Se joutuu väistymään erilaisten henkisten ja hengellisten uususkomusten tieltä.
Tosin usko kristinuskon Jumalaan vähenee vähenemistään. Niinhän raamattukin kertoo ennen loppua tapahtuvan.
Mutta erilaiset muut uskonnot, uskomukset ja henkiset ujellukset lisääntyvät.
Ateismi on häviävä uskomusjärjestelmä
6
<50
Vastaukset
>> Se [ateismi] joutuu väistymään erilaisten henkisten ja hengellisten uususkomusten tieltä. <<
Ateismi ei ole uskomusjärjestelmä. Jos joku uskoo teistiseen jumalaan/Jumalaan, niin hän ei ole ateisti, jos ei usko, niin on.
Ateismin kannalta on yhdentekevää uskooko samalla johonkin uus- tai vanhahenkisyyteen tai vaikka ajatustenlukuun, koska ateismi ei ota kantaa kuin jumaluskoon.
Toiseksi, ateistiksi tai agnostikokosi itsensä määrittelee esim Espanjan 18-45vuotiaiden ikäryhmistä noin 50%. Jumalusko on tilastollisesti vanhempien ikäluokkien juttu.>Tosin usko kristinuskon Jumalaan vähenee vähenemistään. Niinhän raamattukin kertoo ennen loppua tapahtuvan.
Mutta ei kerro, miksi: Tiedon määrä kasvaa kasvamistaan, mutta jumalista ei koskaan saada mitään havaintoa. Sen sijaan näyttää yhä todennäköisemmältä, että uskonnolliset kokemukset ovat ihmisen oman mielen tuotetta.- ajatmuuttuu
Ateistit ovat jo aika pitkälle siirtyneet muihin uskomuksiin. Muutamat jopa muslimeiksi
Aha, no sittenhän ateisteja on ainakin muutama vähemmän kuin ennen. Ellei sitten jostakin uskonnosta lähdetä ja aleta ateistiksi. Niin on käynyt ainakin kristinuskon kanssa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243