Raamatullista epäuskoa - olkaa hyvä!

Pirkko_kuulolla

Suggestio on erään määritelmän mukaan mielen prosessi, jonka avulla yksilö hyväksyy ideologian, käyttäytymistavan ja uskomuksen ilman loogista syytä tai oikeaa tietoa. Suggestio on eräänlainen informaation ominaisuus, johon yksilö reagoi ilman kriittistä otetta. Hengellisissä herätyskokouksissa tapahtuvat kaatumisnäytökset ovat esimerkki tästä. Pahimmillaan suggestio voi viedä maailmalla surullisen kuuluisiksi tulleisiin itsemurhalahkoihin, itsemurhapommittajaksi, ”WinCapitoihin”, uskomushoitoihin lääketieteen sijasta ym, ym. Jumalasta ja jumalistakaan ei ole todisteita, joten kaikkiin uskonvaraisiin väitteisiin olisi suhtauduttava tietyllä skeptisyydellä.

Kritiikki, arvostelu - niin kuin uskokin - kuuluvat myös Raamatun kielimaailmaan ja inhimilliseen todellisuuteen ja kokemukseen. Apostoli Paavalikin kehottaa suhtautumaan kriittisesti kaikkeen ja pitämään vain se mikä on hyvää (1. Tess. 5:21-22), ja tämän hyvän ja pahan arvioimiseen ihmiselle on annettu tietysti järki ja omatunto. Jeesus varoittaa myös vääristä profeetoista. Nämä tunnetaan siitä että he esiintyvät ”lampaiden vaatteissa” mutta teot ovat pahoja (Matt. 7:15-17). Raamatussa Jumala itse arvostelee omaa lakiaankin, mm. uhrilakia, minkä Jeesuskin mainitsee: ”Laupeutta minä tahdon, en uhria”(Matt. 12:7). Job arvostelee ankarasti Jumalaa omasta kohtalostaan, samoin Jeesus ristillä (Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?)

Jeesuksen seuraajiin, ystäviin ja läheisiin kuului monenlaista väkeä, joista toiset epäilivät ja toiset uskoivat. Jeesus mainitsi ettei hänen opetuslapsillaankaan ollut uskoa edes sinapinsiemenen vertaa. Evankeliumi kertoo eräästä isästä joka joutui huutamaan: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”. Luulen että näin ajattelee moni mielessään. Johannes Kastaja epäili Jeesuksen messiaanisuutta vankilassaan ja Tuomas sanoi ettei usko tämän elävän mikäli ei näe häntä elossa. Muistamme että myös uskossaan varma Pietari kielsi Jeesuksen ja opetuslapsista Juudas Iskariot petti hänet. Myös Jeesuksen omaiset olivat ainakin yhteen aikaan hyvin huolestuneita hänen mielenterveydestään (Mark. 3:21), ja juutalaiset näkivät hänessä itsensä Belsebulin eli pääpaholaisen. Kansana juutalaiset eivät ole koskaan ottaneet (uskoneet) Jeesusta vastaan.

UT kertoo jatkuvista riidoista eri tavalla uskovien välillä. Jeesuksesta oli myöhemmin olemassa monenlaisia käsityksiä ja kristityt pitivät toisia kristittyjä, vastustajiaan, harhaoppisina, riivattuina ja ateisteina. Yhtä ainoaa ja oikeaa kristinuskon tulkintaa ei ole koskaan ollutkaan olemassa, vaan jo alussa vallitsi uskonkäsitysten moninaisuus. Epäilyksiä herätti myös se että Jeesuksen paluuta ei tapahtunut vaikka uskovat sitä kovasti odottivat jo omana aikanaan. Historia on osoittanut tämän uskon siis vääräksi. Myös suhteessa Raamattuun epäily ja kriittisyys kuuluvat mielestäni ihmisyyteen ja ovat ajattelevan ihmisen tuntomerkkejä realiteettitajun ollessa eräs mielenterveydenkin mittapuu.

45

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zzzzzzzzz

      BÖÖÖÖÖÖÖ!

      • Eikö kristinusko kiinnosta, ja siitä kerrotut perinpohjaiset asiat? Et taida olla tietoinen muistakaan uskonnoista, jos saa epäillä.

        Toiset haluavat tietää ja ottaa selvää, toiset eivät ole ollenkaan tiedonhaluisia.


      • eerixxi

        Kuinka me lukihäiriöiset päästään raamatun viisauksista osallisiksi?


    • tiedät.hyvin

      Hyvin asiallista ja perin selkeätä tekstiä.

      Eniten kiinnitti huomiotani virkkeesi: "Yhtä ainoaa ja oikeaa kristinuskon tulkintaa ei ole koskaan ollutkaan olemassa, vaan jo alussa vallitsi uskonkäsitysten moninaisuus." Juuri tähän tutkimuskin on kiinnittänyt huomiota. "Oikea oppi" runnottiin läpi väkisin ja keisarin käskyllä.

      Niinpä varhaiskristilliseen seurakuntaan kuuluivat kaikki, jotka halusivat kuulua, erilaisine ajatuksineen, toiveineen ja luuloineen.

      Näytät olevan hyvin perehtynyt asiaan, joko tutkija tai luonnostaan tavallista fiksumpi.

      • Taitaapa hän olla sekä tutkija että tavallista fiksumpi ja samalla myös rehellisesti ja ennakkoluulottomasti raamatunkirjoituksiin suhtautuva. Epäilijänä, empijänä ja epäselvästi itseäni esiintuojana kadehdin.


    • hyvä.aloitus

      Tämä on niin hyvä aloitus että se ansaisisi muutakin kuin painumisen sivujen pimentoon.

      • Ehkä tämän voi tulostaa?


      • ota.lääkkeesi

        Evl, olet varmaan kuullut sanonnan;" kuka se kissanhännän nostaa, ellei kissa itse " ? Aloituksesi on samaa paskaa, kuten kaikki muukin, mitä yrität täällä suoltaa ja tätä komppaat omilla lukuisilla nimimerkeillä, kuten tälläkin nyt.


      • hyvä.aloitus
        torre12 kirjoitti:

        Ehkä tämän voi tulostaa?

        Tulosta vaan jos se onnistuu ja kiinnostaa. Minulla ei tulostus onnistu.


      • heräsit.taas
        ota.lääkkeesi kirjoitti:

        Evl, olet varmaan kuullut sanonnan;" kuka se kissanhännän nostaa, ellei kissa itse " ? Aloituksesi on samaa paskaa, kuten kaikki muukin, mitä yrität täällä suoltaa ja tätä komppaat omilla lukuisilla nimimerkeillä, kuten tälläkin nyt.

        Aha, daavidin tähti alkoi loistaa. Hihhuliuskovan asiaan kuuluvilla kommenteilla.


      • Tupu_Hupu_ja_Lupu
        ota.lääkkeesi kirjoitti:

        Evl, olet varmaan kuullut sanonnan;" kuka se kissanhännän nostaa, ellei kissa itse " ? Aloituksesi on samaa paskaa, kuten kaikki muukin, mitä yrität täällä suoltaa ja tätä komppaat omilla lukuisilla nimimerkeillä, kuten tälläkin nyt.

        Tiedätkö minkä nimisiä olivat Aku Ankan veljenpojat. Oikeaan vastakseen löytyy vinkki nikissä:) HOHHOHHAHHAA!!!!


    • Peukku ylös.

      • Samoin.


    • asiaaaaaaa

      Niin, eihän kristinuskon alkutaipaleilla edes ollut tarvetta minkään yhden ja oikean opin kehittelemiseen. Jeesuksen piti olla tulossa takaisiin hakemaan omansa hetkenä minä hyvänsä. Kristittyjen "tunnustukset" taisivat olla tyyppiä "Jeesus on Herra" ja "Maranata, Herramme tule", vi mitää se tarkoittikaan, ja siinä se. Kun Jeesuksen paluu osoittautui skeidaksi alkoi selittely, ja lopulta valtionuskonnon ajan koittaessa älyvapaiden dogmien sorvaaminen.

      • Niin. Evankeliumit ja Paavalin kirjeet osoittavat selvästi, että pääpaino oli heti Jeesuksen paluu; pian.

        Käytettiin sanoja: ette ehdi; tässä on heitä, jotka vielä näkevät; miksi Kristuksen paluu viipyy?; aikaa on enää vähän; tulen pian.

        Tuntui kiireeltä. Kiire loppui, ja alkoi tosiaan tänne asti kestänyt selittely.


    • ajattelu_kielletty

      Onko aloittajan kaltaisilla älyköillä edes sijaa kirkossa? Niissä piireissähän hyväksytään vain sellainen tyyppi, joka ei epäile mitään eikä arvostele mitään, vaan uskoo sokeasti kaikkeen mitä hänelle ulkoapäin syötetään.

      • Luulen, että olet väärässä kun arvelet, ettei evl.kirkossa hyväksyttäisi epäilijöitä eikä toisinajattelijoitakaan. Älykkyys ei taida sekään olla enää nykyisin mikään peikko kirkon piirissä.


      • ajattelu_kielletty
        sage8 kirjoitti:

        Luulen, että olet väärässä kun arvelet, ettei evl.kirkossa hyväksyttäisi epäilijöitä eikä toisinajattelijoitakaan. Älykkyys ei taida sekään olla enää nykyisin mikään peikko kirkon piirissä.

        Jos tiedät jonkin paikan kirkossa jossa voisi rehellisesti kertoa ettei usko Bileamin aasin puhuneen, kerro. Minä olisin valmis osallistumaan.


      • ajattelu_kielletty kirjoitti:

        Jos tiedät jonkin paikan kirkossa jossa voisi rehellisesti kertoa ettei usko Bileamin aasin puhuneen, kerro. Minä olisin valmis osallistumaan.

        Luulen että joka paikassa evl.kirkon tilaisuuksissa missä kerrot ettet usko puhuvaan aasiin niin sanottaisiin, että ei ole pakko uskoa. Paitsi lahkojen tilaisuuksissa.


      • ajattelu_kielletty
        sage8 kirjoitti:

        Luulen että joka paikassa evl.kirkon tilaisuuksissa missä kerrot ettet usko puhuvaan aasiin niin sanottaisiin, että ei ole pakko uskoa. Paitsi lahkojen tilaisuuksissa.

        Kysyin kerran eräässä raamattupiirissä papilta että uskooko hän sen että Bileamin aasi todella puhui niin kuin Raamatussa kerrotaan. Arvaa mitä? Syntyi painostava hiljaisuus, mikä kesti painostavan pitkän ajan. Sitten hän lopulta sanoi hiljaisella äänellä: "Kyllä se mahdollista on". Että silleen:)


      • kokemusta-
        ajattelu_kielletty kirjoitti:

        Kysyin kerran eräässä raamattupiirissä papilta että uskooko hän sen että Bileamin aasi todella puhui niin kuin Raamatussa kerrotaan. Arvaa mitä? Syntyi painostava hiljaisuus, mikä kesti painostavan pitkän ajan. Sitten hän lopulta sanoi hiljaisella äänellä: "Kyllä se mahdollista on". Että silleen:)

        Epäillä saa, mutta ei ääneen. Jos epäilet ääneen, saat ennemmin tai myöhemmin tuntea ettet ole toivottua seuraa.


      • kokemusta- kirjoitti:

        Epäillä saa, mutta ei ääneen. Jos epäilet ääneen, saat ennemmin tai myöhemmin tuntea ettet ole toivottua seuraa.

        Varmaan näinkin käy mutta edelleen uskon, että ainakin nuoremmille papeille voi puhua aivan suoraan mitä ajattelee.


    • ArtoTT

      Siis oikein epäuskon ylistys, varmasti ateistien ja pilkkaajien mielen mukainen, harvoin näkee tuollaista vääristelyä ja asioiden sotkemista kuin tässä aloituksessa. Mutta katsotaan kuitenkin Jeesuksen omat sanat Hänen opistaan.

      Joh: 14
      15 "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. 16 Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. 17 Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
      18 "En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. 19 Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. 20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. 21 Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      22 Juudas -- se toinen, ei Iskariot -- sanoi hänelle: "Herra, miksi teet niin? Miksi ilmaiset itsesi vain meille etkä maailmalle?"

      23 Jeesus vastasi:

      "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. 24 Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani -- mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

      • luterilainen

        Mikä aloituksessa oli vääristelyä ja asioiden sotkemista? Miten lainaamasi raamatunpaikka liittyy aloitukseen?


