rahat meni

Sain juuri tietää että Kela laskee asumistukea haettaessa työmarkkinatuen tuloksi, vaikka ihminen on karenssilla eikä näin ollen saa työmarkkinatukea...
Jäin sairastumisen takia itse löytämästäni määräaikaisesta työstä pois ennen sen virallista päättymistä, ja työkkärissä luonnollisesti pääteltiin että olen vaan laiskapaska ja lätkäistiin 3 kuukauden karenssi. Nyt eilen sain Kelalta päätöksen että asumistukeni on helmikuun alusta lähtien 55,14 euroa. Tällä siis pitäisi elää karenssin yli; maksaa asuntolainaa ja jotain pitäisi vissiin syödäkin.
Ja pätkääkään en kadu sitä että lähdin töistä, sillä olisin jo luultavasti kuollut jos olisin jäänyt töihin, vaan kadun niin perhanasti sitä että ylipäänsä otin työn vastaan. Että siinä teille työmotivaation kasvatusta valtion taholta. Olisivat työkkäristä ja Kelasta antaneet lahjaksi ladatun haulikon, niin olisivat päässeet minusta helpommin eroon...
6698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ovat niin kela kuin työkkärikin, mutta painele soskuun sitten vaan, sielläkin kyllä vähnentävät 20% toimeentulotuen perusosasta kun ovat sinun tapauksessa sitä mieltä että olet itse aiheuttanut sen karenssin.
Mutta lykkyä vain sinulle, koeta kestää se kolme kuukautta.

Äänestä

Hommaa sairaslomastasi todistus.Varaa aika heti sossuun. Pidä aina kaikesta alkuperäiset paperit itsellä tallessa ja asioidessa mukana.Jollei kela maksa sairaslomasta niin sossusta saa perustoimeentuloa vuokrarahat osaksi.Älä menetä hermojasi kyllä ne asiat siitä järjestyvät ajan kanssa.Sossun pitäisi neuvoa, miten menetellä, Kysy valmiiksi mitä papereita pitää olla mukana.
Tuo määräaikainen työ vaikuttaa myös asioihin.

Äänestä
  • edellyttää oman asunnon myyntiä ennenkuin toimeentulotukinormia edes lasketaan. Lain mukaan asuntoa ei tarvitse myydä, jos itse siinä asuu. Ilmeisesti aloittajalla on oma asunto kun mainitsi asuntolainan maksamisen.

    Äänestä

Ootko oikeesti mennyt ottamaan asuntolainaa ilman vakituista työsuhdetta? No, tyhmästä päästä kärsii...

Äänestä
  • Haista sinä järkimies jo pitkä vittu. Kuka saatana sinä oikein kuvittelet olevasi tuolla lailla räkyttämään toisille ihmisille. Aloittaja viittaa epäsuorasti työpaikkakiusaamiseen ja/tai työuupumukseen vittumaisessa työilmapiirissä ja sinä saatanan juippi tulet tänne räkyttämään. Vedä saatana itsesi hirteen!

    Äänestä

Aika pitkälti sama juttu mulla. Onneksi on mies tuossa rahallisena tukijana. Mulla on loppukuulle rahaa n. 50e. Hyvin menee mutta menköön;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyrsiintynyt kirjoitti:

Sain juuri tietää että Kela laskee asumistukea haettaessa työmarkkinatuen tuloksi, vaikka ihminen on karenssilla eikä näin ollen saa työmarkkinatukea...
Jäin sairastumisen takia itse löytämästäni määräaikaisesta työstä pois ennen sen virallista päättymistä, ja työkkärissä luonnollisesti pääteltiin että olen vaan laiskapaska ja lätkäistiin 3 kuukauden karenssi. Nyt eilen sain Kelalta päätöksen että asumistukeni on helmikuun alusta lähtien 55,14 euroa. Tällä siis pitäisi elää karenssin yli; maksaa asuntolainaa ja jotain pitäisi vissiin syödäkin.
Ja pätkääkään en kadu sitä että lähdin töistä, sillä olisin jo luultavasti kuollut jos olisin jäänyt töihin, vaan kadun niin perhanasti sitä että ylipäänsä otin työn vastaan. Että siinä teille työmotivaation kasvatusta valtion taholta. Olisivat työkkäristä ja Kelasta antaneet lahjaksi ladatun haulikon, niin olisivat päässeet minusta helpommin eroon...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu