En tiedä, mitä tehdä

Lumihauva

Koska en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, päätin pyytää teiltä apua. Tästä saattaa tulla melko pitkä teksti, mutta olen todella kiitollinen niille henkilöille, jotka sen jaksavat siitä huolimatta lukea. En ole varma, onko omista ongelmistaan järkevää näin avoimesti kirjoittaa tuntemattomille, mutta silti teen nyt niin, koska en voi kertoa muillekaan. Olen siis 14-vuotias tyttö, ja vielä viime syksynä olin iloinen ja onnellinen lapsi. Ulkoilutin koiraamme parhaan ystäväni kanssa, tein tehtäväni koulussa huolellisesti ja kävin mielelläni mummolassa ja ukkilassa. 10. lokakuuta kaikki kuitenkin muuttui.
Kun olin 10-11-vuotias, minulla oli todella huono omatunto siitä, että olin ollut ilkeä parhaalle ystävälleni, ja sen vuoksi ajattelin tappavani itseni. En kuitenkaan uskaltanut sitä silloin tehdä, ja asia unohtui lähes kolmeksi vuodeksi. Viime lokakuussa päätin kuitenkin kirjoittaa isoisäni naisystävälle kertomuksen muodossa olevan kirjeen, jossa kerroin nuo kaikki kolmen vuoden takaiset asiat, ja siitä seurasikin sitten kaikenlaisia ongelmia. Osa sukulaisistani ärsyyntyi siitä, kun juttelin asioistani tavallaan “ulkopuoliselle” henkilölle, ja minua kiellettiin tekemästä sitä. Välillä tilanne helpottui joksikin aikaa, mutta nyt isoisäni on taas naisystävälleen vihainen, ja se on minun syytäni. En ihan oikeasti halunnut mitään pahaa, mutta jostain syystä vain sotken silti aina kaiken.
Viime syksynä itsetuhoiset ajatukset palasivat, ja tammikuussa juttelin niistä uudelleen isoisäni naisystävän kanssa. Silloin kaikki meni hyvin, mutta pari päivää sitten isoisäni luki ilman lupaa kirjeen, jonka olin hänen naisystävälleen kirjoittanut, ja kertoi, että hänen naisystävällään on ennestäänkin kokemusta tällaisista asioista, joten ne saattavat olla hänelle liian raskaita. Silloin minulle tuli paha mieli, sillä ajattelin, olenko tosiaan antanut hänelle liian suuren taakan kannettavaksi. Itse hän on kyllä aina sanonut, että kyllä aikuisten pitää kestää, mutta enhän minä voi olla varma. Minusta tuntuu myös, että hänelle olisi jopa parempi, jos todella tekisin itselleni jotain pahaa. Sitäkin olen häneltä kysynyt, ja hän tietenkin tyrmäsi ajatuksen heti, mutta siitä huolimatta en ole varma siitäkään. Minusta tuntuu, että hänen vuokseen minun on pakko tehdä se, sillä haluan, että hän on onnellinen. Hänestä on minulle hyötyä mutta minusta hänelle pelkkää haittaa, koska keskustelumme aiheuttavat aina ristiriitaa hänen ja sukulaisteni välille. Hän on ainoa ihminen, joka minua todella ymmärtää, enkä sen vuoksi voi käsittää, miksi sukulaiseni aina haukkuvat häntä ja yrittävät estää minua juttelemasta hänelle. Nyt koen olevani vaikeassa tilanteessa, sillä en tosiaan tiedä, mitä minun pitäisi tämän asian kanssa tehdä.
Oli miten oli, rakastan sinua, R, ja tulen olemaan aina puolellasi. Olen pahoillani siitä, että olen sotkenut elämääsi, ja samalla myös äärettömän kiitollinen siitä, että olet auttanut. Mitä ikinä tapahtuukaan, olet ja tulet olemaan minulle aina tosi tärkeä, ja haluan sinulle kaikkea hyvää <3

8

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joiäkkäämpi

      Hienoa että sinulla on luottamus isoisän kumppanin kanssa. Harmi etteivät sukusi tahdo ymmärtää tätä ystävyyttänne. Tulee mieleen, että onko nyt kysymyksessä sukukateus, kun voit uskoutua suvun ulkopuoliselle henkilölle.
      Vaikuttaa myös että sinulla on hyvin herkkä omatunto ja koet turhan paljon syyllisyyttä.
      Jos sinua vaivaa että olit ilkeä ystävälle, niin olisiko mahdollista kirjoittaa myös tälle henkilölle anteeksipyyntökirje ja tunnustus että olet itse kärsinyt tyhmyydestäsi paljon.
      Se että rankaiset itseäsi ei auta. Riittää että myöntää että on ollut typerä ja tahtoo muuttaa tapansa.
      Olet vielä kovin nuori ja saat toki nauttia täysin oikeuksistasi olla lapsi ja varhaisnuori. Ei sinulta voi vaatia vielä olla aikuisen vastuulla. Onkohan syytöksesi itseäsi kohtaan sinulla ylimitoitettu tai sitten sukusi vaatii sinulta liikaa.
      Vaikuttaa että olet ihan tavallinen ja jopa kiltti nuori.

      • Lumihauva

        Itsekin kyllä uskon, että jonkinlaisesta kateudesta siinä saattaa olla kysymys. Esimerkiksi isoisäni sen kirjeen luettuaan sanoi, että häntä loukkaa todella paljon se, että "joku hiton R on olevinaan tärkeämpi kuin hän". (Käytän tuota R-kirjainta, koska en viitsi laittaa koko nimeä.) Tarkoitukseni ei tietenkään ole loukata isoisääni eikä ketään muutakaan, ja sen olen yrittänytkin tehdä selväksi. Muut aikuiset eivät vain tunnu oikein ymmärtävän, että mitä enemmän lapsella on luotettavia aikuisia, sitä parempi hänen tilanteensa on. Tarkoitan tällä sitä, että eihän sen, jos juttelen jonkun "ulkopuolisen" henkilön kanssa, pitäisi siis sukulaisiltani olla pois. Minulle sukulaiseni kyllä aina sanovat, että kysymys on siitä, että isoisäni kumppani ei ole luotettava ja että hän yrittää leikkiä jotain psykologia ja saattaa olla vaarallinen, mutta en oikein usko sitä. Olen kyllä kysynyt heiltä, onko hän sitten tehnyt jotain pahaa, mutta eivät he siihen ole vastanneet.

        Se juttu, kun olin ilkeä parhaalle ystävälleni, tapahtui viisi vuotta sitten ollessani yhdeksänvuotias, eikä se minua enää häiritse. Tein sen eräällä lasten nettisivulla, ja olen poistanut jo ne tyhmät viestit, jotka sinne silloin lähetin. Kyseinen ystäväni ei itse ole koskaan edes tiennyt koko asiasta mitään, mutta minua se silti rupesi silloin kolme vuotta sitten vaivaamaan. Tietenkin se olikin väärin tehty, mutta olen siitä jälkeenpäin jutellut sekä isoisäni naisystävän että äitini kanssa, ja heidän kanssaan se on jo tavallaan selvitetty. Ystäväni kanssa voin käydä sen läpi sen sitten, jos alamme taas olla enemmän tekemisissä, mutta tällä hetkellä en koe sen olevan tarpeellista, sillä tapaamme muutenkin niin vähän.

        Kiitos sinulle vastauksesta!


    • kuunteleva_kirkko

      Hei
      Kiitos viestistäsi. Oli hienoa, että kirjoitit.
      Olen pitkälle samaa mieltä "Joiäkkäämmän" kanssa. Olet vielä lapsi eikä sinun vastuullasi ole kenenkään aikuisen jaksamiset. Minusta kuulostaa hienolta, että isoisäsi kumppani välittää sinusta ja haluaa olla osa elämääsi. Luota siihen, että hän pitää huolen omasta jaksamisestaan. Iloitse siitä, että suhteenne onhyvä ja luottamuksellinen.

      Voi todellakin olla, että sukulaisesi ovat tästä kateellisia, mutta kateutta maailmaan mahtuu.
      Oletko kertonut kouluterkkarille asioistasi? Tulee vain mieleeni, että jonkunlainen muukin apu saattaisi olla sinulle hyväksi. Voisit rohkeasti mennä ja ottaa asiat puheeksi. Puhuminen on avain parempaan oloon.

      Lähetän tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia!
      Pappi Elisabet

      • Lumihauva

        Hei.

        Kuten kirjoitinkin jo nimimerkille "joiäkkäämpi", uskon itsekin, että jonkinlaisesta kateudesta siinä saattaa olla kysymys. Sukulaiseni itse aina sanovat, että he pelkäävät isoisäni naisystävän olevan minulle vaaraksi tai tekevän jotain pahaa, enkä oikein ymmärrä, mistä sellainen käsitys on heille tullut. Olen kyllä yrittänyt sitä kysellä, mutta ei se oikein ole tullut selväksi. Jopa isoisäni puhuu tuohon sävyyn, ja hän sanoi myös, että jos annan hänen naisystävälleen sen kirjoittamani kirjeen, hän laittaa välit poikki eikä ole enää koskaan naisystävänsä kanssa missään tekemisissä. Mielestäni se oli aika ilkeästi sanottu vain yhden kirjeen takia. Olen miettinyt paljon, miksi hän puhuu noin ja mitä niin pahaa hänen naisystävänsä on todella voinut tehdä, mutta en silti vain ymmärrä sitä.

        Terveydenhoitajalle en ole jutellut, mutta käyn kyllä psykologilla (erään toisen ongelman takia). Siellä olen täyttänyt sellaisia lomakkeita, joissa on näistäkin asioista jonkin verran kyselty. Myös opettajille olen yrittänyt hieman kertoa, mutta minulle selvisi, että heillä on velvollisuus ilmoittaa osa asioista äidille. Ei se minua muuten haittaisi yhtään, mutta pelkään vain, että äitini suuttuu. Sen takia juttelenkin mieluiten isoisäni kumppanin kanssa, sillä hänellä ei ole sellaista velvollisuutta.

        Kiitos paljon vastauksesta!


    • josjollekinapuahyvä

      Silloin kun ihmisessä herää empatia muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan alkaa hän henkisesti voimaan pahoin.
      Hän muistaa teot jotka tuntuvat nyt vääriltä.
      Mutta ihminen on henkinen olento joka kasvaa tekojensa kautta ja ympäristö ohjaa tekoja.
      Elämme sellaisessa maailmassa jossa ympäristömme on väkivaltainen.
      Eli mitään hyvää ei seuraa.
      Itse lapsena varastin ja tapoin/kidutin eläimiä.
      En ollut yksin, mutta kukaan ei ohjannut minua oikeaan suuntaan.
      Teimme yhdessä kamalia asioita.
      Nykyään olen löytänyt empatian ja se saa ajatukseni ahdistuneeksi.
      Haluaisin myös kuolla.
      Vielä silloin tällöin saatan varastaa, mutta todella harvoin.Ajatukseni estää sen.
      Eläimiä en tapa, muuta kuin haavoittuneen eläimen.Päästääkseni sen kärsimyksistä.
      Ehkä tämä kaikki nuoruudessa tehdyt asiat on kasvua selviytyäkseni tässä julmassa maailmassa.Jossa on paljon kaunistakin.
      Harvoin kuoleman halusta toiselle puhuminen auttaa mitään.Jos se toinen ei ole elänyt samaa ongelmaa.
      Sellainen joka ei ole ajatellut itsemurhaa, ei voi myöskään ymmärtää sitä.
      Jos pyydät apua joltain lääkäriltä, pahimmassa tapauksessa sut suljetaan laitokseen ja syötetään lääkeillä tunteettomaksi.
      Ja uskovaisten apu on aivopestä sut valheelliseen maailmaan.
      Paras apu itsellesi on olla hyvä muille ja täyttää elämäsi tekemisellä.

      • kuunteleva_kirkko

        Hei

        Olen aika lailla eri mieltä mitä auttaviin tahoihin tulee. Ei aina tarvitse olla itse ollut suossa voidakseen ymmärtää toisia. Myöskään tänä päivänä ei lääkitys ole mikään itseisarvo.
        On myös aika karkea yleistys kutsua kaikkia uskovia aivopestyiksi. Maapallollamme on hiukan yli 7 miljardia ihmistä. heistä joka 3. on kristitty, eli hieman yli 33%. Seuraavaksi eniten on muslimeja, 23 %. Sitten tulevat hindut, buddhalaiset ja kiinalaisten uskontojen kannattajat. Onko niin, että nämä kaikki elävät mielestäsi valheellisessa maailmassa, aivopestyinä? Toki sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta onneksi "Lumihauvalla" on myös oikeus ja ilmeisesti myös kyky ajatella omilla aivoillaan.
        On hyvä myös muistaa, että Suomessa vallitsee uskonnonvapaus. Se merkitsee myös vapautta harjoittaa uskontoaan ilman, että toiset tieten tahtoen loukkaavat ja halveksivat. Emme mekään halveksi sinua, mutta kieltämättä hiukan oudoksuttaa noin vahva leimaaminen.

        Kaikkea hyvää elämääsi!

        Pappi Elisabet


      • Lumihauva

        Asioissa on usein monta puolta, ja olen kyllä miettinyt noitakin juttuja, joita sinä viestissäsi käsittelit. Oma mielipiteeni ei kuitenkaan ole ehkä ihan tuo. Uskon, että ammattiavustakin saattaa olla joissakin tapauksissa hyötyä, mutta aina se ei varmastikaan auta. Mielestäni myös jokaisella on oikeus uskoa siihen, mihin haluaa.

        Itsekin pienempänä lapsena tein vaikka mitä, ja vasta noin 10-vuotiaana aloin ymmärtää, mikä on oikein ja mikä väärin — tai oikeastaan ymmärsin sen jo aikaisemmin, mutta vasta silloin aloin siitä välittää. Se tosiaan tuntui pahalta, sillä silloin tajusin myös, mitä kaikkea ilkeää olen itse tehnyt, eikä se lista ollut lyhyt. Myöhemmin kuitenkin ymmärsin myös, ettei niille vanhoille asioille enää mitään voi, joten tärkeämpää on keskittyä tulevaisuuteen ja siihen, ettei samoja virheitä toista enää uudelleen.

        Mielestäni isoisäni naisystävä kyllä ymmärtää, sillä ainakin hänen kertomansa mukaan hänelläkin on samanlaisia kokemuksia omasta nuoruudestaan, ja muutenkin hän on elämänsä aikana joutunut kohtaamaan tällaisia asioita. Sen lisäksi hän osaa ainakin kommentoida aina todella viisaasti. Kyllä se puhuminenkin ainakin minua välillä auttaa, mutta se riippuu paljon siitä, kenelle kertoo ja miten kyseinen henkilö asiaan suhtautuu.

        Kiitos sinullekin vastauksesta.


    • nhtughui

      Uskonnon harjoittajat halveksivat uskontoon kuulumattomia tyrkyttämällä uskoaan joka paikassa.
      Voiko tyhmempää ihmistä olla kuin uskomalla olemattomaan.
      Pystyn todistamaan ettei jumalaa ole, jos olisi jumala olisi myös saatana.
      Olen luvannut saatanalle sieluni todistajien läsnäollessa jos voitan pääpotin lotossa.
      Ei ole voittoa näkynyt, näin ollen jumalaakaan ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe