SUOMI ON LEPSUJEN OPISKELIJOIDEN LUVATTU MAA

Suomen ei kannata kouluttaa ilmaiseksi ainakaan ulkomaalaisia opiskelijoita, kuten ei minkään muunkaan järkevän maan.

AKATEEMINEN VAPAUS ON TODELLINEN SYY KAIKKIEN PITKITTYNEISIIN OPINTOIHIN!

Ilmainen opiskelu myös mahdollistaa opintojen pitkittämisen. Ilman akateemista vapautta opintoajat puolittuisivat, opettajien lukumäärä oppilasta kohden laskettuna kaksinkertaistuisi, laitosten ylimitoitus ja vajaakäyttö loppuisi, kustannukset opiskelijaa kohden puolittuisivat, opiskelijat valmistuisivat puolta nopeammin ja työelämään siirtyminen nopeutuisi vuosilla etupäästä, kun nyt töissäoloa yritetään pidentää vain loppupäästä myöhentämällä eläkeikää.

Kaikki nämä edut ovat sekä yksittäisen opiskelijan että koko yhteiskunnan hyödyntäviä. Mitä siis vielä odotetaan?!

... Jatkukoon koulumainen opiskelu maisterintutkintoon asti! Itseasiassa yliopistoihin voitaisiin siirtyä jo lukioaikana. Peruskoulu on liian pitkä ja voisi loppua ainakin paria vuotta nykyistä varhemmin, sillä oppilaat ovat silloin avian kypsiä yliopisto- ja ammattiopintoihin - suoraan koulusta koulumaiseen yliopistoon.

Akateemista vapautta tarvitaan vasta tohtorinväitöstä kirjoittaessa ja sen jälkeen!

Muu on lepsuilua sekä opiskelijoiden että asiasta vastuussa olevien viranomaisten toimesta.

Tälläista AV:tä ei tunneta esimerkiksi Englannin huippuyliopistoissa, joista itsekin valmistuin vähän aikaa sitten täsmälleen määräajassa. En edes olisi voinut tehdä toisin, koska opintojen vuosikulut olivat selvästi yli 20 000 euroa. En siis halunnut opiskella löysäillen, vaan valmistua lyhimmässä mahdollisessa ajassa. Itseasiassa tenttejä en olisi saanut edes uusia kuin yhden kerran. Viimeisen kortin varaan en halunnut jäädä, eikä lainarahalla opiskelu olisi sitä helposti enää mahdollistanutkaan. Opinto-ohjelma oli tarkkaan lyöty lukkoon jo kun aloiten opinnot, mikä oli erittäin hyvä asia, vapauttaen ajan varsinaisiin opintoihin, jotka jatkuivat lähes poikkeuksetta kämpillä iltaisin ja usein myös viikonloppuisin. Elämäni oli opintoja varten ja olen siitä yliopistolleni kiitollinen. Sain paljon, olin motivoitunut sekä opintojen että taloudellisten seikkojen vuoksi. Vain kerran meni tentti täysin poskelleen influenssan vuoksi, mutta onneksi oli mahdollista siirtää pisteitä hyvistä kursseista tähän huonoon niin, että pääsin siitäkin läpi - tosin sen seurauksena menetin kahdesta kurssista parhaan arvosanan päätyen siten keskinkertaiseen lopputulokseen ilman mainintaa hyvistä suorituksista. Töihin se riitti mainiosti ja oli hieno, opiskelijamyönteinen ratkaisu, jollainen pitäisi saada myös Suomeen sitten, kun löysäily loppuu. En ehkä ole kaikkein välkyin, koska yritin tosissani, mutta erottuvathan näin jyvät akanoista. Ei minulla ole mitään syytä olla katkerakaan, koska minulla menee nyt hyvin kotimaassa.

LÄHTEKÄÄ ROHKEASTI ENGLANTIIN OPISKELEMAAN, JOS OPINTOPAIKKAA EI LÖYDY KOTIMAASTA! Sen jälkeen olette kovaa valuuttaa sekä Suomessa että ulkomailla. Suomi on aivan liian pieni maa kouluttamaan ja työllistämään suuria määriä vierasmaalaisia! Englannissa lukukausi maksu oli 10 000 puntaa vuodessa EU-laisilta ja 20 000 sen ulkopuolelta tulevilta. Joka vuosi aloittaa kuitenkin opintonsa yli 10 000 uutta opiskelijaa. Kuvitelkaa sitä yliopiston budjettia, joka lisääntyy näin paljon vähintään sen neljän vuoden ajan, jonka maisteriopinnot kestävät!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asiaa.

Äänestä

Suosittelen Kanadaa ehkä vieläkin lämpimämmin. Suorita ensin vaikka kandidaatin tutkinto siellä ja sitten maisteriopinnot Englannissa, jonka jälkeen takaisin kotimaahan kansainvälisten yhteyksien kera luomaan uraa ja parantamaan maata.

Tämän polun kävivät jotkut tuntemani ulkomaalaiset. Kiinalaiset tietenkin pyrkivät maisterintutkinnon jälkeen Suomeen tohtoriopintoihin, koska se on tunnettua ja Kiinan valtio heitä siihen kehoittaa.

Äänestä

Ilmaisuus on Suomessa opiskelun vetonaula. Myös Nokia oli sellainen varsinkin intialaisille. Nokia tuotti tänne huippuja, ilmaisuus köyhiä.

Kanada on hieno maa suomalaiselle niin kauan kuin epämääräiset siirtolaiset eivät pilaa sitäkin, kuten jo on havaittua mm. pikkurikollisuuden lisääntymisen kautta. Esimerkiksi valvontakamerakuvissa pyörii milloin minkäkinlaista nuorehkoa reppuselkä, tyttöjä ja poikia. Kanada kuitenkin valitsee siirtolaisensa tarkasti, mitä ei voi sanoa Suomesta. Mehän valitsemme kurjista kurjimmat Maahanmuuttoviraston toimesta. Se tietää samaa lääkettä meille itsellemme viimeistään sitten, kun näiden lapsista tulee uusia natzimoita! Tämä kierre pitää katkaista kokonaan, ellei muuta keksitä. Mitään ei tule jättää toivon varaan. Tämä selvä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


QuantumJump kirjoitti:

Suomen ei kannata kouluttaa ilmaiseksi ainakaan ulkomaalaisia opiskelijoita, kuten ei minkään muunkaan järkevän maan.

AKATEEMINEN VAPAUS ON TODELLINEN SYY KAIKKIEN PITKITTYNEISIIN OPINTOIHIN!

Ilmainen opiskelu myös mahdollistaa opintojen pitkittämisen. Ilman akateemista vapautta opintoajat puolittuisivat, opettajien lukumäärä oppilasta kohden laskettuna kaksinkertaistuisi, laitosten ylimitoitus ja vajaakäyttö loppuisi, kustannukset opiskelijaa kohden puolittuisivat, opiskelijat valmistuisivat puolta nopeammin ja työelämään siirtyminen nopeutuisi vuosilla etupäästä, kun nyt töissäoloa yritetään pidentää vain loppupäästä myöhentämällä eläkeikää.

Kaikki nämä edut ovat sekä yksittäisen opiskelijan että koko yhteiskunnan hyödyntäviä. Mitä siis vielä odotetaan?!

... Jatkukoon koulumainen opiskelu maisterintutkintoon asti! Itseasiassa yliopistoihin voitaisiin siirtyä jo lukioaikana. Peruskoulu on liian pitkä ja voisi loppua ainakin paria vuotta nykyistä varhemmin, sillä oppilaat ovat silloin avian kypsiä yliopisto- ja ammattiopintoihin - suoraan koulusta koulumaiseen yliopistoon.

Akateemista vapautta tarvitaan vasta tohtorinväitöstä kirjoittaessa ja sen jälkeen!

Muu on lepsuilua sekä opiskelijoiden että asiasta vastuussa olevien viranomaisten toimesta.

Tälläista AV:tä ei tunneta esimerkiksi Englannin huippuyliopistoissa, joista itsekin valmistuin vähän aikaa sitten täsmälleen määräajassa. En edes olisi voinut tehdä toisin, koska opintojen vuosikulut olivat selvästi yli 20 000 euroa. En siis halunnut opiskella löysäillen, vaan valmistua lyhimmässä mahdollisessa ajassa. Itseasiassa tenttejä en olisi saanut edes uusia kuin yhden kerran. Viimeisen kortin varaan en halunnut jäädä, eikä lainarahalla opiskelu olisi sitä helposti enää mahdollistanutkaan. Opinto-ohjelma oli tarkkaan lyöty lukkoon jo kun aloiten opinnot, mikä oli erittäin hyvä asia, vapauttaen ajan varsinaisiin opintoihin, jotka jatkuivat lähes poikkeuksetta kämpillä iltaisin ja usein myös viikonloppuisin. Elämäni oli opintoja varten ja olen siitä yliopistolleni kiitollinen. Sain paljon, olin motivoitunut sekä opintojen että taloudellisten seikkojen vuoksi. Vain kerran meni tentti täysin poskelleen influenssan vuoksi, mutta onneksi oli mahdollista siirtää pisteitä hyvistä kursseista tähän huonoon niin, että pääsin siitäkin läpi - tosin sen seurauksena menetin kahdesta kurssista parhaan arvosanan päätyen siten keskinkertaiseen lopputulokseen ilman mainintaa hyvistä suorituksista. Töihin se riitti mainiosti ja oli hieno, opiskelijamyönteinen ratkaisu, jollainen pitäisi saada myös Suomeen sitten, kun löysäily loppuu. En ehkä ole kaikkein välkyin, koska yritin tosissani, mutta erottuvathan näin jyvät akanoista. Ei minulla ole mitään syytä olla katkerakaan, koska minulla menee nyt hyvin kotimaassa.

LÄHTEKÄÄ ROHKEASTI ENGLANTIIN OPISKELEMAAN, JOS OPINTOPAIKKAA EI LÖYDY KOTIMAASTA! Sen jälkeen olette kovaa valuuttaa sekä Suomessa että ulkomailla. Suomi on aivan liian pieni maa kouluttamaan ja työllistämään suuria määriä vierasmaalaisia! Englannissa lukukausi maksu oli 10 000 puntaa vuodessa EU-laisilta ja 20 000 sen ulkopuolelta tulevilta. Joka vuosi aloittaa kuitenkin opintonsa yli 10 000 uutta opiskelijaa. Kuvitelkaa sitä yliopiston budjettia, joka lisääntyy näin paljon vähintään sen neljän vuoden ajan, jonka maisteriopinnot kestävät!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu