Toinen puoli kasvoista "roikkuu" hieman

miimiu

Eli toinen puoli kasvoistani näyttäisi siltä kun se olisi pikkuisen valahtanut alaspäin. Näkyy varsinkin jos otan kuvan kasvoistani suoraan edestäpäin ja vertailen puolia keskenään. Tässä huonommassa puolessa kasvojani, eli oikealla puolella, silmä on pikkuisen erikokoinen tai sitten se on vain eri kohdassa, siinä on isompi silmäpussi (tosin huomasin lapsuuden/nuoruuden kuvista että silloin jo ollut), hymyillessä suupieleen tulee sellainen juova mikä kaartuu alaspäin. Paremmassa puolessa kääntyy nätisti ylöspäin. Myös pupillini ovat hieman erikokoiset. Niin ja hymyillessä tätä paremman puolen suupieltä on ns. helpompi nostaa ylöspäin kuin tätä huonomman puolen. En osaa selittää kunnolla, tuntuvat erilaisilta.

Itse ainakin huomaan tämän toispuoleisuuden vaikkei olekaan mikään ihan hirvittävän iso. Eniten minua häiritsee tuo isompi silmäpussi ja suupielen kaartuminen alaspäin. En tiedä kiinnittääkö muut sitten mitään huomiota, kukaan ei ole ainakaan koskaan sanonut mitään. Ja näin on ollut ainakin jo tosi monia vuosia. Itse olen nyt vaan muutaman vuoden aikana ikäkriisiä podetessa ruvennut kiinnittämään tähän enemmän huomiota, ja ehkä vanhemmiten myös hieman pahentunut. Olen kolmekymppisissä.

Eli voiko tietämättään olla jonkin sortin kasvohalvaus menossa, vai ovatko kasvoni sitten vaan niin toispuoleiset, koska kuitenkin niin monta vuotta ollut.

Muilla kasvot eriparia?

8

3565

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minäkin_säikähdin

      Hei, olen samanlaisessa tilanteessa. Olen 32-vuotias nainen. Nenäni on tosi epäsymmetrinen ja vasen puoli näyttää roikkuvalta, sieraimen reuna on eri tasolla kuin toisella puolella. Lisäksi on syvempi tuo nenän alareunasta huulta kohti lähtevä uurre, eli poski roikkuu alempana ja jotenkin leukalinja ei ole niin selkeä sillä rumalla puolella.

      Olen siis aivan kuin eri ihminen, kun katsoo eri puolilta. Myös silmissä tuntuu olevan jotain eroa. Joko silmät ovat eri kokoa tai sitten eri tasolla, enkä pysty esim. "iskemään silmää" tuolla vasemmalla silmällä ja hymyillessäkin vasen puoli tuntuu jotenkin heikommalta ihan kuten sinäkin kerroit.

      Mies sanoikin minulle yksi päivä että näyttää kuin minulla olisi ollut joku aivohalvaus. Otin sen ihan vitsinä tai piruiluna, mutta kun katsoin kahden peilin avulla kasvojani etuviistosta, niin todella toinen puoli näyttää ihan valahtaneelta ja oikein säikähdin. En tiedä pitäisikö mennä lääkäriin, vai onko tämä ihan normaalia rupsahtelua. Huuli ei kuitenkaan roiku, vaan roikkuva efekti tulee poskesta ja nenästä. Kai olen vain niin epäsymmetrinen. Täytyy kai alkaa harjoittamaan kasvolihaksia jos siitä olisi jotain apua.

    • MeneHetiSairaalaan

      Mene välittömästi sairaalaan, on aivohalvauksen merkit. Tarvitset hoitoa välittömästi. Tilanne vaatii pikaista hoitoa.

      • voipiollavakavaa

        Aivan. Voi olla aivoinfarktikin tai vuoto, joten kannattaa käydä varmuuden vuoksi lääkärin pakeilla.


    • toispuoleinen

      Kasvojen pitkäaikaisesta toispuolisuudesta en ole huolestunut. Mutta jos pupillit muuttuvat äkkiseltään eri kokoisiksi, asia pitäisi tutkia. Aivoissa saattaa olla jokin prosessi käynnissä, tosin voi joskus olla vaaratontakin ilmiö.

      Kasvot ovat monilla epäsymmetriset. Tilannetta voi koettaa korjata aktiivisella kasvojumpalla. Siihen löytää oppaita kirjastoista ja kirjakaupoista, myös DVD-versoina. Olen saanut apua riippuviin yläluomiin kasvojumpalla. Itsellänikin kasvot ovat olleet lapsesta epäsymmetriset. Sairastin jonkin "noidannuoleksi" diangosoidun tilan lapsena. Sen jälkeen en tunnistanut pään keskiasentoa eli kuljen aina pää vinossa. Kannattaa opetella laittamaan pää luonnolliseen keskiasentoon ennenkuin alkaa jumppaamaan. Jo se korjaa epäsuhtaa, ja muuten harjoittelu ei ole tehokasta. Ilmeisesti vinopäinen kompensoi vinoa asentoa ja sitä kautta vinoa katsetta epäsymmetrialla, mutta tämä on oma teoriani. Todenmukaisempaa voi olla, että epäsymmetria johtuu enemmänkin aivopuoliskojen epätasaisesta käytöstä ja joissain tapauksissa sairauksista.

      • Anonyymi

        Mulla sama vaiva, enkä tiedä mistä johtuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla sama vaiva, enkä tiedä mistä johtuu

        Harvalla ihmisellä paikat ovat täysin symmetriset. Korvat voivat olla hiukan eri korkeudella, toinen jalka lyhyempi kuin toinen, jne.


    • Anonyymi

      Jokaisella on kasvot hieman epäsymmetriset, joillain niin että sen huomaa ja joillain niin ettei huomaa ollenkaan, joillain tuolta väliltä.

      Yksi psykologi pyysi minua kerran irvistämään, mitä tosin ihmettelin, mutta irvistin kuitenkin.
      Hän oli kirjoittanut että vasen puoli on eloisampi kuin oikea.
      Oli mullekin ihan uutta tietoa mutta nytpä tiedän senkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe