Ay-liikkeen myötä valtaan on päässyt ihmiskuonaa joka kuvittelee että heidän osaamisellaan on korkea arvo, kun todellisuudessa se ei enää sitä ole.
Kun ei tunnisteta mitä ei tiedetä, eikä kuunnella niitä jotka tietävät ollaan tuhon tiellä.
Mistä lähtien peruskoulun käynyt kaupan kassa on ollut pätevä arvioimaan, paljonko hänelle tulee maksaa?
Dunning-Kruger-vaikutus tuhoaa suomen
63
183
Vastaukset
- ExAyMies
Voimme muuten katsoa Ameriikasta mallia. Siellä ei ymmärretty mihin palkan tulee perustua:
http://www.thefederalistpapers.org/us/mcdonalds-reveals-its-answer-to-15-an-hour-minimum-wage
Ns. aloitustason työpaikat vähenevät kovaa vauhtia ja automaatioalalla ne lisääntyvät.
Suomessa meidän ei tule tehdä tätä samaa virhettä. Meillä on kuitenkin mahdollisuuksia ilmaisen koulutuksen muodossa nousta tuosta aloitustason palkkauksesta niin korkealle kuin vain rahkeet ja asenne riittävät. Suomessa voi siis vain syyttää itseään, jos palkkataso ei ole riittävä.- ExAyMies
Suomessa voitaisiin sopia esim. 5€/h minimipalkasta ja lakkauttaa TES. Se olisi reilu ja oikeudenmukainen palkka esim kaupan kassalle. Suhteutuisi myös hyvin tuohon jenkkien minimiin koska valtio kustantaa niin paljon (esim terveydenhoidon).
- Sinä_aito_siniverinen
sinulle tekisi tosi hyvää, jäädä lukemaan edes "(hetkeksi)" mistä pien-palkaiset ihmiset kirjottavat.........
- ExAyMies
Sinä_aito_siniverinen kirjoitti:
sinulle tekisi tosi hyvää, jäädä lukemaan edes "(hetkeksi)" mistä pien-palkaiset ihmiset kirjottavat.........
No tuohan riittäisi ihan hyvin. 14h päivässä, 6pv töissä tekisi melkein 1700€ kuukaudessa. Kyllä tuolla hyvin tulisi toimeen. Tuon verran teen töitä itsekkin.
- siniveristenparatiisissa
"ExAyMies" aito punnan mies
- neljäs-nainen
ExAyMies kirjoitti:
Suomessa voitaisiin sopia esim. 5€/h minimipalkasta ja lakkauttaa TES. Se olisi reilu ja oikeudenmukainen palkka esim kaupan kassalle. Suhteutuisi myös hyvin tuohon jenkkien minimiin koska valtio kustantaa niin paljon (esim terveydenhoidon).
Sulla viiraa nupissa, oikeasti! Millä halvatulla kuvittelet, että 40€ päiväpalkalla maksetaan ASUMINEN, päivähoito, TYÖMATKAT, ostetaan paketti kauraryynejä aamiaiseksi, päivälliseksi ja ilalliseksi!!
Kaupan kassat joutuisivat huoraamaan tai varkaiksi! Haaraliike ei vaadi mitään alkuinvestointeja ja sorkkadaudan voi sosialisoida!!
Sinä olet unissasi tienannut £££, noin pienillä avuilla ei ole mahdollista!
Reiluudesta ei tiedä mitään, hyvä kun osaat kirjoittaa!!! - arbas
ExAyMies kirjoitti:
No tuohan riittäisi ihan hyvin. 14h päivässä, 6pv töissä tekisi melkein 1700€ kuukaudessa. Kyllä tuolla hyvin tulisi toimeen. Tuon verran teen töitä itsekkin.
Et ymmärrä taloudesta etkä työnteosta etkä ilmeisesti mistään muustakaan yhtään mitään:)) Juttujen tasosta päätellen lasihommat sujuu.
- Sipilän_tuuletin
silti kaikkien pitäisi olla "töissä" vähintään 16H/vuorokaudessa "ilman" töitä merkilline maa tämä
- ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
Sulla viiraa nupissa, oikeasti! Millä halvatulla kuvittelet, että 40€ päiväpalkalla maksetaan ASUMINEN, päivähoito, TYÖMATKAT, ostetaan paketti kauraryynejä aamiaiseksi, päivälliseksi ja ilalliseksi!!
Kaupan kassat joutuisivat huoraamaan tai varkaiksi! Haaraliike ei vaadi mitään alkuinvestointeja ja sorkkadaudan voi sosialisoida!!
Sinä olet unissasi tienannut £££, noin pienillä avuilla ei ole mahdollista!
Reiluudesta ei tiedä mitään, hyvä kun osaat kirjoittaa!!!Outoa olettaa että töitä voi tehdä vain 8h päivässä. Olethan hereillä 16h.
- Yksivirhe_kaikkiONmennyt
Niin yrittäjä raataa 24h/vuorokaudessa ja 365 päivää vuodessa.....
- neljäs-nainen
On OUTOA, suorastaan VÄHÄJÄRKISTÄ olettaa, että lapset olisivat päivähoidossa 15/h-16h päivässä!!!
Kuka sen maksaa ja millä??? Sinä et ole kartalla kun puhutaan naisvaltaisista pienipalkkaisista aloista!!!
KUKAAN ei ole PÄTEVÄMPI kuin kaupan kassa arvioimaan sitä millä palkalla hän elää ja tai työn vaativuuteen nähden!!
Hattu, et ymmärrä, että nykyään kaupan kassa on pankkivirkailija, vakuutusmyyjä, veikkausasiamies, myynninedistäjä ja mitä vielä??
Vedä myssy silmille ja pakene vuorille viheltään!! - ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
On OUTOA, suorastaan VÄHÄJÄRKISTÄ olettaa, että lapset olisivat päivähoidossa 15/h-16h päivässä!!!
Kuka sen maksaa ja millä??? Sinä et ole kartalla kun puhutaan naisvaltaisista pienipalkkaisista aloista!!!
KUKAAN ei ole PÄTEVÄMPI kuin kaupan kassa arvioimaan sitä millä palkalla hän elää ja tai työn vaativuuteen nähden!!
Hattu, et ymmärrä, että nykyään kaupan kassa on pankkivirkailija, vakuutusmyyjä, veikkausasiamies, myynninedistäjä ja mitä vielä??
Vedä myssy silmille ja pakene vuorille viheltään!!Miten ne amerikassa hoitavat lapsiaan? Niin, kyllä sielläkin toimeen tullaan. Toki jos sinulla on pieniä lapsia, niin ehkä et tee 16h päivässä. Asioita voi suhteuttaa ja kaikki ei ole mustavalkoista. Pointti on että ihmiset voisivat tehdä enemmän töitä. Palkkoja voisi hyvin laskea.
- kunkäsitteleebittejä
Mistä johtuu että PANKKI JOKA EI KÄSITTELE RAHAA-tekee voittoa 100 000 000miljoonaa€
- ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
On OUTOA, suorastaan VÄHÄJÄRKISTÄ olettaa, että lapset olisivat päivähoidossa 15/h-16h päivässä!!!
Kuka sen maksaa ja millä??? Sinä et ole kartalla kun puhutaan naisvaltaisista pienipalkkaisista aloista!!!
KUKAAN ei ole PÄTEVÄMPI kuin kaupan kassa arvioimaan sitä millä palkalla hän elää ja tai työn vaativuuteen nähden!!
Hattu, et ymmärrä, että nykyään kaupan kassa on pankkivirkailija, vakuutusmyyjä, veikkausasiamies, myynninedistäjä ja mitä vielä??
Vedä myssy silmille ja pakene vuorille viheltään!!Enemmän outoa on kuitenkin olettaa, että se 40eur töissä ei olisi parempi kuin 0eur työttömänä kotona lasten kanssa. Minimipalkkaa saavat ne joille ei voi maksaa enempää, jos maksettaisiin, ei toiminta ole kannattavaa. Näitä ihmisiä on suomessa työttöminä satoja tuhansia. He voisivat 5eur minimipalkalla olla kuitenkin töissä.
- neljäs-nainen
Minä käyn työssä sen tähden, että saan €€€€€€€€€€, hilloa, hynää sen verran, että saan maksettua ASUMISEN vuokrnanataja raukalle, maksettua lasteni päivähoidon, hallitus korotti päivähoitomaksuja, maksettua TYÖMATKANI, siihenkin tarvitaan€€€€€€€, 1€ ei riitä!!
Sitten pitää saada puuroa, että kone käy kun vekkari soi!
Minua ei kuule kiinnosta kynnen mustuaisen vertaa miten Amerikassa asioita hoidetaan! Ennen siellä oli rankkurit, jotka keräsivät kulkukoiria, nykyään kaduilta kerätään ruumiita!! Syrjäytyneiden ihmisten ruumiita!!!
Perkale kullannuppu, omistaja sijoittaa rahansa sinne mistä parhaan tuoton saa, yrittäjä = yrittäjä koska haluaa tuoton itselleen, tienata paremmin ja DUUNARI haluaa palkan työstään kohtuullisella työajalla/ehdoilla!!
Ei pitäs olla kovin moninkertaistaymmärtää SE!!! - neljäs-nainen
kunkäsitteleebittejä kirjoitti:
Mistä johtuu että PANKKI JOKA EI KÄSITTELE RAHAA-tekee voittoa 100 000 000miljoonaa€
Odottakaahan kun nämä bittien käsittelijät heräävät vaatimaan "liksaa" siinä voi miljadööriäkin heikottaa!!
- ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
Minä käyn työssä sen tähden, että saan €€€€€€€€€€, hilloa, hynää sen verran, että saan maksettua ASUMISEN vuokrnanataja raukalle, maksettua lasteni päivähoidon, hallitus korotti päivähoitomaksuja, maksettua TYÖMATKANI, siihenkin tarvitaan€€€€€€€, 1€ ei riitä!!
Sitten pitää saada puuroa, että kone käy kun vekkari soi!
Minua ei kuule kiinnosta kynnen mustuaisen vertaa miten Amerikassa asioita hoidetaan! Ennen siellä oli rankkurit, jotka keräsivät kulkukoiria, nykyään kaduilta kerätään ruumiita!! Syrjäytyneiden ihmisten ruumiita!!!
Perkale kullannuppu, omistaja sijoittaa rahansa sinne mistä parhaan tuoton saa, yrittäjä = yrittäjä koska haluaa tuoton itselleen, tienata paremmin ja DUUNARI haluaa palkan työstään kohtuullisella työajalla/ehdoilla!!
Ei pitäs olla kovin moninkertaistaymmärtää SE!!!Mutta haluatko että suomessa on 400000 työtöntä? Mitä ehdotat asian korjaamiseksi? Se mitä duunari haluaa ei välttämättä ole realismia.
- asiollaonmontapuolta
Sinä mittaat kaikille asioille kyllä arvon, sen olen huomannut. Mutta et arvosta elämän arvoa.
Miten ne 299 eri työnhakijaa voivat olla huonompia kuin se 300 jo saa tehdä töitä ilmaiseksi?.
Näen tämän yhteiskunnan epätasaarvoisuuden. Kun don sipilän tuulettimeen lentää paskaa......... - ExAyMies
asiollaonmontapuolta kirjoitti:
Sinä mittaat kaikille asioille kyllä arvon, sen olen huomannut. Mutta et arvosta elämän arvoa.
Miten ne 299 eri työnhakijaa voivat olla huonompia kuin se 300 jo saa tehdä töitä ilmaiseksi?.
Näen tämän yhteiskunnan epätasaarvoisuuden. Kun don sipilän tuulettimeen lentää paskaa.........Onhan elämällä arvo. Kaikilla ei vain ole varaa siihen.
- loppusijoituspaikkaan
Et saa sitä arvoa sinne.....
- neljäs-nainen
ExAyMies kirjoitti:
Mutta haluatko että suomessa on 400000 työtöntä? Mitä ehdotat asian korjaamiseksi? Se mitä duunari haluaa ei välttämättä ole realismia.
Mikään ei kuule ole sen realistisempaa kuin, että puuroa PITÄÄ saada, matkat maksaa, lapset hoitaa!!! Se on REALISMIA!!!
Minä en halua, ole haluunut, enkä tule haluamaan Suomeen yhtä ainutta työtöntä! Se halu ei työttömyyttä muuksi muuta!
Maailman talous muuttuu, Suomen talous sen mukana, tämä aika on elettävä, tehtävä parhaansa, rikkaat maksamaan osingoistaan VEROA!!
Valtion on saatava rikkailta myös vastinetta sille, että rikkaat ovat voineet hyödyntää tämän yhteiskunnan mahdollisuuksia samoilla perusteilla kuin rivikansalainenkin!
Yrittämisen riskiä on siirretty palkansaajille aina vain enemmän, mutta kun tehdään päätöksiä toimintastrategioista, investoinneista niin duunareilta ei edes kysytä ja ammattijohtajat eivät VÄLITÄ!! Heitä kiinnostaa vai ja ainoastaan oman pussin paksuus!
Esim. Finnair, Nokia!! Duunarit osasivat, olivat ajan hermolla, mutta JOHDOLLA viirasi! Tässä ollaan ja ihmetellään!! - neljäs-nainen
ExAyMies kirjoitti:
Onhan elämällä arvo. Kaikilla ei vain ole varaa siihen.
Sinullekko elämästään pitää maksaa???? Se on LAHJA, sinullekkin!
- ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
Mikään ei kuule ole sen realistisempaa kuin, että puuroa PITÄÄ saada, matkat maksaa, lapset hoitaa!!! Se on REALISMIA!!!
Minä en halua, ole haluunut, enkä tule haluamaan Suomeen yhtä ainutta työtöntä! Se halu ei työttömyyttä muuksi muuta!
Maailman talous muuttuu, Suomen talous sen mukana, tämä aika on elettävä, tehtävä parhaansa, rikkaat maksamaan osingoistaan VEROA!!
Valtion on saatava rikkailta myös vastinetta sille, että rikkaat ovat voineet hyödyntää tämän yhteiskunnan mahdollisuuksia samoilla perusteilla kuin rivikansalainenkin!
Yrittämisen riskiä on siirretty palkansaajille aina vain enemmän, mutta kun tehdään päätöksiä toimintastrategioista, investoinneista niin duunareilta ei edes kysytä ja ammattijohtajat eivät VÄLITÄ!! Heitä kiinnostaa vai ja ainoastaan oman pussin paksuus!
Esim. Finnair, Nokia!! Duunarit osasivat, olivat ajan hermolla, mutta JOHDOLLA viirasi! Tässä ollaan ja ihmetellään!!Et antanut yhtään ratkaisuehdotusta työttömyyden hoitoon. Miten se rikkaiden verojenmaksu lisää työpaikkoja?
- yhteiskuntavoiromahtaa
Ei tilanne parane sillä että täällä pienessä suomessa jossa suuret yritykset elää suurta Amerikkaa...
Jossa vain pienelle rattaan osana on vain tyytyä saneltuun paikalliseen saneluun.
Kaikki tämä kuuluu tähän uuteen poliittiseen kulttuuriin-propagandaan jota kutsutaan oikeaksi jorunalismiksi- "(teidän pienten täytyy nyt uhrautua, jotta meillä riittäisi uutta jaettavaa)" yhteiskuntana tässä uudessa poliittisessa kulttuurissa. Don Sipilä omaa korkean moraalin, mutta sen yhteiskuntavastuu siirretään käytännössä pienen rattaan osaksi. - neljäs-nainen
Se vähentää leikkausten määrää, valtion velkaa ja se puolestaan pitää kotimarkkinat suht terveinä, ihmisllä on rahaa maksaa ITSE asumisensa ja syömisensä.
Velkarahalla pitää elvyttää, investoida tähän Suomeen, joka on vakaa ja turvallinen toiminta ympäristö kaikenlaisille yrityksille! Eurooppa hukkuu pakolaisiin, meidän pitää kuoria pakolaisista kerma päältä ja päättäjien velvollisuus on pitää Suomen ja Suomalaisten puolta kun EU:n avustuksista kyse pakolaisten kotouttamiseksi.
Olisi enemmän kuin toivottavaa, että suomalaiset risteytyisivät pakolaisten kanssa, saataisiin meihin suomalaisiinkin sumpliikkia ja kaupantekijöitä! - ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
Se vähentää leikkausten määrää, valtion velkaa ja se puolestaan pitää kotimarkkinat suht terveinä, ihmisllä on rahaa maksaa ITSE asumisensa ja syömisensä.
Velkarahalla pitää elvyttää, investoida tähän Suomeen, joka on vakaa ja turvallinen toiminta ympäristö kaikenlaisille yrityksille! Eurooppa hukkuu pakolaisiin, meidän pitää kuoria pakolaisista kerma päältä ja päättäjien velvollisuus on pitää Suomen ja Suomalaisten puolta kun EU:n avustuksista kyse pakolaisten kotouttamiseksi.
Olisi enemmän kuin toivottavaa, että suomalaiset risteytyisivät pakolaisten kanssa, saataisiin meihin suomalaisiinkin sumpliikkia ja kaupantekijöitä!Siis leikkauksia joudutaan tekemään koska meillä on 400.000 työtöntä. Siihen tarvitset rikkaiden verorahoja. Mutta miksi et ehdota ratkaisua työttömyyden hoitoon, yrität vain siirtää rahaa rikkailta työttömille. Miksi kukaan haluaisi olla työtön? Mikset ratko oikeaa ongelmaa?
- neljäs-nainen
Ratkasu työttömyyden hoitoon on, että rahapiirit päättäjät hakevat/etsivät maailmalta mitä voisimme täällä Suomessa tuottaa kilpailukykyisin hinnoin/ehdoin?
Toinen asia on, että työnantjat korjaavat asenteitaan ja toimivat teesiensä mukaisesti, jätetään ikärasismi, jätetään ammattiliittojen jäsenten boikotointi/mollaaminen.
Velkarahalla pitää elvyttää ja reilusti, koska se tuo jatkuvuutta luo uskoa tulevaisuuteen ja pitää edes osan, vaikka vain sen kuolutetuimman osan työttömistä työssä, vähentää työttömyyskorvausten määrää ja lisää VEROTULOJA.
Nyt jos vain leikataan se romahduttaa kotimarkkinat, lisää työttömyyttä ja kasvattaa valtion VELANOTTOA, ja kun verotuloja millä velkaa maksetaan ei ole niin se on KAPUT! - ExAyMies
Heh markkinatalous toimii niin, että se tekee tuota 24/7. Konsensus on että ei löydy työtä jota voimme tehdä kilpailukykyisesti (poislukien IT ja tekniikan alat). Ongelma on, että suuurin osa näistä työttömistä ei työllisty aloille missä heitä tarvittaisiin. Osaaminen ei riitä. Eli koska he eivät ole kilpailukykyisiä, on pakko jotenkin muuttaa tilanne. Mitä ehdotat?
- kspp

"Eli koska he eivät ole kilpailukykyisiä, on pakko jotenkin muuttaa tilanne. Mitä ehdotat?"
Jos suomalaiset alkaisivat kilpailemaan palkoilla esim.Saksan,Ruotsin,Tanskan kanssa,palkkoja tulisi alentaa n.15% Se taas laskisi valtion verotuloja..... - ExAyMies
kspp kirjoitti:
"Eli koska he eivät ole kilpailukykyisiä, on pakko jotenkin muuttaa tilanne. Mitä ehdotat?"
Jos suomalaiset alkaisivat kilpailemaan palkoilla esim.Saksan,Ruotsin,Tanskan kanssa,palkkoja tulisi alentaa n.15% Se taas laskisi valtion verotuloja.....No mitä ehdotat sen sijasta? Ei kai tuo ole ainut vaihtoehto vai onko?
- ExAyMies
kspp kirjoitti:
"Eli koska he eivät ole kilpailukykyisiä, on pakko jotenkin muuttaa tilanne. Mitä ehdotat?"
Jos suomalaiset alkaisivat kilpailemaan palkoilla esim.Saksan,Ruotsin,Tanskan kanssa,palkkoja tulisi alentaa n.15% Se taas laskisi valtion verotuloja.....Täytyy tosin korjata yksi virheesi. Jos lasketaan palkkkoja ja sen ansiosta 400.000 ihmistä työllistyy, verotulot kasvavat ja työttömyysmenot laskevat miljardeilla. Eli aika hyvä diilihän se olisi. Mutta mikä on vaihtoehtosi?
- joseonjoinvestointi
miten pystymme ostamaan sen kiinassa tehdyn T-paidan?.
- hullumiess
ExAyMies kirjoitti:
Täytyy tosin korjata yksi virheesi. Jos lasketaan palkkkoja ja sen ansiosta 400.000 ihmistä työllistyy, verotulot kasvavat ja työttömyysmenot laskevat miljardeilla. Eli aika hyvä diilihän se olisi. Mutta mikä on vaihtoehtosi?
mitä ne sitte ostaa?kun palkkoja lasketaan niin että just saa vuokran maksettua
- ExAyMies
hullumiess kirjoitti:
mitä ne sitte ostaa?kun palkkoja lasketaan niin että just saa vuokran maksettua
No ensinäkin jos palkat laskevat, hinnatkin laskevat. Kysynnän ja tarjonnan laki. Myös tuottaminen on edullisempaa. Ehkä sun ei tarvitse ostaa kiinalaista kun saat suomalaisen halvemmalla.
No, ei täällä hirveästi vaihtoehtoisia ratkaisuja tipu. - tuottavuus_uskoa
ratkaisemme ongelman sillä että yhden paidan sijasta pesemme miljoona T-paitaa siellä yhdessä pesulassa yhdellä pesukoneella koko suomen aleella. Aivan sen takia että saamme tehdä tehokkaasti ja halvemmalla.
silti se rikkain 1% haluaa palvelua sillä 1kplT-paidalle, yhden t-paidan pesijälle maksamatta enempää kuin tälle miljoonakoneellekkaan....... - FDFFG
ExAyMies kirjoitti:
No ensinäkin jos palkat laskevat, hinnatkin laskevat. Kysynnän ja tarjonnan laki. Myös tuottaminen on edullisempaa. Ehkä sun ei tarvitse ostaa kiinalaista kun saat suomalaisen halvemmalla.
No, ei täällä hirveästi vaihtoehtoisia ratkaisuja tipu.sen päivän kun näkee että suomalaisen tuotteen saa halvemalla,HERÄÄ UNESTASI
- neljäs-nainen
ExAyMies kirjoitti:
Täytyy tosin korjata yksi virheesi. Jos lasketaan palkkkoja ja sen ansiosta 400.000 ihmistä työllistyy, verotulot kasvavat ja työttömyysmenot laskevat miljardeilla. Eli aika hyvä diilihän se olisi. Mutta mikä on vaihtoehtosi?
Voi juku!! 400 000 työtöntä työllistyy!!! Heureka, jippii!!Ei tasan työllisty, vaikka ilmaiseksi tekisivät! Eihän työnantajat palkkaa yli 40-vuotiasta, ei vasuria, eikä ammattiliiton jäseniä!
Tässä maassaei enää OLE sellaisia töitä, että kaikki työllistyisivät! Kun 3€-5€/h liksalla duunia tehdään siitä ei mitään miljarjeja synny, ei verotuloinakaan!!
LASKE VAIKKA!
Kuka akateemisesti koulutettu tai korkeakoulututukinnon suorittanut ryhtyy kiinalaisten kanssa palkkakilpailuun? Kun opintolainat pitää maksaa, vuokra koska omistaa niillä liksoilla voi vain teltan! - ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
Voi juku!! 400 000 työtöntä työllistyy!!! Heureka, jippii!!Ei tasan työllisty, vaikka ilmaiseksi tekisivät! Eihän työnantajat palkkaa yli 40-vuotiasta, ei vasuria, eikä ammattiliiton jäseniä!
Tässä maassaei enää OLE sellaisia töitä, että kaikki työllistyisivät! Kun 3€-5€/h liksalla duunia tehdään siitä ei mitään miljarjeja synny, ei verotuloinakaan!!
LASKE VAIKKA!
Kuka akateemisesti koulutettu tai korkeakoulututukinnon suorittanut ryhtyy kiinalaisten kanssa palkkakilpailuun? Kun opintolainat pitää maksaa, vuokra koska omistaa niillä liksoilla voi vain teltan!Kerro nyt, sanot kokoajan ettei kukaan ala asumaan teltassa eikä tekemään töitä halvalla.
Mistä ihmeestä sitä rahaa tulee jos ei tee töitä? - niintuotaa
ExAyMies kirjoitti:
Kerro nyt, sanot kokoajan ettei kukaan ala asumaan teltassa eikä tekemään töitä halvalla.
Mistä ihmeestä sitä rahaa tulee jos ei tee töitä?töistä tietenkin mutta jossei siitä sun mukaan sais mitään maksaa
- semmostavielä
ExAyMies kirjoitti:
Kerro nyt, sanot kokoajan ettei kukaan ala asumaan teltassa eikä tekemään töitä halvalla.
Mistä ihmeestä sitä rahaa tulee jos ei tee töitä?niiin ja harrastukset on erikseen niistä ei tarvi kenenkää kellekkään maksaa ,työstä pitää saada elanto että voi harrrastaa
- ExAyMies
niintuotaa kirjoitti:
töistä tietenkin mutta jossei siitä sun mukaan sais mitään maksaa
Joo töistä saa rahaa kun ei ole töissä.
Hieno vastaus.
400.000 työtöntä ja sitten tälläiset ay-pellet vastustaa kaikkea millä ihmiset saataisiin töihin. Olette niin itsekkäitä. Häpeisitte. - eksyöpäläinen
ExAyMies kirjoitti:
Joo töistä saa rahaa kun ei ole töissä.
Hieno vastaus.
400.000 työtöntä ja sitten tälläiset ay-pellet vastustaa kaikkea millä ihmiset saataisiin töihin. Olette niin itsekkäitä. Häpeisitte.EK tässähän vastustaa
- ja_ihrakerros_kasvaa
lisää teemme työttömiä-käymme kaupassa klo 21:00 asti, siellä paahtaa pieni porukka tehden pitkää päivää-nolla sopimuksella aina taarvittaessa. Kun tulee kiirus. mutta mellä on tiedossa
ULJAS TULEVAISUUS
ON Jo ovella
nostamme korit täyteen "halpaa tavaraa" ja kassalla tökkäämme visan kylkeen "KOSKA PANKKI EI KÄSITTELE OIKEAA RAHAA" ja kävelemme ulos köyhemppänä.
ja pihalla kuskiton kuorma-auto tuo kauppaan lisää "halpaa tavaraa" joka sujuvasti ihan itsestään purkautuu kaupa hyllylle miljoonakoneen aivoilla.
Ja koska haluamme tehdä tehokkaasti ja halvemmalla kuin muut - neljäs-nainen
ExAyMies kirjoitti:
Heh markkinatalous toimii niin, että se tekee tuota 24/7. Konsensus on että ei löydy työtä jota voimme tehdä kilpailukykyisesti (poislukien IT ja tekniikan alat). Ongelma on, että suuurin osa näistä työttömistä ei työllisty aloille missä heitä tarvittaisiin. Osaaminen ei riitä. Eli koska he eivät ole kilpailukykyisiä, on pakko jotenkin muuttaa tilanne. Mitä ehdotat?
Mikään markkinatalous ei toimi niin, että tänne periferiaan tullaan kyselemään haluatteko työtä? Kyllä markkinat toimivat niin, että katsotaan mitä pitää/voi tehdä ja sitten myydä se osaamisensa!
- neljäs-nainen
ExAyMies kirjoitti:
Joo töistä saa rahaa kun ei ole töissä.
Hieno vastaus.
400.000 työtöntä ja sitten tälläiset ay-pellet vastustaa kaikkea millä ihmiset saataisiin töihin. Olette niin itsekkäitä. Häpeisitte.Pelle hyvä, kuka nämä 400 000 työtöntä palkkaisi? Ei saa olla yli 40-v, ei saa olla vasuri, ei saa olla ammattiliittojen jäsen! Siinä on suuri joukko työttömiä ulkona, ei ay-liikken ansiosta vaan sen porvarin, työnantajan!
- harvoin_saatavana
ExAyMies kirjoitti:
No ensinäkin jos palkat laskevat, hinnatkin laskevat. Kysynnän ja tarjonnan laki. Myös tuottaminen on edullisempaa. Ehkä sun ei tarvitse ostaa kiinalaista kun saat suomalaisen halvemmalla.
No, ei täällä hirveästi vaihtoehtoisia ratkaisuja tipu."No ensinäkin jos palkat laskevat, hinnatkin laskevat."
No siinä se tuli !!! Ministeriainesta tämä mies !!! SIPILÄ,potki se isohampainen tollo huitsin vittuun,täällä on todellinen talousnero. - ExAyMies
neljäs-nainen kirjoitti:
Pelle hyvä, kuka nämä 400 000 työtöntä palkkaisi? Ei saa olla yli 40-v, ei saa olla vasuri, ei saa olla ammattiliittojen jäsen! Siinä on suuri joukko työttömiä ulkona, ei ay-liikken ansiosta vaan sen porvarin, työnantajan!
Et ole oikein perillä maailmasta. Aloita käymällä vaikka Berliinissä ja katso mitä kaikkea nämä mainitsemasi ihmiset tekevät työkseen. Takaan että näet kun avaat silmäsi. Lue tämä alkuperäinen postaus. Yritä avata mielesi uusille vaihtoehdoille.
- tiedoksii
harvoin_saatavana kirjoitti:
"No ensinäkin jos palkat laskevat, hinnatkin laskevat."
No siinä se tuli !!! Ministeriainesta tämä mies !!! SIPILÄ,potki se isohampainen tollo huitsin vittuun,täällä on todellinen talousnero.niin ja tuntuu ne hinnat olevan kovin jäljessä ja ne laskee paljon pienemällä prosentilla niihä se on nytki menny palkat nousee tietyn prosentin sen mukaan hinnat kaksinkertasesti!
- ExAyMies
tiedoksii kirjoitti:
niin ja tuntuu ne hinnat olevan kovin jäljessä ja ne laskee paljon pienemällä prosentilla niihä se on nytki menny palkat nousee tietyn prosentin sen mukaan hinnat kaksinkertasesti!
Tuottajahinnat ovat laskeneet mutta vain öljyn laskun takia. Ei vielä ole palkkoja leikattu edes.
- meksikkolaitaISOäitiä
ExAyMies kirjoitti:
Et ole oikein perillä maailmasta. Aloita käymällä vaikka Berliinissä ja katso mitä kaikkea nämä mainitsemasi ihmiset tekevät työkseen. Takaan että näet kun avaat silmäsi. Lue tämä alkuperäinen postaus. Yritä avata mielesi uusille vaihtoehdoille.
Miten se neljäs-nainen ehtisi matkustaa kun tekee ehdottomilla ehdollasi 2€/h joka päivä vähintään sen 16 tuntia työpäivää 365 päivänä vuodessa?.
ja kuiteskin miljonaa kone tekee kaiken aina vain tehokkaamin ja halvemmalla!.
ja lapsia hänen pitäisi vielä paimentaa..... - ExAyMies
meksikkolaitaISOäitiä kirjoitti:
Miten se neljäs-nainen ehtisi matkustaa kun tekee ehdottomilla ehdollasi 2€/h joka päivä vähintään sen 16 tuntia työpäivää 365 päivänä vuodessa?.
ja kuiteskin miljonaa kone tekee kaiken aina vain tehokkaamin ja halvemmalla!.
ja lapsia hänen pitäisi vielä paimentaa.....No jos toinen vaihtoehto on olla työtön ja ansaita 0€ päivässä, eikös tuo ole se parempi vaihtoehto?
Oliko mielestäsi 5€ minimipalkka liian kova kun laskit sen jo kahteen euroon? - ettäsemmosta
ExAyMies kirjoitti:
No jos toinen vaihtoehto on olla työtön ja ansaita 0€ päivässä, eikös tuo ole se parempi vaihtoehto?
Oliko mielestäsi 5€ minimipalkka liian kova kun laskit sen jo kahteen euroon?kyllä työttömänäkin jotain rahaa saa ja monessa paikassa palkka on jopa pienenpi jos minun pitää valita meenkö ilmaseks jollekki tekee 8h päivässä että hänelle tulee hyvä mieli vaiko meenkö kalaan ,niii ... kalaan taidan mennä
se on eri asia jos on sovittu että menee jollekki kaverille sukulaiselle tekee mutta jos töitä pitää tehä jollain 5e tunti niin se ei käy vsársinki jos on työmatkaaa - ExAyMies
ettäsemmosta kirjoitti:
kyllä työttömänäkin jotain rahaa saa ja monessa paikassa palkka on jopa pienenpi jos minun pitää valita meenkö ilmaseks jollekki tekee 8h päivässä että hänelle tulee hyvä mieli vaiko meenkö kalaan ,niii ... kalaan taidan mennä
se on eri asia jos on sovittu että menee jollekki kaverille sukulaiselle tekee mutta jos töitä pitää tehä jollain 5e tunti niin se ei käy vsársinki jos on työmatkaaaJuu siksi nuo työttömyystuet pitää poistaa kokonaan. Suakin alkaisi töiden tekeminen kiinnostamaan eiks niin?
- käysenäinkin
ExAyMies kirjoitti:
No jos toinen vaihtoehto on olla työtön ja ansaita 0€ päivässä, eikös tuo ole se parempi vaihtoehto?
Oliko mielestäsi 5€ minimipalkka liian kova kun laskit sen jo kahteen euroon?On vielä yksi vaihtoehto,se sinunkin käyttämä. Loisitaan yhteiskunnan tuella ja jauhetaan paskaa suolikaksnelosella.
- ExAyMies
käysenäinkin kirjoitti:
On vielä yksi vaihtoehto,se sinunkin käyttämä. Loisitaan yhteiskunnan tuella ja jauhetaan paskaa suolikaksnelosella.
Tässä House of Cardsin lomassa ehtii.
Työttömyystuelle saadaan kyllä loppu. Ei rahat riitä tähän että ihmiset loisivat kotona. Minimipalkka olisi seuraava vaihtoehto turvata niiden tipahtaminen köyhyyteen joilla on mahdollisuus tehdä töitä. Sinäkään et jäisi kotiin jos menetät asuntosi etkä pysty huolehtimaan perheestäsi. Turvaverkot pois. - meksikkolainenISOäiti
no mitä näitä komenteja olen lukenut, tuottavassa työstäkään ei haluta maksaa muuta kuin se ehdoton minimi-silti rattaan osan siellä miljoonakoneen rattaissa pitää tehdä pitempää päivää mieluumin sen 70 vuotiaaksi, kun on kevyessä sisä työssä!. ja alenettava kun käsky käy päälle ehdotonta minimiään vielä karvan verran alemmaksi on niin soukat ajat.
katsoin yhdysvaltalaista elokuvaa kolmekymmentä luvulta, kun oli se suur lama vuosi siellä. siinä sankari vähän saanut maistaa jo menestymistä nyrkkeily sankarina eli vähän paremin kuin työmiehenä.
kohtalokas onnettomuus vasemman käden poikki-alkoi tie takaisin köyhyyteen, onneksi oli vielä jäänyt "suhteita työhön ottajiin" satamassa se suhde oli että pääsi portin pieleen lähelle jossa oli lukuisia työmiehiä jo ennestään vähintään se 500 kpl työhön ottaja otti tästä porukata sen 30 kpl yhtä laivaa kohden ja sinä päivänä oli vain yksi laiva kuka tulee töihin satamaa 1 dollarin päiväpalkalla työhön ottajalla on omat kirteerit millä valkoi nämä 30 kpl. entinen nyrkkeilijä nähtiin siinä joukossa, oli han hän paikallinen "suuri sankari" se auttoi asiaa pääsi sisälle töihin satamaan.
Alkoi kivinen tie kohti huippua!. sakkari voitti kaikki vaikeudet pääsi jälleen huipulle!. KATSO ELOKUVA kannattaa katsoa!
se uhka on jo täällä jälleen kuka tulee töihin 50 sentillä/päivä - laskelmia
ExAyMies kirjoitti:
Juu siksi nuo työttömyystuet pitää poistaa kokonaan. Suakin alkaisi töiden tekeminen kiinnostamaan eiks niin?
edelleenki 5e H en lähe töihi ...lasketaa 5*8=40e ,21*40=840e miinus verot 200e on 640e miinus muut kulut jää 500e, riittää vuokraan ,kannattaako hä??
onneks sää et päätä vaan AY luojan kiitos - ExAyMies
laskelmia kirjoitti:
edelleenki 5e H en lähe töihi ...lasketaa 5*8=40e ,21*40=840e miinus verot 200e on 640e miinus muut kulut jää 500e, riittää vuokraan ,kannattaako hä??
onneks sää et päätä vaan AY luojan kiitosNo tee 14h ja 6pv. Lähdet jos et muualta saa rahaa. Tai sitten kuolet. Ihan sama. Win-win yhteiskunnalle anyway.
Mä päätän aika paljon ja mun kaverit vielä enemmän. Just wait and see... - ja_olet_työtön
No tee 14h ja 6pv. Lähdet jos et muualta saa rahaa. Tai sitten kuolet. Ihan sama. Win-win yhteiskunnalle anyway.
Mä päätän aika paljon ja mun kaverit vielä enemmän. Just wait and see...
"(niin ei siinä tarvita muuta kuin yksi vaivainen verisuoni joka katkeaa väärässä paikassa)" niin kaikki on mennyt SE suuri AHNEUS......... - LOPETAJOO
ExAyMies kirjoitti:
No tee 14h ja 6pv. Lähdet jos et muualta saa rahaa. Tai sitten kuolet. Ihan sama. Win-win yhteiskunnalle anyway.
Mä päätän aika paljon ja mun kaverit vielä enemmän. Just wait and see...Aika vähän päätät siinä vaiheessa ku saunan taate mennään
- kakki_poikki_suoni_Pääst
koita edes maltaa...kyllä se on nyt nähty "0let täysinäinen pullo" vaikka kuinka kaadettaisiin vettä sinne se kaikki tulee vain silmille!.
joitain asioita voi muuttaa, mutta joitain ei ollenkaan......silti pitää olla lehmän hermot
- ijuhyuiop
Me kerätään hillot ja te vikisette http://areena.yle.fi/1-3179041
- kantakaa_yhteikuntavastu
Kirjoitit avausessa näin mm
"(Ay-liikkeen myötä valtaan on päässyt ihmiskuonaa joka kuvittelee että heidän osaamisellaan on korkea arvo, kun todellisuudessa se ei enää sitä ole. )"
yritän vastata sinulle näin EIKÖ TYÖMIES OLE PALKKANSA ANSAINNUT kun ohjelmoi niitä tehokkaita koneita jotka tekee työtä jopa paremin kuin 1 miljoona työmiestä
Kun ei tunnisteta mitä ei tiedetä, eikä kuunnella niitä jotka tietävät ollaan tuhon tiellä.kerroit
"( pitääkö meidän kuunnella tätä nykyistä miljonääriä, joka ei voi maksaa miljoona osinoistaan veroa valtion kassaan. sillä jolla on se korkea moraali ja paksu lompakko, jotta jyväjulli saisi jyvätuen vielä tämän vuoden puolella!. rattaan osalle teidän täytyy nyt kestää leikkausia, tehtävä enemmän töitä pitempiä päiviä mm mielellään 70 vuotiaaksi-jotta meillä olisi lisää jaettavaa kaikkeen hyvään)"
"(Mistä lähtien peruskoulun käynyt kaupan kassa on ollut pätevä arvioimaan, paljonko hänelle tulee maksaa?)"
minusta jo tuntuu että se viisi sentiä, on jo sinun mielestä aivan liikaa sille 20 vuotta palvelleelle kauppa-apulaiselle arvokkasta työstään koska sinun mielestä nämä muut ihmiset ei tee niin arvokasta työtä josta voisi maksaa......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422