Ilkeä ja vaativa omainen, vertaistukea/kokemuksia?

Vähän vertaistukea kaipaisin. Isoisäni on aina ollut herkkä ns. aukomaan päätään, on ilkeä ja puhuu muille rumasti, vaatii muilta paljon enemmän mihin pystytään. Oli juuri monta viikkoa sairaalassa ja nyt kun kotiutui niin pitää taas olla apuna. Ei olisi lähellekkään niin raskasta jos ei olisi niin ilkeä. Menetin juuri puolisoni, olen muutenkin henkisesti ihan loppu ja sitten vielä pitää palvella ja kuunnella sitä valitusta. Vaatii siis paljon ylimääräistä, on esim. käskenyt minut heille pukemaan häntä vaikka pystyy siihen hyvin itsekin. Joskus olen soittanut ja kysynyt tarvitseeko käydä kaupassa ja sanoo että ei. Kuitenkin muutaman tunnin päästä soittaa ja käskee kauppaan, ja kun kysyn että miksi aiemmin sanoi että ei tarvitse niin selviää että hän tahtoi minun menevän silloin kun hän niin käskee. Saan usein kuulla kuinka minusta ei ole mitään apua vaikka olisin juuri kuskannut pankkiautomaatille, käynyt kaupassa ja apteekissa jne. Vuosi sitten teimme mieheni kanssa pientä remonttia heidän vuokra-asuntoonsa jotta saavat uuden vuokralaisen, isoisä soitti ja sanoi että minun pitäisi ihan heti käydä heille kaupassa. Sanoin että heti en ehdi, myöhemmin kyllä. Taas sain kuulla kunniani kuinka minusta ei mitään apua ole koskaan. Kesällä haukkui minut tosi rumasti kun olin menossa lääkäriin joten en voinut mennä heille heti.

Minun syntymäpäivänäni soitti minut heille auttamaan ja minun piti yksi roskapussi, joka ei ollut edes täynnä, viedä roskikseen.

Tänään aamulla kävin katsomassa että kaikki on ok, isoisä huusi minut heitä peittelemään. Molemmille laitoin peitot kunnolla ja muutaman sekunnin päästä huutaa peittelemään kunnolla. Sanoin että heillähän on peitot kunnolla, sain taas kuulla "ei susta kyllä oo mitään apua". Sanoin saman minkä olen satoja kertoja sanonut eli että en aio tuollaista kuunnella ja lähdin.

Kotipalvelu heillä käy mutta pitäähän minun silti apuna olla. Monta kertaa ollaan riidelty tuosta asiasta mutta ei muutu, jos muuttuu niin pahemmaksi. Monesti soittanut ja käskenyt heille kun on kuulemma iso hätä ja oikeasti ei ole mitään hätää, seuraneidiksi pitäisi jäädä.

Vertaistukea ja muiden kokemuksia olisi kiva saada, välillä tuntuu että psyyke pettää kun mikään ei kelpaa, pitäisi oma elämä unohtaa ihan kokonaan ja moitteita pitää kuunnella ihan koko ajan.