Kyllä näin on että jos suhteessa ei ole seksiä pidemmän päälle niin kyllä siinä kaikki muukin hyytyy pikkuhiljaa. Mulle kävi juuri niin...aluksi näisystäväni oli halukas, yllätti jopa minut, useasti piti vehdata eikä pelkästään kotona vaan muuallakin. Sitten muutettiin yhteen, sama meno jatkui mutta kerrat harveni harvenemistaan. Lapsikin syntyi ja siitä alkoi lasku. Sai usein miettiä että joskos saisi ja kun lähestyin niin kumppanin ilme jo kertoi että ei nyt. Tätä jatkui pitkään kunnes vähän piristyi mutta sitten loppui kokonaan. Läheisyyttä on mutta seksi puuttuu, eihän sitä pidemmän päälle jaksa...Olen kuitenkin aina ollut halukas hoitamaan asioita puhumalla jo nuoresta lähtien mutta aika turhaa jos toinen ei halua keskustellä seksistä. Ehdotin väliaikaista asumuseroakin olisi onnistunut ilman suurempaa säätöä mutta ei kuulemma halua. eroa en ajattele vielä kun lapsikin asuu kotona. Olen tutustunut yhteen naiseen eronneeseen sellaiseen, on mukava, vaihdettiin numeroita baari illan aikana, nyt tavattu kolme kertaa ja nyt ollaan jo suudeltu enkä pidättele jos seuraavaksi päädytään sänkyyn, naista ei häiritse avoliittoni joten sinänsä ok.
Tappavan tylsää
päätynyt_tähän
350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On tosi typerää pettää. Ota ero ja mene sen uuden kanssa avoimesti yhteen.
Anna mennä vaa täysillä. Ei nykyään enää kannata päätänsä vaivata mokomalla moraalikysymyksellä. On aivan sama petätkö vai oletko lojaali nykyiselle kumppanillesi, ei kukaan enää välitä paskan vertaa. Sitoutuminen ja parisuhde on nykyään lähinnä vitsi tai pikemminkin kirosana. Vapaus tehdä mitä haluaa on IN. Go for it.
Lohkon sisin on jo paljastettu.