Osaatko neuvoa mahdollisen avioeron varalle?

Uupunut2

Olen pitkässä avioliitossa, noun nelikymppinen nainen. Mieheni kertoi itse harkinneensa avioeroa ja paljasti myöhemmin, valheiden jälkeen, tapailleensa toista naista. Päätimme kuitenkin jatkaa liittoamme, lapsikin on kuvioissa ja suhde monessa mielessä ihan ok. Mies lupasi olla ilman yhteyksiä tähän toiseen naiseen, lupasi jopa kertoa jos nainen ottaisi yhteyttä.

Mutta mutta. Nyt epäilen että jotain on taas vialla, koska hän käyttäytyy samalla tavalla kuin viimeksi ollessaan epärehellinen. Uskon että suhde on alkanut uudelleen. Meillä on tosiaan lapsi kuviossa mukana, joten en voi vain ottaa ja lähteä. Lapsen hyvinvointi on minusta tärkeintä. Mitta mitä tahansa ei minunkaan pitäisi joutua nielemään. Pelkään että olemme lähellä avioeroa.

Osaako joku neuvoa mitä teen, miten valmistaudun sitä hetkeä varten, kun ero on väistämätön fakta, ja mies avautuu tästä suhteesta ja myöntää taas valehdelleensa?

16

114

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kflfr

      Pahoinvointia aiheuttaa se, että et ota aloitetta omiin käsiisi, vaan elät epätietoisuudessa. Miksi et itse kysy mieheltä, mikä on tilanne? Onko hän sinua kohtaan väkivaltainen tai pelottava?

      Hae itsellesi tukea terapiasta. Kirkon perheneuvonta on ilmainen ja yksityispuolelta saat maksullista apua. Mikä on taloustilanteesi? Onko työpaikkaa jne.? Käytännön asioiden järjesteleminen tai miettiminen auttaa eteenpäin, jos tiedät eron olevan edessä. Hae tukea ystäviltä ja perheestäsi, älä jää yksin miettimään.

      Mutta ensinhän pitäisi tietää, ovatko pelkosi edes totta. Käsittelittekö mitenkään uskottomuutta aikaisemmin vai painoitteko asiat vain villasella? Nyt kannattaisi mennä yhdessä terapiaan, jos mies vain lähtee. Mene yksin, jos ei lähde. Vaikka pelkosi olisi aiheeton, niin sitä kannattaa käsitellä, koska se vaikuttaa suhteessanne.

      Jos ero kuitenkin tulee, niin siitäkin selviät lapsen kanssa. Tärkeintä on, ettet ajattele olevasi avuttomampi kuin oletkaan. Sinä selviät kyllä eikä yksin tarvitse selvitä.

      • Uupunut1

        Hei,

        Taloustilanne on ok, työpaikka löytyy joten siinä mielessä ei ole ongelmaa. Terapiassa kävimme ja siellä mies oli vakuuttunut että jatketaan. Minun on kyllä ollut vaikea päästä yli tästä, olen kuitenkin yrittänyt ja ehkä joskus pystyisin anteeksiantoon, se taitaa kuitenkin olla pitkä prosessi. Olen herkkä ihminen ja valitettavasti tunteeni osuvat yleensä oikeaan. Joten pelkäänpä tästä asiasta kysymisen johtavan väistämättä eroon. Jota en siis haluaisi. Mieheni ei ole väkivaltainen, välimme ovat päällisin puolin hyvät. Pinnan alla kuitenkin näyttää olevan jotain mätää.


      • saökgjaå
        Uupunut1 kirjoitti:

        Hei,

        Taloustilanne on ok, työpaikka löytyy joten siinä mielessä ei ole ongelmaa. Terapiassa kävimme ja siellä mies oli vakuuttunut että jatketaan. Minun on kyllä ollut vaikea päästä yli tästä, olen kuitenkin yrittänyt ja ehkä joskus pystyisin anteeksiantoon, se taitaa kuitenkin olla pitkä prosessi. Olen herkkä ihminen ja valitettavasti tunteeni osuvat yleensä oikeaan. Joten pelkäänpä tästä asiasta kysymisen johtavan väistämättä eroon. Jota en siis haluaisi. Mieheni ei ole väkivaltainen, välimme ovat päällisin puolin hyvät. Pinnan alla kuitenkin näyttää olevan jotain mätää.

        "Pinnan alla kuitenkin näuyttää olevan jotain mätää."

        Viestisi perusteella ainakin yksi ongelma on se, että pelkäät valtavasit asioista puhumista. Se aiheuttaa suhteeseen jännitettä, jos asioista ei uskalleta puhua. Jokainen pelkää hylätyksi tulemista, mutta älä sinä hylkää itse itseäsi. On ihan normaalia pelätä että suhde jatkuu jos on ollut uskottomuutta, mutta jos siitä ei voi puhua, niin se on vielä suurempi ongelma. Jos on salaisuuksia, joista ei voi puhua, niin suhde ei ole silloin terveellä pohjalla.

        On aina mahdollista, että pelkäät turhaan. Siinä tapauksessa pitäisi selvittää, mikä on pielessä, että teidän suhteessanne ei voi puhua vaikeista asioista. Puhumattomuus on se mätä asia.


    • tottakaiselviäterosta

      Puhuitteko asiasta mitenkään kun mies kertoi haluavansa erota ja että taustalla oli ihastuminen toiseen? Mies sanoi, että lopettaa yhteydenpidon toiseen ja silläkö asia oli kuitattu? Mulle tulee väkisin mieleen, että se toinen nainen pisti jarrut päälle ja siksi mies perui eroaikeensa ja tunnusti toisen naisen olemassaolon. Ehkä nainen on nyt tullut toisiin ajatuksiin? Oliko hänkin parisuhteessa vai vapaa?

      Sä et luota mieheesi edelleenkään. Onko järkeä jatkaa tuollaisessa liitossa? Luuletko, ettei teidän välit näy myös lapselle? Lapsi tajuaa enemmän kuin aikuiset pystyy ikinä käsittämään. Voiko hän tosiaan hyvin kun aistii sun surullisuuden ja uupumuksen? Onko isä aidosti läsnä kotona vai onko poissaoleva?

      Teidän täytyy oikeasti uskaltaa puhua. Ei siihen kuole kun kysyt mieheltä mikä on homman nimi. Ehdotat terapiaa ja jos hän ei siihen suostu, menet yksin. Siellä ulkopuolinen asiantuntija kuuntelee sua. Hän ei sano, pitääkö erota vai ei. Hän laittaa sut ajattelemaan teidän suhteen tilaa ja etenkin omaa itseäsi.

      Surullista että naiset kerta toisensa jälkeen uskoo tuohon samaan miehen lupaukseen, että yhteydenpito toiseen naiseen katkeaa ja se ei merkinnyt mitään. Sun miehellesi kuitenkin on merkinnyt, koska avioeroa jo suunnitteli. Mäkin uskoin tuollaiseen lupaukseen kerran, toisen kerran jälkeen tuli ero enkä ole katunut.

      • Uupunut1

        Puhuimme kyllä asioista, mutta mitään järkevää en saanut miehestä irti. Taitaa olla virran vietävänä. Terapia näytti auttavan jonkin aikaa. Tiedän että tämäkin tilanne on huono, on vain huonoja vaihtoehtoja. Mutta jos jollain olisi hyviä neuvoja sen varalta, että ero tulee, ottaisin niitä mielelläni vastaan.


      • bbkk

        Yrittäkää miehesi kanssa loppuun saakka selvittää asia. Se on hyvä, jos miehesi on suostunut lähtemään juttelemaan asiasta ulkopuolisen kanssa. Ex-mieheni ei sitä halunnut. Monta kertaa miettinyt, että miksei tällaisissa asioissa käytäisi alan ihmisen avustuksella kolmikantaneuvottelua, että jokainen pääsisi jatkamaan elämäänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Mielestäni olet lähtenyt omalta kohdaltani ratkaisemaan asiaa parhaalla mahdollisella tavalla. On asioita, joihin et voi vaikuttaa. On ratkaisu mikä tahansa selviät kyllä! Olet fiksu ihminen, vaikka miehesi on kohdellut sinua väärin!


    • kjdaisghaåi

      Toivot hyviä neuvoja eroa varten ja pelkäät ihan kohtuuttomasti sitä, että kysyt mieheltä miten asia on eli sitä, että hän sanoo, että on toinen ja haluaa eron.

      Sen voin sanoa, että yhdellä kysymyksellä ei siinä ole merkitystä, jos ero tulee, siksi minusta on todella kummallista, ettet uskalla kysyä. Mikä siinä pelottaa?

      Hyvät neuvot eroa varten ovat:
      -pidä huoli omasta jaksamisesta hakeutumalla terapiaan ja eroryhmään
      -puhu ystäville, lue kirjallisuutta erosta
      -tee joka ikinen päivä jotakin, josta nautit
      -harrasta liikuntaa, älä jää yksin kotiin miettimään
      -muista että joka vuosi 14 000 liittoa päätyy eroon, moni on kokenut saman ja lähelläsikin on varmasti ihmisiä, jotka ymmärtävät tuskasi, joten älä häpeä eroasi
      -jos miehesi on pettänyt sinua, se on hänen häpeänsä ei sinun
      -pidä huoli siitä, että lapsi saa puhua tarpeeksi erosta ja että hän ymmärtää, että vanhempien rakkaus ei häviä, vaikka eroaisittekin

      • Uupunut1

        Kyllä toki nostan kissan pöydälle kun siihen pystyn. Kuinka lapsen huoltajuusasiat ratkaistaan? Kyse on kouluikäisestä. Omaisuutta minulla on vähemmän enkä ole toisen rahojen perässä, mutta tuntuisi kohtuuttomalta että minä joutuisin lapsen kanssa muuttamaan (asunto on miehen nimissä), kun kerran olen yrittänyt pitää avioliittoa koossa enkä ole pettänyt mieheni luottamusta.


      • lsajgaäpjga
        Uupunut1 kirjoitti:

        Kyllä toki nostan kissan pöydälle kun siihen pystyn. Kuinka lapsen huoltajuusasiat ratkaistaan? Kyse on kouluikäisestä. Omaisuutta minulla on vähemmän enkä ole toisen rahojen perässä, mutta tuntuisi kohtuuttomalta että minä joutuisin lapsen kanssa muuttamaan (asunto on miehen nimissä), kun kerran olen yrittänyt pitää avioliittoa koossa enkä ole pettänyt mieheni luottamusta.

        Huoltajuudesta sovitaan lastenvalvojan kanssa. Yhteishuoltajuus on yleisin ja lähivanhemmuudesta voitte samoin sopia keskenänne. Lastenvalvoja sitten vahvistaa sopimuksen. Jos et halua muuttaa ja pystyt asunnon tulojesi puolesta pitämään (joudut ostamaan miehen ulos tai hän sinut, jos ei ole avioehtoa), niin ehdota miehelle että jäätte lapsen kanssa hänelle tuttuun ympäristöön ja kouluun.

        Kaikesta voi sopia omin päin, ei ole mitään kaavaa. Riitely tulee kalliiksi kukkarolle ja lapselle. Jos sinulla ei ole varaa nykyiseen asuntoon (huomioi kaikki kulut ja elatusmaksu, jos jäät lähivanhemmaksi), niin voithan hankkia pienemmän asunnon läheltä, jos haluat pysyä samalla seudulla. Minusta ei välttämättä ole hyvä jäädä asuntoon eron jälkeen. Voi vaikeuttaa toipumista, uudessa asunnossa voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Ainakaan isoon ok-taloon jääminen lapsen kanssa ei ole järkevää, ellei itsellä ole suuret tulot niin että varmasti selviää kuluista, korjauksista jne.

        Mutta minusta menet asioiden edelle. Et edes tiedä, oletteko eroamassa.


      • Uupunut1

        Kiitos! Niin menen, olen aivan tolaltani. Tunteet ne on kuitenkin minullakin, vaikka olen yrittänyt olla vahva. Sitä vahvuutta tarvittaisiin kuitenkin erotilanteessa vielä lisää. Lapsen takia täytyy yrittää kestää. Pelkään, että tämä romahduttaa minut ja lapsen, ja mies jatkaa kuin ei mitään. Olen uhrannut mieheni vuoksi isoja asioita, joten eron tullessa tuntuisi, että puoli elämääni on ollut virhettä. Olen pysynyt miehen rinnalla tilanteessa, jossa moni olisi lähtenyt. Joten pettäminen ja valehtelu tuntuvat todella epäoikeudenmukaiselta. (Kun asiaa miettii, katkeruutta nousee pintaan. Ei hyvä.) lapsesta en voi missään tapauksessa luopua millään tasolla. Toisaalta lapsi tarvitsee isänsä. Parempi vaihtoehto olisi että saataisiin suhde toimimaan. Meillähän kyllä sinänsä kaikki toimiikin, mutta toki sellaista ihastumisen tunnetta on turha etsiä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja luottamus puuttuu minulta.


      • htr6htrh

        Onko realistista ajatella, että miehesi parantaa tapansa ja lopettaa pettämisen ?

        Siinä kai se oleellisin kysymys on, jos ajatellaan haavettasi saada parisuhde vielä toimimaan. Parisuhde on kahden ihmisen välinen sidos eikä siihen kuulu katkeamaton virta salarakkaita.
        Tunnut ajattelevan, että kun teillä on lapsi, ero on se vihoviimeinen vaihtoehto. Toki olisi toivottavaa, että lapsi saa kasvaa kahden vanhemman kanssa, mutta onko kaiken vaivan ja mielipahan arvoista pitää hampaat irvessä liittoa kasassa, että lapsen voisi sanoa olevan ns. ehjästä perheestä? Onko sinun ja miehesi liitto jotain sellaista, että haluat antaa samanlaisen mallin parisuhteesta omalle lapsellesi? Tuskin... Entä sinä itse? Jaksatko elää jatkuvassa epätietoisuudessa sen suhteen, mitä miehesi puuhastelee? Häntä voi nyt jo pitää tapapettäjänä ja kun annat hänelle anteeksi kerran ja toisenkin, hän olettaa, että sinulle on lopulta ihan ok hänen "hyppelynsä". On aivan eri asia pettää kerran, saada anteeksi ja korjata tapansa kuin tehdä sama uudelleen ja uudelleen.
        Lapsi on kaiketi isälleenkin tärkeä? Joten voit olettaa, että vaikka eroaisittekin, mies pitäisi kiinni velvollisuuksistaan lastaan kohtaan ja huolehtisi ja välittäisi kuten aiemminkin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että eron jälkeen jotkut miehet ottavat isän roolinsa enemmän "haltuun" kuin perheen ollessa kasassa. Toki on päinvastaisiakin tapauksia, mutta se, miten te, lapsen vanhemmat kykenette hoitamaan asiat keskenänne heijastuu myös lapseen.


      • Piristystäpäivään
        Uupunut1 kirjoitti:

        Kiitos! Niin menen, olen aivan tolaltani. Tunteet ne on kuitenkin minullakin, vaikka olen yrittänyt olla vahva. Sitä vahvuutta tarvittaisiin kuitenkin erotilanteessa vielä lisää. Lapsen takia täytyy yrittää kestää. Pelkään, että tämä romahduttaa minut ja lapsen, ja mies jatkaa kuin ei mitään. Olen uhrannut mieheni vuoksi isoja asioita, joten eron tullessa tuntuisi, että puoli elämääni on ollut virhettä. Olen pysynyt miehen rinnalla tilanteessa, jossa moni olisi lähtenyt. Joten pettäminen ja valehtelu tuntuvat todella epäoikeudenmukaiselta. (Kun asiaa miettii, katkeruutta nousee pintaan. Ei hyvä.) lapsesta en voi missään tapauksessa luopua millään tasolla. Toisaalta lapsi tarvitsee isänsä. Parempi vaihtoehto olisi että saataisiin suhde toimimaan. Meillähän kyllä sinänsä kaikki toimiikin, mutta toki sellaista ihastumisen tunnetta on turha etsiä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja luottamus puuttuu minulta.

        Lapsi tarvitsee isäänsä, jos hän osaa olla isä. Liian paljon näkee "lapsi tarvitsee isää" kuvioita, joissa isä laiminlyö lapsen kanssa oloajan tai muuten tuottaa jatkuvasti pettymyksiä.

        Ota selville kakkosnaisen nimi. Muista kertoa hänen nimensä kaikille, jotka haluavat tietää eronne syyt. Mies oppii että teoilla on seuraukset ja usein myös kauaskantoiset.

        Toivottavasti et ole niitä hyysääjänaisia, jotka kantavat vastuun kaikesta ja vielä eronkin jälkeen järjestelevät "lapsen parhaan" nimissä sitä sun tätä miehen puolesta ja jopa valehtelevat eksiensä puolesta.

        Tapapettäjä ei tapojansa muuta, ei edes lapsen parhaan takia. Kun ymmärrät nämä realiteetit, osaat pelata hänen kanssaan hänen säännöillään, mutta vain hänen kanssaan. Muutoin ota vastuu lapsesi ja itsesi onnesta ja aloita oikea elämä.


      • Uupunut1

        Kiitos asiallisesta vastauksestasi. On totta, että ero saattaisi olla pitemmän päälle parempi ratkaisu minulle. Ehkä kypsyn ajatukseen pikkuhiljaa. Nyt se tuntuu katastrofilta. Lapsellakin saisi olla silloin seesteinen vaihe elämässä. Muuttuuhan arki siinä kuitenkin. Luultavasti yritän vielä parantaa suhdetta vaikkei mies sen arvoinen olekaan, ja kun se ei varmaankaan siitä parane, vaikka vuoden päästä olen ehkä valmiimpi irtiottoon. Jos ei mies toimi jo aiemmin. Olen kyllä yrittänyt panostaa omaan hyvinvointiini tämän kriisiajan aikana, joten toivottavasti saan itselleni rohkeutta ja voimaa pikkuhiljaa.


      • Samankokenut

        Eron toteuduttua tulet katumaan eniten sitä, ettet lähtenyt aiemmin. Nosta kissa pöydälle heti tänään ja hae asiaan ratkaisu. Sitten alat järjestelmään elämääsi lapsen etu edellä. Vanhempien huono avioliitto ei ole hyväksi lapselle. Onnelliseksi lapsen tekee se, kun näkee hymyn sinun ja isänsä huulilla, vaikka ette yhdessä olisikaan. Alku on vaikea, mutta joka päivä olet lähempänä onnellista, elämisen arvoista elämää. Epätietoisuudessa eläminen ja itsesi roikuttaminen löysässä hirressä on pahinta mitä voit itsellesi tehdä. Nimimerkillä saman kokenut.


    • TyypillinenNainen

      Kosta, kosta ,kosta, kosta ja jatka kostamista tyypilliseen naiselliseen tapaan.

      • tyypillinenmies

        Petä petä petä petä ja jatka pettämistä tyypilliseen miehelliseen tapaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe