Pystyykö joku kuvailemaan sen tunteen minkä hän kokee ja saa kun uskoo pääsevänsä taivaaseen ja pelastuu.
Enemmällä kuin yhdellä sanalla ja esim. meneekö se kaikkien muiden tunteiden ja tuntemuksien edelle.
Enemmällä kuin yhdellä sanalla ja esim. meneekö se kaikkien muiden tunteiden ja tuntemuksien edelle.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miks kysyt
vastaukseks ei käy siks
Tuntuu tutkimattomalta...
Rauha, sielun hiljaisuus, kiitollisuus, turvallisuuden ja vakuuttuneisuuden tunne, palava halu jakaa se muillekin, ei käännyttäen vaan rakkaudesta. Hämmästys kun saa niskaansa kylmää vettä, kun muut ei tajua.
Se menee jopa perhesuhteiden edelle. Jos tulee valinnan paikka, että ovesta ulos, "jos vielä jatkuu tuo jeesustelu", niin valinta on ovesta sitten ulos. Usko on kaikkein kallein helmi, ja siitä haluaa pitää kynsin hampain kiinni. Ilman sitä on pelkkää tyhjää, mitä ei tajunnut ennen kuin tuli uskoon. Ja se usko pitää sisällään Jumalan hyvän tahdon, että jos tottelen Jumalaa, hän kääntää kaiken hyväksi.
Vielä tärkeä tunne: riippumattomuuden tunne ihmisten mielipiteistä.
Toi selittää juuri sen mitä mietin kun se näyttää menevän ihmisillä kaiken muun edelle..jopa tuhota perheen ja pitkän suhteen kun toinen tulee uskoon. Useinhan kun perhe on uskoon perustuva niin yhden jäsenen luopuessa uskosta perhe-elämä ei ole enää sama kuin ennen.
Silloin ei näe mitään muuta yhtä tärkeänä jopa rakkaus ja suhde omaan lapseen voi joutua toiselle sijalle.
Onko sillä mitään yhteyttä siihen kuinka saanut kokea rakkautta elämässä..miten vertaat sitä rakkauden tunteeseen?
Huomaa että uskoontullut ei halua tuhota perhettä muuten kuin pakon edessä, jos annetaan uhkavaatimus. Silloin usko punnitaan. Tästä on paljon esimerkkejä. Oliko se sinulle yllätys?
Jos tarkoitat rakkautta toiseen sukupuoleen, niin täysin erilaista. En pysty vertaamaan sitä, se on platonista ja kaikenkattavaa, ikuisuusarvoista. Ainakin miestä loukkaa, kun nainen rakastaa platonisesti. Mies ei ymmärrä eikä arvosta sitä, vaikka se on paljon enemmän kuin fyysinen rakkaus.
Tietyllä tapaa on yllätys se että jos on perhe niin miten voi olla mitään mikä voi mennä sen rakkauden edelle joka pitää sen koossa.
Itse koen perhe-elämään liittyen että ei voi tulla mitään mikä menisi perheen edelle niin että luopuisi siitä. Tää voi olla verrattavissa siihen mitä itse koen saavani perhe-elämästä elämäni tärkeimpänä voimavarana kun uskovainen saa sen uskomisesta. Usein mietin että meneekö uskominen uskovaisten parisuhteessa rakkauden edelle.
Tunnen itse nuo samat asiat rauha, turvallisuus, kiitollisuus, ei tarvi pelätä mitään perheestäni ja se on minulle kasvu siihen mitä haluan jolloin kukaan muu ei pysty tuomaan sitä samaa. Ilman perhettä olen hukassa ja en pääse olemaan oma itseni.
En tiedä voiko perhettä ja uskomista verrata näin keskenään mutta tunnen että ei ole mitään mikä voisi tuoda parempaa tunnetta kuin antaa ja saada ottaa vastaan rakkautta kaikissa sen muodoissa lapsen ja vaimon kanssa.
Miksi olet niin kiinnostunut uskovaisuudesta, kun olet tyytyväinen perhe-elämään ja saat siitä täyden täyttymyksen?
Tänään tuli kadulla vastaan uskovainen joka tarjosi pelastusta ja jäin miettiin mistä johtuu se kun koin ettei minulla ole tarvetta uskomisella jumalaan enkä tunne tarvetta pelastua.
Hänen tarinoista sain käsityksen että ihan kuin hänen elämä olisi pysähtynyt hänen uskoon tulon jälkeen siten että hän on tyytyväinen siihen mitä on (mikä on hyvä asia). Koin kuitenkin että hän antoi kaikki ongelmansa jumalan käsiin eikä kohdannut itseään ratkaisten niitä itse. Siitä tuli ajatukset että mitä tarkalleen tuntee kun saa uskoa.
Se ettei sinulla ole nyt tarvetta uskoa, tarkoittaa että sulle tulee etsikkoaika joskus muulloin. Silloin saatat muistaa mitä se eilinenkin todistaja sanoi. Tuon tyyppiset keskustelut jäävät ihmeellisesti mieleen.
Jumala kutsuu ihmistä kerran - kaksi elämän aikana, jolloin voidaan tulla uskoon. Sen kyllä huomaa, kun Jumala kutsuu.
Uskon että se eilinen on varmasti saanut kohdata ongelmansa ja yrittänyt ratkaista niitä itsekin. Ihmisillä on kuitenkin ongelmia, joihin ei pysty itse vaikuttamaan mitenkään. Meillä on lupa antaa ne Herralle: 1.Piet.5: 6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, 7 ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen". Jumala ratkaisee ne monesti hyvin yllättävällä tavalla.
Mm. tästä johtuu uskovassa lepäävä luottavainen rauha.
Hurahtaminen kuvaa hyvin joidenkin uskoontuloa. Siinä voi olla aikamoisessa endorfiinihumala päällä. Ja kun ei vielä ole viisautta, niin ärsyttää myös ympäristöään.
Toisilla se on sitten juuri tuota rauhan kokemista.
Uskovankin elämässä tunnetilat vaihtelevat pitkän elämän varrella. Jos Raamatun henkilöitäkin katselee, niin monella heillä tunnetilat vaihtelivat hallelujakukkuloista epätoivoon. Jos jonain päivänä ei tunnu miltään, niin se ei suinkaan tarkoita, että usko olisi kadonnut. Tunnetila ei ole uskon mittari.
Harvoin ihminen joutuu siihen tilanteeseen, että joutuu valitsemaan joko uskon tai perheen. Valitettavan usein tällainen tilanne on myös itseaiheutettu. Oman uskon tyrkyttäminen muille ei ole koskaan hyvä idea. Paavali opetti viisaasti uskovia puolisoita elämään uskomattomien puolisoidensa kanssa niin, että heidät sanoittakin voitettaisiin. Mutta jos uskomaton puoliso haluaa erota, niin uskova ei ole silloin sidottu häneen.