Pakolaiset ovat suomalaisia tärkeämpiä

Fakta on, että suomalaiset ovat kuoleva kansa. Ainut keino, jolla maan talouselämän rattaat pidetään pyörimässä ja hyvinvointi kasassa, on satojen tuhansien pakolaisten integroiminen. Vain pakolaiset pystyvät pitämään huoltosuhteen järkevänä, koska suomalaiset itse eivät tee riittävästi jälkikasvua. On siis mielestäni oikeutettua väittää pakolaisten olevan tärkeämpiä kuin suomalaiset kansakunnan jatkumon kannalta.
33187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Aloita itsestäsi sitten ja kuole pois.

Äänestä
  • kun me kuollaan pois kuka elättää matulaumat. siivoo asunnot tekee ruuat..... eihän matu ylhäisö likaa käsiään omia paskoja ja kustuja nurkkia siivoomalla....

    Äänestä

  • Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset


    Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

    Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

    Suurin yksittäinen menoerä aiheutuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta, jonka määrärahaa korotettiin täydentävässä talousarvioesityksessä marraskuussa yli 200 miljoonalla eurolla yhteensä reiluun 290 miljoonaan euroon tälle vuodelle.

    Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

    Spipilä: Kymmenet tuhannet pakolaiset eivät ole keneltäkään po
    https://www.youtube.com/watch?v=5DxR8c6tcKQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=10

    SINÄ MAKSAT!

    Äänestä

Onko aloittaja Jouko? Olen kuullut että joukossa tyhmyys tiivistyy.

Äänestä

Jos suomalaisille perheille annetaisiin samat edut kun maahanmuuttajien lapsitehtaille niin suomalaisten syntyvyys nousisi kohisten. Koko ilmainen elämä (sis. asunnon ruoan, vaatteet, terveydenhoidon, päivähoidon, kuljetukset ,harrastukset ja lomamatkat.) vielä suojatyöpaikka molemmille vanhemmille. Miltä kuulostaisi? Näin me olemme eriarvoisia.

Äänestä
  • Se on kumma kun euro on aivan eriarvoinen silloin jos se joudutaan antamaan suomalaiselle kuin jos annetaan matuille. Matuille menevä raha ilmeisesti tulee jostain taikoen, kun silloin ei puhuta lamasta ja velkaisuudesta mitään. Karkkirahoja vain!

    Äänestä

  • Riitäisi että olis edes kohtuuhintaisia asuntoja siellä missä on töitä. Mutta niihin asutetaankin näitä kehitysmaalaisia jotka sukupolvesta toiseen on elänyt toisten siivellä ja avustusrahoilla.
    Riittäisi että olisi koulutuspaikkoja nuorille ja sen jälkeen töitä. Jo toinen sukupolvi syrjäytyneitä tulossa.
    Riittäisi ettei ainakaan enää enenpää kiristettäisi lapsiperheiden toimeentuloa kaikenlaisilla ylimääräisillä veroilla.
    Suomalaisilla on aina ollut kunnia asia elättää perheensä työtä tekemällä.
    Nyt nuoret eivät voi perheitä perustaa näin epävarmaan yhteiskuntaan.
    Suomalaisten syntyvyys on ainoa suomen pelastus ja se pitäisi nyt nostaa kaiken tärkeimmäksi tavoitteeksi.

    Äänestä

  • Haistkaa paska!!
    Nämä herrat paskaa välittää, itse elävät turvattuaa elämää, minä luulen että tämä koskauntuu heille..... heparallaa.

    Äänestä

  • Juurikin näin, suomalaiset leikataan hengiltä, eikä ole varaa tehdä niitä lapsia. Kun kaikki edellämainitut on itse maksettava kovaan hintaan, ei paljoa naurata. Kun samaan aikaan somppuäiti raahaa jälkikasvuaan ilmaiseen tarhaan, ilmaiseen kouluun, ilmaiseen lääkäriin, ilmaiseen kotiin. Kun mamulapset häiriköivät ja pieksevät lapsiasi koulussa, heidän isänsä vaanivat tyttäriäsi, mamunaapurit metelöivät öisin , vaimosi ryöstetään kauppareissulla, saat tuberkuloositartunnan jne. Tee siinä sitten lisää lapsia kärsimään!!!

    Äänestä

Miksi suomalaiset halutaan tuhota niinkuin intiaanit aikoinaan? Missä suhteessa matut ovat parempaa rotua? Miksi heidän syntyvyytensä on tärkeämpää kuin suomalaislasten. Suomalaisperheiltä Sipilä vähentää koko ajan ja kaikin keinoin tuloja.

Äänestä

Huoltosuhde?

sinä siis hyväksyt nämä raiskarit ja valtion kassan tyhjentäjät sanalla HUOLTOSUHDE.

ne eivät tule ikinä tekemään mitään tuottavaa työtä tässä maassa. Miksi ne ovat tärkeämpiä?

Suomen olisi pitänut avata yhteistyötä muiden pohjoismaiden kanssa TAI tehdä tästä todella houkutteleva maa koulutetulle ja tuottavalle väelle.
JA miksi se on niin häpeällistä vain pienentää infraa ja antaa porukan pienentyä kuten oltiin esim 60 - luvulla? Perhe kasvaa ja perhe pienenee.

Pomojen palkat ovat tässä ongelma. Katso AY pamppujen palkkoja. Onko tuossa mitään järkeä pienenevän kansan kannalta?

http://www.iltalehti.fi/verot/2013110117675642_vr.shtml

Nasima teki 2.7 miljoonaa mamuilla
http://mvlehti.net/2016/03/03/nazima-razmyarin-vok-bisnes-kuittasi-2-790-25500-e-veronmaksajien-rahoja-vuonna-2015/

Nokian renkaiden oma johto putsasi ja hajoitti hyvän firman
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/03/04/nokian-renkaiden-lehtoranta-puolustaa-600-000-euron-optiokauppoja/20162538/170?n=1

Finavia tuhosi oman pääomansa
http://www.hs.fi/talous/a1447406222023



Miksi tämä kaikki pitää tuhota?
Lääkitset ruttoa kupalla. Olet AP todella aivopesty tai tyhmä.
Olet niitä, joita en halua pelastaa kun maahan syttyy sota.

Äänestä

"Pakolaiset ovat suomalaisia tärkeämpiä

TässäFAKTAA

5.3.2016 4:38

Fakta on, että suomalaiset ovat kuoleva kansa. Ainut keino, jolla maan talouselämän rattaat pidetään pyörimässä ja hyvinvointi kasassa, on satojen tuhansien pakolaisten integroiminen. Vain pakolaiset pystyvät pitämään huoltosuhteen järkevänä,"

Manipuloija kehtasi nostaa otsikkoon nuo sanat, jumalauta, että ansaiset itse ... Sinun sukusi heikkoa huoltosuhdettako nyt suret, vai mikä panee ihmisen vuodattamaan tällaista. Itsetuhoinen jouko.

Sanat:
- suomalaisia tärkeämpiä
- FAKTAA
- kuoleva kansa
- Ainut keino
- talouselämän rattaat pidetään pyörimässä
- satojen tuhansien integroimien
- vain pakolaiset pystyvät...

Ime munaa (="kuole tautiis") perkeleen kokkare hörhö.

Äänestä
  • Hieman lisää:

    ", koska suomalaiset itse eivät tee riittävästi jälkikasvua. On siis mielestäni oikeutettua väittää pakolaisten olevan tärkeämpiä kuin suomalaiset kansakunnan jatkumon kannalta."

    Manipuloinnin pikaopas 2:

    - eivät tee riittävästi jälkikasvua

    => ne on kasvatettu tuottamaan sitä, mikä Suomen merentakaisissa olosuhteissa on kannattavaa, ne osaavat älykkyytensä ansiosta tehdä kaikesta omavaraista, jopa sähköverkko voidaan korvata kaamostalvessa. Pystyykö sinun afrikkalainen saharan auringosta tuleva tuottamaan edes räiskäleiden päistoon tarvittavan määrän aurinkoenergiaa? Tämän länsieliitin hyväksikäyttöön alistuvan ihmisen osa on niin pahoin retuperällä siellä, että on vain yksi keino jatakaa lisää poikimista: tulla tänne elätiksi ja viedä vielä muilta maat ja työt, koska niitä positiivisesti syrjitään.

    Ylen toimittaja joutui silmätikuksi ja Yle lähettää nyt viikonloppuisin vanhoja Lähi-Itä-Aasia-USA-Afrikka värifilmejä, suomalaiset pannaan tuntemaan itsensä hyvin päivettyneiksi ilman lomia. Kuumakin tulee kun näkee, lämmitystä ei tarvita.

    - mielestäni oikeutettua väittää... pakolaisten olvevan tärkeämpia kuin suomalaiset jatkumon kannalta.

    => minkä jatkumon? Sinun ja kokkare-eliitin sijoitus Goldman & Sachs'n investoinitipankissa, veroparatiisissa ja vierasmaalaisissa ydinvoimalaitoksissa.

    Painu vittuun nilkki! Virkamiehet ovat tuon tien valinneet, mutta kun USA vakoilee kaikkia rohkenet tulla tänne länkyttämään. Sinä et tätä asiaa päätä, joten viisainta olla nettisivuilla viestittelemättä saharaan tätä juttuas. Eilen joka mediassa oli huolenaihe ykkönen, ettei Venäjän väite Suomen rajojen sulkeutumisesata 3 päiväksi pidä paikkaansa.

    Edward Snowden's New Revelations Are Truly Chilling
    Submitted by Tyler Durden on 10/08/2015 21:15 -0400
    www zerohedge com/news/2015-10-08/edward-snowdens-new-revelations-are-truly-chilling

    "Snowden says: “They want to own your phone instead of you.” It sounds very much like he means we are being purposefully encouraged to buy our own tracking devices. That kinda saved the government some money, didn’t it?"

    Kommentti:

    "So the machines have taken over, and it wansn't because the machines got smarter."

    Äänestä

  • Edward Snowdenin kaltaiset "kukat" ovat aina mielenkiitoisia. On maaperä josta ne syntyvät, ne eivät tule tyjästä.

    Hassua puhua petturuudesta....kenen petturuus ja kenelle?

    www zerohedge com/news/2015-10-08/edward-snowdens-new-revelations-are-truly-chilling

    Äänestä

juu eipä tämä suomi tästä voi nousta..ensin pitäs ratkasta pakolaisongelma..niihin uppoaa niin paljon fyrkkaa et ei oo mitää mahkuja

Äänestä
  • Suomalainen se antautuu jo etukäteen. Pelätään Ryssiä, pelätään Brysselin vassareita ja melkeinpä omia naapureita. Pakolaisethan on ihan itse tehty ongelma.
    Esim. Puolalaiset eivät huoli muslimeita maatansa pilaamaan, Slovakialaiset jne. sama juttu. Maiden johtajilla on selkäranka tallella eivätkä alistu Brysselin propagandaan mutta suomalaiset kumartaa syvään ollakseen mukamas sossain ytimessä. Sen hinta on oman maan tuho niinkuin ruotsin esimerkki näyttää.
    Täysin järjetöntä toimintaa ja vaikka ihmiset ovat vastaan tätä hulluutta ei löydy voimaa pistää vastaan. syydetään rahaa ja valitetaan että liikaa tulee mukapakolaisia ja ei tehdä vähintäkään sen eteen että se loppuisi.

    Äänestä

  • Niin hullujat ovat toivottavasti kansa tappelee heitä vastaan....

    Äänestä

Yksittäistapauskartta ja hyysäreiden jumalusko tähän tapaan lisääntyä ja pelastaan heidän sijoitustensa jatkumo?

www google com /maps/d/viewer?mid=zJvEEmePvxG0.kIzuQhSCKrzQ

Äänestä

Aloitteen tekijä saattaa olla jopa tuo afganistanilainen, kun ei ole mitään käsistystä eikä omaa tunneta suomalaisuuteen?

Äänestä

päättävä aivovammainen joka ei kykene positiivisiin ratkaisuihin
on vain lopettaminen, irtisanominen, mamutus ja oma lompakko.

> päättää että kaikkien on kuoltava, jotta AP saa RAHAA.
Siitähän tässä on kyse > tuotosta vain nyt. Ei tulevaisuutta.

kuulut suuriin ikäluokkiin ja/ tai ajattelet kuten he "...täällä ei saa olla elämää minun jälkeeni"

Äänestä

Miksei sitten ihmiskunnan historiassa sitten aiemmin näitä pakolaisaaltoja vaikka pahoja sotiakin ollut? Kylmään ja karuun pohjolaan sitten ei kyllä lähtijöitä kun tuolloin sopeutuminen on ollut lapio ja kirves käteen ja nälkä on ollut jos ei työ maita.
Myös puolet vuodesta pitää uurastaa ja varastoida kun pitkä talvi edessä ja mitään päivä kerrallaan auringon alla menoa ei pitää yllä.

Äänestä

Kuka niitä rattaita alkaa pyörittämään kun suomaliset on hävitetty? Jos nuo matut ois niin ahkeria ja työteliäitä kun väitetään ei niiden maat olis kehitysmaita. Kummasta lapsesta tulee tulevaisuudessa terroristi? Suomalaisesta vai matusta? Vaikka niitä syntymästä lähtien haudottais kultakehdossa ja pelkkää hunajaa huulille valutettais, niin aivoissa muhii terrorismi. Joten suomi on täynnä terroristi kasvattamoja ja kalliita sellaisia.

Äänestä

Se on totta koska Sipilä panostaa apinoihin eikä suomalaisiin.kiittäkää sipilää mikä tuhoaa suomen kansan.

Äänestä
  • On totta tämä idotiit ,potskaa paskaan koko joukko...

    Äänestä

Huoltosuhde?

Tutkijat tyrmäävät: Maahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa

Suomen väestö ikääntyy ja huoltosuhde rapistuu. Lääkkeeksi tarjotaan usein työperäisen maahanmuuton roimaa lisäystä. ”Tutkimukset eivät osoita, että tällä voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä”, sanoo professori Pekka Martikainen.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1456292738644?ref=hs-art-luetuimmat-10

Äänestä

Mikä tahansa olisi kuoleva kansa näillä päättäjillä, joita Suomella on ollut. Meitä on tapettu niinkuin olisimme jotain arvottomia keskitysleirivankeja. Suomalaisilta on aina voinut leikata kaikki ja tilalle maahanmuutajia, joille annetaan mitä vain.

Äänestä
  • Juuri niin. Joku mainitsi, että jopa abortteja on tehty kymmeniä tuhansia. Jossain vaiheessa oli ihmisilta riistetty jopa itsemääräämisoikeus ja se oli syy, että voitiin tehdä strelisaatio. Jos kehitysmaiden ihmiset olisivat yhtä paljon abortoineet heitäkään ei olisi näin paljon liikaa.

    Äänestä

Kyllähän se olisi parasta jatkaa samalla kansalla, eikä lisätä menneisyyttänsä pakenevien määrää. Vanhassa vara parempi. Menneisyys on paras tulevaisuuden ennuste. Miksi vaihtaisimme oman, vakaan nykyisyytemme vieraiden ihmisten epävarmaan tulevaisuuteen? Miksi vannoa kasvun nimiin, vaikka maailma on jo tukehtumassa omaan saastaansa?!

Äänestä

Suomalaisia on kaksi miljoonaa liikaa!

Äänestä

Ovat tuhonneet omat maansa, ja vielä on mieletön tuhoamisvimma päällä.

Äänestä

Ihmisiä on 999 promillea liikaa!

Äänestä

Mitäs jos perustaisin meille "Suomen intiaaneille" reservaatin jonnekin päin Suomea. Olisko tulijoita?

Liian erilaisia uskontoja ja kulttuureita kun ei voi millään oikein sovittaa yhteen. Homma toimii jonkin aikaa, kun tulijoita on vielä vähän, mutta lopulta tuloksena on intiaanienkin kokema kohtalo.

Toivotaan, että tieto ja sivistys ulottuu kaikkialle yhteiskunnassa, sillä se on ehkä ainoa keino ehkäistä hyvin pahoja ongelmia, ongelmia jotka ovat Suomessa ennen näkemättömiä. Ghettoja, väkivaltaisuutta, huumeita, menoa suuren amerikan malliin. Meillä on jo samat ongelmat omastakin takaa, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna mikä meitä voi vielä odottaa. Rikkaat eristäytyy ja ostavat suojelua itselleen, tavallinen kansa kurjistuu ja sitten on se ongelmasakki, joka pitää koko yhteiskuntaa kauhunvallassa ja jota ei saada enää millään kuriin.

Tällaistäkö me haluamme?

Äänestä

Huoltosuhde on hyvä kun on paljon työikäisiä ja nuoria työttömiä?
Väki saakin vähän vähetä ja oikein paljon vähetä noin maailmanlaajuisesti. Vai mitä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TässäFAKTAA kirjoitti:

Fakta on, että suomalaiset ovat kuoleva kansa. Ainut keino, jolla maan talouselämän rattaat pidetään pyörimässä ja hyvinvointi kasassa, on satojen tuhansien pakolaisten integroiminen. Vain pakolaiset pystyvät pitämään huoltosuhteen järkevänä, koska suomalaiset itse eivät tee riittävästi jälkikasvua. On siis mielestäni oikeutettua väittää pakolaisten olevan tärkeämpiä kuin suomalaiset kansakunnan jatkumon kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu