Kerron vähän taustoja suhteestamme ja nykyisestä tilanteestamme.. en vaan ymmärrä ja olen jotakuinkin sekaisin.
Kesällä erosin 4,5 vuotisesta suhteesta. Siitä on nyt puoli vuotta..
Ero tuli lähinnä olosuhteiden pakosta ja miehen identiteettikriisin ja rahavaikeuksien vuoksi.
Olen asunut vaikean tilanteen vuoksi vuoden erillään omassa asunnossani, sen aikana tavattiin kyllä ja kaikki oli kutakuinkin ok.. ennen lopullista eroa asuimme jälleen joitakin kuukausia yhdessä, kihlaustakin yritettiin.. Sitten mies myönsi ihastuneensa opiskelutoveriinsa.. siitä seurasikin luottamuspula joka pahensi jo vaikeaa tilannettamme ja repivän riidan päätteeksi erosimme.
Petetty ei ole puolin eikä toisin.
Kunnioitus on säilynyt.
Eron jälkeen nuolin haavojani jonkin aikaa, sitten aloin seurustelemaan. Se tuli vain liian aikaisin.. kuukauden huuman jälkeen putosin todellisuuteen, että en rakastanut tätä uutta miestä vaan hain lohtua kolhiintuneelle sydämelleni. Erosin tästä miehestä pahoilla mielin.
Olemme pitäneet jkv yhteyttä.. Mies on se osapuoli joka tekee aloitteen. Lähettää tekstiviestiä ihan triviaalista asiasta, käy joskus kahvilla ja puhuu elämästään.
Nähty ei ole kuin joitakin harvoja kertoja. Yhdellä kerralla mies tilitti miten hyviä muistoja hänellä on meidän suhteestamme, että hän on päässyt eromme yli.
Se oli halpamainen isku vyön alle, koska erosta ei tuossa vaiheessa ollut kulunut kuin joitakin kuukausia. Sanoin miehelle suoraan miten vihainen olin siitä että hän tuli näin mulle sanomaan. Itse olin vielä työstämässä eroa.
Sen jälkeen todella tajusin että tämä on ohi.
Hän on sen jälkeen joskus tavatessamme kertonut naissuhteistaan mulle, tilittänyt kun ne eivät toimi. Minä en ole moralisoinut. Kuunnellut vain, koska ne eivät enää haittaa mua.
Yhden kerran jätti viestin jossa kehui mun kroppaani (urheilen kovasti).
Tapaamiskertoja ei tosiaan ole kuin n. kerran kuukaudessa. Lyhyitä hetkiä jolloin hän yleensä puhuu itsestään.
Viimeisimmällä kerralla sanoi, että hänestä tuntuu ettei hän enää osaa seurustella kenenkään kanssa. Että ei enää tunne sitä rakkautta jota tunsi silloin mua kohtaan kun seurustelimme.
Mä en tiennyt mitä sanoa. Mä todella yritän olla ystävä hänelle koska välitän hänestä. Mitään seksuaalista viritystä en havaitse meidän välillämme kun tavataan, molemmat pitää etäisyyden ja ollaan -tai ainakin minä olen -varovainen etten tee mitään siihen viittaavaa. Olen melkein arka hänen seurassaan.
Voiko tästä päätellä että miehellä olisi romanttisia tunteita mua kohtaan vai onko vain niin että hän on ystävä ja sanoo nämä kaikki vain entistä elämäämme hyvällä muistellen.
Ajattelen häntä melkein päivittäin. En romanttisesti, mutta ajattelen mitä hänelle kuuluu, meneeköhän elämä hyvin.. En tidä huijaanko itseäni.
Kertokaa miltä tämä näyttää ulkopuolelta katsottuna?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
Tiedän kokemuksesta että jos sähköinen lataus ja halu puuttuu on kyse itsensä huijaamisesta. Mutta elämä se on seki, ei tosin tyydyttävä;)
lapsellinen kakara, joka ei vielä oikein osaa päättää mitä haluaa. Hänellä ei luultavasti ole tarpeeksi vastuuntuntoa aloittaa uutta suhdetta, mutta palaa luoksesikin suurimmaksi osaksi siksi, että kanssasi on tuttua ja turvallista. Teistä on tullut ystäviä, ja hän tukeutuu sinuun kasvussaan. Älä kuvittele ottavasi takaisin, reippaasti vaan elämässä eteenpäin, äläkä huoli miten kakaralla menee. Älä ryhdy äidiksi.