Nuori nainen muka markkina-arvonsa huipulla

Kalevan mukaan teko tapahtui helmikuussa vuonna 2013. Nainen oli ahdistellut saman pöytäseurueeseen kuulunutta ihmistä ravintolan vessassa.

Oikeus katsoi Kalevan mukaan, että nainen loukkasi uhrinsa seksuaalista itsemääräämisoikeutta painaessaan uhrin seinää vasten ja pakottaessaan uhrin alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi.

Ehdollisen vankeustuomion lisäksi nainen määrättiin korvaamaan uhrille 1800 euroa aiheuttamasta kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031121251441_uu.shtml
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei kerrota naisesta mitään. Hän on saattanut olla esimerkiksi lihava tai huomattavan ruma. Ei kaikki naiset ole edes nuorena haluttavia.

Äänestä

Uhria sanotaan vain "ihmiseksi", joten uhrikin on todennäköisesti nainen.

Äänestä

Miestä ei voi käyttää hyväksi eli kohde on ollut nainen, naisten vessassa.

Äänestä
  • Miesten kokemaa ahdistelua naisten taholta on myös reposteltu avoimesti viime aikoina.

    Nainen raiskaa naisen = homo = seksuaalivähemmistö = erityissuojelu mediassa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ällöttää kirjoitti:

Kalevan mukaan teko tapahtui helmikuussa vuonna 2013. Nainen oli ahdistellut saman pöytäseurueeseen kuulunutta ihmistä ravintolan vessassa.

Oikeus katsoi Kalevan mukaan, että nainen loukkasi uhrinsa seksuaalista itsemääräämisoikeutta painaessaan uhrin seinää vasten ja pakottaessaan uhrin alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi.

Ehdollisen vankeustuomion lisäksi nainen määrättiin korvaamaan uhrille 1800 euroa aiheuttamasta kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031121251441_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu