarjoamalla ruuan tai kahvin, mies olettaa naisen olevan kykenemätön hoitamaan omaa talouttaan. Se luo asetelmia epätasa-arvoiseen asemaan mahdollisessa parisuhteessa.

      • kymm

        Voidaanhan olettaa vaikka mitä. esim. nainen ei anna miehen tarjota kahvia vaan itsepäisesti haluaa maksaa. Nainen osoittautuu myöhemmin itsepäiseksi, jääräpäisen itsenäiseksi eukoksi joka periaatteesta ei alistu miehen tahtoon vaan "it's my way or .."
        Näitä vahvuuteen sairastuneita yli-ikäisiä poikatyttöjä taitaa Suomessa olla ihan riittämiin, heikkojen miesten ja huonon isäsuhteen synnyttämiä.
        Itselläni on satojentuhansien kiinteistöomaisuutta vailla velkaa, vaikka kuukausipalkka on pienehkö. En koe mitenkään vaivaannuttavana että kahvit tarjotaan, se kuuluu meillä 50 ihan normaaliin tapakulttuuriin.


      • ehhehhe

        Ilmaisen kahvin perässäkö arvelet deittisi ilmaantuvan psikalle ???!
        Äijäparka...


    • Kahvipannu2

      Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!

      Entä miehet, suhtauduttiin neutraalisti siihen, jos nainen ottaa ohjat treffeillä ja tiedustelee kahvilassa mitä saisi olla, tarjoutuu maksamaan ja kantaa tarjottimen pöytään?

    • Hyviä treffivinkkejä! Tässä on vielä muutama lisää.

      1. Ensivaikutelma ja itsevarmuus ovat tärkeitä. Vältä asioita, jotka kyseenalaistavat nämä.

      2. Ehdota itse treffipaikkaa.

      3. Sovi treffit tuttuun paikkaan, jossa tunnet olosi kotoisaksi. Tämä näkyy usein rentoutena ja itsevarmuutena.

      4. Pidä juttelu rentona, hauskana ja positiivisena. Asioista valittaminen ei tee vaikutusta kehenkään.

      5. Välttä puhumasta liikaa itsestäsi ja ole aidosti kiinnostunut treffikumppanisi elämästä.

      6. Muista asiat, jotka treffikumppanisi on kertonut itsestään.

      7. Älä mainitse sanallakaan exiäsi. Siitä ei ole mitään hyötyä.

      8. Pidä huomiosi treffikumppanissasi. Älä vilkuile jatkuvasti ympäristöäsi tai puhelintasi.

      9. Laita puhelimesi äänettömälle.

      10. Ole kohtelias paitsi treffikumppanillesi myös esimerkiksi kahvilan tai ravintolan henkilökunnalle.

      11. Ole oma itsesi, mutta tuo esille se paras versio itsestäsi.

    • mokailu.com

      Hyviä tipsejä etten sanoisi! Tässä pari extra vinkkiä.

      1. Ole epävarma. Tee asioita jotka ajavat sinua kohti epävarmuuden ihmeelliseen
      maailmaan.

      2. Jätä treffikohteen valinta muijan kontolle.

      3. Valitse kohde siten että tulet täysin vieraaseen paikkaan ja täysin
      yllätetyksi. Tämä näkyy usein hermojen kireytenä ja arkuutena.

      4. Pidä jutun taso kireänä, totisena ja hyvin kielteisenä. Jatkuva mussuttaminen
      murtaa kovemmankin muijan haarniskan.

      5. Älä noteeraa naistasi millään tavalla vaan keskity täysin itsesi kehumiseen.

      6. Muijasi todennäköisesti jauhaa ämmien tyhjänpäiväisiä asioita, joten ne
      voidaan jättää täysin omaan arvoonsa.

      7. Hauku exät alimpaan suohon. Se buustaa statustasi naisesi silmissä.

      8. Naisesi on sulle pelkkää ilmaa, joten voit keskittyä olennaiseen eli
      muiden mimmien pyllyjen vahtaamiseen. Kännykkäpelien pelaaminen
      on myös mielekkäämpää kuin ämmän jatkuva kälätys.

      9. Leiki luurisi soittoäänillä. Pieruääni toimii aina!!

      10. Ole töykeä treffikumppanillesi ja myös kahvila henkilökunnalle.

      11. Feikkaa koko homma ja pidä huoli että nainen saa sinusta mahdollisimman
      vastenmielisen kuvan.

      Kun noudatat yllämainittuja ohjeita kirjaimellisesti, niin naiset syövät kädestäsi.
      Ei naisten hurmaaminen tämän ihmeellisempää ole :)

    • Luuletko sinä "nainen33v" ettei me miehet tiedetä miten naista pitää käsitellä puhein ja elein että treffit onnistuvat ;(((???????????????????
      Hyi helevetti, kaikkea sinä täälläkehtaat esittää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • evidensia

        Ei hän luule vaan tietää kokemuksesta?


    • ykstreffailijakin

      Varsinainen pumminainen tuo aloittaja.. Ei muista että naiset vaativat kovasti tasa-arvoa.. misksi yhtä äkkiä täytyisi palata takaisin ajassa kymmeniä vuosia.

      paremmat vinkit:
      1- ei ikinä mihinkään kahvilaan treffeille, jos nainen vaatii kahvila treffejä niin todennäkösesti se ei johda mihinkään.
      2- katso kohta 1

    • Hitsikunelämäonhauskaa

      Kaikki muu on feikkiä. Pidä kello näkyvillä hyvällä taustalla, jossa näkyy "elävä" koneisto. Vedettävä kello tai vieterivetoinen, mutta ei missään tapauksessa rupusakin "patterikello". On myös hyvä ilmoittaa että sinulla ei ole ja ei ole suunnitelmissaan hommata luottokorttia, saati pankkikorttia. Käteisellä maksetaan sen mukaan mitä lompakossa on. Tästä tytöt tykkää!!! Enemmän kuin arvatakaan.

      Auto pihalla ihan parasta Audi A8 eikä yhtään vähempää. Vielä kun puhut vapaasta paikasta Playa Ingles, Maspalomas tuolta Costa del Sol alueelta ihan Fuengirolaan saakka, niin hyvää ystävää alkaa löytyä. Tosin tuo Costa Del Sol on täysin mantereen puolelta Costa Blanca alueelta vasemmalle alas 200-400 km liki Gibraltar saakka. No siellä kuitenkin on Fuengirolaan suora tie Suomesta (Hki). Ajettiin corolla vm. -72 noin 2600 km Saksasta Marbellaan. Yksi yö bedbrekworst hotellissa ('a36e/nat).
      Polttoaineeseen meni koko matkalla 172 litraa, eli noin 210 euroa. Todellisuudessa 186 eur koska pensa oli matkalla edullisempaa kuin Turussa.
      No nyt on että tilanne on se että viisi miestä on Torrevieja nimisessä paikassa ja lomakassasta on laivamatkoineen mennyt ' 67,00 Eur/hlö. Oli varauduttu tähän mennessä n. 500 Eur hupenemaan, mutta näin menee hyvin.

      Huomenna jatkamme perille 1200 km paikkaan Fuerteventura, ei kus Fuengirolaan. Tuo edellinen väärä ei ole edes tällä saarella. No löytää tiensä kotiin.

      Fuoengiroladda on varattu 167m2, 4mh ja 3kh, pienen pieni uima-allas.
      Perjantai-sunnuntai on tarkoitus vain saunoa ja sekoilla. Swingers, dogging, gangpang, jne.. Lystin pitoa :)))

      Sunnuntaina katsellaan paikalliset kuppilat läpi. Otetaan vähän korjausta, ehkä se menee taas saunomiseksi ja nakuiluksi. No maanantaina suunnitellaan jotain uutta!!!

      • Anna_Arvaamaton

        Ymmärsitkö, Tare, että ketju käsitteli aivan muuta aihetta ?
        Bannasko ne sut taas Radio Suomen ikkunassa, eli oli pakko eksyä tänne mielikuvituselämää elämään, kun Armas Lindgrenintien asunnossa vaimo ikävästi nalkuttaa ,-taas...


    • Minä_en_maksa

      Eli heti alusta lähtien mies pääsee maksamaan neidin kustannuksia. Maksettuaan hääjuhlat ja kuherruskuukausimatkan pääsee mies ostamaan "yhteisen kodin", ja hetken päästä täytyy neidille jo ostaa "oma" auto. Siinä sivussa on mies ostanut vähintään kerran vuodessa neidille lahjaksi "oman" uuden kännykän ja maksanut neidin sisustussuunnitteleman "yhteisen" kodin. Ainakin kahdesti vuodessa käydään miehen maksamilla kaukomatkoilla lomailemassa. Ja neitihän ei tietenkään maksa muita talouslaskuja, kuin omat juorulehtitilauksensa.

      Kuullostaa tutulta ja valitettavan todelta. Joskus kannattaa miettiä, että onko syytä ihan oikeasti maksaa edes sitä ensimmäistä treffikahviakaan.

    • Insinöör22

      Hahaa. Olin menossa treffeille (suomi24). Ennen tapaamista mies laittaa viestin että ei tarjoa mitään ekoilla treffeillä. On hänen periaate. Oltiin siis kahville menossa. Ei tullut toisia treffejä.

    • nanna-stiina

      Tämä taitaa olla jonkinlainen provo mutta vastaan naisena tähän.Silloin harvoin kun menen treffeille maksan kahvini/ruokani itse,en suostu olemaan mitään velkaa kenellekkään.Seuraan onko toinen oma itsensä,toki voi jännittää niin kuin kyllä itseänikin ettei se ihan pidä paikkansa.Annan hänen kertoa mitä haluaa,siinähän se persoona tulee esille.Itse arvostan eniten sydämmen sivistystä ja suhteellisen siistiä ulkoasua.Ulkonäöllä ei sinänsä ole merkitystä.

    • synjaw6y4

      nanna-stiinalla harvinaisen fiksu ote hommaan ....

    • härde

      ja kohta 9..... vilauta platina visaa.....

    • härde

      6.... 7..... 8...... oli vähän sinnepäin, olis ihan kiva nähdä millanen nainen noi jutut kirjotti...... avaan jopa oven.........

    • EiJatkoon

      Jos mies ei maksa edes sitä kahvikupillista, saa nainen kuvan, että mies on kitsas, niuho, takakireä, sekä epäkohtelias. Hyvä että tulee heti esiin. Ei taatusti tule minkäänlaisia jatkoja.

    • antixkaava

      Ei vittu mitä pellejä.

    • Aivan paikallaan olevia normaalin sivistyneen ihmisen käyttäytymismalleja. Hyvin jaoteltu, ensi alkuun! Lisäisin vielä, että kun itse deittaan uroon, teen selväksi että odotan ihan samaa häneltä kuin itseltänikin. Jos hän utelee jo siinä vaiheessa pippelistäni (olen naisena elävä poika ja se minulla siis on), utelen samalla tavoin hänen. Eli etukäteen riittävät esittelyt.

    • sitähän_halusitte

      Tasaarvon nimissä kaikki voi mennä toisinpäin, itseppä naiset halusitte tasaarvoa, joten yhtälailla te naiset voitte maksaa ne kaffeet, avata ovet, jne.

      • einipottaja

        Voi hyvä luoja näitä tasa-arvosta ressaajia....eikö ole mukavampi ajatella siten, että nykyisin asioita voi tehdä siten kuten hyvältä tuntuu. Osaan korjata pyörän...en tarvitse siihen miehen apua ja mies voi kokata. Parisuhde voi mennä hyvinkin luontevasti ilman, että jokaista asiaa tarvis erikseen miettiä onko tämä nyt tasa-arvoista vai ei.


    • niinpänii

      Mun mielestä tuosta kumpi maksaa treffeille kahvit jutusta on tullut liian vaikeaa. Kahvit maksaa vain tyyliin pari euroa, joten miksi tehdä asiasta kauhea haloo ja numero. Luultavasti asiasta nipottava ihminen nipottaa parisuhteessa muutenkin vaatien kaikkien asioiden tasa-arvoista puolittamista ja aika menee sitten siitä riitelyyn. Itselläni ei näin naisena ole mitään ongelmaa maksaa omia kahvejani, mutta se tilanne on jotenkin vaan niin epämukava kun ei tiedä olettaako mies sun tarjoutuvan maksamaan vai ei. Mielestäni tässä toimis parhaiten ns. semi-perinteisyys. Eli ekoilla treffeillä mies tarjoaa kahvit kohteliaasti eikä mennä mihinkään kalliisiin paikkoihin. Naisella täytyy olla tilannetajua sen verran, että ehdottaa jotain hyvää peruskahvilaa treffipaikaksi eikä mitään kylän kalleinta ravintolaa. Näin ei tule kummallekaan epämukavaa tilannetta. Eiköhän jokaisella miehellä ole kuitenkin vara tarjota kahvit naiselle vaikka olisi missä tilanteessa. Jatkossa sitten tietysti eri asia...kahvien tarjoaminen ja toisen elättäminen ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa. Perusarvoistahan voi aina keskustella ja siitä mitä kumpikin odottaa suhteelta. Jos mies odottaa sitä, että nainen maksaa aina kaikessa puolet niin se on hyvä tuoda ilmi keskustelemalla.

      • niinpäniii

        Lisään vielä tuohon, että eihän ole pakko edes mennä mihinkään paikkaan jossa täytyy maksaa. Pieni kävelylenkki jossain kaupungilla voi olla myös ihan ok. Ainakaan itse en edes odota, että miehen tulisi järjestää mitään kovin kummallista tai ihmeellistä toimintaa. Lähinnä toiveissa olisi ollut aito keskusteluyhteys, mutta valitettavan moni tuntuu olevan vain joko seksin perässä tai sitten haluavat jonkun kuuntelevan huoliaan ja valitusta ex-naisistaan.


    • TinderMan

      Viimeksi kun olin treffeillä. Kassalle mentäessä seuralainen kaivoi lompakkoa esiin.
      Kassa kysyi, erikseen vai samasta. Vastasin, että samasta.
      Maksoin kahvit ja pullat. Sain myös toisen puhelinnumeron treffien päätteeksi.

      Oma ideologia sanoo, että jos pyydän treffeille. Niin maksan myös.

      • enmyy

        ja minä vastasin erikseen, mua ei saa osta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe