Kokeillaanpas tällä puolella jos joku tietäisi. Laitoin ensiksi kyselyn palkoista väärään paikkaan joten kopioin tekstin tähän.
Hei
Minkälaisia tuntipalkkoja elektroniikkateollisuudessa maksetaan? En kirveelläkään nyt löydä mitään yksinkertaista palkkataulukkoa mitä nykyisellä alallani esimerkiksi on käytössä. Ilta- ja yölisistä löysin jotain tietoja ja ne tuntuisi olevan aika huonot. Euron ja kaksi tunnilta.
Tilanne on siis se, että etsin uutta työpaikkaa. Entinen alkaa jo kyllästyttää, mutta en olisi valmis tinkimään palkastani. Mielummin toki päinvastoin.
Tienaan nykyisin 5v työkokemuksella noin 11 euroa tunti ja tuohon päälle tuotanto-, ilta- ja yölisät. Palkkani aamuvuorossa on noin 13 euroa, iltavuorossa vajaa 15 euroa ja yövuorossa 16.50 euroa.
Onko teknologiateollisuudessa mahdollista päästä samoihin tai parempiin ansioihin? Enkä nyt tarkoita heti, mutta vaikkapa vuoden tai kahden sisällä kun kokemusta karttuu. Omalla alallani palkkaluokka nousee kaksi kertaa heti ensimmäisen vuoden aikana. Samoin tuotantolisät astuvat kuvioihin aika nopeasti. Sama systeemi elektroniikkateollisuudessa?
Niin ja työnkuva siis olisi 5-vuorossa (nostaa palkkaa) pyörivää ja osittain puhdastiloissa tapahtuvaa elektroniikkateollisuuden prosessityötä. Työ tapahtuu osittain tietotekniikka apuna käyttäen ja myös kemikaalit voivat liittyä työhön.
Eli, paljonko tuosta voisi kuussa tienata? Perustuntipalkka? Lisät? Kannattaako minun siis edes harkita duunin vaihtoa noin palkan suhteen?
Kiitos jo etukäteen jos joku viitsii antaa edes suuntaa antavia tietoja. Ja tietysti olisi kiva tietää onko ko. palkka uuden työntekijän vai 10 vuoden työkokemuksen omaavan.
Jari
Elektroniikkateollisuuden palkat?
Jaripoiko
0
214
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788