Aiemmin ehkä oli mutta entä nyt? Nyt meillä alkaa olla KOKEMUSTA näistä muslimiprinsseistä:
- YLE:n turvallisuusillassa oli mukana somaalin raiskaama nainen.
- Helsingissä ahdisteltiin (mm. tungettiin sormia hameen alle) uuden vuoden yönä naisia, matujen toimesta.
- Suomesta on hakenut turvapaikkaa kotimaissaan päitä leikanneet sotarikolliset. He ovat täällä joukossamme....JOSSAIN.
- Uimahalleissa matut kopeloivat nuoria tyttöjä.
- Vantalla somaalipojat (Suomessa syntyneitä) joukkoraiskasivat saman koulun tytön.
- Kempeleessä matu raiskasi tytön sen tuloksena, etta matuja tutustutettiin paikallisiin nuoriin.
- Vihdissä matut ahdistelivat kahta koulutyttöä.
- Ympäri Suomen naiset kertovat matujen huorittelevan heitä kauppakeskuksissa ja kadulla.
- Matut seuraavat naisia kadulla ja kauppakeskuksissa aiheuttaen pelkoa.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Viime kesän pelot olivat ehkä tuntemattomaan liittyviä ennakkoluuloja. Tämän päivän pelot perustuvat kokemukseen ja tosielämän tapahtumiin täällä Suomessa. Yksittäistapauksista on tullut päivittäistapauksia.
Minulla ei ole mitään halua kohdata pelkojani ja tutustua näihin viime vuonna tulleisiin rauhanlähettiläisiin. Aiemmin tulleet ovat käyttäytyneet alusta asti ihmisksi, mutta tämä nyt tullut porukka saa minun puolesta häipyä ja heti!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.