On paljon parempi, että rettelöitsijä AKT on ihan itsekseen. Silloin tämän yhdityksen toimintaan voi helpommin suhtautua kuten muihinkin terroria harrastaviin yhdistyksiin.
AKT:n tessi ei täytä yleissitovuuden ehtoja. Ehdot on määritelty työehtosopimuslaissa. Lain mukaan yleissitovuus voidaan vahvistaa, jos yli puolet alan yrityksistä on järjestyneitä ja sopimuksen piirissä. Kuljetusalan yritysten järjestäytymisaste on selvästi alle puolet. Lisäksi useat yritykset kuuluvat toiseen alaan.
Yleissitovuuden vahvistamislautakunta on elin, joka päättää, mitkä tessit ovat yleissitovia, mitkä ei.
Jos tessillä ei ole yleissitovuutta, on sillä niin sanottu normaalisitovuus. Silloin tessi sitoo vain niitä yrityksiä, jotka ovat joko jäseniä sopimuksen tehneessä liitossa tai itse allekirjoittaneet sopimuksen.
Ei se yleissitovuus sen ihmeellisempi asia ole. Yleissitovuuden on tarkoitus suojella sekä työnantajia että työntekijöitä.
SAK:n pitää erottaa AKT
oikeudenpuolesta
2
<50
Vastaukset
- pihallepihalle
Huonon johdon ollessa nykyään kyseessä niin ehdotus on Erinomainen, AKT pihalle yksikseen joukaamaan.
- Totus_est_Unus
SAK:n kannattaisi liittyä AKT:hen ! Saataisiin ryhtiä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418