Palstalla on paljon idiootteja ja todella yksinkertaisia, tyhmiä ihmisiä. Onkohan niiden vanhemmatkin jotain tyhmiä idiootteja?
Perityykö tyhmyys?
84
834
Vastaukset
En tiedä muista sanoa. Mutta mun vanhemmat ja minä ollaan jokseenkin erilaisia monessa asiassa. Moni ratkaisumalli ja ajattelumalli on eri aikakaudelta. Vanhemmat ovat niiltä vuosilta syntyjään ja kasvaneet, kun kaikki tieto on kulkenut pääasiassa suusta suuhun ja vanhempien tai tuttujen kautta. Itse ei olla kovinkaan paljon tietoa mistään haettu tai kyseenalaistettu. Sen huomaa vielä tänäpäivänäkin miten tiukassa jotkut vanhat käsitykset istuu olipa niissä mitään perää taikka ei. Uutisissa sanottiin niin tai lehdessä sanottiin niin ja "niinhän se toki silloin on".
Kaikilla on vahvuutensa, vaikka se ei olisi suurta tietoa ja valtaisaa yleissivistystä taikka kirjanoppineisuutta. Olen kyllä huomannut, että minä en ole penaalin terävin kynä, jos en se ihan kaikista tylsinkään. Paljon on asioita joista en tiedä hölkäsen pöläystä, enkä pysty tiedollani loistamaan. Osittain ehkä geneettistä, mutta pitkälle myös olosuhteiden mukaan kasvamista. Toisaalta en ole koskaan tuntenut minkäänlaista katkeruutta tai surua siitä, että en ole äärettömän älykäs ja mielettömän kyvykäs kaikkeen.
Minusta on ilo huomata, että viisaammilta voi oppia ja omia tietojaan voi päivittää. Ei tarvitse jämähtää ja pitää tiukasti kiinni vanhoista kaavoista, jos uusissa tuntuu olevan enemmän tolkkua. Itseään voi kehittää ja samalla voi sulkea itseltään niitä asioita pois käytöstä, joita ei koe tarvitsevansa. Tietoa on saatavilla ja kaiken ei tarvitse olla päähän tallettettua, kunhan osaa hakea sitä tietoa mitä kulloinkin tarvitsee. Ja soveltaa käytännössä. Ja jos ei niin on ihan ok turvautua niihin jotka osaa paremmin. :)
Aina on olemassa joku toista viisaampi ja osaavampi, hyvä niin. Jostain syystä uskon ja toivon, että omat lapset ovat mua älykkäämpiä (isälläkin on osuutensa asiassa) ja voivat vielä mullekin joskus neuvoa jotain mitä en tajua. :)
Mä olen muutenkin enemmän tuntija ja mies on järkeilijä.- rumamaija
Äitini oli kanssa tuollainen, että heti jos Hesarissa jotain luki niin sitten sen "täytyi olla totta". Varsinkin mitä tuli venäläisiin, sillä hän oli jyrkästi sitä mieltä että heissä ei olisi mitään hyvää.
rumamaija kirjoitti:
Äitini oli kanssa tuollainen, että heti jos Hesarissa jotain luki niin sitten sen "täytyi olla totta". Varsinkin mitä tuli venäläisiin, sillä hän oli jyrkästi sitä mieltä että heissä ei olisi mitään hyvää.
Kyllä kyllä, siellä pohjalla lepää joku muinainen käsitys ja näkemys jota ei vängälläkään voida muuksi muuttaa, vaikka todistusaineistoa olisi yllin kyllin käsitystä vesittämään. Sitten suututaan, kun koittaa asiasta keskustella ja vähän vihjaista että voisko se kuitenkin olla näin eikö noin. :)
Meillä on käyty monet keskustelut kotona ties mistä aiheesta ja olen vaan saanut useinmiten örähdyksen, "kaikki ne nuoret luulee tietävänsä" tai ihmeellinen tapa ajatella asiaa. Se tyssää sitten siihen. :)- TotuusSattuu
rumamaija kirjoitti:
Äitini oli kanssa tuollainen, että heti jos Hesarissa jotain luki niin sitten sen "täytyi olla totta". Varsinkin mitä tuli venäläisiin, sillä hän oli jyrkästi sitä mieltä että heissä ei olisi mitään hyvää.
"Äitini oli kanssa tuollainen, että heti jos Hesarissa jotain luki niin sitten sen "täytyi olla totta". Varsinkin mitä tuli venäläisiin, sillä hän oli jyrkästi sitä mieltä että heissä ei olisi mitään hyvää."
Tuskin hän tuota käsitystään Hesarista oli saanut. Pikemminkin hän kuului niihin ihmisiin (joita on edelleen paljon) jotka tulkitsevat kaikki lukemansa ja kuulemansa asiat sen mukaan mitä pitävät jo valmiiksi totena. Kaikki joka sotii sitä vastaan, sivuutetaan nopeasti. TotuusSattuu kirjoitti:
"Äitini oli kanssa tuollainen, että heti jos Hesarissa jotain luki niin sitten sen "täytyi olla totta". Varsinkin mitä tuli venäläisiin, sillä hän oli jyrkästi sitä mieltä että heissä ei olisi mitään hyvää."
Tuskin hän tuota käsitystään Hesarista oli saanut. Pikemminkin hän kuului niihin ihmisiin (joita on edelleen paljon) jotka tulkitsevat kaikki lukemansa ja kuulemansa asiat sen mukaan mitä pitävät jo valmiiksi totena. Kaikki joka sotii sitä vastaan, sivuutetaan nopeasti.Tuo venäläisesimerkki tuli mieleen siitä, että Venäjään liittyvät uutiset usein saivat hänet varsinkin hokemaan "Juuri tuollaisia ne r*ssät on". Ei käsitys tokikaan alunperin sieltä ollut peräisin. Hänellä oli myös hassu mielipide siitä, että kaikki "hyvät" venäläiset olisi tapettu pois bolsevikkien noustessa valtaan.
- Mies3210
rumamaija kirjoitti:
Tuo venäläisesimerkki tuli mieleen siitä, että Venäjään liittyvät uutiset usein saivat hänet varsinkin hokemaan "Juuri tuollaisia ne r*ssät on". Ei käsitys tokikaan alunperin sieltä ollut peräisin. Hänellä oli myös hassu mielipide siitä, että kaikki "hyvät" venäläiset olisi tapettu pois bolsevikkien noustessa valtaan.
Ei se nyt niin hassu ole, kun kansasta karsittiin älykkäimmästä ja diktatuuria vastustavimmasta päästä kymmeniä miljoonia. Ja jo aiemmin tsaarit olivat harjoittaneet samankaltaista rodunjalostusta.
Mutta saattoihan sinne joku hyvä jäädä jäljelle? Ehkä.
- gfdgfgggggg
Älä... "Kuinka moni palstanainen on otettu perseen kautta?" "Miten saa munan ihan susikaljuksi?" "Vihaatteko kurppien tuhannen kyrvän tyhjää tuijotusta?" Välillä sitä vaan tulee mieleen, että LUOJAN KIITOS (olen ateisti) nämä ihmiset ovat sinkkuja. Toivottavasti eivät myöskään lisäänny. Jutuista päätellen sitä pelkoa ei ole..
- Spermaruikku
Varo vaan, lirautan spermat salaa vittuusi, jotta pötsi tulee tiineeksi, ja sitten synnytät tyhmän ja ruman äpärän.
- gfdgfgggggg
Spermaruikku kirjoitti:
Varo vaan, lirautan spermat salaa vittuusi, jotta pötsi tulee tiineeksi, ja sitten synnytät tyhmän ja ruman äpärän.
Ei tarvii lirauttaa salaa, jos olet YTM. (Äitiinsä se tulis -joten tyhmyydestä ja rumuudesta ei pelkoa.)
- 6236
gfdgfgggggg kirjoitti:
Ei tarvii lirauttaa salaa, jos olet YTM. (Äitiinsä se tulis -joten tyhmyydestä ja rumuudesta ei pelkoa.)
Älykkyys periytyykin joidenkin tutkimusten mukaan äidiltä, luonne enemmän isältä.
- Naisasialooseri1
gfdgfgggggg kirjoitti:
Ei tarvii lirauttaa salaa, jos olet YTM. (Äitiinsä se tulis -joten tyhmyydestä ja rumuudesta ei pelkoa.)
Sinä olet ruma ja tyhmä. Ja huorakin vielä
- hkjsdfjsdfgjs
Naisasialooseri1 kirjoitti:
Sinä olet ruma ja tyhmä. Ja huorakin vielä
Ja sinä olet vielä rumempi ja tyhmemepi ja homokin vielä. Mä päätän lauseeni sentään pisteeseen.
- kurpparaivohälytys
Kurpparaivo hakee uusia muotoja, mitä seuraavaksi?
- gfdgfgggggg
Pullalla pyörii taas sama levy.. (Sori tuosta Aspergerista -ikävä juttu..) :( En ole kurppa, vaan jännäjenna.
- kurpparaivohälytys
gfdgfgggggg kirjoitti:
Pullalla pyörii taas sama levy.. (Sori tuosta Aspergerista -ikävä juttu..) :( En ole kurppa, vaan jännäjenna.
Joo, on se asperger ikävä juttu, toivottavasti olet oppinut elämään sen kanssa. :)
- Ex------------PUA
gfdgfgggggg kirjoitti:
Pullalla pyörii taas sama levy.. (Sori tuosta Aspergerista -ikävä juttu..) :( En ole kurppa, vaan jännäjenna.
Multinikki käy vainoharhaisena jokaisen satunnasien nimimerkin kimppuun, ja turvautuu itte ot-defenssiin. :D
- kurpparaivohälytys
Ex------------PUA kirjoitti:
Multinikki käy vainoharhaisena jokaisen satunnasien nimimerkin kimppuun, ja turvautuu itte ot-defenssiin. :D
Joo, kurpan käytös alkaa olla jo vähän huolestuttavaa, vainoharhaa, silmitöntä raivoa, suoranaista maniaa. Mutta kai se on hyvä, että kurpalla on netti varaventtiilinä, ties mitä muuten tapahtuisi.
Olen sitä mieltä, että periytyy, niin kuin moni muukin ominaisuus.
Toisaalta moni asia jonka sanotaan olevan tyhmyyttä on vain laiskuutta, eli sitä että ei ole lukenut ja kokenut. Myös tämäntyyppinen "tyhmyys" usein periytyy, kuten lihavuus ja huono-osaisuuskin.
.- Kauko..Viisas
"Tyhmyyttä" on monenlaista, mutta tuolla provinssissa käydessä näkee, että ainakin vähälahjaisuus periytyy siinä kuin perinnölliset sairaudetkin. Se, että miksi heti näkee korostuneena, on seuraus jo 70-luvun muuttoliikkestä kaupunkeihin. Tapahtui valikoitumista ja kouluja käymättömät jäivät asuinsijoilleen (silloin oli vielä jotain töitä ja luontaistaloutta ainakin), ja nyt seuraavassa jne. sukupolvissa ja työttömänä aikana vaikutuksen ylipäätään huomaa selvästi. Kuntien sosiaalihuollon viranomaiset tuntevat ilmiön työnsä kautta myös. Jonkinlainen osa populasta ei pysty edes KASKI-työnvalmennukseen. Siellä tehdään linnunpönttöjä, kohennetaan huonekaluja, kudotaan räsymattoja, leikataan eläkeläisten piharuohoja ja tehdään saunapuita ym."yleishyödyllistä". Toki kaunis pyrkimys on tuottavaan työhön johdatus tietenkin.
Toisaalta nämä ihmiset eivät ole onnettomia välttämättä vaan pitkälti aitoja itsejään, moni jopa tyytyväinen osassaan, kunta tai pysyväiseläke on toistaiseksi taannut toimeentulon.
Tällä palstalla kun ollaan joku kysyy, onko maalla "atm":iä. No, päätelkää tuosta edeltä itse, lisääntyneet ovat. Toisaalta tyhmyyttä (ilman hipsuja;) voi kehittää tai luodakin itse, joko aitoa perittyä pohjatyhmyyttään tai huomattavasti yleisemmin tavallaan keinotekoisesti ympäristön väärille vaikutuksille alttiuden vuoksi. Sellaiseen tyhmyyteen (joidenkin mielestä oveluuteen ja 'viisauteen') liittyy tavallisesti tyytymättömyys ja jopa katkeruus kaikkeen mikä ei ole oman mielen mukaista, ja siinä on selvä ero yo."maalaistyhmyyteen" nähden. Urbaanityhmyydessä tarkoitushakuisuudessaan usein, ei ole mitään sympaattista näkökantaa ja aitoutta, ja se tekee luotaantyöntävän vaikutuksen. Joko ollaan lähellä tän palstan henkeä?!!
Eli aloittajan kysymykseen palstalaisten tyhmyydestä hieman provokatiivisesti: eipä juuri voi lukita sitä, että vanhemmat pääsääntöisesti olisivat tyhmiä, vaan kyllä ko.tyhmyys on tiivistetty enimmäkseen suodattalla ympäristön 'materiaalia' väärin valikoiden, ja loppuviimeksi vahvistettu imuroimalla palstan 'viisauksia', ja lopputulosta saa lukea jos joku haluaa, metrikaupalla päivässä malliin (lainaus otettu tästä ketjusta ylempää):
"--
Älä... "Kuinka moni palstanainen on otettu perseen kautta?" "Miten saa munan ihan susikaljuksi?" "Vihaatteko kurppien tuhannen kyrvän tyhjää tuijotusta?" Välillä sitä vaan tulee mieleen, että LUOJAN KIITOS... "
"--- korvan.kautta
Kuinka monta kertaa sut on otettu korvan kautta? Tällä tarkoitan siis, että kuinka monta miestä on ruiskinut mällit sun korvaan?
- Dr.Penis
korvan.kautta kirjoitti:
Kuinka monta kertaa sut on otettu korvan kautta? Tällä tarkoitan siis, että kuinka monta miestä on ruiskinut mällit sun korvaan?
Vastustan! Korva ei ole sääntöjen mukainen seksireikä. Hyi helvetti, mikä iljettävä perversio, pahempaa kuin homous!
- nenän.kautta
Dr.Penis kirjoitti:
Vastustan! Korva ei ole sääntöjen mukainen seksireikä. Hyi helvetti, mikä iljettävä perversio, pahempaa kuin homous!
Entä nenä?
- Ikis__M
Luulen että palstanaisten kyvyttömyys ymmärtää yksinkertaisiakaan asioita, kuten mm. että käytetty nainen on käytetty nainen, ei niinkään johdu perintötekijöistä vaan ennemminkin tästä kulttuurista jossa elämme. elinympäristö ja median vaikutus on muokannut palstanaiset lutkahtaviksi vaikka niiden äidit on saattaneet olla ihan kunnon ihmisiä.
Naisten seksuaalinen vapaus rantautui Pohjoismaihin jo joskus 50-60-luvulla. Vertailukohtana, esim. Espanjaan se saapui vasta 90-luvulla, ja tämän vuoksi vielä 70-80-luvulla Espanjassa pohjoismaalaisia naisia pidettiin ns. "lutkina", muttei enää nykyään koska sama seksuaalinen vapaus on nyt rehottanut Espanjassa jo 20 vuotta.
Muistan esim. artikkelin niistä Saksaan sodassa lähteneistä suomalaisnaisista, niin se yksi silminnäkijä kertoi kuinka naiset silloinkin puhuivat niistä saksalaismiehistä keskenään tyyliin että kuka niistä oli hyvä sängyssä...- Ikis__M
rumamaija kirjoitti:
Naisten seksuaalinen vapaus rantautui Pohjoismaihin jo joskus 50-60-luvulla. Vertailukohtana, esim. Espanjaan se saapui vasta 90-luvulla, ja tämän vuoksi vielä 70-80-luvulla Espanjassa pohjoismaalaisia naisia pidettiin ns. "lutkina", muttei enää nykyään koska sama seksuaalinen vapaus on nyt rehottanut Espanjassa jo 20 vuotta.
Muistan esim. artikkelin niistä Saksaan sodassa lähteneistä suomalaisnaisista, niin se yksi silminnäkijä kertoi kuinka naiset silloinkin puhuivat niistä saksalaismiehistä keskenään tyyliin että kuka niistä oli hyvä sängyssä...Kyllä suomitytöt on siitä huolen pitäneet että maine on vain kasvanut. suomalainen nainen on ilmainen huora eikä sitä totuutta voi oikein muuksi muuttaa maailman eikä meidän suomalaisten miesten silmissä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1407392425068
http://www.rantapallo.fi/matkailu/suomalaisnaisia-kuvaillaan-helpoiksi-kaadoiksi-matkustavat-seksin-perassa/
Jos siis oikein tosi tyhmyydestä puhutaan niin suurinta tyhmyyttä taitaisi olla alkaa perustamaan perhettä jonkun tuhannen irtopanon tahraaman suomiakan kanssa. Ikis__M kirjoitti:
Kyllä suomitytöt on siitä huolen pitäneet että maine on vain kasvanut. suomalainen nainen on ilmainen huora eikä sitä totuutta voi oikein muuksi muuttaa maailman eikä meidän suomalaisten miesten silmissä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1407392425068
http://www.rantapallo.fi/matkailu/suomalaisnaisia-kuvaillaan-helpoiksi-kaadoiksi-matkustavat-seksin-perassa/
Jos siis oikein tosi tyhmyydestä puhutaan niin suurinta tyhmyyttä taitaisi olla alkaa perustamaan perhettä jonkun tuhannen irtopanon tahraaman suomiakan kanssa.Hmm jostain kumman syystä Espanjan ajoiltani periytyneet ulkomaalaiset kaverini eivät ole juuri sen "puhtoisempia" ja osalla saattaa partnerimäärä olla jopa 15-30. Eikä tarvitse ollakaan: heidän kroppansa, heidän valintansa.
- Ikis__M
rumamaija kirjoitti:
Hmm jostain kumman syystä Espanjan ajoiltani periytyneet ulkomaalaiset kaverini eivät ole juuri sen "puhtoisempia" ja osalla saattaa partnerimäärä olla jopa 15-30. Eikä tarvitse ollakaan: heidän kroppansa, heidän valintansa.
Onhan se mätä varmaan levinnyt ympäri eurooppaa en sitä kiistä mutta kyllä suomityttöjen maine on edelleenkin siellä ihan helppojen lutkien top-kolmosessa.
- Lurina
Tuo ei liene erikoisesti tyhmyyskysymys, osa naisista käyttäytyy vaan eri tavalla kuin odotuksesi on. Jos odotat kovin epärealistisia, tyhmyys kallistuu ennemminkin sinun puolellesi kuin puolikkaalle väestöstä. Siinähän sitä kaikessa viisaudessaan on sitten ilman.
Ps. Toisaalta luulen, että sullekin nainen löytyisi, kun vaan pistäisit ns.tuulemaan; ja mikä ässä onkaan mahdollisesti hihassasi, toisin kuin naiset, käyttämätön mies!! Osaava määrätietoinen nainen, ikis materiaalina valmisteltavaksi ja muokattavaksi lähes ihan kuin nainen tahtoo. Menisikö maailman kirjat ja omasikin siinä sekaisin ja poistuminen vaivihkaa takavasemmalle tuttuun turvallisuuteen, vai olisko ehkä uuden aktiivisen ja auvoisen elämänvaiheen alku aukenemassa kaikkine ihmeellisyyksineen ja kommervenkkeineen, avautuisi ikäänkuin uusi maailma.. valmiina ja johdettuna, ei tarttis ajatella, määräillä ja vaivautua mitenkään... miettimään edes tyhmyyden olemuksia vaan kaikki ajatellaan puolestasi.. miltä tuntuisi?
Olisiko se ihannenaisesi sittenkin se aikaansaapa päivänsäde, kun pistäisi puolestaan tuulemaan...
Siittä vain pureskelemaan ja kypsyttelemään tätä ajatusta tyhmien ja (h)ikisten lehtilinkkien sijasta toivoo erinäisten asioiden iloinen kannustaja Lurina - Ikis__M
Lurina kirjoitti:
Tuo ei liene erikoisesti tyhmyyskysymys, osa naisista käyttäytyy vaan eri tavalla kuin odotuksesi on. Jos odotat kovin epärealistisia, tyhmyys kallistuu ennemminkin sinun puolellesi kuin puolikkaalle väestöstä. Siinähän sitä kaikessa viisaudessaan on sitten ilman.
Ps. Toisaalta luulen, että sullekin nainen löytyisi, kun vaan pistäisit ns.tuulemaan; ja mikä ässä onkaan mahdollisesti hihassasi, toisin kuin naiset, käyttämätön mies!! Osaava määrätietoinen nainen, ikis materiaalina valmisteltavaksi ja muokattavaksi lähes ihan kuin nainen tahtoo. Menisikö maailman kirjat ja omasikin siinä sekaisin ja poistuminen vaivihkaa takavasemmalle tuttuun turvallisuuteen, vai olisko ehkä uuden aktiivisen ja auvoisen elämänvaiheen alku aukenemassa kaikkine ihmeellisyyksineen ja kommervenkkeineen, avautuisi ikäänkuin uusi maailma.. valmiina ja johdettuna, ei tarttis ajatella, määräillä ja vaivautua mitenkään... miettimään edes tyhmyyden olemuksia vaan kaikki ajatellaan puolestasi.. miltä tuntuisi?
Olisiko se ihannenaisesi sittenkin se aikaansaapa päivänsäde, kun pistäisi puolestaan tuulemaan...
Siittä vain pureskelemaan ja kypsyttelemään tätä ajatusta tyhmien ja (h)ikisten lehtilinkkien sijasta toivoo erinäisten asioiden iloinen kannustaja LurinaKäyttämättömyys miehessä ei ole niin kova juttu kuin naisessa ja vaikka en ihan käyttämätön ole en haluaisi jonkun kovasti käytetyn naisen leikkikaluksi, osaksi sen sekasortoista maailmaa. aikaansaapuus ja päivänsäteisyys ei toki haittaisi jos käyttöaste on kunnossa mikä nyt on kuitenkin tärkein naisen huomioon otettavista ominaisuuksista. Kiitos kannustuksista vaikkei ne mihinkään taida johtaakaan.
Konservatiivit ovat muuten tutkitusti keskimäärin tyhmempiä kuin liberaalit. Liberaalin näkemyksen mukaan naisen seksielämä on hänen oma asiansa eikä kuulu muille.
- Mies3210
outsider1 kirjoitti:
Konservatiivit ovat muuten tutkitusti keskimäärin tyhmempiä kuin liberaalit. Liberaalin näkemyksen mukaan naisen seksielämä on hänen oma asiansa eikä kuulu muille.
En pyri keskiarvoon, edes liberaalien keskiarvoon.
- Naisasialooseri1
outsider1 kirjoitti:
Konservatiivit ovat muuten tutkitusti keskimäärin tyhmempiä kuin liberaalit. Liberaalin näkemyksen mukaan naisen seksielämä on hänen oma asiansa eikä kuulu muille.
Sinkkunaisella ei saa olla seksielämää, sellainen nainen pitäisi mielestäni kiinnittää virutuspenkkiin ja repiä raajat irti. Naisen seksielämä kuuluu koko yhteisölle ja ennen kaikkea hänen tulevalle miehelleen.
Kyllä jokainen päättää seksielämästään ihan itse, eikä sinulla ole asiaan mitään sanomista.
- Mies3210
outsider1 kirjoitti:
Kyllä jokainen päättää seksielämästään ihan itse, eikä sinulla ole asiaan mitään sanomista.
Tuohan on vain arvovalinta. Niiden ollessa kyseessä ei voi absoluuttisesti sanoa kuka on väärässä ja kuka oikeassa. Yritä hyväksyä moniarvoinen nykyaika.
Mies3210 kirjoitti:
Tuohan on vain arvovalinta. Niiden ollessa kyseessä ei voi absoluuttisesti sanoa kuka on väärässä ja kuka oikeassa. Yritä hyväksyä moniarvoinen nykyaika.
Moniarvoisuutta on juuri se, että jokainen saa itse päättää seksuaalielämästään. Muille se ei kuulu tipan tippaa.
- Mies3210
outsider1 kirjoitti:
Moniarvoisuutta on juuri se, että jokainen saa itse päättää seksuaalielämästään. Muille se ei kuulu tipan tippaa.
Ei ole. Moniarvoisuutta on se, että sinä olet tuota mieltä ja NAL toista mieltä ja molempien arvot hyväksytään.
Moniarvoisuutta EI OLE se, että kaikilla on yhdet ja samat arvot kuin sinulla. NAL vastustaa moniarvoisuutta, joten hänen arvojaan ei voi hyväksyä samalla kannattaen moniarvoisuutta. Monella on hassu olkiukkokuva liberaaliudesta, että siinä pitäisi hyväksyä kaikki. Kuitenkin liberaalin näkemyksen perustana ovat mm. ihmisoikeudet, eikä ihmisoikeuksia hylkääviä arvoja voi hyväksyä liberaalista lähtökohdasta.
- Mies3210
outsider1 kirjoitti:
NAL vastustaa moniarvoisuutta, joten hänen arvojaan ei voi hyväksyä samalla kannattaen moniarvoisuutta. Monella on hassu olkiukkokuva liberaaliudesta, että siinä pitäisi hyväksyä kaikki. Kuitenkin liberaalin näkemyksen perustana ovat mm. ihmisoikeudet, eikä ihmisoikeuksia hylkääviä arvoja voi hyväksyä liberaalista lähtökohdasta.
Minä puhuinkin moniarvoisuudesta, enkä ahdasmielisestä ns. liberaaliudesta.
- Kilttiatm
Uskon että naiset ei ole hyviä ihmisiä. Tyhmyyttä voi mitata vaikka älykkyystesteillä.
- dilledille
Älykkään ihmisen vastaus. :D
- Ex------------PUA
Jätän tämän vain tähän: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14141593/naiset-eivat-vain-osaa-d-(oikeassa-olin)
- OlikoSinulla
Onko sinulla muuta materiaalia, kuin itse keksimäsi ja kirjoittamasi tarinat?
Ja tosiaan, koita pärjätä asbergerisi kanssa, ymmärrän, että on hämmentävää, kun ei oikein ymmärrä maailmaa kuten muut. - Ex------------PUA
OlikoSinulla kirjoitti:
Onko sinulla muuta materiaalia, kuin itse keksimäsi ja kirjoittamasi tarinat?
Ja tosiaan, koita pärjätä asbergerisi kanssa, ymmärrän, että on hämmentävää, kun ei oikein ymmärrä maailmaa kuten muut.Osu ja uppos! :D
Heti tyhmä kurppa tuli osoittaamaan, että naiset eivät vain osaa.
Tajuatko idiootti, että todistit juuri pointtini tuolla älähdykselläsi? :D - Hjjkkk
OlikoSinulla kirjoitti:
Onko sinulla muuta materiaalia, kuin itse keksimäsi ja kirjoittamasi tarinat?
Ja tosiaan, koita pärjätä asbergerisi kanssa, ymmärrän, että on hämmentävää, kun ei oikein ymmärrä maailmaa kuten muut.Ei ole muuta ihan selvästikään.
- dr.Pekkanen
Periytyy. Kaikenlainen tyhmyys.
- jfhgsdjs
Kuten kuuluu ja näkyy.
- sgskjdjks
jfhgsdjs kirjoitti:
Kuten kuuluu ja näkyy.
Etenkin tällä palstalla.
- Mies3210
Tietenkin älykkyys ja siis myös tyhmyys periytyvät, muutenhan ihmisroduillakaan ei olisi keskimääräisiä älykkyyseroja.
- Kilttiatm
Katsoin sitä haluatko miljonääriksi ohjelmaa ja siinä ei ainakaan mitään fiksuja naisia ole ollut.
Super-atm:lle tässä vaiheessa tiedoksi että tämä idiootti ja todella yksinkertainen tyhmä ihminen todennäköisesti nappasi sen opiskelupaikan, jonne sinun mukaasi hänen ei koskaan pitänyt päästä edes sisään. Näin siis tämänaamuisen puhelinhaastattelun perusteella todettiin, että melko varmasti uskaltavat jo nyt luvata että tulin valituksi opintolinjalle. Skumpan paikka.
- Ätminkäinen
Onnittelut Maijalle!
- 7676
Jotkut luulee kun olen hiljaa, et toi on varmaan tyhmä.
Kun avaan suuni niin ne tietää sen. - Anonyymi
Kyllä se näin on. Geenit saa vanhemmiltaan ja vallitseva ympäristö hoitaa loput.
- Anonyymi
Mä arvaisin, että nuo ongelmat ovat vihervassareiden ja sosialistien ongelmia pääasiassa.
Siellä on nuo arvot olleet tavoiteltavia.
Suomalaiset naiset ei ole sellaisia kun HS väittää tai muut mediat.
Suominaiset ovat paljon fiksumpia.
Nuo medioiden märät unet ovat usein toimittajien keksimiä satuja.
Jotain perää saatttaa olla, mutta pääasiassa suomalaiset ovat yksi maailman fiksuinta kansaa. Mediatoimittajat aivopesevät teitä. Tuntuuko hyvältä?- Anonyymi
Alleviivasit juuri omaa tyhmyyttäsi, persu.
- Anonyymi
Periytyykö sitten juoppous? Kyllä.
- Anonyymi
Onko pakko olla tyhmä jos on syntynyt tyhmäksi....on
Kaikki ns luomiskertomukset satabr
..
osenttitsta paskaa...evoluutio on meidät elvät otukset - Anonyymi
Kyllä se näin on. Sellaiset lapset, kuin vanhemmat.
- Anonyymi
Ei periydy, vaan vanhuus lisää tyhhmyyttä, aivot alkavat surkastumaan jo 26-vuotaana.
Mitä vanhempi, sitä tyhmempi jokainen meistä on.- Anonyymi
Voinko käyttää Minigrippiä tai jätesäkkiä paistopussina? En löydä pesukoneesta yhtään puhdasta LOOKkia!
Karitsanpaistin kaasutukseen tarvitsen.
Asialla ei ole vielä kiirettä, puunkaatoon ensin, saalis pitää pilkkoa ja kantaa sisään ennen sähkölieden käynnistämistä. Kuivatan puut sähköuunissa niin ne ovat rapsakkaita sytyttää puuhellaan!
Mies 65
- Anonyymi
Mahdotonta, mutta siihen saattaa kasvaa ja jopa kehittyä siinä. Taitoa se ei juurikaan vaadi, joten ei se ole velvollisuuskaan.
- Anonyymi
Repesin 🤣
- Anonyymi
Älykkyyttä pitää vaalia
On arvioitu, että 40–60 prosenttia älykkyydestä on perinnöllistä. Loput muodostuu ympäristön, virikkeiden ja luonteen vaikutuksesta. On tutkittu, että älykkyyden kehittymiseen vaikuttaa myös vahva tunneside vanhempaan. Tosta noi meni 5sec saada tietoon tämä sen sijaan että kirjoittaa tänne ja .. - Anonyymi
Ei se voi periytyä, kun minunkin lapset on kympin oppilaita. Eikä edes lue kokeisiin.
Jasu- Anonyymi
Saatat muistaa omalta kouluajaltasi myös kavereita, jotka vastasivat kokeissa kymppejä randomina.
Aina heitä on ollut.
Itse en todellakaan kuulunut kyseiseen ryhmään. Päin vastoin. Ehdot joka vuosi jostain lukematta yhtään mitään!
Myöhemminkin uusia nousuja yrittäessäni on kiitorata loppunut monesti kesken.
Mies 65 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatat muistaa omalta kouluajaltasi myös kavereita, jotka vastasivat kokeissa kymppejä randomina.
Aina heitä on ollut.
Itse en todellakaan kuulunut kyseiseen ryhmään. Päin vastoin. Ehdot joka vuosi jostain lukematta yhtään mitään!
Myöhemminkin uusia nousuja yrittäessäni on kiitorata loppunut monesti kesken.
Mies 65Muistan. Itse olin niin paljon migreenin takia pois koulusta, etten selvinnyt kunnolla koulua öäpi enää kolmannella ja sainkin ehdot, mutta porukat päätti että käyn 3 luokan uudelleen. Matematiikan takia. Inhoan yhä matikkaa, siitä jäi mulle trauma, josta mieleen tulee huutava haukkuva opettaja jolta ei uskalla kysyä apua, vaikkei osaa tai saa kiinni poissaolojen takia opetetusta.
Mutta 8,4 mulla taisi oli pääsytokarissa. Keskiverto oppilas. Olisin pärjänny paremmin jos olisin ollut koulussa ja terveenäkin joskus. No sairauksiaan ei voi valita. Amikset oon itsekin vetänyt läpi kiitettävillä, paitsi lähärin jonka opinnoista olin migreenissä silloinkin yhtenään.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan. Itse olin niin paljon migreenin takia pois koulusta, etten selvinnyt kunnolla koulua öäpi enää kolmannella ja sainkin ehdot, mutta porukat päätti että käyn 3 luokan uudelleen. Matematiikan takia. Inhoan yhä matikkaa, siitä jäi mulle trauma, josta mieleen tulee huutava haukkuva opettaja jolta ei uskalla kysyä apua, vaikkei osaa tai saa kiinni poissaolojen takia opetetusta.
Mutta 8,4 mulla taisi oli pääsytokarissa. Keskiverto oppilas. Olisin pärjänny paremmin jos olisin ollut koulussa ja terveenäkin joskus. No sairauksiaan ei voi valita. Amikset oon itsekin vetänyt läpi kiitettävillä, paitsi lähärin jonka opinnoista olin migreenissä silloinkin yhtenään.
JasuMutta olen onnellinen, että muksuni on perineet empatiaa ja ajattelukykyä minulta, isältään teoreettisen älykkyyden ja loistavat kädentaidot. Hyvä setti tuli kahdesta hönöstä silti, kun ne yhdisti. Ihanat fiksut muksut.
Jasu
- Anonyymi
M. masseter. Pitää pystyä pureksimaan ja samalla päättelemään. Mitä voimakkaampi lihas on, sitä hienojakoisempaa massaa tulee. Purematta niellään paljon, ja ulostetaan sulattamatta, siksi palstapierut :)
- Anonyymi
Vaikea sanoa kun vain alle yksi prosenttia maailman ihmisistä voi sanoa olevansa oikeasti älykkäitä. Loput sitten elelee näiden huippuviisaiden saavutusen siivellä ja keskittyy lähinnä yksinkertaisiin ongelmiin, esim. montako munaa tulee makaronilastikkoon. Senkin joku muu on keksinyt ja kirjannut kokkikirjaan valmiiksi niin ei tarvi sitäkään sen enempää pohtia
- Anonyymi
Elämä älykkään rinnalla on liian helppoa. Hän tekee kaiken työn, keksii koko ajan uutta ja sen kun rikastuu. Been there.
Käännyn siis mieluummin tyhmien puoleen. On helpompaa peilata, mikä meni pieleen ja ottaa oppia sellaisesta toiminnasta. Oman napanöyhtän kaivelukin on tylsää yksin, siksi toisten (myös) tyhmyyden seuraaminen on paljon mukavampaa 😀 - Anonyymi
Niin siis se prosentti on itse päätellyt tilanteensa ja sanoo kuuluvansa kyseiseen blokkiin, niinkö?
Ilmankos makaroonilastikossa tahtoo pääaines makarooni jäädä kovaksi! Kun kukaan ei ole meille tyhmille maininnut makaroonien keittämisestä mitään.
Asiahan on mainittu vain makaroonilaatikon valmistusohjeissa!
Mies 65- Anonyymi
Ei! Älä nyt ole tyhmä! Se 1 % on niitä, jotka ovat siinä määrin luovia, että kykenevät keksimään sellaisia kaikkia maailman ihmisiä hyödyttäviä ratkaisuja, joita kukaan muu ei ole vielä keksinyt. Muut sitten hyödyntävät näitä keksintöjä ja pitävät itseään viisaina
- Anonyymi
Periytyy kun dokumentissa Idiokratia kerrotaan.
https://www.youtube.com/watch?v=sP2tUW0HDHA - Anonyymi
Luulen että jokainen aikuinen ihminen on ihan vastuussa itsestään onko hänen käytöksensä hyvää ja asiallista vai niin sanotusti tyhmää tai koko ajattelu elämästä tai siitä miten elämän yli päänsä ottaa. En usko että vanhemmat siihen voi kovin paljon vaikuttaa. Toki tietyt käytösmallit periytyy kyllä hyvinkin helposti ja jää mieleen lapsuudesta. Vähän monipiippuinen juttu mutta jokainen aikuinen on loppupeleissä itse vastuussa itsestään ja teoistaan. Ja niistä ajatuksista ja kaikesta. Tyhmästä päästä kärsii yleensä koko ruumis. Eli koko ihminen ja sen elo. Kannattaa miettiä mikä on fiksua ja hyvää ja koittaa elää niin ja mahdollisimman tasapainoista elämää. Silloin ihminen voi yleensä parhaiten.
Minulla on tuttu mies, nimeltään Jouko.
Jouko on turhantarkka arvostaan.
Joukoa suuresti harmittaa suunnilleen kaikki asiat.
Eniten Joukoa vituttaa sanonta "Joukossa tyhmyys tiivistyy"- Anonyymi
No Jouko on kyllä tuossa asiassa ihan oikeassa eli joukossa ja ryhmissä se tyhmyys todella tiivistyy. Hauska tarina Joukosta joka tapauksessa 😂
- Anonyymi
Ei taida peiytyä toisaalta tyhmyyttä on monenlaista mutta jos ihminen valitsee käyttäytyä tyhmästi ja olla ehkä myös ilkeä niin se ei kyllä ole perittyä. Jokainen voi päättää omat toimintamallinsa ja käytöstapansa.
- Anonyymi
Periytyykö palstailu siinäpä vasta kysymys olisikin. Ihan oikeesti millaiset ihmiset tänne helpommin pesiytyy ja ketkä on alttiimpia tällaiselle ja tämän hengelle mikä täällä vallitsee. On ihmisiä jotka ei edes tiedä Suomi24 olevan olemassakaan. Meitä on hyvin erilaisia. Ihmiset joilla on ehjät perheet ja muut käyvät näissä ainakin huomattavasti vähemmän tai on kunnon parisuhde tms. Tai elämää irl kunnolla. Ei jää aikaa. Toki kuka tahansa voi vapaalla joskus käydä mutta ei koukutu.
- Anonyymi
Nii ett voisko tulevaisuudessa olla vaikka kolmannen polven Sinkut -palstalaisia?
Kummalta periytyy, isältä vai äidiltä.
Palstariippuvuus todettaisiin työkyvyttömyyseläkkeen perusteeksi.
Tai olisi peräti ammattipalstailijoita, joilla olisi kymmeniä tuhansia lukijoita ja kommentoijia!
Karkas laukalle ajatus.
Mies 65 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii ett voisko tulevaisuudessa olla vaikka kolmannen polven Sinkut -palstalaisia?
Kummalta periytyy, isältä vai äidiltä.
Palstariippuvuus todettaisiin työkyvyttömyyseläkkeen perusteeksi.
Tai olisi peräti ammattipalstailijoita, joilla olisi kymmeniä tuhansia lukijoita ja kommentoijia!
Karkas laukalle ajatus.
Mies 65Tuo voisi jopa olla osuva visio tulevaisuudesta, ellei suurimman osan sukuketjut turehtyisi. Entä nämä ammatti-ikävöijät? Millaisena näet heidän tulevaisuutensa? :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo voisi jopa olla osuva visio tulevaisuudesta, ellei suurimman osan sukuketjut turehtyisi. Entä nämä ammatti-ikävöijät? Millaisena näet heidän tulevaisuutensa? :)
Piti käydä tarkistamassa. En sano, että kaikki ovat pervoja mt -egoisteja, mutta....!
Kykenevätkö edes lisääntymään keskenään. Sinkuilla on avoimen elämänkatsomuksen myötä sentään mahdollisuus tuottaa uuden sukupolven palstalaisia.
Täällä ei huudeta "Huomatkaa minut!"
Sinkkulassa vallitsee muumimaailman Yksinäisten Vuorten rauha ja idyllisyys.
Tänne tullaan lepäämään.
Mies 65 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piti käydä tarkistamassa. En sano, että kaikki ovat pervoja mt -egoisteja, mutta....!
Kykenevätkö edes lisääntymään keskenään. Sinkuilla on avoimen elämänkatsomuksen myötä sentään mahdollisuus tuottaa uuden sukupolven palstalaisia.
Täällä ei huudeta "Huomatkaa minut!"
Sinkkulassa vallitsee muumimaailman Yksinäisten Vuorten rauha ja idyllisyys.
Tänne tullaan lepäämään.
Mies 65Täällä on yleensä todellakin hyvä ja rauhaisa tunnelma paitsi nyt tuntuu että joku karkasi ikävältä jotain suhdejuttujaan puimaan ja todennäköisesti ihan keksitty tarina ei mitään todellista. Mutta joo ikävät palsta on ihan hirveä traumapaikka tyyliin kaikilla kauhea hätä ja se puretaan muihin ihmisiin aina mahdollisimman pahasti. Se on surkeaa katsottavaa ja ylläpito ei välitä yhtään. Mut hyvin kuvailtu tämä on jonkun sortin rauhallinen Muumilaakso jossa yleensä ihmiset ovat rauhaa rakastavia ja hyväntahtoisia. Eikä vaadita huomiota nimenomaan. Hyvin olet oivaltanut asiat. 👍🏻👍🏻
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on yleensä todellakin hyvä ja rauhaisa tunnelma paitsi nyt tuntuu että joku karkasi ikävältä jotain suhdejuttujaan puimaan ja todennäköisesti ihan keksitty tarina ei mitään todellista. Mutta joo ikävät palsta on ihan hirveä traumapaikka tyyliin kaikilla kauhea hätä ja se puretaan muihin ihmisiin aina mahdollisimman pahasti. Se on surkeaa katsottavaa ja ylläpito ei välitä yhtään. Mut hyvin kuvailtu tämä on jonkun sortin rauhallinen Muumilaakso jossa yleensä ihmiset ovat rauhaa rakastavia ja hyväntahtoisia. Eikä vaadita huomiota nimenomaan. Hyvin olet oivaltanut asiat. 👍🏻👍🏻
Kiitos.
Voihan pään kääntää pois, kun huomaa jonkun vatvomisketjun. Itse en jaksa paneutua muiden märehtimisiin. Tulee suotta itsekin alakuloiseksi.
Kohta on Vappu. Virpojat viikko sitten saivat palkkioiksi naamareita. Vapuksi.
Heidän vanhempansa ehkä tajusivat maskien olevan samanlaisia kuin elokuvassa Eyes Wide Shut!!!
Jäynä se on pienempikin.
Mies 65
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1117104
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t324188törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/363655Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3981940- 321457
- 351438
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi621337Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121078Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1721055Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:111000