Pelko - päättäjiemme lahja lapsille ja naisille

Pyydän, jos yhdyt tähän tekstiin, jaa se rohkeasti eteenpäin!


Sanotaan että pelko synnyttää vihaa. Näin se onkin - perustelematon viha harvoin synnyttää pelkoa. Pelon synnyttämästä vihasta on viime aikoina syytelty suomalaisia tuikitavallisia ihmisiä Suomen päättäjien ja valtamedian tiimoilta ahkerasti. Jos äiti on huolestunut, että nuoren tyttären koulumatka kulkee uuden vastaanottokeskuksen kautta, hän on tyhmä rasisti, suvaitsematon juntti. Mitä noita poikia nyt pelkäämään, naurahtaa Stubb 24/7 vartiointiliikkeen vahtimassa Westendin kotilinnassaan. Ja Suomeen lappaa lisää nuoria ja seikkailunhaluisia, länsimaalaisiin tapoihin ja pukeutumistyyliin totuttelemattomia miehiä. Kukaan ei tiedä heidän taustoistaan, ei rikoshistoriastaan mitään. Koko ajan luvataan, että seuraavaksi autetaan perheitä - mutta uudet tulokkaat ovat aina niitä nuoria terveitä miehiä.

Päättäjiemme lapset tuskin joutuvat kulkemaan koulumatkat yksin. Vaimotkin tekevät kauppareissut mustilla Mercedes-autoilla. On varaa valita, miten ja missä liikkuu.

Toista se on enemmistöllä Suomen kansalaisista. Jos lapsen kouluun sijoitetaan yhtäkkiä muutama kymmenen poikia, jotka menisivät ulkonäöltään 40-vuotiaista, pienipalkkaisella yksinhuoltajaäidillä ei ole mitään mahdollisuuksia reagoida tilanteeseen välittömästi haluamallaan tavalla. Kaikilla ei ole ajokorttia, autosta puhumattakaan. Miten voimattomaksi ja tarpeettomaksi sitä tuntee itsensä katsoessa televisiosta Jari Tervoa heittämässä läppää suomalaisjunteista, jotka eivät ymmärrä monikulttuurin tuomista hyödyistä mitään, kun tyttäresi sai äsken raivokohtauksen, joka muuttui lohduttomaksi itkuksi. "Pojat" tulevat päivä päivältä röyhkeimmiksi, tuijottavat, eivät anna tietä, huutelevat vieraalla kielellä perään, nauravat. Lapsi pelkää mennä kouluun. Lapsi ei ymmärrä, miksei äiti voi antaa turvaa.

Äiti on voimaton. Lukiessa joka päivä uutisia maailmalta ja kotimaasta, on hyvin vaikeaa uskoa tulevaisuuteen, tehdä kesäsuunnitelmia. Mitä kesällä enää voi tehdä, jos ei nytkään voi yksinäiset naiset liikkua julkisilla paikoilla ilman pelkoa, että fyysiseen koskemattomuuteen saatetaan kajota törkeästi. Yhä useammin tulee järkyttävä, surullinen ajatus "Mä en halua elää tällaisessa maailmassa".

Samalla kun hyvinvointia puretaan tuskallisen hitaasti, mutta varmasti, tunnen suurta syyllisyyttä siitä, etten uskalla ottaa ilta- eikä yövuoroja työpaikalla. Ennen niiden ansiosta pärjättiin tosi hyvin! Mutta jos joudut kulkemaan työpaikallesi julkisilla, ja vieläpä rauhattoman juna-asemaseudun läpi sitä joutuu vakavasti miettimään, saattaako rahan perässä juoksu koitua vielä kohtaloksi.

En ole koskaan ennen ollut näin arka kuin viime aikoina. Olen alkanut käyttämään tummia, mahdollisemman muodottomia ja peittäviä vaatteita. Kesäiset kukkamekot ovat jo kaikki viety kirpparille.
En ole enää nuori hehkeä nainen, mutta olen kiinnittänyt huomiota, että montaa kertaa tummat kiiluvat silmäparit ovat seuranneet liikkeitäni hyvin tarkasti. Juna-asemalla mies koski vaaleisiin hiuksiini, odottamatta, takaa. Sen jälkeen olen aina pitänyt hiukset kiinni ja käyttänyt pipoa tai huppua. Minä tiedän, että kotimaassani en saisi tuntea syyllisyyttä tai häpeää siitä, että kuljen hiukset paljaana, mutta tiettyjen tapahtumien jälkeen sitä tuntee itsensä uskomattoman haavoittuvaiseksi ja alastomaksi ilman päänpeitettä.

Olen aina ollut ylpeä maamme sukupuolisesta tasa-arvosta, opettanut tytöllekin. Nyt valitettavasti, joudun muuttamaan rutiinejani ja käyttäytymistäni aivan vieraiden miesten takia. Syynä on pelko.

Miksi ihmiset, joille tarjotaan Suomesta turvaa, vievät sen käyttäytymisellään muilta? Miksi päättäjät eivät ole huomaavinaan mitään, miksi heille annetaan koko ajan lisää vapauksia ja valtaa, ja poljetaan omaa kansaa alas?

Minä kirjoitan tätä, koska tuntuu että olen ajettu nurkkaan. Tänään on ensimmäinen kevätpäivä 2016.

Ensimmäinen päivä kun tiedostan, etten uskalla kulkea normaalia työmatkaani enää ilman itsepuolustukseen käyvää apuvälinettä.