Mahdollinen täitartunta?

Kutinapää

Hei!

Miltä ne täit näyttävät ja tuntuvat? Onko kutina kuinka pahaa? Ja minkä värisiä ja näköisiä munat ovat? Olen kyllä googlaillut ja lueskellut muita keskusteluja, mutta en silti ole oikein saanut 100% varmuutta asiasta.
Tosiaankin omalla sisaruksella niitä oli. Emme asu samassa taloudessa, joten en ajatellut tarttumisriskiä edes olevan, mutta olen kuitenkin täihoidon jälkeen matkustanut samassa autossa. Aloin sitten jälkeenpäin miettimään, että onkohan autoa imuroitu, ja siitä lähtien ollut ihan vainoharhainen asiasta.
Kärsin kuivasta hiuspohjasta ja hilseestä, ja vaihdoin vakioshampooni hetkeksi toiseen sekä käytin pitkästä aikaa kuivashampoota. Pääni alkoi siis jonkin aikaa sitten kutiamaan aina välillä, ja ajattelin että kutina voisi johtua juurikin kuivasta päänahasta ja sopimattomista hiustuotteista. Kutinaa ei ole koko ajan, ja se on ihan siedettävää, tuntuu myös vähenevän kun saan ajatukset täistä pois mielestäni. Ehdin siis jo ajatella, että oli pelkkää mielikuvituksen tuotetta koko juttu.
Olen käynyt hiustyveä useana päivänä läpi, jopa puhelimen suurennuslasi apuna, eikä mitään merkkejä täistä ole näkynyt. Tänään kuitenkin löysin muutaman kovemman kökön hiuksista, uskoisin näiden muistuttavan täiden munia. Eivät kuitenkaan mielestäni olleet mitenkään tiukasti kiinni hiuksissa, joten en osaa varmaksi sanoa.
Enää en tiedä, että kuvittelenko kaiken vai voiko siellä olla tosi vähän niitä, ja siksi en löydä yhtäkään. Tässä alkaa tuntemaan itsensä ihan vainoharhaiseksi, eikä nuo perushilseestä erottuvat poikkeamat auttanut asiaa yhtään...
Kaippa tässä täytyy ihan oman mielenrauhan takia hoitaa se siivous- ja täishampoorumba. Oletteko minkä täituotteen kokenut parhaiten toimivaksi? Saa olla vahvempaakin tavaraa, kun ei kuitenkaan lapsen pää ole kyseessä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9277
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8153
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        5977
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2437
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2146
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1789
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1727
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1561
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1517
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1410
      Aihe