Masentunut

Petin vaimoani noin 5v vuotta aikaa,ja olen sitä katunut todella paljon,se sattui silloin kun meille oli vasta tullut perheenlisäystä ja enkä oikein toivonut lasta vielä silloin.Mitään suurta suhdetta ei syntynyt ja muutimme pois toiseen kuntaan,mutta se kertoi että ollaan kavereita ja viestitellään silloin tällöin,ja se minulle sopi.Hän myös kävi meillä vaimolleni esittäytymässä aikaisemmin ja kertoi ettei meillä ollut mitään,vaikka vaimoni epäili sitä koko ajan,oltiin tavallaan työtuttuja eri työpaikat kuiteskin. Viestiteltiin ja se alkoi häiritä meidän parisuhdetta ja pyysin ystävääni että lopetettais yhteydenpito kun se häiritsee.Mutta kuinkas kävi se ei jättänytkään rauhaan vaan viestitteli ja laittoi viestiä vaimollenikin,ettei tarvitse huolestua ei ole mitään,yritin että se lopettais viestittelyn ja häiritsee meitä.Ja sitten hän suuttui ja alkoi kiristämään minua että kertoo kaiken vaimolleni.Pelkäsin....oli pakko vastailla hänen viesteihin.Hän oli katkera suhteestamme kun meillä meni hyvin,ja tätä tapahtui monta vuotta,mutta onneksi ei sentään joka viikko,eli silloin tällöin vain.Nyt viime syksynä en enää vastannutkaan hänen viesteihin tai häläreihin,päätin ottaa riskin ja katsoa mitä tapahtuu,no sehän kertoi kaiken vaimolleni,alkoi kertomaan kuinka olen puhunut hänet pökerryksiin ja mitä tunteita minulla on häntä kohtaan ja hän oli niin taitava että laittoi kaksi kännykkäliittymää ja alkoi toisesta liittymästä esittämään omaa miestä jonka kans hän on seurustellut jo siitä asti kun tavattiin,hän esitti miestänsä ja kertoi miehensä roolissa että tietää kaiken ja vahvistaa kaikki mitä se on sanonut minuakin jopa uhkaili että jätä hänen vaimonsa rauhaan,kaikki tapahtui txtviestin välityksellä.hän oli minullekin kertonut jo aikaisemmin että on kertonut kaiken miehellensä.Aloin miettimään kokonaisuutta kun asiat ei mennyt siihen suntaan ollenkaan kuin oikeesti asiat oli.Aloin muistelemaan miehen nimeä ja muistin sen otin selvää sen puhelinnrosta ja vaimoni soitti hänelle ja kysyi tietääkö se asiasta mitään ja hän sanoi ettei tiedä,tuli aivan yllätyksenä hänelle. Pääsin ainakin eroon hänestä,mutta nyt mieli on täysin allapäin kun olen valehdellut vaimolleni näin kauan asiota,mutta jokin sisälläni sanoi että tee näin nyt,ja ota riski,koska rakastan suuresti vaimoani enkä ole häntä pettänyt sen jälkeen.Vaimoni sai kaiken selville ja kuuli että olin käyttänyt häntä salaa meillä omassa asunnossamme kerran ja siellä tapahtui jotain mitä ei olisi pitänyt tapahtua,onneksi oli vuokra-asunto ja on muutettu paikkakuntaakin.Tämä asuntojuttu raastaa todella paljon vaimoni mieltä. Nyt kummallakin tosi huono olla parisuhteessa ja ennenkaikkea perheenä joka minulle on todella tärkeä asia. Ero on todella lähellä vaimoni puolelta. Ja sekin vielä harmittaa kun en itse ole voinut asiasta kertoa.

T: aikalisä päällä
7852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siis mitä tekisitte jos omalle kohdallenne sattuis? Tarvitsen neuvoja!!!

Äänestä

Et sinä voi enää tehdä mitään. Tapahtunut mikä tapahtunut.
Itse lähdin aikanaan miehen pettämisen takia vaikka hänestäkin oli aistittavina samaa aitoa katumusta kuin sinusta. Yhtä asiaa jäin ihmettelemään, halusitko itsellesi kuitenkin "varanaisen" kun jatkoi suhdetta tekstiviestein. Ei kait hän heti alkanut sinua uhkailemaan..

Koska itse olin aikanani ollut uskollinen ja elänyt vain perheelleni, oloni parisuhteessa muuttui niin ahdistavaksi kuultuani mieheni tempauksista, ettei ollut vaihtoehtoja.
En pystynyt edes antaa hänen koskea itseeni.

Aikaa on nyt kulunut muutama vuosi ja haavatkin ovat jo parantuneet. Viihdyn kuitenkin niin hyvin lasteni kanssa että uutta miestä enkä vanhaanikaan en enää ota.
Katsotaan sitten eläkkeellä, jos alkaa kaipaamaan seuraa :)

Äänestä
  • En todellakaan halunnut mitään varanaista!
    Eikä meistä olis koskaan mitään tullut kun oltiin niin erinlaisia.Ei tässä mitään tunteita minun puolelta ollut.Pelkkiä kavereita kaiken sen jälkeen.Ei hän heti alkanut uhkailla, juteltiin vain arkisia asiota.Ja olen sen tapahtuneen jälkeen elänyt täysillä perheelleni.Myös vaimoni on tehnyt virheitä,ja olen antanut anteeksi hänelle. Rakastan häntä ja virheistä oppii,ei kukaan ole täydellinen. Ilmeisesti miehesi teki sinulle pahaa useinkin???

    Äänestä

  • Epäkelpo? kirjoitti:

    En todellakaan halunnut mitään varanaista!
    Eikä meistä olis koskaan mitään tullut kun oltiin niin erinlaisia.Ei tässä mitään tunteita minun puolelta ollut.Pelkkiä kavereita kaiken sen jälkeen.Ei hän heti alkanut uhkailla, juteltiin vain arkisia asiota.Ja olen sen tapahtuneen jälkeen elänyt täysillä perheelleni.Myös vaimoni on tehnyt virheitä,ja olen antanut anteeksi hänelle. Rakastan häntä ja virheistä oppii,ei kukaan ole täydellinen. Ilmeisesti miehesi teki sinulle pahaa useinkin???

    En todellakaan tarkoittanut että minun avioliittoni kaatuminen olisi jokin esimerkki tapaus. Löysin vaan tekstistäsi jotain "omaani".
    Muistan varsinkin vielä sen hyvin, miten minuakin loukkasi suunnattomasti kun kuulin naisen olleen kodissani. Hän oli kenties katsonut kaappeihini, koskenut tavaroihini...

    Mutta, jos rakkautta riittää, on varmaan vielä mahdollisuus sinunkin liittosi pelastaa.
    Olisiko mahdoton ajatus että menisitte yhdessä esim. perheterapiaan tai vastaavaan.
    Joskus ulkopuolinen ihminen voi avata kummankin puoliskon silmiä aivan uudella tavalla.

    Hyvää jatkoa sinulle.

    Äänestä

Aikaa on kulunut niin kauan ja tilanne pitkistynyt ja mutkistunut monta kertaa. Varmasti vaikeaa vaimollesi sulattaa kaikkea.

Tärkeintä varmaan on olla rehellinen, ja sitä mielestäni oletkin. Kadut ja olet pahoillasi. Mitä muuta voi vaatia, toivottavasti vaimosi antaa anteeksi. Monet avioliitot ovat jatkuneet pettämisestä huolimatta, jos rakkautta kuitenkin riittää.

Toivottavasi asiat selkiävät.

Äänestä

Onpas teillä ikävä tilanne...
Kuulostaa kylläkin tutulta olen itse kokenut ton petetyksi tulemisen 2 vuotta sitte.

Nyt sun täytyy antaa vaimolles aikaa...et voi oottaa et hän heti nielee selityksesi ja anteeksi pyynnöt.Vaimollesi hirvee tilanne...ja toki sullekkin nyt kun kaikki on paljastunut,ja vielä sen toisen suusta..
onko teillä lapsia?
Mut ajan kans asiat ehkä palaa ennalleen.
Toivon sinulle hyvää jatkoa,toivottavasti saatte asiat kuntoon

Äänestä

Kiitos vastauksistanne!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäkelpo? kirjoitti:

Petin vaimoani noin 5v vuotta aikaa,ja olen sitä katunut todella paljon,se sattui silloin kun meille oli vasta tullut perheenlisäystä ja enkä oikein toivonut lasta vielä silloin.Mitään suurta suhdetta ei syntynyt ja muutimme pois toiseen kuntaan,mutta se kertoi että ollaan kavereita ja viestitellään silloin tällöin,ja se minulle sopi.Hän myös kävi meillä vaimolleni esittäytymässä aikaisemmin ja kertoi ettei meillä ollut mitään,vaikka vaimoni epäili sitä koko ajan,oltiin tavallaan työtuttuja eri työpaikat kuiteskin. Viestiteltiin ja se alkoi häiritä meidän parisuhdetta ja pyysin ystävääni että lopetettais yhteydenpito kun se häiritsee.Mutta kuinkas kävi se ei jättänytkään rauhaan vaan viestitteli ja laittoi viestiä vaimollenikin,ettei tarvitse huolestua ei ole mitään,yritin että se lopettais viestittelyn ja häiritsee meitä.Ja sitten hän suuttui ja alkoi kiristämään minua että kertoo kaiken vaimolleni.Pelkäsin....oli pakko vastailla hänen viesteihin.Hän oli katkera suhteestamme kun meillä meni hyvin,ja tätä tapahtui monta vuotta,mutta onneksi ei sentään joka viikko,eli silloin tällöin vain.Nyt viime syksynä en enää vastannutkaan hänen viesteihin tai häläreihin,päätin ottaa riskin ja katsoa mitä tapahtuu,no sehän kertoi kaiken vaimolleni,alkoi kertomaan kuinka olen puhunut hänet pökerryksiin ja mitä tunteita minulla on häntä kohtaan ja hän oli niin taitava että laittoi kaksi kännykkäliittymää ja alkoi toisesta liittymästä esittämään omaa miestä jonka kans hän on seurustellut jo siitä asti kun tavattiin,hän esitti miestänsä ja kertoi miehensä roolissa että tietää kaiken ja vahvistaa kaikki mitä se on sanonut minuakin jopa uhkaili että jätä hänen vaimonsa rauhaan,kaikki tapahtui txtviestin välityksellä.hän oli minullekin kertonut jo aikaisemmin että on kertonut kaiken miehellensä.Aloin miettimään kokonaisuutta kun asiat ei mennyt siihen suntaan ollenkaan kuin oikeesti asiat oli.Aloin muistelemaan miehen nimeä ja muistin sen otin selvää sen puhelinnrosta ja vaimoni soitti hänelle ja kysyi tietääkö se asiasta mitään ja hän sanoi ettei tiedä,tuli aivan yllätyksenä hänelle. Pääsin ainakin eroon hänestä,mutta nyt mieli on täysin allapäin kun olen valehdellut vaimolleni näin kauan asiota,mutta jokin sisälläni sanoi että tee näin nyt,ja ota riski,koska rakastan suuresti vaimoani enkä ole häntä pettänyt sen jälkeen.Vaimoni sai kaiken selville ja kuuli että olin käyttänyt häntä salaa meillä omassa asunnossamme kerran ja siellä tapahtui jotain mitä ei olisi pitänyt tapahtua,onneksi oli vuokra-asunto ja on muutettu paikkakuntaakin.Tämä asuntojuttu raastaa todella paljon vaimoni mieltä. Nyt kummallakin tosi huono olla parisuhteessa ja ennenkaikkea perheenä joka minulle on todella tärkeä asia. Ero on todella lähellä vaimoni puolelta. Ja sekin vielä harmittaa kun en itse ole voinut asiasta kertoa.

T: aikalisä päällä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu