´Ei ainakaan Jeesus. On helppo hoidella henget ulos ja heittää ihmiset yksikseen kun seurakunnan tehtävä on toimia rakstavana perheenä. suuri osa ei edes tajua mitä raamattu tarkoittaa pyhien perheellä. lukekaa apostolien tekoja kyllä siellä oli omaisuus aika laillla jaossa veljien hyväksi. laulutaan tuntuikaupalla sulle antaududun olet mun akikkeni ja sit kun lähetään ulos kirkon ovesta suurin osa ei edes koskaan puhu sanaakaan jumalattomille pelastuksesta kun ei uskalleta olla luokkauskallio. Jeesus sao iloitkaa kun teistä puhutaan kaikkinaista pahaa ja valhetta. suurin osa maailman kristityistä kuolee uaskon takia ja länsimaisert hakee vaan hyvää rusketusta ja minulle siunausta kun se pitäis kuulua kuinka toi hukkuva lähimmäinen sain taivaallisen siunauksen. ei ole ihme ettei ole herätystä kun kukaan ei jaa sitä mitä on 40v kuullut. ylipulluettua on aivan järkyttävässä määrin. lahjaksi olette saaneet öahjaksi antakaa. jos ei mitään ole sydämeen saanut vaan kaikki on pään tietoo siitä on vaikeaa leiviskää jakaa. nälkäiset ne leiviskää tarvii eikä liikalihvat. kun ei kestetä edes ihmisen suusta pikkasn kritiikkiä mitä te sitten teette kun pasuuna soi ja kristus huutaa jalopuran lailla totuutuuden. vaimuskotteko te edes siihen . eimsiltä vaikuta kun täällä on aika päivystäää ja hengellinen holocaust on menossa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.