Meillä vaikuttaa enimmäkseen Antikristus-Jumala ja saman tapainen Jeesus. Like son, like father. Meillä on niiden lisäksi vielä muitakin Jumalia ja Valtiaita, mutta He eivät syystä tai toisesta muka saa noita kahta ensimmäiseksi mainittua paskiaista pois täältä maapallolta, vaarallista vale-nakittelutoimintaansa tekemästä. Heitä EI KIINNOSTA, olen moneen kertaan antanut, kuin viimeisen varoituksen, että noista kahdesta on päästävä. Ne ovat ne ilkeimmät, jotka tahallaan tulevat, täysin vältettävissä olevasti, kaiken pahimman, vaarallisimman paskavaleensa, AINA syyttömien päälle, kimppuun, elämään. Se on kumma, ettei millekään muillekaan Jumalille ole RIITTÄNYT noiden Antirkistus-Valtiaiden paskatouhu, vaikka juuri hekin ovat saaneet jo miljoonia, miljoonia uhreja, jopa teurastetuksi.
Milloin Heille, Jumalille RIITTÄÄ noiden toiminta ja oleminen? Kun koko maapallo on jo maksanut, kärsinyt ja vaivaa nähnyt noiden ihan vaan paskatouhun tähden TOTAALISESTI LIIKAA. Ei Saatana, jos EIVÄT noi Jumalat hoida tollasia pois, niin vaadin Heitä vastuuseen kaikesta Heidän ja noiden kahden muunkin toimista. Kohta alkaa paukkumaan, sillä en katso ENÄÄ, kun omaisianikin täällä vahingoitetaan, vaarallisesti ja Valtiaat, erityisesti noi kaks Kusipäätä erittäin vitut piittaamatta siitäkään, jatkuvasta n. 1,5 vuoden hengenvaarasta, syyttömällä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.