      • seurakuntapastori

        "...harvoin näkee tuollaista vääristelyä ja asioiden sotkemista kuin tässä aloituksessa."

        Ensin sanoo raamatunsanaa sotkemiseksi, sitten lainaa asiaan liittymättömiä toisia raamatunlauseta todisteeksi. Oh-hoh.


      • Aloitus ei käsitellyt Jeesuksen puheita, vaan kristittyjen suhtautumista.

        Ne nyt sattuvat olemaan kaksi ihan eri asiaa.


    • ArtoTT

      No otetaan vain muutamia kohtia esimerkiksi. Esim. tämä lause on selkeästi Raamatun sanan valossakin valhe, koska apostolien teot sanoo seuraavaa.

      #Yhtä ainoaa ja oikeaa kristinuskon tulkintaa ei ole koskaan ollutkaan olemassa, vaan jo alussa vallitsi uskonkäsitysten moninaisuus.#

      AP. 4:
      32 Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. 33 Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin.

      #Job arvostelee ankarasti Jumalaa omasta kohtalostaan, samoin Jeesus ristillä (Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?) #

      Samoin tämä on selkeää harhaanjohtamista. Vaikka Job. kapinoi koettelemuksissaan ja koki olevansa kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, hän myöhemmin totesi kuitenkin olleensa väärässä ja myönsi Jumalan olevan oikeassa. Jeesus ei myöskään arvostele Jumalaa vaan kysyy miksi Hän joutuu tämän hylkäämisen tien kulkemaan, hänhän oli hylättynä siksi että hän joutui sovittamaan omalla uhrillaan koko maailman synnit.

      #kristityt pitivät toisia kristittyjä, vastustajiaan, harhaoppisina, riivattuina ja ateisteina.#

      No jos joku on jo ateisti, niin ei hän kyllä enää silloin kristitty ole. Siis monethan olivat ehkä joskus olleet kristittyjä, mutta eivät kuitenkaan pysyneet uskossa.

      #Muistamme että myös uskossaan varma Pietari kielsi Jeesuksen ja opetuslapsista Juudas Iskariot petti hänet.#

      Siis Jeesus itse sanoi että Pietari luopuu hänestä, mutta palaa myöhemmin takaisin, siinäkin toteutui Raamatun ennustus
      Matt. 26:26
      Silloin Jeesus sanoi heille: "Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: 'Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan'. 32.
      samoin Juudaksen luopumus oli ennustettu jo edeltä, Jeesushan sanoi että hänet oli jo edeltä määrätty kadotukseen,
      Joh. 17
      12 Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.

      • Paavalin kirjeistä kuitenkin näkyy eri seurakunnissa olleita erialaisia tapoja ja oppeja. Paavali taisi tehdä ensimmäisen eri suuntaan lähtemisenkin, kun oppiriidat saivat aikaan kahteen leiriin eriytymisen. Tälläkään hetkellä kristityt eivät ole "saman katon" alla seurakunnallisesti. Aina pitää olla eri mieltä.


      • älä.ruoki.trollia

        Arto ei multinikin kanssa kannata keskustella, aloituksen lisäksi kommentoi tätäkin ketjua, seurakuntapastori, luterilainen, ajattelu_kielletty, asiasaaaa, tiedät. hyvin, hyvä.aloitus, tupu.hupu.lupu, heräsit, ainakin noilla.
        Osaa keskustella itsekseen ja nostaa näillä tätä herjausketjuaan ylös.
        On yksi oksettavimmista hyypiöistä palstalla, evl on myös yksi nimimerkeitään, vaikutti jo kirkko_kuulee palstalla.
        Keksii mitä ihmeellisempiä herjauksia uskovista.


      • söpö.trolli
        älä.ruoki.trollia kirjoitti:

        Arto ei multinikin kanssa kannata keskustella, aloituksen lisäksi kommentoi tätäkin ketjua, seurakuntapastori, luterilainen, ajattelu_kielletty, asiasaaaa, tiedät. hyvin, hyvä.aloitus, tupu.hupu.lupu, heräsit, ainakin noilla.
        Osaa keskustella itsekseen ja nostaa näillä tätä herjausketjuaan ylös.
        On yksi oksettavimmista hyypiöistä palstalla, evl on myös yksi nimimerkeitään, vaikutti jo kirkko_kuulee palstalla.
        Keksii mitä ihmeellisempiä herjauksia uskovista.

        Unohdit mainita, että maa on 6000 vuoden ikäinen pannukakku ja kuussa ei ole käyty.

        Niin, ja tietysti nikkini, joka ilman muuta viittaa aloittajaan, mutta kuinka sen olisitkaan voinut ennalta tietää.


      • kiljuva-jalopeura
        älä.ruoki.trollia kirjoitti:

        Arto ei multinikin kanssa kannata keskustella, aloituksen lisäksi kommentoi tätäkin ketjua, seurakuntapastori, luterilainen, ajattelu_kielletty, asiasaaaa, tiedät. hyvin, hyvä.aloitus, tupu.hupu.lupu, heräsit, ainakin noilla.
        Osaa keskustella itsekseen ja nostaa näillä tätä herjausketjuaan ylös.
        On yksi oksettavimmista hyypiöistä palstalla, evl on myös yksi nimimerkeitään, vaikutti jo kirkko_kuulee palstalla.
        Keksii mitä ihmeellisempiä herjauksia uskovista.

        Tiesitkö, että oksettavilla hyypiöillä on kyky hiipiä nettijohtoa pitkin kotiisi ja piiloutua verhon taa tai piirongin alle. Kun sitten silmä välttää, tulee esiin ja sotkee koko kämpän. Siinä sitä sitten ollaan.

        Sulje heti tietokoneesi ja upota se suolaveteen. Hanki kaupasta oksettavien hyypiöiden karkotuspulveria. Tarkista parasta ennen päiväys. Jos et löydä pulveria, käytä siirappia, n. 2 litraa/kämppä. Näillä tavallisesti pärjää.


      • raamatunlukija

        ”Vaikka Job. kapinoi koettelemuksissaan ja koki olevansa kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, hän myöhemmin totesi kuitenkin olleensa väärässä ja myönsi Jumalan olevan oikeassa.”

        Job 42:7

        ”Kun Herra oli puhunut Jobille, hän sanoi temanilaiselle Elifasille: "Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job.”

        -Viittaako tämä mielestäsi siihen että Job olisi ollut Jumalan mielestä väärässä? Jumalahan tunnustaa tässä Jobin puhuneen totta.


      • ArtoTT
        älä.ruoki.trollia kirjoitti:

        Arto ei multinikin kanssa kannata keskustella, aloituksen lisäksi kommentoi tätäkin ketjua, seurakuntapastori, luterilainen, ajattelu_kielletty, asiasaaaa, tiedät. hyvin, hyvä.aloitus, tupu.hupu.lupu, heräsit, ainakin noilla.
        Osaa keskustella itsekseen ja nostaa näillä tätä herjausketjuaan ylös.
        On yksi oksettavimmista hyypiöistä palstalla, evl on myös yksi nimimerkeitään, vaikutti jo kirkko_kuulee palstalla.
        Keksii mitä ihmeellisempiä herjauksia uskovista.

        #Arto ei multinikin kanssa kannata keskustella, aloituksen lisäksi kommentoi tätäkin ketjua, seurakuntapastori, luterilainen, ajattelu_kielletty, asiasaaaa, tiedät. hyvin, hyvä.aloitus, tupu.hupu.lupu, heräsit, ainakin noilla.#

        Toki olet oikeassa siitä mitä peliä täällä pelataan, siltikään en halua että väärät väännökset Raamatun kirjoituksista jäävät elämään, nehän vain ruokkivat ihmisten epäuskoa ja tämä aloitus on tahallista asioiden kieroon vääntämistä. Usko pelastaa ihmisen, mutta epäusko vie kadotukseen. Koko aloituksen otsikoksi olisi voinut laittaa epäuskoisille tekosyitä hylätä kristinusko.

        #-Viittaako tämä mielestäsi siihen että Job olisi ollut Jumalan mielestä väärässä? Jumalahan tunnustaa tässä Jobin puhuneen totta.#

        Job: 42
        1 Silloin Job sanoi Herralle:
        2 -- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun
        vallassasi
        eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton
        sinun toteuttaa.
        3 Sinä kysyit: "Kuka on tämä,
        joka näin peittää minun tarkoitukseni
        mielettömillä puheillaan?"
        Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä
        asioista, joita en käsitä --
        ne ovat minulle liian ihmeellisiä.
        4 Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun.
        Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."
        5 Vain korvakuulolta sinut tunsin.
        Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
        6 Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.


      • raamatunlukija
        ArtoTT kirjoitti:

        #Arto ei multinikin kanssa kannata keskustella, aloituksen lisäksi kommentoi tätäkin ketjua, seurakuntapastori, luterilainen, ajattelu_kielletty, asiasaaaa, tiedät. hyvin, hyvä.aloitus, tupu.hupu.lupu, heräsit, ainakin noilla.#

        Toki olet oikeassa siitä mitä peliä täällä pelataan, siltikään en halua että väärät väännökset Raamatun kirjoituksista jäävät elämään, nehän vain ruokkivat ihmisten epäuskoa ja tämä aloitus on tahallista asioiden kieroon vääntämistä. Usko pelastaa ihmisen, mutta epäusko vie kadotukseen. Koko aloituksen otsikoksi olisi voinut laittaa epäuskoisille tekosyitä hylätä kristinusko.

        #-Viittaako tämä mielestäsi siihen että Job olisi ollut Jumalan mielestä väärässä? Jumalahan tunnustaa tässä Jobin puhuneen totta.#

        Job: 42
        1 Silloin Job sanoi Herralle:
        2 -- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun
        vallassasi
        eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton
        sinun toteuttaa.
        3 Sinä kysyit: "Kuka on tämä,
        joka näin peittää minun tarkoitukseni
        mielettömillä puheillaan?"
        Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä
        asioista, joita en käsitä --
        ne ovat minulle liian ihmeellisiä.
        4 Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun.
        Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."
        5 Vain korvakuulolta sinut tunsin.
        Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
        6 Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.

        Kertooko lainaamasi kohta sen että Job kärsi syntiensä takia? Näin ei Jumala missään sano vaan ylistää Jobia nuhteettomaksi ja puhdassydämiseksi ihmiseksi. Tämän myös Saatana oli huomannut. Jobin kärsimys aiheutui Jumalan mielettömästä vedonlyönnistä Saatanan kanssa. Tarinassa on havaittavissa monenlaisia osia joita on aikojen kuluessa muokattu monen kirjoittajan toimesta. Jobin kirja on ajankohtainen myös tänään.

        Ymmärtääkseni siinä ns. menestyksen teologia saa tuomion. Ihmisen elämän vaikeudet eivät todellakaan kerro hänen jumalasuhteestaan mitään. Juutalaisuudessa oli sellainen käsitys että menestyvä ja rikas oli aina myös hurskas ja siksi menestyvä. Jeesus asettui myös selvästi tätä ajatusta vastaan ja tätä opetuslapsetkin ihmettelivät.

        Tosin lainaamassasi paikassa Jobin puheita sanotaan mielettömiksi koska Jumala on kaikkivaltias ja ihminen maan matonen mutta Jumala ei kuitenkaan sano että syytökset häntä itseään vastaan olisivat olleet vääriä ja Jobin väite omasta syyttömyydestään perätön. Kannattaa lukea koko kirja alusta loppuun. Erittäin hyvää tekstiä. Kirja on selvästi fiktiivinen tarina samalla tapaa kuin Joonakin, mutta hyödyllinen ja opettavainen mikä jokaisen itseään pitävän kristitynkin pitäisi lukea.


    • luterilainen

      ArtoTT

      Väitteesi perustuu tavattoman huonoon Raamatun ja kirkkohistorian tuntemukseen tai sitten tosiasioitten kieltämiseen.

      Uudesta testamentista huomaamme kuinka hajaantunut varhainen seurakunta oli. Näitä "ainoassa oikeassa uskossa" olevia porukoita oli pilvin pimein. Jatkuvasti jouduttiin varoittamaan harhaopettajista ja sama meno näkyy nykyäänkin kristillisissä kirkoissa. Tämä näkyy myös tällä palstalla.

      Uskontunnustuksetkin syntyivät 300 -luvulla "harhaoppien" torjumiseksi. Jos vielä tutustuu kaanonin ulkopuolelle jääneisiin teksteihin, näkökulma laajenee. Nyt erilaisia kristillisiä kirkkoja ja uskonlahkoja on satoja jopa tuhansia maailmalla. Jos tätä ei huomaa, sitten ei huomaa kyllä mitään.

      • Näinpä, mutta ei kaikki sitä tietenkään haluakaan huomata.


    • Gentauri

      Aabrahamin uskonnot ovat olleet ja tulevat olemaan maailman pahin vitsaus väkivaltaisine tekoineen ja oppeineen. Se mitä ei oikeasti ole olemassa ei voida perustella olevan totta todellisia havaintoja tehden. Olemassaolaon oikeutus täytyy korvata uskolla.

    • raamatunlukija

      Jobin kirja on erittäin mielenkiintoinen. Tutkimukset ovat osoittaneet että kirjoittajia on ollut ainakin kaksi. Myöhemmin on haluttu tehdä tarinalle nimittäin onnellinen loppu.

      Tarinan konna on Jumala joka lyö vetoja Saatanan kanssa viattoman ja hurskaan Jobin kohtalosta. Job joutuu kärsimään Jumalan mielivallasta syyttömänä ja hänen "ystävänsä" käyvät vielä kimppuun minkä ehtivät.

      Jobin kirja on ajankohtainen myös tänään. Kannattaa lukea.

      • suoraan.sanottuna

        Legendoja, satuja ja tarinoita vain nämä kertomusten Jobit ja saatanat. Kannattais lukea ennemminkin Ville Riekkistä ja Heikki Räisästä.


      • myös_näinpäin
        suoraan.sanottuna kirjoitti:

        Legendoja, satuja ja tarinoita vain nämä kertomusten Jobit ja saatanat. Kannattais lukea ennemminkin Ville Riekkistä ja Heikki Räisästä.

        Jos ei ole lukenut näitä Raamatun satuja ja legendoja, ei voi myös ymmärtää Riekkistä ja Räisästä mistä nämä puhuvat:)


      • suoraan.sanottuna kirjoitti:

        Legendoja, satuja ja tarinoita vain nämä kertomusten Jobit ja saatanat. Kannattais lukea ennemminkin Ville Riekkistä ja Heikki Räisästä.

        Tarinoilla ja legendoilla on suuri mekritys ollut aiemmin. Niiden kautta opittiin tärkeitä asioita. Niitä ei siis pidä väheksyä millään muotoa.


      • suoraan.sanottuna
        myös_näinpäin kirjoitti:

        Jos ei ole lukenut näitä Raamatun satuja ja legendoja, ei voi myös ymmärtää Riekkistä ja Räisästä mistä nämä puhuvat:)

        Totta. Yleensä kuitenkin kasvatuksen ja koulutuksen vaiheessa nuorena saa myös jonkinlaista "pakko-opetusta" näihin satuihin, tarinoihin ja legendoihin.


      • suoraan.sanottuna kirjoitti:

        Totta. Yleensä kuitenkin kasvatuksen ja koulutuksen vaiheessa nuorena saa myös jonkinlaista "pakko-opetusta" näihin satuihin, tarinoihin ja legendoihin.

        Kaikki mm. kansaperinne ym. ovat tuollaisia. Ennen ei edes sadut olleet tarkoitettuja lapsille vaan nuorille aikuisille. Niiden kautta oppii elämän perusasioita ja ne olivat erittäin tärkeitä. Samoin jokaisella kansalla on omat "tarinansa" joiden perusta on kulttuurissamme.


    • rohkenen_epäillä

      Epäileminen on hyvin inhimillistä. Ihminen ei voi pakottaa itseään uskomaan jos asia ei ole uskottava.

    • ”…suhteessa Raamattuun epäily ja kriittisyys kuuluvat mielestäni ihmisyyteen ja ovat ajattelevan ihmisen tuntomerkkejä realiteettitajun ollessa eräs mielenterveydenkin mittapuu.”

      Kyllä ja siihen meitä kehotetaankin – koettelemaan mikä pätee ja mikä ei.

      Suggestio on käsite, jota voi käyttää niin negatiivisessa kuin posetiivisessakin mielessä. Tärkeintä on tiedostaa kuinka se toimii. Näin voi koetella tarkkaavammin kaikkea uskoon liittyviä ilmiöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe