Käsien heiluttelu

pujottelija

Olen huomannut että naiset heiluttelevat kävellessään enemmän käsiä kuin miehet, mistähän tuo heilutteluero johtuu?

41

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HC-ätmel

      Naiset on ihan neitejä.

    • wwwwwwwwwwwwwq

      Yritetään saada kiertoa vyötäröön jotta pyssyy sutjakkaana :))

    • 1plus13

      Oletko huomannut että nainen myös astuu viereisellä jalallaan tavallaan ohi viereisestä eli jos rautalangasta perustellaan eli kun kävellään suoraan niin normaalistihan vasen jalka jää vasemmalle puolen ja oikea oikealle. Nainen astuu tavallaan viereisen jalan ohi kävellessään suoraan eli periaatteessa vähän ristiin. Lumesta on helppo tarkastella naisten jälkiä. En voi keksiä muuta perustelua kun sen että näin saadaan perseelle pyörivämpi liike jota ei suinkaan tehdä taas itseään vaan miehiä varten. Naisen olisi helpompi kävellä normaalisti mutta kun idea on nimenomaan perseen pyörittäminen niin siksi tekevät näin.

      • Notuotajoo

        Tämä kyllä johtuu lantion erilaisesta rakenteesta jonka vuoksi naiset yleensä voivat ristiä myös jalkansa helpommin.

        Syynä tälle on ihan synnytys.


      • sitäseon
        Notuotajoo kirjoitti:

        Tämä kyllä johtuu lantion erilaisesta rakenteesta jonka vuoksi naiset yleensä voivat ristiä myös jalkansa helpommin.

        Syynä tälle on ihan synnytys.

        Kyllä minäkin kallistun tuon perseen keikuttelun kannalle.


      • Notuotajoo
        sitäseon kirjoitti:

        Kyllä minäkin kallistun tuon perseen keikuttelun kannalle.

        Se on ihan sama mihin sinä kallistut kun kyse on ihan tieteellisestä faktasta.

        Toki se voi johtaa perseen keinutteluun joka sitten taas vetoaa sinuun koska olet uros.


      • Justinsajuu
        Notuotajoo kirjoitti:

        Tämä kyllä johtuu lantion erilaisesta rakenteesta jonka vuoksi naiset yleensä voivat ristiä myös jalkansa helpommin.

        Syynä tälle on ihan synnytys.

        Jonkun synnytyksen takia nyt ei kävelytyyli muutu niinkun olis paskat housuissa. Ihmisen fysiologia on sukupuolilla lähes samanlaiset muutoinkin. Kyllä se on nuoruudessa opittu tapa joka on opetettu tyttölapsille. Käveleehän miesmäiset lepakotkin kuten miehet vaikka omaavat synnyttäjien lantion.


    • vihatipunen

      Jaa, enpä tiedä. Mutta mut on kerran yks mies pysäyttänyt kadulla ja kysynyt, että "pystytkö kävelemään heiluttamatta käsiäsi?" :DD No, ..ttu en kun ne heuluvat automaattisesti mukana.

      • HC-ätmel

        Entä pystytkö kävelemään heiluttamatta tissejäsi?


      • vihatipunen
        HC-ätmel kirjoitti:

        Entä pystytkö kävelemään heiluttamatta tissejäsi?

        Jos on oikein tukevat rintaliivit niin kyllä.


      • pujottelija

        Ihme äijä


      • pujottelija

        Ihme äijä


      • Hyppö
        pujottelija kirjoitti:

        Ihme äijä

        On.


      • Hyppö
        pujottelija kirjoitti:

        Ihme äijä

        Ja on.


      • fyssa

        Olet oikessa. Fysiologisesti oikeaan kävelytyyliin kuuluu käsien automaattinen mukana olo.


      • vihatipunen
        pujottelija kirjoitti:

        Ihme äijä

        Nyt voisi kyllä melkein ajatella, että se olitkin sinä koska asiaa täällä ihmettelet. Mun mielestä on ihan luonnollista, että kädet heiluu mukana jos ne on rentona. Se on eri asia sitten jos kävelee kuin jäykkä paska. Mut pitääpä alkaa tarkkailla miesten kävelemistä. Sen verran kyllä olen kiinnittänyt erään tyypin (eräs näistä mun unelmamiehistä), että hänellä heiluu kädet rennosti kävellessä...Ehkä ei niin paljon kuin mulla?


      • pujottelija
        vihatipunen kirjoitti:

        Nyt voisi kyllä melkein ajatella, että se olitkin sinä koska asiaa täällä ihmettelet. Mun mielestä on ihan luonnollista, että kädet heiluu mukana jos ne on rentona. Se on eri asia sitten jos kävelee kuin jäykkä paska. Mut pitääpä alkaa tarkkailla miesten kävelemistä. Sen verran kyllä olen kiinnittänyt erään tyypin (eräs näistä mun unelmamiehistä), että hänellä heiluu kädet rennosti kävellessä...Ehkä ei niin paljon kuin mulla?

        En se minä ollut, en mää silloin edes ollut sielläpäin


      • vihatipunen
        pujottelija kirjoitti:

        En se minä ollut, en mää silloin edes ollut sielläpäin

        Mistä sä tiedät missä mä silloin olin?


      • pujottelija
        vihatipunen kirjoitti:

        Mistä sä tiedät missä mä silloin olin?

        Missä sää sitten olit?


      • vihatipunen
        pujottelija kirjoitti:

        Missä sää sitten olit?

        Mää olin entisessä kotikaupungissani..


      • pujottelija
        vihatipunen kirjoitti:

        Mää olin entisessä kotikaupungissani..

        No nii, minähän en ole käynyt siellä koskaan


      • vihatipunen
        pujottelija kirjoitti:

        No nii, minähän en ole käynyt siellä koskaan

        Ethän sä voi tietää, oletko käynyt siellä kun et tiedä mikä se on...


    • parempaakäyttöä

      Me tosimiehet kähmitään palleja taskujen läpi koko ajan. Ei niitä muuten voi heilutella.

      • heh :)


    • ettänii

      Ehkä naiset kävelee enemmän kuntoilumielessä?

      • pujottelija

        Hyvinkin mahdollista, kädethän heiluvat enemmän, kun yrittää kävellä tehokkaasti


    • 20plus7

      Salkkareiden marianna ei juuri heiluttele käsiään kun kävelee. Mikähän vika siinä on?

      • pujottelija

        Jos se onkin oikeasti mies, eikös siinä sarjassa tapahdu muutenkin yllättäviä asioita?


    • Ikis__M

      Minä taas olen enemmän huolissani pyllyn heilumisesta. 2000-luvun naiset kävelee kuin metsurit tai muuten löntystävät miten sattuu, hyvin harva kävelee naisellisesti niin kuin naisen kuuluisi kävellä. Tässä palstanaisille vinkkiä:

      https://www.youtube.com/watch?v=Px69eKV5lWk

      • Ammattimetsuri

        Mitä häh?? Miten me metsurit muka kävellään? Ihan normisti mut ilman korkkareita.


      • Ratwalk

        Vaatehenkari kävelyä taviksena katuvilinässä? Tuolla tavalla taatusti erottuu joukosta :D.


      • Ikis__M
        Ammattimetsuri kirjoitti:

        Mitä häh?? Miten me metsurit muka kävellään? Ihan normisti mut ilman korkkareita.

        Tuolla on kisa metsurikävelyyn, valitse sieltä sopivaa tyyliä:

        https://www.youtube.com/watch?v=sIxRwrwPyUc


      • Ikis__M
        Ratwalk kirjoitti:

        Vaatehenkari kävelyä taviksena katuvilinässä? Tuolla tavalla taatusti erottuu joukosta :D.

        Jos pylly edes vähän keinuu niin taatusti tosiaan nainen erottuu edukseen.


      • flowersreally

        Metsässähän se askel vasta keinuukin.


      • pujottelija

        Sanoisin kyllä että....perinteinen käsienheiluttelu tyyli sopii useimmille paremmin


    • flowersreally

      Harmonioista on kyse. Kun istuessa heiluttaa enemmän jalkoja, niin kävellessä pitää heiluttaa käsiä.

      • pujottelija

        Ai naiset heiluttelevat istuessaan jalkojaan?


      • flowersreally
        pujottelija kirjoitti:

        Ai naiset heiluttelevat istuessaan jalkojaan?

        Se on ihan tieteellisesti todistettu juttu, jalatristissäheiluttelu on naisten heiniä.


      • pujottelija
        flowersreally kirjoitti:

        Se on ihan tieteellisesti todistettu juttu, jalatristissäheiluttelu on naisten heiniä.

        Ei kai sentään vilauttelua?


      • flowersreally
        pujottelija kirjoitti:

        Ei kai sentään vilauttelua?

        En tiedä oliko mukana alatutkimus.


      • tietäjä-
        flowersreally kirjoitti:

        Se on ihan tieteellisesti todistettu juttu, jalatristissäheiluttelu on naisten heiniä.

        Juuri tuollaisia jalkojenheiluttelu vilauttelijoita naiset ovat


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe