Sipilän alkuasenne heti yhteiskuntasopimuksen alku

metreillä oli työntekijäjärjestöjen kiristys. Sunnitelman takana ovat kepulaiset Esko Aho ja Jorma Ollila. Myös EK:n Häkämies on kirjoittamassa nuotteja kiristykselle.
2061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Sipilän kiristysasenteen takia sisäisen devalvaation (Sipilän nimitys asialle on yhteiskuntasopimus) tekeminen on kangerrellut. Kirsitämällä harvemmin syntyy mitään rakentavaa tulosta.

Äänestä
  • Kyllä elämä €uron ulkopuolella olisi helpompaa tällaisessa tilanteessa. Valuutta olisi devalvoitu ja thats it ... vaikutus olisi tasapuolisesti kaikkiin.

    Nyt tuota" sisäistä devalvaatiota" kohdistetaan palkansaajien maksettavaksi. Yrittäjät ja maanviljelijät ovat jäämässä kohdistusten ulkopuolelle.

    €U:n pitäisi ratkaista velkakriisi laittamalla setelipainot käyntiin, mutta tämä ei käy Saksalle. Näinhän USA on ratkaissut aina omat velkakriisinsä ja tulee ratkaisemaan nykyisenkin, kunhan se alkaa eskaloitumaan.

    Äänestä

  • Sipilä on Kokoomuksen vuorineuvos-siiven puolestapuhuja, ja vuorineuvoksethan ovat perinteisesti sanelleet kansalle tahtonsa. Menestyneen yritysjohtajan tavoin Sipilä yrittää myös sanella kansalle mitä kansan pitää tehdä.

    Ammattiyhdistys on kuitenkin ainoa voima tässä maassa joka uskaltaa vastustaa vuorineuvosten sanelupolitiikkaa. Tämän sai aikanaan kokea myös Esko Aho ollessaan pääministerinä. Silloin ammattiyhdistysliike torppasi Ahon ajaman "yhteiskuntasopimuksen", ja nyt Aho häärii takapiruna Sipilän hallitukselle ja yrittää sitä kautta kostaa koko ammattiyhdistysliikkeelle.

    Kokoomuksen vuorineuvokset, EK ja "Sipilä-Aho" -kaartilaiset ovat ajaneet yhteiskuntasopimusta kuin käärmettä pulloon. Luojan kiitos meillä kuitenkin vielä on voimakas AY-liike, joka uskaltaa vastustaa vuorineuvosten sanelupolitiikkaa.
    Tämän ovat vuorineuvoksetkin huomanneet - taas kerran, ja yrittävät nyt kaikin keinoin murskata AY-liikkeen, kun maassa vihdoinkin on äärioikeistolainen hallitus.

    Äänestä

  • KaputSino kirjoitti:

    Kyllä elämä €uron ulkopuolella olisi helpompaa tällaisessa tilanteessa. Valuutta olisi devalvoitu ja thats it ... vaikutus olisi tasapuolisesti kaikkiin.

    Nyt tuota" sisäistä devalvaatiota" kohdistetaan palkansaajien maksettavaksi. Yrittäjät ja maanviljelijät ovat jäämässä kohdistusten ulkopuolelle.

    €U:n pitäisi ratkaista velkakriisi laittamalla setelipainot käyntiin, mutta tämä ei käy Saksalle. Näinhän USA on ratkaissut aina omat velkakriisinsä ja tulee ratkaisemaan nykyisenkin, kunhan se alkaa eskaloitumaan.

    Meinaatko että devalvaatio olisi kaikille tasapuolinen..?
    Devalvaatiolla alennetaan kotimaisen valuutan ulkoista arvoa, jolloin vientiteollisuuden tuotteet muuttuvat maailmalla edullemmaksi, ja sitä kautta vientiteollisuus pääsee vuolemaan kultaa ja jakamaan suurempia osinkoja.

    Devalvaatiossa vietiteollisuus voittaa.
    Mutta koska edelleenkään ei ole keskitty sellaista rahapeliä, jossa kaikki voisivat voittaa, niin devalvaatiossa häviäjiä ovat tuontitavaraa ostavat ihmiset. Tuontitavaran hinta nousee devalvoidessa, ja se nostaa käytännössä koko maan hntatasoa ja kasvattaa inflaatiota.
    Muista että ilman ulkomailta tuotuja lannoitteita, valkuaisaineita, polttoaineita ja koneita Suomessa ei tuotettaisi edes ruokaa.

    Äänestä

  • Karl.M kirjoitti:

    Sipilä on Kokoomuksen vuorineuvos-siiven puolestapuhuja, ja vuorineuvoksethan ovat perinteisesti sanelleet kansalle tahtonsa. Menestyneen yritysjohtajan tavoin Sipilä yrittää myös sanella kansalle mitä kansan pitää tehdä.

    Ammattiyhdistys on kuitenkin ainoa voima tässä maassa joka uskaltaa vastustaa vuorineuvosten sanelupolitiikkaa. Tämän sai aikanaan kokea myös Esko Aho ollessaan pääministerinä. Silloin ammattiyhdistysliike torppasi Ahon ajaman "yhteiskuntasopimuksen", ja nyt Aho häärii takapiruna Sipilän hallitukselle ja yrittää sitä kautta kostaa koko ammattiyhdistysliikkeelle.

    Kokoomuksen vuorineuvokset, EK ja "Sipilä-Aho" -kaartilaiset ovat ajaneet yhteiskuntasopimusta kuin käärmettä pulloon. Luojan kiitos meillä kuitenkin vielä on voimakas AY-liike, joka uskaltaa vastustaa vuorineuvosten sanelupolitiikkaa.
    Tämän ovat vuorineuvoksetkin huomanneet - taas kerran, ja yrittävät nyt kaikin keinoin murskata AY-liikkeen, kun maassa vihdoinkin on äärioikeistolainen hallitus.

    Totta.

    Äänestä

  • Sisäiseen devalvaatioon luulisi kaikkien osallistuvan nyt se laitetaan työläisten ja työttömien kontolle, omistajat ja elinkeinoelämä laistavat vaikka niiden verotus on jo nyt EU-mittakaavassa alhaista. Kaikilta suomalaisilta tahoilta pois sama prosenttiosuus, niin työläinenkin on mukana.

    Äänestä

Uskovaiset liiton päättäjät kaataa yhteiskuntasopimuksen. Eivät hyväksy että heidän uskontoon liittyviin palkallisiin vapaapäiviin kajotaan.

Äänestä
  • Oletko jo vetänyt tötsyä heti aamusta?

    Äänestä

Kuka luottaa tämän hallituksenpuheisiin?
Kun yhteiskuntasopimus ei toimikaan, ei tule mitään hyppyä ylöspäin vaan talous laskee edelleen, on pelkkä ilmoitusasia että veroja pitää nostaa.
Tarkoitus, jota Sipilä ei nyt paljasta, on se että yhteiskuntasopimuksen jälkeen kiristetään veroja ja taksoja oikein kovalla kädellä. ALV nostetaan vaikkapa 26%:iin, siinä sitä aluksi.
Ensin vaan pitää duunarit saada ruotuun ja luopumaan osasta rahoistaan etukäteen.
No tietysti joku luottaa hallitukseen: eliitti.

Äänestä
  • Sipilä on kepuvenkula ja kepu pettää AINA. Tämä on nähty niin monta kertaa Suomessa.

    Äänestä

  • kwhgfvds kirjoitti:

    Sipilä on kepuvenkula ja kepu pettää AINA. Tämä on nähty niin monta kertaa Suomessa.

    Arvomaailmaltaan Sipilä on äärioikeistolainen, ja ajaa aivan Kokoomuksen vuorineuvos-siiven etuja.
    Sipilä on kuitenkin lestadiolainen ja lestadiolaiset ovat perinteisesti äänestäneet Keskustaa, joten Sipilä on ajautunut sitä kautta "väärään puolueeseen". Oikeasti Sipilä kuuluu Kokoomuksen äärioikeistoon.

    Ahne porvari on.

    Äänestä

Sipilä on lestadiolainen ja ne ovat yrittäjiä, useimmin rakennusalalla. Siitä voi vetää omat johtopäätökset, kenen etuja tämä mies ajaa.

Yrittäjien puheenjohtaja on myös lesta, sulle-mulle työnjakohan on aina toiminut tässä heimossa.

Äänestä

Kettu Sipilä venkoilee veronalennusten kanssa eli sanoo että ehkä niitä tulee jos sisäinen devalvaatio syntyy (Sipilän kutsuu sitä yhteiskuntasopimukseksi) mutta paino on sanalla EHKÄ ja Sipilään ei voi luottaa kuten Ann Selin sanoo.

Äänestä

"Sunnitelman takana ovat kepulaiset Esko Aho ja Jorma Ollila. Myös EK:n Häkämies on kirjoittamassa nuotteja".
Tuon voivat kyllä kaikki vähänkään viime vuosikymmeninä politiikkaa seuranneet allekirjoittaa samantien.

Äänestä
  • Näin se nyt vaan on juu. Kepu pettää AINA.

    Äänestä

Sipilä on kepuvenkula joka selittää asiat aina itselleen parhain päin, hyvin epäluotettava tapaus.

Äänestä
  • Vaikuttaa siltä.

    Äänestä

Sipilä jatkaa kiristyslinjalla.

Äänestä
  • Aho ja Ollila lymyilevät Sipilän selän takana ohjeistaen äijää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dkjfhgfds kirjoitti:

metreillä oli työntekijäjärjestöjen kiristys. Sunnitelman takana ovat kepulaiset Esko Aho ja Jorma Ollila. Myös EK:n Häkämies on kirjoittamassa nuotteja kiristykselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu