TURVAPAIKKATURISMI MAKSAA 800 MILJOONAA VUODESSA
Valtio käyttää 842 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoihin – avustuksiin liki 100 miljoonaa
Verkkouutiset -
Suurin potti kuluu vastaanottokeskusten ylläpitoon. Turvapaikanhakijat saavat valtiolta avustuksia 90 miljoonaa euroa.
Suomen valtio varaa ensi vuoden budjettiin 842 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoiden aiheuttamiin kustannuksiin. Summa perustuu Verkkouutisten eri ministeriöistä keräämiin tietoihin.
Summan takana on ennuste, jonka mukaan Suomeen saapuu ensi vuonna 15 000 turvapaikanhakijaa. Heistä noin 35 prosenttia saa ennusteen mukaan oleskeluluvan. Lisäksi oletetaan, että 80 prosenttia hakijoista on aikuisia.
Joulukuun 20. päivään mennessä Suomeen oli saapunut 32 195 turvapaikanhakijaa vuonna 2015. Vuonna 2014 hakijoita oli 3 651.
Turvapaikanhakijoiden kustannuksia katetaan neljän ministeriön budjeteista. Suurimman palan lohkaisee sisäministeriö, joka käyttää kuluihin ensi vuonna 495 miljoonaa euroa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Suomi meni sekaisin turvapaikanhakijoista.
Mot maanataina 14.3.klo 20.00
Lisätietoa ohjelmasta.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/10/suomi-meni-sekaisin-turvapaikanhakijoista
--------------------------------------------------------
Tuo 800 miljoonaa tarkoittaa vain viime vuonna tulleitten 32.000 turvapaikkaturistin hintaa valtiolle vuodessa. Suomessa on kuitenkin jo nyt n. 300.000 ulkomaalaista, joita elättävät enemmän tai vähemmän kunkin kunnan veronmaksajat.
Jos pakolainen maahan tullessaan ei osaa lukea eikä kirjoittaa, saati suomen kieltä, niin ei hänestä ole työelämään kymmeneen vuoteen.
Tänä vuonna tulee ainakin 100 000 miesturistia rahaa tarvitaan paljon tuon lauman ylläpitoon.
Miljardi ei tule riittämään tänä vuonna mutta äkkiäkös sitä budjettia rukataan suuremmaksi.
Talousnero Stubbin mukaan kuluista selvitään helposti ilman mitään leikkauksia kantaväestön etuihin? Kuulemma olisi vielä varaa veronkevennyksiinkin!
Melkoista puhetta konkurssissa olevan maan valtiovarainministeriltä...
Eikö stubilla ollut aika huono arvosana matematiikassa?
"Summan takana on ennuste, jonka mukaan Suomeen saapuu ensi vuonna 15 000 turvapaikanhakijaa. Heistä noin 35 prosenttia saa ennusteen mukaan oleskeluluvan. Lisäksi oletetaan, että 80 prosenttia hakijoista on aikuisia.
Joulukuun 20. päivään mennessä Suomeen oli saapunut 32 195 turvapaikanhakijaa vuonna 2015. Vuonna 2014 hakijoita oli 3 651.
Turvapaikanhakijoiden kustannuksia katetaan neljän ministeriön budjeteista. Suurimman palan lohkaisee sisäministeriö, joka käyttää kuluihin ensi vuonna 495 miljoonaa euroa."
Örggi on saatava toisiin hommiin ja jos joku vastaanva omia intohimojaan toteuttava yritää sinne, ei oteta. Nainen on siirrettävä vaikka jonnekin alansa arkistoon, loppuajaksi ennen eläköitymistä.
495 miljoonan syönti pois suomalaisten omista mahdollisuuksita tämän naisen ja sen muun johdon vuoksi.
Stubb ei osaa laskea! 90% muuttuu 10%. Tämä kaikki on tarkoitushakuista valehtelua. Nuo tarvittavat miljardit katetaan eläkeläisten, sairaiden, työttömien ja lasten kukkaroista. Tarkoitus on siirtää rahat yrityskoijareiden taskuihin. En käsitä miksi ay liike ei tajua. Jos tajuaa, niin on samassa juonessa kokkareiden kanssa. Demarien leireistä ei kuulu minkäänlaista vastarintaa turvisten all inglusive matkailuun.
luvuista puuttuu asunnot, miksi kukaan ei ymmärrä että ne maksaa
jos tarvitaan 20 000:lle asunnot niin se maksaa :
20 000 * 200 000 - 400 000 euroa = 4 000 miljoonaa eli 4 miljardia euroa.
Tämä joka vuosi hamaan tulevaisuuteen
siihen päälle se asunnoissa eläminen. kalliissa maassa kalliissa asunnoissa täysihoito tulee kalliiksi.
Paskaelätit ulos!
Huolta nyt lain näistä,kyllä Suomalainen siivoaja maksaa.
Alentamalla palkkaansa,kuten ssshallituksemme määrää.