Haluaisin kovasti takaisin yhteen mieheni kanssa. Olemme asuneet jonkin aikaa eri osoitteissa ja kaikki tarvittavat eroon liittyvät asiat on laitettu vireille/tehty. Tiedän, että mikään asia ei muuta sormia napsauttamalla. Mutta jos toinen sanoo, että ottaa yhteyttä, kun siltä tuntuu ja sanoo, että tällä hetkellä tuntuu, että paluuta ei ole, vaikka vain pari viikkoa sitten puhuimme siitä, että pidetään ovet auki. Toinen leikkii tunteillani :(. Luuletteko, että olisi mitään toiveita, että tämä olisi hänen tunteiden vuoristoratansa ja hän saattaa vielä muuttaa mielensä. Samanlailla minäkin olen erossa asumisen aikana mennyt tuntéissan laidasta laitaan, mutta päässä ja sydämessäni tiedän, että ei ole ketään muuta, jota rakastaisin samalla tavalla.
tahdon
broken heart
2455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen täysin samassa tilanteessa. Asumme erillämme ja eroprosessi on menossa. Itse ikävöin joka hetki, mutta kun sitten tapaamme, mua alkaa ahdistaa ja tulee paha mieli kaikesta koetusta. Olisi parempi, kun ei ottaisi mitään yhteyttä, mutta kun ei voi olla erossa ja kun tapaamme, alamme riidellä heti. Mitä tekisin, tunteeni heittelevät samalla tavalla vuoristorataa, onko lääkitys ainoa millä saa tunteensa kuriin? Kertokaa muut kokemuksianne, aika on ilmeisesti ainoa mikä auttaa.
Meillä sama tilanne...mies ei tiedä mitä tahtoo.
Valitettavasti meillä on menty kohta vuosi edestakaisin ja paluuta ei nyt enää näytä olevan. Mies haluaa "vapautensa" ja tuskin hän mitään äkkinäistä herätystä kokee, että:"AHAA, taidanpa palata kotiin, sillä rakastan vaimoani.."
Vaikka kuinka toivon, että rakkaimpani palaisi luokseni, hän ei näytä ajattelevan samoin.
Voisinpa antaa sinulle toivoa, mutta omalla kohdallani sitä ei ainakaan taida olla. Yleensä mies ei herää, kuten rakkauselokuvissa.