Tisua ja tussukkaa kun sais. Luulin tai kuvittelin nuorempana että kun saa itselleen vaki kumppanin niin olis tuota seksiäkin tarjolla usein, no taisi mennä metsään ajatuspuolella. Mun kaveri kun törmäs omassa suhteessaan seksittömyyteen alkoi käydä maksullisella, ei tarvii herkistellä ei mielistellä eikä luritella, rahalla kun saa kaikkea mitä haluaa. Ja kuulemma nainen ei ole nuori "hupakko" vaan aikuinen 45 vuotias Suomi nainen ja kun on vakkari saa alennusta. On itselläkin ajatus käynyt mutta en ole oikein huorissa juosevaa tyyppiä. No, eräälaista palvelun ostoa sekin maksaahan sitä monista turhista asioista veroakin nykypäivänä vaikkei edes tarvitse itse miksei sitten tussustakin.
Tarve on kova
2
<50
Vastaukset
- Aamunjatkoa
Kannattaa miettiä niitä syitä miksi suhteessanne on liian vähän seksiä ja keskustella kumppaninsa kanssa ja käydä vaikka seksuaaliterapeutin juttusilla. Parisuhteessa on aina kaksi ja kaikki vaikuttaa kaikkeen eli mikäpä mahtaa sinussa itsessäsi mättää, kun ei toista kiinnosta, jos joskus kuitenkin kiinnosti. Helppoahan se on käydä vieraissa ja loukata samalla sitä toista eikä vaivautua tekemään suhteen eteen enää mitään. Siis miksi olla parisuhteessa, jos ei enää välitä aidosti ja se oma itse on tärkein sekä ne omat himot ja halut etusijalla. Vapaana voit tehdä ihan mitä lystäät toista osapuolta loukkaamatta.
- VienoMarja
Miks vinkua seksin puutteesta, jos on kiva kumppani? Mä olen ollu tosi monen fiksun miehen kaa, joka saa muklta mitä haluaa ja tosimielenkiintoisella höysteellä, sillä oon sissy eli miehistä tykkäävä tyttöpoika. Suosittelen kokeilemaan. Mullon myös ihan monia keskustelukavereita, joiden kaa seksi käy sanallisellakin tasolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664