Suomi on juuri saanut varoituksen EU:lta taloudenpidosta, ja vaatii Suomea laittamaan taloutensa kuntoon.
Ja samaan aikaan idiootit marssivat kaduilla leikkauksia vastaan. Mistä noin vitun tyhmiä ihmisiä oikein löytyy? Haluaako ne Suomeen samanlaisen taloudellisen kaaoksen, kuin kreikkalaiset marssijat onnistuivat saamaan Kreikkaan?
Idiootit marssivat hallituksen leikkauksia vastaan
33
<50
Vastaukset
- xkjgfs
Asian ydin on se että mihin yhteiskunnan ryhmiin Sipilän hallitus kohdistaa leikkaukset ja säästöt ja tähän asti ne ovat selkeästi olleet eläkeläiset, työttömät ja sairaat. Sipilän hallitus paapoo osakeenomistajia ja maanomistajia.
- rrteterter
Nyt pitää leikkaukset kohdistaa KAIKKIIN yhteiskunnan ryhmiin, jotta saadaan aikaiseksi riittävät leikkaukset.
- KunKohdistuuItseenkin
Aloittajan kannattaa tarkistaa ensin faktat, ennen kuin kirjoittaa idoottimaisia. Ei taida tehdä itse töitä, joten leikkaukset eivät koske häntä. Muiltahan on aina helppo ottaa.
SSS ja EK - Miksei yrittäjyys kannata Suomessa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessa - Traktorimarssijat
"Idiootit marssivat hallituksen leikkauksia vastaan
Suomi on juuri saanut varoituksen EU:lta taloudenpidosta, ja vaatii Suomea laittamaan taloutensa kuntoon.
Ja samaan aikaan idiootit marssivat kaduilla leikkauksia vastaan. Mistä noin vitun tyhmiä ihmisiä oikein löytyy? Haluaako ne Suomeen samanlaisen taloudellisen kaaoksen, kuin kreikkalaiset marssijat onnistuivat saamaan Kreikkaan?"
-
Mitä sulla on maajusseja vastaan??? - SSSuuriPuhallus
KunKohdistuuItseenkin kirjoitti:
Aloittajan kannattaa tarkistaa ensin faktat, ennen kuin kirjoittaa idoottimaisia. Ei taida tehdä itse töitä, joten leikkaukset eivät koske häntä. Muiltahan on aina helppo ottaa.
SSS ja EK - Miksei yrittäjyys kannata Suomessa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessaSuomen miljonäärien määrä tuplaantunut neljässä vuodessa 25.000:sta 50.000:een, mikä taantuma, mikä Euroopan sairas mies? SSS-porvarihallituksen tavoite lienee tuplata määrä taas hallituskautensa aikana, sen verran kova hinku leikata työläisten ja työttömien tuloja alas omistajien lisäosingoiksi. Saman verran kasvaa kokoomuksen ydinkannatus, rupusakista ei niin väliä, eihän ne äänestäkään.
Suomessa oltaisiin jaettu tänä keväänä kaikkien aikojen osingot yli 12 mrd euroa, mutta kas kummaa TeliaSonera otettiin pois listalta kummasti ja osinkojen määrä saatiin näyttämään vain 8 mrd eurolta. Sitä pohjoismaisssta yhteistyötäkö EKokoomulaiset?
Miksi yrittäminen ei kannata Suomessa vaikka yritysten yhteisövero 20%:lla yksi EU:n alhaisimmista? Pääomaverotus 5,5 mrd euroa vuodessa alle EU-keskitason. Omistajuuteen ja varallisuuteen liittyvä verotus EU:n alapäästä. Työn sivukulut alle EU-keskitason. Työn kulut ja palkat normaalia pohjois- ja keski-Euroopan tasoa, alle Saksan ja Ruotsin tason jo.
Voi kysyä ihmetellen..
SSS ja EK - Miksei yrittäjyys kannata Suomessa??? - suuauki
KunKohdistuuItseenkin kirjoitti:
Aloittajan kannattaa tarkistaa ensin faktat, ennen kuin kirjoittaa idoottimaisia. Ei taida tehdä itse töitä, joten leikkaukset eivät koske häntä. Muiltahan on aina helppo ottaa.
SSS ja EK - Miksei yrittäjyys kannata Suomessa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessaNo juurihan tuossa yläpuolella joku kirjoitti että leikkaukset kohdistuvat eläkeläisiin, työttömiin ja sairaisiin. Tiedättekö te itsekkään, mistä puhutte vai tuuliko se huulia heiluttaa?
- xjhtsx
suuauki kirjoitti:
No juurihan tuossa yläpuolella joku kirjoitti että leikkaukset kohdistuvat eläkeläisiin, työttömiin ja sairaisiin. Tiedättekö te itsekkään, mistä puhutte vai tuuliko se huulia heiluttaa?
Älä viisastele kokoomus/kepuTROLLI.
- xmjhydf
SSSuuriPuhallus kirjoitti:
Suomen miljonäärien määrä tuplaantunut neljässä vuodessa 25.000:sta 50.000:een, mikä taantuma, mikä Euroopan sairas mies? SSS-porvarihallituksen tavoite lienee tuplata määrä taas hallituskautensa aikana, sen verran kova hinku leikata työläisten ja työttömien tuloja alas omistajien lisäosingoiksi. Saman verran kasvaa kokoomuksen ydinkannatus, rupusakista ei niin väliä, eihän ne äänestäkään.
Suomessa oltaisiin jaettu tänä keväänä kaikkien aikojen osingot yli 12 mrd euroa, mutta kas kummaa TeliaSonera otettiin pois listalta kummasti ja osinkojen määrä saatiin näyttämään vain 8 mrd eurolta. Sitä pohjoismaisssta yhteistyötäkö EKokoomulaiset?
Miksi yrittäminen ei kannata Suomessa vaikka yritysten yhteisövero 20%:lla yksi EU:n alhaisimmista? Pääomaverotus 5,5 mrd euroa vuodessa alle EU-keskitason. Omistajuuteen ja varallisuuteen liittyvä verotus EU:n alapäästä. Työn sivukulut alle EU-keskitason. Työn kulut ja palkat normaalia pohjois- ja keski-Euroopan tasoa, alle Saksan ja Ruotsin tason jo.
Voi kysyä ihmetellen..
SSS ja EK - Miksei yrittäjyys kannata Suomessa???SuurKIITOS hyvästä kommentistasi!!!!!
- babcbgdg
On melkoista hirtehishuumoria sanoa, että Sipilä paapoisi maanomistajia.
- beethooven
Koko hallitus nuolee ja paapoo koko sydämestään pääomaa eli suomeksi ainoastaan rahaa. Iso paha laiska raha halutaan taas kerran päästää yhteiskunnallisesta vastuustaan kuin koira veräjästä vähintäänkin maan porvarien nimenomaisesta tahdosta.
- wtty3y35
kansanedustajien tahi ministerien palkkioita ei leikattu.
- rikkimeni
Haluaa tai ei, niin samanlainen ellei pahempikin kaaos on tulemassa, ei voi mitään tehdä. Suomi on rikki.
- Suleeeimuttamullekyllä
Olisko syytä tarkastella tulojen jakoa uudelleen vai onko mielestäsi oikein, että suurimmat miljoonat Suomesta siirtyvät aivan jonnekin muualle kuin Suomeen tai suomalaisille? Samoin ne, jotka tienaavat eniten maksavat prosentuaalisesti vähemmän veroja esim. peruspäivärahalla oleva työtön maksaa noin 800 tulostaan 20 % veroja, keskipalkkainen yli 55-vuotias maksaa tuloistaan erilaisia maksuja noin 36 % ja sitten ne rikkaat, joilla tulotaso on satakertainen, saattavat maksaa 7 - 29 % veroja, siis veroja, joilla koko yhteiskuntaa pyöritetään.
Onko oikein, että otetaan niiltä, joilla ei ole sen sijaan, että otettaisiin niiltä, joilla on liikaa. Tämä hyvinvointi ja talouskasvu on hyvin yksinkertaista matematiikkaa, josta porvarit yrittävät väen väkisellä tehdä rakettitiedettä, jota toki se jo alkaa ollakin - kukaan ei vain ymmärrä yhtään mitään.- piloillemeni
Ahneet ihmiset pilas suomen.
- EIhallitukselle
Yllättävän myöhään tuli tuo luottoluokituksen lasku? ehkä se johtuu siitä etteivät ole aiemmin saaneet tietoa siitä että sipilä on uskovainen lestahörhö, soini uskovainen rukousaamiaisia järjestävä pelle ja stubb täysin laskukyvytön turhake (10%=90%) ja vielä valtiovarainministerinä. Jos nuo jatkaa vielä 3 vuotta, Suomen luottoluokitukselta loppuvat kirjaimet pitkän miinusmerkin edestä.
- Yrittäjäminäkin
Kun alkuun päästiin, niin eikö voisi ns. "maatalousyrittäjät" poistaa nimikkeestään sana yrittäjä. Sopii aika huonosti toimintaan jossa yli puolet tuloksesta tulee tukiaisina!
Yrittäjä on mielestäni hlö joka ottaa toiminnastaan taloudellisen riskin. Kotimainen maataloustuotanto on kyllä tarpeellista, mutta älkää enää puhuko yrittäjistä!- 20-15
Maanviljelijät ovat pikemminkin valtion virkamiehiä, jotka yhteiskunnan piikkiin viljelevät maata.
- rweuty
-menkääpä viisaat katsomaan pakkohuutokauppoja niin opitte jotain...
- 20-15
Perheenäidit tekevät lapsia ja valtiomme maksaa, Köyhiltä äideiltä pois oikeus tehdä lapsia.
- 20-15
rweuty kirjoitti:
-menkääpä viisaat katsomaan pakkohuutokauppoja niin opitte jotain...
Miksi, minulla ei ole rahaakaan, paperikoneen alasajo vei työt.
- kjxsf
20-15 kirjoitti:
Perheenäidit tekevät lapsia ja valtiomme maksaa, Köyhiltä äideiltä pois oikeus tehdä lapsia.
Lähinnä somalit ja ählyt joilla tavallinen perhekoko on 10-15 kersaa. Harvemmin kantasuomalaisilla jos ei ole kyse lestaperheestä. Niitä on lähinnä Spilä kuvernementissa Oulun lähimaastossa.
- yutowyrtuieryre
JOSTAIN LÖYTYY MYÖS NOITA EU-NUSSIJA IDIOOTTEJA, JOSTA JAKSAVAT KOKOOMUSLAISEEN SEKOILUTYYLIIN TÄÄLLÄ PAUKUTELLA POSKEANSA.
- siinätuokin
Pressut on ollut kaikessa ihan oikeassa. Olemme >Kreikan tiellä ja se SDP:n vika kera kokoomuksen.
- katsopeiliin
Ei köyhemmillä kaiken jo menettäneillä ole enää mitään hävittävää. Siellä ylemmissä kymmenyksissä sitä vastoin on ja paljon. Sinne se seuraavaksi iskee ja lujaa mutta kuka teistä enään piittaa paskaakaan kun ette tekään välitä vähäosaisista...........
- katoavavasemmisto
Mitä noista muutamasta sadasta mielenosoittajasta , kyllä kansa osaa äänestää oikein sitten kun taas vaalit tulee , ja demarit saavat jälleen turpaansa.
- IdiootitSuvaitsevatTätä
Suomi on saanut varoituksen ja ottaa kaikki, ihan kaikki sosiaalipakoloiset kuluttamaan vähäisiä varoja...silti kukaan ei marssi...
Suomalaiset saavat puolestani kuolla sukupuuttoon, ovat yksi maailman tyhmimmistä kansoista. - Huomautus-on
Huomautus tuli Hallitukselle. Väärästä tavasta korjata Suomen taloutta.
- olisiahanhyvä
Tämä roskasakki ansaitsee Kreikan tien-
Ja edelleenkin, jos hallitus tai kuka tahansa maksaa edes 50 euroa per AKT:n haiseva aivoton sika, Im your man... - MahotontaMenoaMatuilla1
Vaikka Sipilä pesunkestävä pölvästi onkin, on hän kuitenkin oikealla asialla leikkauksien suhteen. Suuri häpeä on siinä, että Vanhanen hoksi ongelman, mutta ei suostunut tekemään mitään ongelman tiimoilta. Hirvein vaihtoehto olisi, että rinne tulisi valtaan... imemään lisää velkaa.
- Katainenkuuhun
Kokoomus tilasi varoituksen Kataisen sössöpojulta !
- tiedostava
Hallitus on tekemässä kohtalokkaan virheen leikkaamalla pienituloisemmilta (mm. opiskelijat). Historiasta ei ole näköjään opittu yhtään mitään, kun jo Adolf Ehrnrooth aikoinaan varoitti jakamasta tätä kansaa kahtia sen ollessa otollinen kohde vieraan valtion hyökkäykselle. Nyt hallitus on tekemässä kovaa vauhtia tätä jakoa rikkaisiin ja köyhiin. Vastaava jako on jo nähtävissä USA:ssa, jonka Trump on parjauksestaan huolimatta ensi kertaa tuonut julkisesti esille. Myös muut länsimaisten hallitusten ja yritysten toimet, jotka on tähän mennessä sysätty muiden (Venäjän ja arabimaiden) syyksi ovat hiljalleen paljastumassa suurelle yleisölle, mikä näkyy nyt liikehdintänä myös Suomessa...
- omavalta
Miksi annamme EUn määrätä meitä, itsenäistä maata.
- Taasmarssivatidiontit
"Suomi on juuri saanut varoituksen EU:lta taloudenpidosta, ja vaatii Suomea laittamaan taloutensa kuntoon."
Hui kauhistus, kyllä nyt pelottaa. Että ihan varoituksen. Maa, josta työpaikat ja pääomat on viety halpatuotantomaihin, on saanut varoituksen. Maa, joka vuosikausia on toiminut nettomaksajana EU:lle, vaikka omassa taloudessa ei ole kahdeksaan vuoteen ollut kasvua, on saanut varoituksen. Maa, jonka väestömäärä on niin pieni, ettei sitä koskaan olisi pitänyt edes hyväksyä Euroon sen olemattoman talouspuskurin takia, mutta josta löytyi joku hullu, joka kuitenkin meni tekemään jäsenyyshakemuksen, on saanut varoituksen. Kyllä nyt on Suomi kusessa. Kiinalaiset tulevat ja syövät suihinsa koko maan metrin syvyydeltä, eivätkä jätä kortta katkaisematta. Kyllä kaduilla marssivat ovat idiootteja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418