Miksi sen on oltava niin vaikeata päästää irti?

Rakastunuthölmö

Miksei tunteita voi vain deletoida.

Olen siis parikymppinen mies.
Erosimme noin puolivuotta sitten ensirakkauteni kanssa, hän oli myös minun ensimmäinen parisuhteeni ja seksikumppanini. Ehdimme olemaan yhdessä puolitoista vuotta ja ero oli minulle raskas. Varmaan syystä, että en ole ennen rakastanut ketään ja koska hänen kanssaan koin paljon mitä en ole kenenkään muun kanssa kokenut.

Puolen vuoden aikana en ole tapaillut ketään, en pannut ketään, en mitään. Ei vain ole kiinnostanut naiset yhtään, koska syvällä tunnen olevani viellä "hänen". En tiedä yhtään miten käsittelisin tämän eron, hän pyörii melkein joka päivä minun mielessä jopa puolen vuoden jälkeen. Ja varsinkin eilisen jälkeen kun hän otti yhteyttä minuun ja halusi jutella asiat selväksi. No menin kylään tottakai reppanana, juteltiin, halattiin, suudeltiin, harrastettiin seksiä. Seksin jälkeen halailtiin ja pussailtiin lisää ja kerrotiin kuinka kova ikävä molemmilla on ollut. No sitten lähdin ja ovella pussattiin sovittiin, että moikkaillaan ja jatketaan elämää.. minä valehtelin. Nyt tuntuu, että olen taas alkupisteessä. Ei vaan osaa päästää irti, oli todellinen virhe käydä kylässä. Vaikka hetkeäkään en kadu kun sain hänet mun kainaloon edes hetkeksi.

Haluaisin todella kuulla teidän kokemuksia. Ja ehdotuksia. Olen niin kokematon tälläisissä tilanteissa ja aivan hukassa omien tunteiden kanssa.

5

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rohvessori

      Valitettavasti ainoa keino on katkaista kaikki välit. Poista hänet kaikista sosiaalisista medioista. Jos luet vanhoja viestejänne ja muistelet siten ollutta aikaa, poista ne. Ainoa keino on sulkea hänet kokonaan pois sun elämästä siksi aikaa, että ole oikeasti toipunut tuosta erosta. Siihen saattaa mennä kuukausia tai jopa vuosia. Älä haikaile hänen perään, älä ota yhteyttä. Päivä kerrallaan ja heikkoina hetkinä pysy lujana. Juttele jollekulle toiselle ja kerro hänelle mitä haluaisit kertoa exällesi. Hiljalleen pääset hänestä yli ja pystyt jatkaan elämää.

      • muttatoiauttaavähän

        Juuri näin. Harmi vaan että vaikka poistaisi sos.medioista ym. niin omasta päästä se on vaikein poistaa.


    • Rakastunuthölmö

      Mutta minulla ei oikeastaan ole ketään kenelle juttelisin tästä, taino olisi muutama, mutta he eivät olisi kauheasti tukena vaan sanoisivat ( ovat siis sanoneet myös ) että unohda se ämmä. Tämän takia kirjoitin tänne kun ei ole ketään kelle jutella.

      Uskon, että tekisi hyvää vuodattaa jollekkin kaikki ulos mitä on mielessä.

      • OletUpeaMies

        Kauniisti kirjoitat - ja luot myös ymmärrystä vanhemmille. Siis kolahti. Juuri noin teen erosprosessissa miehelleni. Vahvistan itseäni, mutta saan hänet aina alkupisteeseen. Oikeasti tajuan kirjoituksesi pohjalta että minun on selvittävä itse, enkä saa käyttää miestä keppihevosena.

        Miten voin auttaa sinua... Hmm.... Voisitko puhua asiasta työ-/kouluterveydessä? He osaavat kyllä auttaa sinua eteenpäin, jotta voit puhua asiasta jonkun kanssa joka kuuntelee oikeasti. Samoin seurakunnista, perheasiain neuvottelukeskuksista saat maksutonta apua. Siellä ei siis puhuta uskon aisoissa eik niihin edes viitata, vaan saa maksutonta asiantuntija-apua. Tai no... Helpotusta. OIkeasti on hyvä jutella jonkun kanssa, joka ymmärtää mitä koet ja missä mennään. Kaversi eivät tunnu olevan ihan vielä sillä tasolla, missä puhutaan parisuhteen päättymisen kivuista.


    • siksionvaikeaa

      valehtelit itselle ja toiselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1829
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1344
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      646
    Aihe