Poliisi varoittaa naisia väkivaltaisuuksien vuoksi
08-03-2016
Östersundin poliisi kehottaa erityisesti naisia välttämään liikkumista öiseen aikaan. Varoituksen syy on useat helmikuun 20. päivän jälkeen tapahtuneet väkivallanteot ja ahdistelut. Viimeisimmät tapaukset sattuivat sunnuntaiyönä.
Sunnuntain vastaisena yönä pahoinpideltiin yksi nainen ja toinen henkilö teki rikosilmoituksen raiskauksen yrityksestä.
”Tämä on huolestuttavaa ja haluaisimme kehottaa varovaisuuteen”, Jämtlannin poliisialueen päällikkö Stephen Jerand sanoi aiheesta järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Jerand puhuu uudesta rikollisuuden lajista ja epäilee, että sattumuksia on voinut jäädä ilmoittamatta.
Stephen Jerand lisäsi, että poliisi suosittelee ihmisiä – ja erityisesti naisia – välttämään yksin liikkumista öiseen aikaan.
Hän lupaa, että poliisi ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin ja kehottaa yleisöä ilmoittamaan havainnoistaan virkavallalle.
Yllä mainitusta raiskauksen yrityksestä poliisi etsii verkkosivujensa mukaan kolmea laihaa 18 – 25-vuotiasta ruotsia murtaen puhuvaa nuorukaista.
SVEAMAMMA SAA RUNSAASTI KULTTUURIN RIKKAUTTA
nytmerikastumme
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san862014- 561220
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122968- 94959
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952