Selektiivinen porvarillinen mykiö

Porvarillisissa piireissä on muodikasta messuta vanhentuneista työmarkkinarakenteista. Vanhentuneilla työmarkkinarakenteilla porvari näkyy ”ymmärtävän” vain ja ainoastaan ammattiyhdistysliikettä ja sen neuvottelumekanismeja, joita porvari pitää jäykkinä ja niin kutsuttuun nykyaikaan sopimattomina.

Sen sijaan porvari on umpisokea omalle järjestelmälleen ja sen ideologiselle perustalle. Voi hyvin kysyä, soveltuuko muinaisten englantilaisten siirtomaaherrojen luoma kaupankäyntimalli nykymaailmaan. Onhan loogista olettaa, että teollistuminen ja kapitalismi on nimenomaan englantilaisten siirtomaaherrojen luomus. Koneetkin keksittiin lähinnä vain siksi, että villit alkuperäiskansat saataisiin vaatetetuiksi yleistä siveellisyyttä loukkaamasta.

Eikä teollistumisessa ja kapitalismissa suinkaan ollut kysymys mistään hyvinvointivaltion puolustamisesta tai vastuullisesta yrittämisestä, vaan yksinomaan pyrkimyksestä siirtomaaherran oman mukavuuden maksimoimiseksi. Tätä pyrkimystä ryhtyi sitten tieteeksi kuttu ilmiökin tukemaan, koska ilman siirtomaaherran armollista kädenojennusta tiedemiehen pöydästä olisi loppunut leiväksi kutsuttu ravintoaine.

Mikään muu ei voi selittää sitä, miksi nimenomaan omistajan etu taloudessa pitää maksimoida. Tämä ajatushan on kerrassaan järjenvastainen. Mitä hyötyä omistajasta on taloudelle, jos muut talouden toimijat tuhoutuvat omistajan hyvinvointipyrkimyksen vuoksi? Yhden toimijan talousmalli on kuin suoraan diktaattorin käsikirjasta.

Eikä tässä vielä kaikki. Suorastaan demokratian irvikuvaksi on muodostunut sekin, että myös politiikka, yhteisiksi kutsuttujen asioiden hoitokin, on valjastettu siirtomaaherran hyvinvointia palvelemaan. Eipä ole kummasteleminen kirjoituksia, joissa työväestön palkitsemisen pelätään johtavan työväestön ylisikiämiseen tai peräti ylittämään maapallon kantokyvyn.

Moni tietysti kiljaisee, että siirtomaa-aika on ohi ja että taloustiede on tiedettä. On jopa tutkijoita, jotka kuvittelevat taloudelliset lainalaisuudet luonnonlakien kaltaisiksi, vaikka kysymys ei ole mistään muusta kuin ikivanhoista kapitalistisista käytännöistä ja sosiaalisista normeista. Sitä paitsi monet puhuvat päät eivät ole edes tutkijoita.

Porvarilliset väitteet ovat usein suorastaan naurettavia, kuten ”paitojen peseminen ei kannata” tai että ”raha talouteen tulee vain viennistä”. Jos näin olisi, niin maapallolla ei olisi yhtään rahaa eikä porvarin paita kiiltäisi edes sitä vähää mitä kiiltää. Järki ei liiku politiikassa, joka leikkaa köyhiltä ja jakaa rikkaille, kuten jopa Ruotsin ja Norjan porvarit kailottavat Suomelle antamissaan evästeissä.

Ehkä Norjan kannattaisi laittaa yritystensä hallintoneuvostoihin myös turskakiintiöt jotta saataisiin aikaiseksi laadukkaampia porvarillisia päätöksiä. Ruotsi voisi ensin antaa talousministereilleen riittävän koulutuksen, jotta ohjeiden voisi edes teoriassa olettaa olevan jonkin arvoisia. Maailman kapitalistiset talousorganisaatiot voisivat puolestaan keskittyä varsinaisiin tehtäviinsä sen sijaan että puuttuvat valtioiden sisäpolitiikkaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ole liiemmälti vapaussodan asioita tutkinut, mutta tuli mieleen eräs teloitusehdotus, jota ei pantu täytäntöön koska oli hyvä työmies kapitalistin riistettäväksi.
Järjettömäksi on talousjärjestelmä mennyt, suorastaan sairaaksi.

Äänestä
  • Keralan osavaltio Intiassa lienee ainoa paikka maailmassa yhteisen edun käytännön toteuttamisessa.
    Sieltä meidänkin tulisi oppia hakea, muiden matkimisen sijaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

Porvarillisissa piireissä on muodikasta messuta vanhentuneista työmarkkinarakenteista. Vanhentuneilla työmarkkinarakenteilla porvari näkyy ”ymmärtävän” vain ja ainoastaan ammattiyhdistysliikettä ja sen neuvottelumekanismeja, joita porvari pitää jäykkinä ja niin kutsuttuun nykyaikaan sopimattomina.

Sen sijaan porvari on umpisokea omalle järjestelmälleen ja sen ideologiselle perustalle. Voi hyvin kysyä, soveltuuko muinaisten englantilaisten siirtomaaherrojen luoma kaupankäyntimalli nykymaailmaan. Onhan loogista olettaa, että teollistuminen ja kapitalismi on nimenomaan englantilaisten siirtomaaherrojen luomus. Koneetkin keksittiin lähinnä vain siksi, että villit alkuperäiskansat saataisiin vaatetetuiksi yleistä siveellisyyttä loukkaamasta.

Eikä teollistumisessa ja kapitalismissa suinkaan ollut kysymys mistään hyvinvointivaltion puolustamisesta tai vastuullisesta yrittämisestä, vaan yksinomaan pyrkimyksestä siirtomaaherran oman mukavuuden maksimoimiseksi. Tätä pyrkimystä ryhtyi sitten tieteeksi kuttu ilmiökin tukemaan, koska ilman siirtomaaherran armollista kädenojennusta tiedemiehen pöydästä olisi loppunut leiväksi kutsuttu ravintoaine.

Mikään muu ei voi selittää sitä, miksi nimenomaan omistajan etu taloudessa pitää maksimoida. Tämä ajatushan on kerrassaan järjenvastainen. Mitä hyötyä omistajasta on taloudelle, jos muut talouden toimijat tuhoutuvat omistajan hyvinvointipyrkimyksen vuoksi? Yhden toimijan talousmalli on kuin suoraan diktaattorin käsikirjasta.

Eikä tässä vielä kaikki. Suorastaan demokratian irvikuvaksi on muodostunut sekin, että myös politiikka, yhteisiksi kutsuttujen asioiden hoitokin, on valjastettu siirtomaaherran hyvinvointia palvelemaan. Eipä ole kummasteleminen kirjoituksia, joissa työväestön palkitsemisen pelätään johtavan työväestön ylisikiämiseen tai peräti ylittämään maapallon kantokyvyn.

Moni tietysti kiljaisee, että siirtomaa-aika on ohi ja että taloustiede on tiedettä. On jopa tutkijoita, jotka kuvittelevat taloudelliset lainalaisuudet luonnonlakien kaltaisiksi, vaikka kysymys ei ole mistään muusta kuin ikivanhoista kapitalistisista käytännöistä ja sosiaalisista normeista. Sitä paitsi monet puhuvat päät eivät ole edes tutkijoita.

Porvarilliset väitteet ovat usein suorastaan naurettavia, kuten ”paitojen peseminen ei kannata” tai että ”raha talouteen tulee vain viennistä”. Jos näin olisi, niin maapallolla ei olisi yhtään rahaa eikä porvarin paita kiiltäisi edes sitä vähää mitä kiiltää. Järki ei liiku politiikassa, joka leikkaa köyhiltä ja jakaa rikkaille, kuten jopa Ruotsin ja Norjan porvarit kailottavat Suomelle antamissaan evästeissä.

Ehkä Norjan kannattaisi laittaa yritystensä hallintoneuvostoihin myös turskakiintiöt jotta saataisiin aikaiseksi laadukkaampia porvarillisia päätöksiä. Ruotsi voisi ensin antaa talousministereilleen riittävän koulutuksen, jotta ohjeiden voisi edes teoriassa olettaa olevan jonkin arvoisia. Maailman kapitalistiset talousorganisaatiot voisivat puolestaan keskittyä varsinaisiin tehtäviinsä sen sijaan että puuttuvat valtioiden sisäpolitiikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu