Lopetin seksisuhteen. Ikävöin häntä.

iidaamanda

Puhukaa mulle järkeä ja sanokaa että tein oikean ratkaisun.

Lopetin suhteen ja katkaisin välit mieheen jota rakastin. Seksi oli äärimmäisen intohimoista ja hyvää. Se koukutti entisestään ja näin ollen tuhlasin monta vuotta tähän mieheen. Satunnaisia tapaamisia, satunnaista seksiä. Haluisin parisuhteen hänen kanssaan. No, hän ei halunnut. Ei halunnut myöskään minua kokonaan menettää.

Huomaan miettiväni, että no olisi sentään jotain..sitä todella hyvää seksiä ja nyt ei ole mitään. Toisaalta järki sanoo, että en voisi kohdella itseäni niin. Että seksiin kelpaisin mutta en hänelle muuhun. Tuleehan siitä käytetty ja halpa, arvoton olo tietenkin.
Eikä kukaan itseään arvostava nainen voisi niin jatkaa.

En kestä ajatusta että jos ja kun hän ottaa jonkun tilalleni. Että jos olisin pitänyt hänet jotenkin edes itselläni jatkamalla tuota sairasta "suhdetta.".

En tiedä vaikka hänellä olisikin ollut meidän "suhteen" aikana muitakin naisia. Väitti tosin ettei ole ollut seksiä muiden kanssa.

Hänellä on ikää sen verran paljon, eikä juurikaan vakavia suhteita, ei lapsia...ja tuonut muutenkin ilmi ettei hänestä ole perinteisempään parisuhteeseen. En voi jotenkin uskoa sitä, onko sitten vain sellaisia ihmisiä jotka eivät koskaan sitoudu.

Mitä jos hän löytääkin jonkun jonka kanssa hän sitten kuitenkin haluaa sitoutua? Mitä jos hän muuttuu?

En saa tätä miestä ollenkaan pois ajatuksista. En kestä tätä.

Kuulostan säälittävältä, tiedän. Mutta uskon että en tuu koskaan tuntemaan ketään kohtaan näin mitä tunsin häntä kohtaan. Siksi on niin vaikea irrottautua.

Mutta lopetin kuitenkin suhteen ja mietin häntä edelleen päivittäin.

Merkitisinkö hänelle mitään..ikävöikö hän minua ollenkaan...

6

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinkäviitselleen

      2 kk ja usko pois, sen jälkeen olet uusi ihminen.

    • IhanYhtäKoukussa

      Mä ymmärrän sua täysin. Ymmärrän myös tuon että otat sitten sen mitä vain voit saada hänestä. Mutta se jättää sut kyllä loppujen lopuksi tyhjin käsin ainakin henkisesti. Silti hetkittäin haluat häntä enemmän kuin mitään muuta ikinä. Vaikee neuvoa sua mitenkään. Sun pitää repästä ittes irti vaikka tekee kipeää. Aina kun ajattelet häntä, niin keksi jotain tekemistä. Äläkä käytä häntä seksifantasioihin! Älä haaveile "mitä voisi olla jos..."

      • IhanYhtäKoukussa

        Tää voi kuulostaa julmalta, mutta "Merkitisinkö hänelle mitään..ikävöikö hän minua ollenkaan..." Ei ikävöi niinku sinä häntä. Tulet varmasti hänen mieleensä välillä ja hän haluaisi sua varmasti edelleen. Merkitsit hänelle jotain, mutta et sitä mitä hän sinulle.
        Mietippä. Hän ei ikinä olisi luopunut susta jos sä olisit hänelle yhtä tärkee kuin hän on sulle.


    • vanhatäti

      Aivan kuin ed. kirjoittaja jo sanoikin. Jos hän olisi pitänyt sinua tärkeänä hän ei olisi eronnut sinusta.
      Tällä hetkellä tuntuu että ketään ei koskaan tule tilalle. Tulee niitä . Jos on vuosia hukannut jo itsekkäästi vain omia arvoja eläneelle miehelle niin on todellakin aika jo alkaa rakastamaan itseään ja omia unelmiaan ja ne toteutuu. Tuon ihmisen kanssa mikään niistä ei toteutunut eikä tulisi toteutumaan. Perussääntö että jos 2v ei tapahdu edistystä se suhde ei muutu mitenkään.
      Näitä suruja on itsekin itkenyt aikanaan. Tänään ihmettelen miten hoopo ja oman unelman unohtaja sitä on joskus voinut olla.

      Mistä sinä tiedät vaikka miehellä on ollut vuosia avoliitto jossain. Tuollainen selitelmä ja tavataan kun se miehelle sopii leipoo tilanteen että sinulla on vain miehen esittämät totuudet jotka ei useinkaan pidä paikkaansa.
      Itse rakastuin vuosia ja olin vuosia nk. laivanrakentelijan salasuhde. Minä myös uskoin vuosia sinkku selitelmää kunnes silmät avautuivat kun venerekisteristä tarkistin herran osoite tiedot ja ketkä asuvat samalla osoitteella. Selvis vaimo ja 2 lasta vaimon puolelta. Eli uusioperhe siellä pomppas silmille.
      Aluksi suhteen päättyminen tuntuu kuin olisi hypännyt kaivoon ja räpiköi siellä yksin. Usko kyllä ne tikapuut sieltä kaivosta löytyy ja nouset vielä
      tuosta tunteesta. Pää rehellisenä tsemppiä..Olet tehnyt parhaimman ratkaisun nyt.

    • IhanYhtäKoukussa

      Onko ap sortunut yhteydenottoon? Miten menee? :)

    • oliskomuutatekemistä

      Mies ei tuon parempaan pysty. Kaikki ei vaan pysty. Aivot ja tunne-elämä joitakin asennuksia vailla, johtunee lapsuudesta? Ei kukaan nainen hänestä saa muuta kuin sydänsurun ja mieliharmin, hetken huuman hintana. Käy jollekulle ammattiauttajalle juttelemassa ennen kuin päätät sortua taas.
      Taidat vain olla yksinäinen ja pitkästynyt elämääsi yleisellä tasolla??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      184
      4764
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3650
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2562
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2237
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      48
      1510
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1298
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1141
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1132
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1063
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      983
    Aihe