Helsingin alaisuudessa jopa orjatyön olosuhteet

Kokoomusvetoinen (J. Pajunen) Helsingin "työkulttuuri" tuo 200 000 e korvaukset työsyrjinnästä Hekan Laajasalon kiinteistöt vuokratalo-yhtiössä työskennelleille vuosina 2006-2011! Yhtiö on ulkoistettua isännöintipalvelua joita ei valvo kukaan vaikka nimellisesti niiden halliuksessa (samoin Haso Oy:n) on kaupunginjohtaja Anni Sinnemäki tätä nykyä, ja molemmissa kaupungin asuntoyhtiömuodoissa hallituksessa myös kaupungin talousjohtaja Tuula Saxholm! Molemmat aivan pihalla vastuista mitä hommat edellyttää. Saxholm on ainakin kouluttanut yksityisten ja ulkoistettujen Heka Oy:n yhtiöiden johtajistoa isännöitsijöitä kaupungin varoilla, ja kukaan tai mikään taho ei puutu ja moiti tätä käytäntöäkään?! (Tästäkin on uutisoitu vuosia sitten).
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

http://www.hs.fi/kaupunki/a1457502860213

Rankasti kiusatut Helsingin kaupungin työntekijät kertovat nyt kokemastaan – ”Me tiesimme liikaa"...

Kaupungin kiinteistöyhtiössä kiusattiin työntekijöitä vuosia. Kiusatut haluavat saada tekijät vastuuseen.

Kaupunki 10.3.2016 2:00 Päivitetty: 10.3.2016 10:40
Kaisu Moilanen Helsingin Sanomat

Ruma tapaus Helsingin yhtiössä

Viisi huoltomiestä joutui jatkuvan kiusaamisen kohteeksi työpaikallaan Helsingin kaupungin huoltoyhtiössä Laajasalon kiinteistöt Oy:ssä vuosina 2005–2011. Kiusaaminen päättyi miesten irtisanouduttua.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) maksamaan korvauksia viidelle entiselle työntekijälleen. Helsingin kaupunki on valittanut päätöksestä.

Heka on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, joka omistaa kaupungin vuokra-asunnot ja vastaa niiden huollosta.

Vastaajina eivät ole kiusauksesta vastuussa olevat esimiehet vaan Helsingin Asunnot Oy.

-------------------------------------------------
HS 10.3.-16 _"Nyt miehet hakevat kokemuksilleen oikeutta. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa asian miesten hyväksi ja määräsi kaupungin maksamaan kymmeniätuhansia euroja korvauksia. Riidassa on vastaajana Helsingin kaupunki, joka aikoo valittaa tuomiosta. Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö ei halua ottaa kantaa kiusaamiseen, sillä jutun käsittely on kesken. "../...

Kts .linkki
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kaupunkilaiset_maksaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu